Nuorten Leijonien tämän turnauksen ykköskeskushyökkääjä Aatu Rädyn isoveli Aku Räty on seurannut muun perheen kanssa joukkueen edesottamuksia Edmontonissa pelattavissa kisoissa. Aku uskoo suomalaisten menestysmahdollisuuksiin.
− Nyt, kun Venäjä puuttuu kisoista ja Ruotsilla ei ole parhaat pelaajat paikalla, on mahdollisuus mennä pitkällekin. Harjoitusotteluissakin tuli voittoja. Tämä on hyvä ikäluokka ja (Antti) Pennanen on hyvä valmentaja, jolla on todistetusti hyvä pelisysteemi, Aku pohtii.
Päävalmentaja Pennanen on tehnyt leijonajoukkueen kokoonpanoon muutoksia läpi turnauksen. Räty on tehnyt saman huomion kuin valmennus.
− Kaksi ensimmäistä ketjua ovat vetäneet pirun hyvin ja nyt täytyy vain saada muutkin kunnolla mukaan. Olen saanut ylpeänä katsoa pelejä, sillä Aatu on vetänyt hyvin. Hän on jatkanut siitä, mihin on jäänyt ja on aiemminkin pelannut maajoukkueessa hyvin.
Akun mukaan Aatu on tehnyt pitkäjänteisesti töitä ja tuttujen jätkien ympärillä pelihommatkin sujuvat parhaalla mahdollisella tavalla.
− Hän on saanut pelata omanikäisten kavereiden kanssa ja on pelannut hyvin, niin varmasti hänellä on hyvä mieli. Aatu pystyy olemaan johtava pelaaja kentän ulkopuolellakin. Sitä on mukava seurata. Hän puhuu myös hyvin englantia, joten ei tule ongelmaa senkään kanssa, Aku heittää.
Aatun tie Nuorten Leijonien kärkikaartiin ei ole tullut perheessä yllätyksenä.
− Aika monella muullakin lahjakkaalla pelaajalla on mennyt niin, että juniorit on menneet nousujohteisesti läpi.
Vielä aiemmissa juniorimaajoukkueen turnauksissa Aatu ei ole mässäillyt pisteillä, mutta nyt hän on paukuttanut tehoja reilusti yli piste per peli -tahdilla Edmontonissa MM-jäillä.
Määrätietoisesti mutkaista tietä eteenpäin
Vaikka juuri nyt 19-vuotias pikkuveli-Räty johtaa joukkuettaan eturivistä Rogers Placen jäällä, ei kaikki ole aina mennyt kuin Strömsössä.
− Aatulla ei ole ollut ruusuilla tanssimista nyt, kun on Liigaan tultu. Ensimmäisenä vuonna hän pelasi hyvin ja sitten hän joutui takaisin A-nuoriin. Siellä ei taas ollut niin helppoa. Kärpissä muutaman vuoden ajan oli peliajan kanssa vaikeaa.
Vastuuta ei ole aina tullut, mutta nuori pelaaja on jaksanut tehdä töitä paremman huomisen eteen.
− Tiedän, että Aatu on treenannut aina hyvin. Hän ei ole tehnyt yhtäkkiä mitään taikatemppua, että olisi esimerkiksi viime kaudella kehittynyt nopeasti paljon, Aku Räty painottaa.
Pelihuumori on taitavan hyökkääjän onnistumisten kannalta tärkeässä roolissa.
− Hänestä huomaa, että itseluottamuksella ja sillä, että hän tuntee itsensä arvostetuksi, on iso merkitys. Sen kyllä näkee, kun hän pelaa hyvällä itseluottamuksella. Silloin hän saa koko potentiaalinsa esiin.
Veljekset kasvoivat yhdessä kohti jääkiekkoammattilaisuutta. Suoralta kädeltä Aku ei osannut sanoa Aatun varmaa esikuvaa, mutta yksi leijonakuningas on takuulla kiinnittänyt pikkuveljen huomion.
− Olemme monesti uuden vuoden aikaan seuranneet nuorten kisoja. Ainakin silloin, kun miehet voittivat maailmanmestaruuden 2011, Mikko Koivu oli varmaan sellainen, jota oli helppo samalta pelipaikalta katsoa ylöspäin johtajuuden ja pelin puolesta.
21-vuotias Aku Räty voitti omana aikanaan Nuorten Leijonien kanssa pronssimitalit. Nyt hän toivoo, että joukkue suoriutuu Aatun johdolla vieläkin paremmin.
− Finaaliin pääsy olisi mahtava juttu! Kanada on varmaan ennakkosuosikki, mutta nostaisin Suomen kakkoseksi. Toisesta lohkosta kaikki ovat voitettavissa. Se on kuitenkin huomattu, että näissä kisoissa voi tapahtua ihan mitä tahansa ja kaksi peliä pitää voittaa, että finaalipaikka irtoaa, isoveli-Räty ennakoi tulevia pudotuspelejä.