Aapeli Räsäsen ammattilaisura alkaa KalPassa − "Mahdollisuudet on joukkueella mihin tahansa"

LIIGA / Haastattelu
Nuorisomaajoukkueita edustanut Räsänen pukee tulevalla kaudella päälleen KalPan paidan.
Aapeli Räsänen siirtyi keväällä KalPaan ja Kuopiossa oltiin syystä innoissaan potentiaalisen nuoren pelaajan saamisesta joukkueeseen. Jääkiekossa menestymisen lisäksi nuorukaista kiinnostavat myös akateeminen ura, ja Räsäseltä löytyy myös sanavalmiutta yhteiskunnallisiin asioihin.

Neljän Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen Aapeli Räsänen aloittaa ammattiuransa KalPan paidassa. Hyppäys Pohjois-Savoon ei ole tamperelaiselle iso, sillä sukujuuria löytyy läheltä.

− Kiva on ollut tulla tänne ja joukkue otti todella hyvin vastaan. Tietenkin helpotti, että tämä on minulle tuttu kaupunki, isän puolen suku on täältä.

Liigauran avaus Tapparan paidassa olisi ollut luonteva jatko, mutta tällä kertaa KalPan tarjouksessa kohtasivat molempien intressit paremmin.

− Tapparan kanssa meillä oli vähän eri askelmerkit. KalPan kanssa asiat sopi kummankin suunnitelmiin hyvin. On tässä erivärisiä nuttuja vedetty päälle viime vuosina, niin ei tämä mikään sen isompi juttu ole.

Miehen tavoitteet ovat NHL:ssä ja KalPa hyvänä kasvattajaorganisaationa oli myös tekijä sopimuksen takana. Totta kai tavoitteena on myös menestys kilpipaidoissa, eikä nuori sentteri pelkää sanoa kovia tavoitteita ääneen.  

− Oli iso vaikuttava tekijä. Täällä on tehty jo jonkin aikaa tosi hyvää duunia. Varsinkin tällä hetkellä tehdään tosi laadukasta työtä arjessa. Sitä odotinkin ja tosi hienoa, että asia todella on näin.

Me Voidaan jopa mestaruus voittaa tällä joukkueella

− Meillä on nyt semmoinen porukka, että mahdollisuudet ovat mihin tahansa, sen uskallan sanoa. Me voidaan jopa mestaruus voittaa tällä joukkueella. Tietenkin se vaatii, että tähdet ovat tietyssä asennossa ja kiekkojen pomppuja, mutta niin se vaatii kaikille. Potentiaalia on paljon.

Henkilökohtaisia tavoitteita sentteri ei lähde avaamaan sen tarkemmin, vaan tyytyy toteamaan joukkueen auttamisen ja yleisen kehityksen pelaajana.

Oman varjonsa ja epävarmuuden tulevaan kauteen tuo edelleen jylläävä koronavirus. Tekeminen on joukkueen kanssa ollut niin normaalia kuin se tässä tilanteessa voi olla. Joitakin poissaoloja on tullut pelaajien testaamisen ja tulosten odottelun takia.

− Arkeen ja normaaliin tekemiseen ei ole korona älyttömän paljon vaikuttanut. Niin hyvin kuin mahdollista valmistaudutaan kauteen. Tietenkin tiettyjä varotoimenpiteitä on tehty. Määräänsä enempää me ei kuitenkaan voida vaikuttaa siihen alkaako kausi vai ei.

− Normaalin kauden aikana tulee myös poissaoloja, mutta tietenkin tämä on nyt vähän enemmän vaikuttanut, kun varotoimenpiteet ovat tarkat. Välillä treeneissä on enemmän ja joskus vähemmän porukkaa. Ehkä se on sitten enemmän valmennuksen haaste, että pystytään mukautumaan siihen, että välillä on vähän vähemmän porukkaa jäällä.

Räsänen on suomalaisille tutumpi näky pikkuleijonien paidassa.

Räsänen aloittaa nyt varsinaisesti ammattilaisena, mutta siitä huolimatta hän jatkaa vielä jenkkiyliopiston opiskeluja. Haaveita löytyy myös akateemisella puolella, eikä hän koe opiskelua rasitteeksi, päinvastoin.

− Minulla on tosiaan koulu vielä kesken tässä ja teen nyt kahta kurssia vielä. Niiden hoitaminen arjessa vie oman aikansa, mutta se nyt ei ole mikään ongelma. Yliopistossa ei varsinaisesti ollut myöskään ongelma se koulun hoitaminen, kun se oli räätälöity jääkiekon pelaamisen kanssa yhteen.

− Toki tämä on nyt erilaista. Jenkeissä asuin asuntolassa ja siellä oltiin hyvin tiiviisti porukalla ja nyt kun muutti omaan asuntoon, niin tietyt arjen asiat ovat uusia.

Päätähtäin on nyt kiekkokaukaloissa, mutta Räsänen tiedostaa, että elämä jatkuu myös peliuran jälkeen. 

− Koen, että tuo opiskelu tuo myös vastapainoa tähän ammattiurheiluun. Se on tietysti henkilökohtaista, jollekin toiselle voisi olla isompikin rasite. Minulla on kunnianhimoa akateemiselle uralle myös.

− Taustalla on halua oppia uutta ja tykkään opiskella. Ei tule pelattua pleikkaria tai pyöriteltyä peukaloita kaiket päivät. Opiskelu tuo hyvin rakennetta päiviin ja on toki hyödyllistä tekemistä.

Nuoresta iästään huolimatta Räsänen ei pelkää ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sanavalmiina hän kokee myös oman vastuunsa vaikuttajan roolissa.

− Oon ehdottomasti sitä mieltä, että urheilua ei pysty erottamaan yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta. Urheilu on ihan osa tätä meidän elämäämme, kuin mikä muukin osa, ei mikään erillinen saareke.

mulle on aina ollut tärkeää auttaa heikommassa aseamassa olevia

− Minulle on aina ollut henkilökohtaisesti tärkeää yrittää auttaa sellaisia, jotka ovat heikommassa asemassa. Urheilijana on se foorumi ja mahdollisuus puhua asioista ja ihmiset ehkä kuuntelevat. Koen, että tätä mahdollisuutta pitää hyvällä harkinnalla aika ajoin myös käyttää ja ajaa itselle tärkeitä asioita.

Räsänen haluaa tuoda omille seuraajille ja etenkin nuoremmalle väelle esiin myös sosiaalisen median varjopuolia. 

− Ollaan someaikakauden ikäluokkaa, siinä on hyvät, mutta myös mahdottoman isot huonot puolet muun muassa kuplautumiseen liittyen. Koen tärkeäksi myös viestittää omille seuraajille medialukutaidon merkitystä nykyaikana. Nykynuorelle voi olla tärkeämpi osata tulkita twiittiä kuin runoa.

Nuorempi urheilijasukupolvi ottaa enemmän kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta toisaalta nyt sosiaalinen media tarjoaa sille myös paremman alusta kuin aiemmilla sukupolvilla oli käytössä.

− Totta kai kaikki on yksilöitä eikä kaikkia kiinnosta tai pidäkään kiinnostaa ottaa asioihin kantaa. Samalla tavalla muissa sukupolvissa on ollut ihmisiä, joita on kiinnostanut ne asiat. Lopulta kaikki on kuitenkin yksilöitä ja yksilöinä otetaan kantaa, jos haluaa ottaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle