”Tolvanen käy parasta yliopistoa”

LIIGA / Haastattelu
Mikko Tolvanen valtasi Kerhossa ensimmäistä kertaa urallaan ykkösvahdin tittelin itselleen. Joukkueen maalivahtivalmentaja Hannu Nykvistin mukaan loistavassa paikassa. Valmentajan mielestä ei ole ihanteellisempaa kautta pelata ensimmäistä kertaa ykkösvahtina kuin kausi, jolloin vahdin edustama seura kyntää pohjamudissa.

Mikko Tolvanen käy parhaillaan parasta yliopistoa. Hänen on jokaisessa pelissä taisteltava hampaat irvessä. Pojan on päivästä toiseen keskityttävä ja ladattava itseään, että pystyy valmistautumaan otteluihinsa. Mikon on pidettävä harjoittelustaan huolta. Hänelle kerääntyy vahvaa kokemusta, Hannu Nykvist tykittää.

Kaksi edellistä kauttaan Tolvanen vietti Espoossa. Bluesissa nuorukainen toimi lähinnä vain kakkosvahtina eikä hän juuri pelaamaan päässyt. Pallokerhossa Tolvanen on parin kauden niukasta pelaamattomuudestaan huolimatta onnistunut ykkösvahtina Nykvistin mielestä hyvin. Se on osittain hämmästyttänytkin valmentajan.

– Minulle on ollut pieni yllätys, että kaveri tulee puskista ja kykenee osoittamaan pystyvänsä tahkoamaan liigaa mainiolla tasolla. Mikko on käyttänyt saumansa hyväkseen, mikä on hienoa.

Kahden edelliskauden vähäisestä peliajasta Nykvist ei ole juuri merkkejä huomannut Tolvasen otteissa.

– Kokemattomuus näkyi alkukaudesta, mutta nyt, kun hänelle on tullut enemmän pelejä alle, niin hänelle on kerääntynyt rutiinia. Viime vuosien pelaamattomuus ei hirveästi ainakaan rajoittavana tekijänä ole näkynyt.

Pallokerhon syksy on ollut raskas Tolvasellekin. Toisinaan vastustajat ovat ohittaneet maalivahdin monesti. Joukkueen puolustajatkin tekevät jatkuvasti virheitä, mikä entisestään hankaloittaa Tolvasen työskentelyä.

– Kenelle tahansa maalivahdille on kova paikka, kun omissa kolisee paljon. Henkisellä valmistautumisella tuollaiset asiat kuitenkin nollataan pois mielestä ja keskitytään tulevaisuuteen. Seuraava miinus maali tai onnistumisen mahdollisuus on aina tulevaisuudessa eikä menneessä.

– On tarkkaan analysoitavakin, mikä pelin kuva on ollut maalintekohetkellä ja mikä maalien laatu on ollut, Nykvist kommentoi.

Tolvasella himoa jalostua

Alkukaudesta Tolvanen jakoi torjuntavastuun tasaisesti Mika Järvisen kanssa. Syksyn edetessä Tolvanen on vallannut ykkösvahdin aseman kokonaan itselleen. Nykvistin mielestä ansaitusti. Tolvasella on itseluottamus kunnossa ja se näkyy hänen pelaamisessaan.

– Kun ottaa koppeja hyvin kiinni ja peli kulkee, niin se on se, mikä tuo peliaikaa. Mikko onnistui muutamassa alkukauden pelissään ja sitä kautta on tullut itseluottamusta. Positiivinen kierto on lähtenyt liikkeelle. Itseluottamus näkyy seuraavassa ottelussa, kun onnistuminen ruokkii hyvää pelaamista.

Siihen kuinka lahjakas Tolvanen on Nykvist ei ota kantaa. Hänellä ei ole tapana määritellä liigavahtien lahjakkuuksia.

– En hirveästi käytä sanaa lahjakas. Ryhtyessämme puhumaan voittamisesta on löydyttävä työn teon lahjaa, intohimoa ja halukkuutta mennä, niin voi edetä mihin tahansa.

– Mikolla on kova halu kehittyä ja menestyä maalivahtina. Siitä ei ole epäilystäkään.


Mikko Tolvasella ja Hannu Nykvistillä yhteistyö luistaa.

Nykvist raataa maajoukkueessakin

Tolvasen niin kuin muidenkin Kerhon liigavahtien valmentamisesta vastuun kantaa Nykvist. Samalla tehden yhteistyötä Kerhon päävalmentaja Harri Rindellin kanssa.

– Joukkueen yhteisharjoitukset suunnittelemme yhdessä ja saan maalivahtivalmentajana ääneni siinä kuuluviin. Olen vastuussa siitä, minkälaisia maalivahtiharjoitteita joukkueen kanssa vedämme maalivahdeille. Käymme harjoitukset Rindellin kanssa läpi. Mitä sisältöjä niissä on torjujille. Minun kontollani on tarkistaa asiat. Pitää huolta, että fyysinen harjoittelu on hyvällä mallilla.

– Pelipalautteet maalivahdeille ja asiat, mitkä liittyvät heidän tekniikkaansa ja pelaamiseensa kuuluvat yksin kuitenkin minulle. Seuraan poikien pelaamista ja harjoittelemista. Olen tiiviisti läsnä.

Nykvist on toiminut Pallokerhon maalivahtivalmentajana keväästä 2010 lähtien. Miehen pesti Hämeenlinnassa on osa-aikainen, sillä hän uurastaa samalla hommia myös maajoukkueessa.

– Toimin Suomen jääkiekkoliitossa maalivahtikouluttajien pääkouluttajana. Vastaan aluekouluttajista ja juniorimaajoukkueiden maalivahtivalmentajista. Opetusmateriaalin työstämisestä ja Hockeycentrestä (Verkossa toimiva jääkiekon tietoresurssi pelaajien ja valmentajien kehittämiseksi). Olen myös 18-vuotiaiden maajoukkueen maalivahtivalmentaja tänä vuonna.

Nykvist kertoo maajoukkuetehtäviensä rajoittaneen hänen uurastamistaan Hämeenlinnassa kesällä. Kauden aikana maajoukkuetyöt eivät kuitenkaan suuresti haittaa.

– Työskentelin kesälukioissa, mitkä veivät minulta yhteensä 20 päivää kesä-heinäkuussa. Kauden aikana teen lisäksi muutaman maajoukkueturnausreissun. Maajoukkuetauolla kävimme Sveitsissä 18-vuotiaiden kanssa. Ei maajoukkuetehtävät työskentelyäni Kerhossa hirveästi rajoita. Saan Hämeenlinnassa tehtyä sen, minkä täytyykin, Nykvist taustoittaa.

Hänen ja Tolvasen välistä pelaaja-valmentajasuhdettaan Nykvist kuvailee mainioksi. He tulevat keskenään toimeen ja pystyvät keskustelemaan useasta aiheesta. Nykvist tykkää Tolvasesta valmennettavana.

– Pidän siitä, että Mikko on analyyttinen esityksiensä suhteen. Hän on hyvin tehnyt töitä tänä vuonna ja se on hänen pelaamisessaan jonkun verran näkynytkin. Mikko on nöyrä poika ja tietää, missä kohtaa hän uraansa etenee. Hän on nälkäinen ottamaan haasteita vastaan.

Tolvanen ei aiemmin ollut kovin tuttu Nykvistille. Hän uurastikin laajan taustatyön saadakseen selville, minkälainen maalivahti Tolvanen on.

– Ensimmäiseksi huomioin sen, missä, mitä ja miten Mikko oli aikaisemmin pelannut ja harjoitellut. Sitä kautta pyrin ymmärtämään hänen tekemistään ja tekniikoitaan. Se on lähtökohta valmentamiselleni. Kauden alettua lähdimme yhdessä miettimään ja tekemään tämän kauden peliä.

– Aina, kun aloitan uuden työparin kanssa työskentelyn, niin lähtökohdat luovat perustan tekemiselleni. Mitä keskustelemme ja suunnittelemme. Jokainen maalivahti on oma yksilönsä. Tämä on se tulokulma, millä lähden työhöni.


Hannu Nykvist tarkkailee huolellisesti Mikko Tolvasen esityksiä.

Kroppa opittava tuntemaan

Tolvasen harjoittelu Kerhossa koostuu sekä tekniikka-, pelitilanne-, että oheistreeneistä.

– Vedämme jäällä perustekniikkaharjoitteita eli liikkumis-ja sijoittumisharjoituksia. Samalla Mikko tekee kuntoutus- ja huoltotreenejä. Pyrkii vahvistamaan etenkin lonkkansa seutua, mikä on hänelle tärkeää ison kokonsa vuoksi. Keskivartalon- ja lonkan seudun lihaksiston on oltava kunnossa.

– Lisäksi hänen harjoitteluunsa sisältyy kaikki se, mitä hän tekee muun joukkueen kanssa. Erilaiset maalintekoharjoitustilanteet. Esimerkiksi poikki- ja pystysyöttötilanteet ja mitä milloinkin nostamme pinnalle, Nykvist kertoo.

Tolvasen valmentamisessa on lisääntynyt Nykvistin mukaan henkinen valmennuskin nyt, kun hänen roolinsa on muuttunut kakkostorjujasta ykkösvahdiksi.

– Silloin, kun vastuuta tulee, niin paine ja stressi ovat aivan eri luokkaa kuin silloin, kun on puhdas varavahti. Siinä on kysymyksessä se, miten pystyy pelistä ja harjoituksesta toiseen lataamaan itsensä ja keskittymään tekemiseensä. Löytämään oikean suoritustunteen, että saa itsestään parhaimpansa ulos. Ne ovat asioita, mitä olemme koittaneet käydä läpi. Minkälaista elämä on silloin, kun kannetaan vastuu.

Nykvistin mukaan Tolvasen on pelaavana maalivahtina opittava tuntemaan kroppansakin paremmin kuin kakkosvahtina ollessaan.

– Hän tietäisi siten, miten paljon hän voi harjoitella ja mitä hänen pitää treenata. Ja minkälaisessa rytmissä hänen on harjoiteltava. Mikon on tehtävä rakentavaa harjoittelua, mutta silti hänen on oltava valmis pelaamaan. Hänen on löydettävä hyvä tasapaino pelaamisen ja harjoittelun välille.

Valmentajansa mielestä Tolvasen tasapaino pelaamisen ja harjoittelun välillä on toistaiseksi ollut mainio. Nykvist täsmentää kuitenkin ettei tässä vaiheessa kautta asiasta voi tehdä kovin totuudenmukaisia arvioita.

– Nämä ovat sellaisia asioita, että ongelmat näkyvät vasta pitkällä matkalla. Ensimmäinen paalupaikka oli maaottelutauko ja tämän viikon alkupuolella vedämme yhteen, mitä on tapahtunut. Joulu on sitten seuraava etappi. Menemme pidempinä kakkuina. Tarkastelemme isompia jaksoja ja vedämme niistä johtopäätöksiä. Yksi hyvä tai huono peli ei välttämättä aiheuta isoja toimenpiteitä.

Nykvist kertoo hänen seuraavan Tolvasen kanssa torjujan esityksiä tarkasti.

– Seuraamme Mikon harjoituksia ja pelejä. Teemme pelitilanneanalyysejä siitä, miten liikkuminen, kiekon hallinta ja sijoittuminen ovat onnistuneet. Videoimme kaikki hänen pelinsä. Annan hänelle pelipalautteen ja sitten käymme keskustelua hänen tunnetilastaan ja siitä, miten hän itse näkee oman pelinsä ja harjoittelunsa. Kaksi aikuista vaihtavat mielipiteitään hänen tekemisestään.

Työpari pyrkii myös muuttamaan Tolvasen harjoittelua vahdin esitysten perusteella.

– Katsomme, mitä peleissä ilmenee. Varsinkin alkukaudesta harjoitteluja voi muokata. Treenaamisen muuttaminen riippuu kuitenkin siitä, mitkä ovat kunkin viikon ottelu- ja harjoituskuormat. Mitä hän voi tehdä ja harjoitella. Ja mitä kuntopuolella pitää tehdä. Harjoittelujen muokkaamiset ovat viikko- tai päiväkohtaisia mietittäviä.

» Lähetä palautetta toimitukselle