”Jos sä junnu haluat nimen lehteen, niin lapa jäähän ja kiekkoa pussiin” − Marko Jantusen pelaajapolku kulki lapsuuden idolien rinnalta Euroopan huipulle

Haastattelu
Erikoishaastattelun toisessa osassa Marko Jantunen kertoo pelaajaurastaan Euroopassa. Matka kulki Matti Hagmanin rinnalta vuosien kipuilun jälkeen lopulta maajoukkueeseen ja muun muassa Hannu Jortikan valmennukseen.

Vaikka NHL-unelma jäi Marko Jantuselta saavuttamatta, pelasi hän silti häikäisevän uran.

− Olen aina ollut joukkueissani paras tai toiseksi paras pistemies ja kun saan paljon peliaikaa ja vastuuta ylivoimalla, minulla on myös vastuu tehdä tulosta. Ja miksi olisin toiseksi tehokkain, jos on mahdollisuus olla tehokkain.

SM-liiga ja Elitserien Swe

Runkosarja:

894 ottelua.

294 maalia +381 syöttöä

675 pistettä

SM-liiga ja Elitserien Swe

Playoff:

122 ottelua

52 maalia + 44 syöttöä

96 pistettä

•Euroopan Mestari

•Ruotsin Mestari

• 3 hopeaa Ruotsin Elitserienistä.

• 2 hopeaa SM-liigasta

• SM-liigan maalikuningas 1994

• Elitserien playoffsien jaettu piste ennätys Peter Forsbergin kanssa 1996 8+8=16. Ennätys on rikottu sen jälkeen.

• 20-vuotiaiden MM-turnaus 4+9 =13 pistettä

• MM-kisat Helsinki 1997

Heti uransa alusta asti Jantunen oli entisten ja tulevien NHL-tähtien ympäröimä. Vuonna 1971 syntynyt lahtelainen aloitti Kiekkoreippaan junioreissa vuotta vanhempien kanssa. Siinä ikäluokassa pelasi puolustaja Janne Laukkanen, joka uransa huipulla pelasi yli 400 NHL-peliä.

Jantusen omakin ikäluokka oli mainio, vaikka NHL-pelaajia siitä ei kehittynytkään.

Erik Kakko, Toni Koivunen, Niko Marttila ja Jari Litmanen olivat kanssani samaa ikäluokkaa ja se oli todella hyvä, tiivis ja yhteisöllinen ikäluokka. Valmennus oli hyvää, oli turvalliset aikuiset seuratoiminnassa, että ne olivat kerrassaan upeita vuosia.

Kakko pelasi 15 kautta ja yli 700 peliä Liigassa − palkintokaappiin kertyi yksi SM-kulta ja kaksi SHL-mestaruutta. Marttila pelasi lähes 400 liigapeliä ja voitti pronssia HPK:ssa. Koivusen liigaura kesti peräti 19 kautta. Litmanen valitsi jääkiekon sijaan jalkapallon ja pelasi unohtumattoman uran.

Lahdessa panostettiin junioritoimintaan jo Jantusen aikana 1980-luvulla. Kiekkoreippaalla oli niin sanottu Tehoryhmä, johon koottiin eri ikäluokista pelaajia.

− Lahjakkaimpina pidetyt nuoret koottiin yhteen ja järjestettiin erillinen jääharjoitus kerran viikossa ja viikonloppuisin tehostettua oheisharjoittelua. Jälkikäteen arvioituna tehoryhmä oli todella hyödyllinen.

Lahtelaisryhmä ei lahjakkuudesta huolimatta yltänyt pronssia parempaan, mutta Jantusen mielestä Kiekkoreipas oli kuitenkin Suomen parhaita juniorijoukkueita.

− Tosi rakkaita muistoja Lahdesta juniorivuosilta!

Ympyrä sulkeutui Lahdessa, kun Kiekkoreippaassa uransa aloittanut Jantunen pelasi viimeiset liigapelinsä Pelicansissa.
Ympyrä sulkeutui Lahdessa, kun Kiekkoreippaassa uransa aloittanut Jantunen pelasi viimeiset liigapelinsä Pelicansissa.
Kuva © Tommi Koivistoinen

Esikuvien rinnalla

Jantunen pelasi ensimmäiset aikuisten pelinsä Kiekkoreippaassa I-divisioonaa kaudella 1988−89. Seuraavalle kaudelle Lahteen houkuteltiin oma kasvatti Laine ja yksi Suomi-kiekon suurimmista legendoista, Matti Hagman.

− Oli mielettömän upeaa nousta Hockey Reippaan kokoonpanoon aikuisten joukkueeseen, kun pukukopissa oli Hagmanin ja Laineen kaltaisia legendoja.

Erityisesti Hagmanista muodostui Jantuselle tärkeä ja läheinen ihminen.

− Sellaista auraa ja henkistä johtajuutta pukukopissa en ole kenelläkään toisella pelaajalla kokenut. Pelillisesti Hagman oli aivan omalla tasollaan ja hän opetti ja kasvatti meitä nuoria, antoi todella hyviä neuvoja.

− ”Jos sä junnu haluat nimen lehteen, niin lapa jäähän ja kiekkoa pussiin”.

Jantusen mukaan vanhemmat pelaajat kasvattivat nuorempia pelaajia, pitivät huolta ja opettivat nöyryyttä.

− Silloin vanhan liiton aikaan ilmapiiri ja kuri oli ihan toista, mikä oli välillä rankkaa ja me nuoret olimme kovassa vittuilupaineessa. Kuitenkin saimme olla omina itsenämme mukana, ja vanhempien pelaajien kasvatus loi myös turvaa.

− ”Hakki” sanoi aina, että pukukopissa soitetaan suuta, mutta kaikki ratkaistaan kaukalossa.

miksi olisin toiseksi tehokkain, jos on mahdollisuus olla tehokkain.

Hockey Reippaan noustua Liigaan myös Tehoryhmästä tuttu Kari Eloranta palasi kasvattajaseuraansa ja Jantusen joukkuekaveriksi.

− “Piri” oli myös entisenä NHL-pelaajana tärkeä esikuva. Hän oli pelannut Calgary Flamesissä, joka minut varasi vuonna 1991. Yhtäkkiä sitten pelaan näiden legendojen kanssa. Se on nuorelle pojalle jopa vähän epätodellinen tunne, että on pukukopissa ihailemiensa tähtien kanssa, ja pitää ihan nipistää itseään.

Hyvänolontunteeseen Jantusella ei ollut varaa jäädä kellumaan.

− Ei voi vihellellä ja nauttia nimekkäästä seurasta, vaan pitää itse ruveta tekemään tulosta ja rakentamaan uraa. Huippupelaajien seuraan pääseminen tietysti myös tarjoaa onnistumisen kokemuksia ja herättelee sisäistä motivaatiota. Kyllä se omaakin motivaatiota lisäsi lähteä tavoittelemaan NHL-paikkaa.

Jantunen poseeraa nuoruutensa maisemissa.

Kaikenlaisia karsintoja

Heti toisella aikuisten kaudellaan Jantunen pääsi mittaamaan tasoaan liigakarsinnoissa.

− Karsintapelit KooKoota vastaan olivat aivan huikea kokemus! Pelasin hyvät karsintapelit ja pääsin pisteille, se oli taas yksi merkkipaalu, kun pystyin pelaamaan vastuksen kovetessa ja panosten noustessa. Sain tosi paljon itseluottamusta.

Jantusen voitontahtokin tuli todistettua heti uran ensimmäisissä tosipeleissä.

− Pelasimme kolmannessa pelissä Kouvolassa ylivoimaa, ja KooKoon Harri Aho on purkamassa kiekkoa omasta päästä. Annoin loivasti painetta ja lähestyessäni muutin luistelulinjan suoraan häntä kohti, Aholla oli lämäri viritettynä ja laukaisulinja lukittuna niin sain kiekon viidestä metristä suoraan suuhun.

− Jumalauta! Maila lensi ja aloin sylkeä hampaita, niitä oli jäällä varmaan seitsemän.

KooKoon lääkäri tutki Jantusen haljenneen huulen ja yritti rauhoitella nuorta pelaajaa.

− Vastasin, että nyt ei oteta rauhassa, vaan lyöt äkkiä tikit, että pääsen takaisin peliin. Niin kova oli se kiima päästä pelaamaan.

Jantusen huuli tikattiin nopeasti, ja kiireessä tikkien väliin jäi lihanpala roikkumaan, joka leikattiin saksilla irti.

− Kaikki ilman puudutusta ja tulin suoraan hyökkäyspään aloitukseen. Kipua ei tuntunut koko pelin aikana, mutta kun lähdettiin pelin jälkeen Lahteen, tuli aivan järkyttävät kivut ja koko naamaa jomotti.

Meillä oli mahdollisuus nostaa Hockey Reipas Liigaan, ja halli pullisteli väkeä. Silloin oli ensimmäisen kerran tunne, että jumalauta tää jääkiekko on siistiä!

Yöllä Lahdessa Jantunen sai päivystyksessä hampaisiinsa ensiapua ja kävi seuraavana päivänä erikoishammaslääkärillä. Ratkaisuottelua ei ehtinyt jännittää, kun aika meni hammasoperaatioon.

− Meillä oli ratkaisupallo ja mahdollisuus nostaa Hockey Reipas Liigaan. Kaikki sukulaiset ja ystävät olivat hallilla, koko Lahti eli mukana ja halli pullisteli väkeä. Silloin oli ensimmäisen kerran se tunne, että jumalauta tää jääkiekko on siistiä!

Hockey Reipas voitti ja nousi kotiyleisön edessä viiden vuoden tauon jälkeen takaisin pääsarjaan.

− Se oli mahtava näytön paikka olla nostamassa kasvattajaseuraa Liigaan. Jo ennen karsintojen alkua ”Hakki” ja muut kokeneemmat pelaajat painottivat, että nyt on jokaisen lyötävä parasta pöytään eikä piilotella puskan takana. Se oli oppi tulevaisuutta ajatellen, että tiukoissa paikoissa pitää pelata rohkeasti.

− Liiganousuun huipentui se projekti, kun oli hankittu muun muassa Hagman sillä ajatuksella, että noustaan Liigaan. Tässä kohtaa täytyy mainita toinenkin upea persoona, edesmennyt Tony Arima. Nuorta lahtelaispoikaa oli kasvattamassa kaksi helsinkiläislegendaa. Molemmat olivat minulle tärkeitä ihmisiä.

Pelaajan näkökulmasta karsinnat ovat ainutlaatuinen kokemus.

− Tässä kun nyt muistellaan, soisin nykypelaajillekin mahdollisuuden kokea karsinnat. Ne on upeita pelejä ja ihan erilaisia vaikka finaaleihin verrattuna. Putoamista vastaan taistelevassa seurassa on pahimmillaan kyse koko seuran olemassaolosta, mutta nämä ajatukset pitää pystyä suodattamaan pois.

Jantunen koki karsinnat myös Ruotsissa pelatessaan.

− Kohtasimme paras viidestä -sarjassa Röglen, jonka riveissä Eloranta eli sain pelata lapsuuden idolia vastaan. Koko viiden ottelun sarjan ajan ”Piri” oli käytännössä jäällä aina samaan aikaan, mutta olin silti joukkueeni tehokkaimpia pelaajia.

Tilanne oli uusi ja vaikeasti käsiteltävä, ja Jantunen kävi jopa viidennen finaalipelin aamuna kyselemässä seurajohdolta tulevaisuudestaan, mutta kohtasi huippu-urheilun karut reaaliteetit: nuori ulkomaalaisvahvistus komennettiin keskittymään tulevaan peliin, matkaevääksi hän sai vielä muistutuksen isosta roolistaan ja palkastaan.

− Tuolloin ymmärsin sen vaihto kerrallaan -kliseen merkityksen, kuinka keskittyminen pitää saada elettävään hetkeen. Se on ainoa asia, mihin itse voi vaikuttaa.

Jantunen on peliuransa päätyttyä taituroinut Liiga Alumnin hyväntekeväisyysottelussa.
Kuva © Tomi Natri/Liiga

Läpi uran laadukasta valmennusta

Jantusen tavoite oli NHL:ssä, ja heikkotasoinen kasvattajaseura ei tukenut sitä pyrkimystä.

− NHL-unelman eteen oli tehtävä toimenpiteitä, ja ensimmäinen päätös oli muuttaa Lahdesta pois. Ymmärsin, että oli kasvettava ihmisenä ja ammatillisestikin oli tärkeää päästä pois tutuista ympyröistä. 

Nuori pelaaja halusi uutta haastetta kehittyäkseen pelaajana.

Junnon Juha tuli katsomaan viimeistä peliäni Lahdessa ja sanoi, että hän haluaa minut KalPaan. Välitavoitteena ennen NHL:ää oli päästä TPS:ään tai HIFK:hon. 

Sekä Junnon että pitkän päivätyön lahtelaisessa jääkiekossa tehneen isän, Eero Jantusen, mielestä Marko ei ollut vielä valmis niin isoon ja nimekkääseen seuraan.

− Sitten aloin miettiä, että KalPa oli ollut juuri finaaleissa ja pystyisi organisaationa tarjoamaan kovempaa kilpailua ja haastetta.

KalPassa Jantunen sai rinnalleen kokeneen Dárius Rusnákin, ja tuloksena oli 48 pistettä eli kaksi kertaa enemmän kuin viimeisellä kaudella Hockey Reippaassa.

− Sain hyvän roolin joukkueessa, kehityin pelaajana ja kasvoin ihmisenä. KalPa-kauden ansiosta olin valmis ottamaan seuraavan askeleen ja siirtymään TPS:ään.

Myös yksityiselämässä tapahtui mullistuksia.

− Keväällä ennen Lahdesta muuttoa tapasin myös Sarin, tulevan vaimoni ja lasteni äidin. Oli todella tärkeä juttu elämässä löytää rinnalle kiva ihminen, vaikka se vaati vähän neuvottelua, että sain hänet puhuttua lähtemään matkaan. Junnon Juha lupasi auttaa, ja Sarille järjestyi duuni Kuopiossa.

Vaikka on kuinka junnutähti, niin jossain kohtaa vaatimustaso nousee ja kilpailu pelipaikoista kovenee.

Kausi KalPassa ja Junnon valmennuksessa oli Jantuselle tärkeä, mutta vielä laadukkaampi valmennus − Vladimir Jurzinov − odotti Turussa.

− Junno olisi halunnut minun jatkavan KalPassa, mutta kun TPS:stä tuli tarjous, ei siinä ollut kahta palaa. Tiesin että se huippuorganisaatio ja kova kilpailutilanne on se ympäristö, johon oli päästävä NHL-unelman toteutumiseksi.

− Totta kai olin kuullut ”Jursin” koulusta. Tiesin saavani hyvää oppia ja uusia työkaluja. Pääsisin myös joukkueeseen, jossa muilla on samat tavoitteet pelaajana.

Pelkästään legendaariseen TPS-organisaatioon pääsy oli nuorelle lahtelaispojalle iso asia, mutta työtä oli tehtävänä ja pelipaikka otettavana.

Saku Koivu ei ollut ennestään tuttu, mutta Lehtisen Jeren olin tavannut nuorten maajoukkueessa. Heti ensimmäisissä joukkueharjoituksissa meidät lyötiin yhteen, ja käytännössä pelasimme koko kauden yhdessä. Se oli ihan mielettömän upea kausi, ja oli mahtavaa tutustua Sakuun ja Jereen. Vietimme paljon aikaa yhdessä myös pelien ja harjoitusten ulkopuolella

− Koko joukkue oli täynnä urheilullisia kundeja, jotka janosivat kehittyä. Vittu, se oli inspiroivaa! Ja tietysti Jurzinov, wau.

Harjoittelu oli TPS:ssä kovaa ja kuri tiukka.

− Oli joitakin asioita, mistä ei saanut löysää, kuten purku-avaus paineen alla, millä haettiin vastahyökkäyksiä. Jos ne eivät onnistuneet, niitä toistettiin ja kollektiivisesti luisteltiin. Eli opettamiseen liittyi myös rankaisua.

Joukkue harjoitteli jäällä kahdesti päivässä ja eri teemoilla.

− Pelattiin painoliivit päällä, harjoituksissa yksi ketju pelasi yhden kosketuksen syöttöpeliä ja toinen löi kiekkoa päätyyn esimerkiksi. Ja taas pystyin nostamaan tasoani, kun vaatimustaso koveni.

TPS:n jälkeen Jantunen pelasi lähes vuosikymmenen verran ulkomailla ennen paluutaan Liigaan.

− Omalla uralla ensimmäinen valmennustiimi oli Färjestadissa Bengt-Åke Gustafsson, Tommy Samuelsson ja Bo Lennartsson. Se toimi todella hyvin, ja olen miettinyt, että valmennustiimeissä on mieletön voima. 

Gustafssonilta Jantunen oppi kantapään kautta joukkueen merkityksen, kun kaudella 2001−02 rooli oli poikkeuksellisesti nelosketjussa.

− Sen Färjestadin kokemuksen jälkeen olin kokonaisvaltaisesti paljon parempi pelaaja. Siihen liittyen on pakko sanoa, että kokeneet valmentajat Hannut Aravirta ja Jortikka peluuttivat minua paljon myös alivoimalla.

− Muilta valmentajilta en ole alivoima-aikaa saanut, mutta he tiesivät, että saavat minut kuumaan vireeseen, kun antavat peliaikaa ja erilaista vastuuta.

Jantunen kehuu liigauransa viimeisiä valmentajia muutoinkin.

− “Ara” ja “Jortsu” myös puhuivat joukkueelle minun kauttani, minua esimerkkinä käyttäen. Jouduin selittämään nuoremmille, että pallo ei tullut mulle vaan koko joukkueelle. Heidän kanssa oli luottavaista tehdä työtä.

− Pelicansissa Aravirta, Pasi Nurminen ja Pasi Räsänen oli todella kova ryhmä. He saivat niistä joukkueista lähes maksimit irti.

Jantunen saavutti hopeaa Jokereiden kanssa ja Jokereita vastaan.
Jantunen saavutti hopeaa Jokereiden kanssa ja Jokereita vastaan.
Kuva © Antti Helminen

Tappioita ja muita pettymyksiä

Jantunen koki nousuhuuman Lahdessa ja TPS:ssäkin tuli Euroopan mestaruus heti uran ensimmäisessä finaalissa.

− Tiesin, että meillä on huippujoukkue ja ehdin jo ajatella, että urasta tulee voittamisen ilotulitusta. Liigafinaaleissa tultiinkin maan pinnalle ja hävittiin Jokereille. Se on edelleen helvetin karvas kalkki!

Hyvistä tehoista huolimatta Jantusella oli vielä paljon opittavaa pudotuspelien korkeammasta vaatimustasosta.

− Olennaista on pystyä siinä tunnekuohussa pysymään rauhallisena ja pelaamaan laadukkaasti kiekon kanssa. Voittavat joukkueet osaavat paineen alla myös rakentaa peliä timanttisen puolustamisen lisäksi.

Uran ensimmäinen finaalitappio mietitytti pitkään, mutta kevään -94 ainoaksi pettymykseksi se ei jäänyt. Jantunen ei nimittäin mahtunut Curt Lindströmin valitsemaan miehistöön Milanon MM-kisoihin.

− Vierestä lähti kaksi kaveria MM-kisoihin, niin herkästi tulee mietittyä, mikä itsessä oli vikana. Olin tehnyt tulosta, niin se oli kova kolaus. Harjoittelin sen kevään päivittäin pakonomaisella vimmalla ja ehkä se meni yli.

− Näin jälkikäteen ajateltuna oli ehkä väärä tapa käsitellä sitä pettymystä. Olis varmaan pitänyt puhuakin asiasta.

Jantusen ura oli sujunut tähän asti melko kitkattomasti: C-junnuista nousu suoraan A:han, nuorena Liigaan, Pohjola-leiriltä ikäkausimaajoukkueeseen, kasvattajaseurasta KalPaan ja sieltä TPS:ään. Ensimmäinen pettymys iski kovaa.

− Voin myöntää, että raivosin, huusin ja itkinkin. Se oli kuitenkin tärkeä kokemus. Vaikka on kuinka junnutähti, niin jossain kohtaa vaatimustaso nousee ja kilpailu pelipaikoista kovenee. Urani ensimmäinen iso pettymys, eikä minulla ollut työkaluja käsitellä sitä oikein.

Vielä vuosikymmenten jälkeenkin moni asia peliuran ajalta närkästyttää Jantusta.

Kahtena seuraavanakin keväänä Jantunen jäi ilman kisapaikkaa, vaikka pelit sujuivat Elitserienissä hyvin. Kun NHL-paikka ei kaudella 1996−97 avautunut, Jantunen asetti maajoukkueessa pelaamisen etusijalle.

− Nyt kun asiaa tässä ajattelen, niin ehkä nämä isot pettymykset eli kisapaikkojen meno ohi suun saivat aikaan pakkomielteisen suhtautumisen maajoukkueeseen. Ei se paikka kotikisoihinkaan ihan helpolla tullut, että ihan loppuun asti sain odottaa, kunnes “Curre” päätöksen kertoi.

Kun paikka lopulta kotikisoihin lopulta varmistui, oli Jantusen ilo ylimmillään.

− Tuntui, että minut oli ammatillisesti hyväksytty yhteisöön. Nyt kuuluin leijonaperheeseen. Se oli mulle niin iso asia.

Se oli tietynlainen epäonnistuminen, etten saanut raavittua enempää MM-kisapaikkoja.

− Kun päästiin vetämään ensimmäiset treenit koko Hartwall Areenan historiassa, olin aivan fiiliksissä. Se oli ihan dopamiini-ilotulitusta ja kävin kuiskaamassa muistaakseni [Mika] “Veikko” Niemiselle: “Jes, vihdoinkin!”.

Riemu vaihtui kuitenkin pettymykseen myös maajoukkueessa.

− Niissä kotikisoissa emme pelanneet joukkueena tarpeeksi hyvin, enkä itsekään päässyt sille tasolle kuin olisin halunnut.

Vuoden 1997 MM-kisat jäivät Jantusen ainoiksi. Maajoukkue on ollut hänelle kunnia-asia.

− Se oli tietynlainen epäonnistuminen, etten saanut raavittua enempää MM-kisapaikkoja. “Ara” soitti minulle kesällä, kun aloitti Leijonien päävalmentajana ja sanoi rehellisesti, että peliesityksistäni riippuen minulla olisi mahdollisuudet maajoukkueen vakiopelaajaksi.

− Pitää olla kiitollinen, että on päässyt ikäkausimaajoukkueisiin ja Leijoniin. Itse pääsin urallani eteenpäin nuorisomaajoukkueen avulla, ja kaikkia pelaajia Leijonapolku on ohjannut oikeaan suuntaan.

Pettymyksistä huolimatta Jantunen on tyytyväinen saavutuksiinsa.

− Yritän ajatella, että pelasin urallani Euroopan huippuseuroissa ja tein tulosta. Halusin olla profiilipelaaja ja palkkani arvoinen, voittaminen erityisesti motivoi. Ei ole sattumaa, että olen pelannut TPS:ssä, Frölundassa, Färjestadissa ja Jokereissa. Ne olivat päätöksiä, joihin minua pyydettiin ja joihin itsekin halusin.

− Pelaajalle pudotuspelit on vähän kuin toinen kausi. On todella vaikeaa säilyttää taso pitkän runkosarjan, mutta tosipelien alkaessa on helpompi kaivaa peliin korkeampi taso. Itse tiesin aina, että jos syksy oli sujunut tehojen valossa heikommin, niin kevättä kohti pitää kiriä.

Pitkän erikoishaastattelun kolmas osa julkaistaan sunnuntaina 21.11. Tuolloin selviää, mitä raitistunut Jantunen ajattelee päihdehoidosta ja mitä ihmettä tarkoittaa "Elämän NHL".

» Lähetä palautetta toimitukselle