500 Liiga-ottelun Teemu Tallberg tiivistää HIFK:n 15 ottelun pisteputken syyn: "Nyt ollaan saatu juna liikkeelle"

LIIGA / Haastattelu
Teemu Tallberg (vas.) pelasi 500. Liiga-ottelunsa lauantaina Tapparaa vastaan.
Helsingin IFK voitti lauantaina Tapparan tunteikkaassa loppuunmyydyssä kotiottelussa 4–1 ja jatkoi pisteputkeaan 15 ottelun mittaiseksi. Kotijoukkueen kapteeni Teemu Tallberg pelasi samalla 500. Liiga-pelinsä.

Kaksi maalia syöttänyt helsinkiläiskapteeni Teemu Tallberg ilmestyy pukuhuoneesta virne naamallaan. Hän on Tappara-kotiottelun tiimoilta tyytyväinen sekä itseensä, joukkueeseensa että paikalle tulleeseen yleisöön ja hallin tunnelmaan.

− Ottelu ja aloitusaika olivat hyviä, makea tapahtuma. Jengi viihtyy ja yleisö viihtyi tosi hyvin. Oli fiiliksen perusteella ehkä parhaimpia matseja tällä kaudella.

Lauantain ottelu aloitettiin poikkeuksellisesti jo puolen kolmen aikaan päivällä.

"Haluaisin nähdä avoimen sarjan"

Tunteet kuohuivat pelissä useampaan otteeseen. Samalla Tapparan Jori Lehterä pelasi ensi kauden seurakseen huhuttua HIFK:ta vastaan ensimmäistä kertaa sopimuksen uutisoinnin jälkeen. Tallberg ei ehtinyt toivottaa Lehterää tervetulleeksi.

− En ehtinyt hänen kanssaan jutella, muiden kanssa kyllä. Painittiin ja väännettiin. Ei siinä, sellaista yleistä suunsoittoa. Hyvä, että oli tunnetta pelissä. Monesti menee pelit niin, että ei ole tunnetta tarpeeksi, niin tänään sitä oli molemmilla joukkueilla. Se sytyttää molemmat joukkueet ja yleisön myös mukaan.

Ikimuistoinen kausi sekä hyvässä että pahassa

Helsingin päärautatieaseman laiturilla puksuttaa tällä hetkellä pudotuspelijuna. Tallberg ja HIFK ovat keskittyneitä muuttamaan sen mestaruusjunaksi.

− Jos alkaa miettimään tätä meidän junamatkaa ihan alkukaudesta, niin kyllä tässä on pitkä matka tultu ja pitkä matka jäljellä. Pelaamme jokaista peliä pisteistä ja nyt kun ollaan pisteputkessa, niin se on tärkeää ja auttaa kevättä ja mahdollistaa, että päästään keväällä pelaamaan. Nyt ollaan saatu juna liikkeelle ja se on pysynyt hyvin raiteilla, jatketaan siitä.

HIFK:n kausi on ollut todellinen vuoristorata. Alussa mikään ei tuntunut onnistuvan ja nyt pääkaupungin seura on tällä hetkellä vaikuttavassa 15 ottelun pisteputkessa. Seuran kaikkien aikojen pisin pisteletku on 16 ottelua. Tallberg suhtautuu ennätymahdollisuuksiin rauhallisesti.

− Jos se on noin, niin ei ole varmaan alkukaudesta kaukana, että olisi mennyt toiseen suuntaan. Se on jääkiekkoa ja siinä mennään välillä laidasta laitaan, mutta sehän tässä on hienoa. Se herättää tunteita jokaisessa. Työntekoa pitää jatkaa samanlailla ja joka peliin ladata täysillä. Peleissä joukkuetta kuitenkin mitataan.

Liigan sarjaformaatti on ollut kauden mittaan polttava puheenaihe. Tallberg liittyy siihen mittavan tuntuiseen joukkoon, jotka toivovat sarjan avaamista.

− Haluaisin nähdä avoimen sarjan. En tiedä yhtään, miten se toteutettaisiin. Annetaan fiksumpien päättää, mutta kyllä se olisi makeaa saada auki.

Kapteenilla on vastuuta

Arjen tasolla Tallbergille on jaettu HIFK-pelaajista suurin yksittäinen vastuu, sillä hän on joukkueen kapteeni. Kapteenin kriteereihin sekä vastuihin kuuluu esimerkiksi työnteolla edestä johtaminen ja arjen korkean vaatimustason ylläpito.

− Aina puhutaan hyvästä joukkuepelaajasta, mutta samalla pitää olla vaativa. Pitää näyttää kentällä esimerkkiä ja myös kentän ulkopuolella. Jos näyttää, että ei ole paras päivä joukkueella, niin pystyy jotenkin sitä herättelemään ja saamaan muistakin parhaan irti.

− Meillä on hyvä kapteenisto ja puheväli valmennuksen kanssa siitä, miten suunnitellaan seuraavaa viikkoa ja miten treenataan. Se päätetään yhteistyöllä pelaajien ja valmentajien kanssa.

− Meillä on hyviä johtavia pelaajia, jotka pystyvät pitämään jöötä, jos alkaa varusteet vaikka olemaan missä sattuu ja järjestys alkaa rönsyillä. Yleisen fokuksen pitäminen kasassa on kapteenien vastuulla.

Voimakas seurakulttuuri

HIFK:lla on tietynlainen imago ja arvomaailma, jonka noudattaminen merkitsee sekä seuralle että sen kannattajille paljon. Tallberg nostaa malliesimerkiksi olympiakultamitalisti Iiro Pakarisen.

− Pakarinen sopii parhaiten sekä seuran, että joukkueen arvoihin tällä hetkellä. Se taito, fyysisyys, luistelu, pelisilmä ja joukkueen eteen heittäytyminen on ihailtavaa.

HIFK:n kopissa pidetään yhdestä asiasta tiukasti kiinni. Edarin jätkillä ei ole ikinä kylmä, joten pitkiä alushousuja ei sallita. Ilari Melart kertoi tammikuussa Helsingin Sanomille, että yhdet oltiin jouduttu leikkelemään. Tallberg kertoo, että nimeltä mainitsematon turkulainen oppi kerrasta.

− Talvi ei ole kunnolla saapunut, juuri ja juuri ollaan pakkasen puolella, mutta ei ole enempää kuin yhdet näkyneet kopissa. Ei ole sen jälkeen Turun pojalla enää näkynyt.

Tallberg ei suostunut selventämään, oliko mainittu "Turun poika" kenties hyökkääjä Leevi Teissala.

» Lähetä palautetta toimitukselle