"Änäriäijän" vierellä jännitti

LIIGA / Haastattelu
Tuomas Suominen pelasi edellisen kerran Liigaa maaliskuussa 2012.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Suurimman huomion kotijoukkueen pelaajista sai odotetusti osakseen tänään liigadebyyttinsä tehnyt NHL-veteraani Jeff Halpern, mutta kentän helpottunein pelaaja viiletti hänen laidallaan. Lonkkaleikkausten takia sivussa ollut TPS-kasvatti Tuomas Suominen teki torstaina paluun liigajäille yli puolentoista vuoden tauon jälkeen.

Suomisen paluu siirtyi kauden kolmanteen otteluun, sillä harjoituskauden katkaisi jälleen loukkaantuminen. Vamma ei kuitenkaan ollut jatkoa vanhalle kierteelle.

- Kyseessä oli reisivamma, joka onneksi parani ennakoitua nopeammin. Kaikki vammat, sekä vanhat että uudet, ovat nyt taaksejäänyttä. Tavoitteeni on pelata tasaisesti ja varsinkin minun kohdallani se iso kysymys on, että terveenä täytyy pysyä, Suominen kertoi.

Paluuottelu ei kuitenkaan päättynyt kotijoukkueen osalta ruusuisesti, sillä pisteet matkasivat Lahteen kitkerästi maalin erolla.

- Annoimme aivan turhaan kolme pistettä pois. Vastustaja ei tullut peliin kauhean hyvällä liikkeellä, mutta muutamalla taitavalla hyökkäyspään pelillä he tekivät kuitenkin ratkaisevat maalit. Omiin menneissä maaleissa sattui merkkausvirheitä ja tilanteet lähtivät jo hyökkäyspäästä. Me hölmöilimme ja kun hölmöilemme noin paljon, niin peli myös yleensä hävitään.

Omalta osaltaan Suominen nautti pelaamisesta ja pääsi pelaamaan vahvuuksillaan.

- Hyvältä tuntui pelata. Kiekko pysyi tänään paremmin lavassa mitä aiemmin, sekä oma luisteluni ja vahva kulmapelaamiseni toimi tänään astetta paremmin kuin viimeisissä harjoituspeleissä.

Lisämausteensa hänen paluuottelulleen antoi ketjua sentteröinyt Halpern, jonka meriitit herättivät luonnollisesti kunnioitusta myös Suomisessa.

- Joku minulta kysyikin, että jännittääkö tämä peli. Peli ei niinkään jännittänyt, mutta se jännitti, että miten onnistun tuollaisen ”änäriäijän” laidalla.

- En tiedä avustivatko Pelicansin pakit sitä huonolla liikkeellä, mutta saimme hyvin myllättyä vastustajan päädyssä. Missään nimessä meidän hyökkäyspelaamisemme ei ollut se suurin ongelma tänään. Meitä vastaan tehtiin kuitenkin kaksi maalia, joten siitä jäi iso miinus. Katsomme videolta meidän kenttää vastaan tehdyt maalit ja pidämme huolta, että seuraavassa pelissä emme jää miinukselle.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Suomisen try-out sopimuksen oli määrä umpeutua Liigan alkuun mennessä, mutta loukkaantumisen myötä laitahyökkääjä jatkaa Turussa ottelukohtaisella sopimuksella. Kauaskantoisempia ratkaisuja on luvassa lähitulevaisuudessa.

- Ensi kuun puolivälin tienoille olemme sopineet päivämäärän, jolloin ratkaisuja tehdään. Valmentajat ovat olleet minuun tyytyväisiä ja ovat myös ymmärtäväisiä pitkän pelitauon suhteen. Olen nauttinut jokaisesta päivästä mitä täällä olen saanut hommia tehdä.

Halpernin liittyminen joukkueeseen parantaa TPS:n iskukykyä huomattavasti. Tämä luonnollisesti auttaa myös pelipaikasta kamppailevan Suomisen tilannetta.

- Valmentajat ovat painottaneet kenttien olevan nyt sellaisessa kunnossa, että kaikilla on tilaisuus näyttää. Pitää vain osata nauttia pelaamisesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle