Aleks Haatanen haluaa nousta vakiokokoonpanoon Liigassa – ”Joka päivä, ja joka aamu vedettävä täysillä!”

LIIGA / Haastattelu
Lahden Pelicans otti eilen kolmannen voittonsa putkeen, kun se kaatoi perjantai-illan kamppailussa SaiPan numeroin 1−0. Jatkoaika haastatteli ottelun jälkeen Pelicansin Aleks Haatasta, joka nostettiin kakkosketjuun illan kamppailuun.

Perjantaina Lahdessa pelattiin maalinteoltaan nihkeä jääkiekko-ottelu Pelicansin ja SaiPan välillä. Pelicansin kakkosketjuun kutsun illan otteluun sai Aleks Haatanen. 20-vuotias Kiekko-Vantaan kasvatti siirtyi Espoosta Lahteen kaudeksi 2018-19.

Haatanen viiletti sen kauden Pelicansin U20-joukkueessa. Siellä hän löysi hyvän yhteyden Sakke Hämäläisen ja Waltteri Merelän kanssa, ja kolmikko muodostikin yhdessä yhden parhaista ketjuista U20-sarjassa kyseisenä kautena. Nyt koko kolmikko kilpailee peliajasta Liigan puolella. Illan kamppailussa Haatanen pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa Ryan Laschin ja Rudolf Červenýn kanssa, 

 – Ensimmäisessä erässä oli itsellä hakemista. Pariin peliin ei ollut pelannut, niin sai vähän tuntumaa. Toivottavasti pääsisi KooKoota vastaan pelaa samaan ketjuun. Ollaan Laschin kanssa vähän samantyylisiä pelaajia, ja Červený tuo ketjuun voimaa ja röyhkeyttä.

Laschin oppipoikana

Laschiä ja Haatasta yhdistäviä tekijöitä löytyy lopulta kohtuullisen paljon. Kumpikin pelaa oikea käsi alhaalla. Molemmat eivät ole maailman pisimpiä jääkiekkoilijoita, mutta taitoa löytyy molemmilta senkin edestä. Oppia saa Haatasen kannattaakin ottaa ketjukaverista, jonka ura Euroopassa on ollut suorastaan erinomainen.

− Ollaan juteltu paljon treeneissä. Olen katsellut paljon Laschin ylivoimapelaamista, ja pyrin oppimaan siitä. Onhan se maailmanluokan pelaaja, ja hienoa on olla joka päivä töissä hänen kanssaan.

Ilta ei ollut Pelicansin parhaita tällä kaudella, mutta joukkueen sitkeys palkittiin kolmella sarjapisteellä. Ottelun kolmannessa erässä Haatasella oli paikka iskeä lopullinen niitti illan kamppailulle. Yritys oli komea. Onnistuessaan se olisi ollut ehdottomasti yksi liigakauden hienompia. Haatanen nimittäin yritti pistää kiekon maaliin jalkojensa välistä, mutta SaiPan maalivahti Niclas Westerholm selvitti tilanteen maalillaan.

– Kyllä se tuli tuolta päästä, oli sellainen fiilis, että kokeilen sitä. Ei tällä kertaa mennyt sisään, mutta ehkä ensi kerralla sitten.

Uran avausmaali syntyi Turussa

Uran avausmaali Liigassa syntyi viime viikon keskiviikkona Turussa. Haatasella oli ottelussa jo aiemmin paikka viimeistellä uran avausosuma, kun hän pääsi kokeilemaan rangaistuslaukauksesta maalintekoa, mutta sillä kertaa Ukko-Pekka Luukkonen vei pidemmän korren. Hetkeä myöhemmin kuitenkin uran ensimmäinen maali näki lopulta päivänvalon, kun hän viimeisteli paluukiekon maaliin asti. Maali oli varmasti helpottava myös Haataselle.

– Kyllä oli. Hienoa oli tehdä maali. Kiekko löytyy hyllyltä muiden kiekkojen ja pokaaleiden joukosta.

Haatanen joutuu taistelemaan pelipaikasta Pelicansin nipusta. Nuorisomaajoukkueissakin esiintyneelle nuorukaiselle ei ole vielä vakiopaikkaa lunastettuna kokoonpanoon, mutta töitä pelaaja aikoo tehdä sen eteen, että paikka vakiokokoonpanosta löytyy jatkossa.

– Joka päivä, ja joka aamu pitää vetää täysillä. Ainahan sitä toivoo olevansa kokoonpanossa. Jos ei ole kokoonpanossa, niin sitten tehdään lisää töitä sen eteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle