Näyttelijä Tobias Zilliacus soittaa minuutilleen sovittuna aikana, ja alamme puhua HBO Nordicin uutuussarjasta Björnstad, joka saa ensi-iltansa sunnuntaina 18. lokakuuta. Sarja pohjautuu samannimiseen kirjaan, joka ilmestyi suomeksi nimellä Kiekkokaupunki vuonna 2017.
− Tajusin jälkeenpäin, että olin antanut tämän kirjan silloin 16-vuotiaalle pojalleni joululahjaksi, mutta en ollut lukenut kirjaa ennen roolin saamista. Tykkäsin kirjasta kovasti ja sitten luin sarjan käsikirjoituksen, joka oli vähän erilainen, niin kirjan tarina vähän unohtui. Lopputuloksesta alkuperäisteoksen kyllä tunnistaa. Pieniä taiteellisia vapauksia sarjassa oli otettu, ja esimerkiksi roolihahmoni oli kirjassa aika erilainen.
Jääkiekkomaailmaan sijoittuvassa sarjassa oli kokeneelle näyttelijälle monta uutta asiaa.
− Se oli erilainen kokemus monessakin mielessä. Olen pääasiassa ollut mukana rikossarjoissa sekä Ruotsissa että Suomessa. Björnstad oli siinä mielessä tervetullutta vaihtelua, kun se ei ollut perinteistä noiria, vaan sijoittui aivan toisenlaiseen maailmaan. Mieluisa kokemus tämä oli myös siksi, että omat lapset ovat samassa iässä kuin sarjan nuoret, niin se tuntui tosi läheiseltä.
− Näyttelijän näkökulmasta Björnstad oli erilainen kokemus, koska sarjan nuoret eivät olleet ammattinäyttelijöitä, vaan lätkäjunnuja ja paikallisia tyyppejä Pohjois-Ruotsista. Heissä oli sellaista autenttisuutta, jolla he korvasivat näyttelijäkokemuksen.
Lopputulos oli kokemuksen puutteesta huolimatta onnistunut.
− Mielestäni he klaarasivat hyvin homman. Lisäksi koska oli iso tuotanto ja paljon resurssia, oli myös mahdollisuus käyttää paljon aikaa.
Zilliacus on aiemmalla urallaan nähty muun muassa poliisin ja sympaattisen perheenisän roolissa, mutta Björnstadissa hänen roolihahmonsa on seuran huippulupauksen isä, joka käyttäytyy kylmästi ja manipuloivasti – klassinen pahis siis.
− Pahiksen roolia on aina kiva tehdä ja samalla pitää pystyä kaivamaan se ihminen esille, ettei ole pelkkää pahuutta. Jotenkin oletan, että minut haluttiin tähän rooliin tuomaan tiettyä ristiriitaa, koska en ole selkein valinta pahikseksi. Roolihahmoni on kuitenkin oman elämänsä uhri eli hänellä on oma tragedia taustalla, mikä sitten valitettavasti heijastuu hänen isyyteensä ikävällä tavalla.
Mielestäni Björnstad on kantaaottava sarja ja se sohii aika mielenkiintoiseen kohtaan, koska jääkiekko on lähestulkoon "pyhä lehmä".
Vanhemmuuden haasteita
− Roolissani oli paljon yhtymäkohtia omaan elämääni, liittyen sekä isyyteen että myös omaan nuoruuteeni. Oma urheilumenneisyys tuli mieleen − en ole pelannut lätkää, mutta olen pelannut jalkapalloa ja käsipalloa. Lajista riippumatta urheilumaailma on hyvin samankaltainen, hyvässä ja pahassa. Omat lapseni pelaavat nyt jalkapalloa, ja olen itse mukana kaikissa vanhemman rooleissa eli seuraan kentän laidalta, kuljetan ja kustannan.
− Tunnistan itsessäni myös sen, että kun herään aikaisin aamulla ja lähden kuskaamaan lapsia peliin ties minne ja uhraan omaa aikaani, niin saatan ylireagoida, jos joku lapsista ei jaksaisikaan lähteä. Uskon kuitenkin, että olen oppinut kontrolloimaan impulssejani paremmin kuin esimerkiksi roolihahmoni. Tietysti olen itse myös nähnyt, että tunteella elävät vanhemmat huutavat milloin lapselle, tuomarille tai vastustajalle, vaikka käyttäytyminen ainakin futiksen puolella onkin siistiytynyt paljon. Ylilyöntejä kuitenkin tapahtuu, ja tasapainon säilyttäminen onkin oleellista.
Vaikka Björnstadissa riittää draamaa ja vaarallisiakin tapahtumia, ei Zilliacus epäröisi laskea omia lapsiaan tällaiseen joukkueeseen.
− Varmasti päästäisin lapseni pelaamaan Björnstadin kuvaamaan ympäristöön, koska ulkopuolisen silmin se näyttää ihan hyvältä. He pelaavat lätkää, ja joukkueen valmentajaksi tulee uusi nasta tyyppi. Joukkueen sisällä ei varsinaisesti tapahdu mitään pahaa, vaan se, mitä näiden jätkien päässä tapahtuu. Kun siellä ei ole kuin kiekko, se alkaa kuljettaa.
− Sama pätee urheiluun kuin kouluunkin eli mitä enemmän minä tiedän, mitä lapseni tekevät ja mitä enemmän osallistun ja opin tuntemaan tyypit, joiden kanssa lapseni hengailevat, sitä paremmin tiedän, mitä siellä tapahtuu ja pystyn keskustelemaan negatiivisistakin ilmiöistä. Menestys on kuitenkin eri asia ja se tulee, jos on tullakseen eikä siihen pidä asettaa paineita. Helppoa se ei piru vieköön ole, ja tasapainoilua riittää.
Jääkiekko on Björnstadissa monen hahmon ykkösprioriteetti, mutta dramaattiset tapahtumat muuttavat asetelmia.
− On mielenkiintoista seurata valmentajan suhtautumista tapahtumiin sekä sitä, miten hän valitsee puolensa tapahtumien karatessa käsistä.
Ajatusten- ja keskustelunherättäjä
Sarjan alkuasetelma tuntuu mukavan voimaannuttavalta, kun entinen NHL-pelaaja palaa vanhaan kotikaupunkiinsa ja alkaa valmentaa juniorijoukkuetta, jota tähdittää huippulupaus. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin kuoriutua esiin vanhoja traumoja ja syntyä myös uusia.
Lisäksi sarjasta voi bongata hienovaraisia tai vähän suorempiakin vihjauksia moniin ajankohtaisiin aiheisiin, kuten #metoo ja tehtaan sekä urheiluseuran varaan rakennettu hiipuva pikkukaupunki.
− Mielestäni Björnstad on kantaaottava sarja ja se sohii aika mielenkiintoiseen kohtaan, koska jääkiekko on lähestulkoon "pyhä lehmä". Kun sen maailman sijoittaa draamaan, toivon sen herättävän keskustelua. Toivon myös, että tämä olisi ohjelma, jota vanhemmat voisivat katsoa yhdessä vähän vanhempien lasten kanssa ja keskustella yhdessä näistä teemoista. Toivottavasti ei kuitenkaan osoiteta syyttävällä sormella, vaan nostetaan esille, että tällaistakin on olemassa.
Toivon myös, että tämä olisi ohjelma, jota vanhemmat voisivat katsoa yhdessä vähän vanhempien lasten kanssa ja keskustella sarjan teemoista.
− Sarjassa on toisaalta hienoa, että yksi lätkäjoukkue saa koko pikkukaupungin liikkeelle, mutta balanssi hajoaa, kun asia kasvaa liian suureksi ja tärkeysjärjestykset vinoutuvat. Läpinäkyvyys ja totuuden etsiminen on kaikessa hyväksi. Perimmäinen kysymys onkin, mitä olemme valmiit uhraamaan ja tekemään menestyksen eteen ja mitä voi katsoa sormien läpi. Siihen Björnstad selvästi ottaa kantaa.
Zilliacus myöntää sarjassa käsiteltyjen aiheiden herättäneen hänessä monenlaisia ajatuksia.
− Kyllä sitä kuvauspäivien päätteeksi saattoi hotellissa pyöriä päässä vakaviakin ajatuksia. Ei niinkään omista lapsista tai omasta vanhemmuudesta, vaan lapsista ja nuorista ylipäätään. On paljon pahoinvointia ja on piru vie vaikeata olla nuori. Elämme kovassa maailmassa, ja urheilumaailma erityisesti on raadollista, kun kamppaillaan menestyksestä. Onko siinä kontekstissa sitten tilaa tunteille, herkkyydelle, pelolle tai erilaisuudelle?
− Se, mitä olen Suomen kiekkomaailmasta ymmärtänyt, niin esimerkiksi jalkapalloon verrattuna paineet ovat kovemmat. Menestyksen mahdollisuus on kuitenkin jääkiekossa isompi. Jos futiksessa pääsee pelaamaan HJK:n edustusjoukkueessa, voi elätellä toiveita pelaamisesta vielä korkeammalla tasolla, mutta jääkiekossa NHL on realistisempi tulevaisuuden haave. Se taas luo paineita sekä pelaajalle että vanhemmille, mikä voi vääristää ajatusmaailmaa.
− Lisäksi pisti miettimään, kun kuvasimme Pohjois-Ruotsissa ja jäähallikuvaukset tehtiin Jällivaarasta hieman pohjoiseen Malmivaaran kaupungissa, jonka kaivos on ehtymässä ja koko kaupunki tyhjenee. Siellä näkyi tyhjiä taloja, mistä heräsi ajatus, että mitä tapahtuu tällaisille pienille paikkakunnille, joissa kaikki pyörii yhden asian ympärillä. Joskus se on kaivos, joskus jääkiekkojoukkue ja joskus jotain muuta.
"Jääkiekko ei kosketa vain pelaajia, vaan koko yhteisöä"
Björnstadin keskiössä on jääkiekkojoukkue, mutta näkökulma laajenee pelistä koko kaupungin kokoiseen yhteisöön. Sarjan tapahtumat ovat dramaattisia, ja kuvaukset herättivät kokeneessa näyttelijässäkin voimakkaita ajatuksia. Kuinka kouluttamattomat ja kokemattomat nuoret prässistä selviytyivät?
− En osaa näiden nuorten osalta sanoa, mitä he ajattelivat, mutta asioista puhuttiin kyllä ja heillä oli henkistä valmennusta. Onneksi he olivat sillä tavalla vielä lapsia, että mielikuvitus on vielä olemassa. Nämä olivat lahjakkaita nuoria ja saadessaan työrauhan pystyivät hienosti eläytymään. Teatterissa pitää ikään kuin luoda maailma tyhjästä, mutta elokuvassa tai sarjassa rakennetaan todentuntuinen miljöö. Siinä kohtaa pitää sitten unohtaa kamera ja päästää menemään.
− Onneksi tänä päivänä lähtökohta on se, että luodaan turvallinen ilmapiiri, jolloin uskalletaan heittäytyä kipeisiinkin asioihin. Jos on turvassa, voi olla rohkea. Tämä paradoksaalinen periaate mielestäni toimii.
Tuotannon laadukkuutta Zilliacus kehuu monessa yhteydessä.
− Turvallisuuteen vaaditaan aikaa − ettei ole tunnetta, että tarvitsee nopeasti suorittaa, vaan on mahdollista ottaa uusia ottoja ja keskustella rauhassa. Ohjaajalla on tietysti iso merkitys, ja Björnstadin ohjannut Peter Grönlund oli todella hyvä ja osasi käsitellä näitä nuoria – ja meitä konkareitakin. Se vaatii ohjaajalta todella paljon, että lähtee tekemään sarjaa, jonka näyttelijäkaartissa on näin paljon untuvikkoja. Mutta rohkeasti lähti ja hyvin teki.
Zilliacus vastaa salamannopeasti kysymykseen, miksi lätkäfanin kannattaa uutuussarjaa katsoa.
− Björnstad antaa aivan toisenlaisen näkökulman. Sarja on laadukkaasti tehty, ja lätkäkohtaukset tuntuivat hyviltä, koska nuoret olivat oikeita junnupelaajia. Pari kundia oli pelikohtauksissa korvattu sijaisella, mutta sarjan lähtökohta oli, että samat hahmot ovat sekä jäällä että muissa kohtauksissa.
− Ennen kaikkea sarja tuo esiin toisen ulottuvuuden ja maailman lätkän ympärillä. Jääkiekko ei kosketa vain pelaajia, jotka ovat jäällä, vaan laineet vedessä ovat isot ja voivat koskettaa jopa kokonaista yhteisöä. Sanoisin, että sarja on mielenkiintoinen näkökulma rakkaaseen peliin. Voi jättää yhden liigapelin katsomatta ja katsoa Björnstadia, jos pitää valita.