Juha Järvenpää tunnettiin pelivuosinaan iloisena persoonana, ja median edessä porilaislähtöinen vahti esiintyi yleensä hymy suunpielessä. Sanavalmis veräjänvartija antoi myös mielellään värikkäitä kommentteja, esitti viihdyttäviä tuuletuksia ja oli usein fanien suosiossa.
– Kaikki urheilu on viihdebisnestä, siinä missä elokuvat tai konsertit. Ihmisille tuotetaan elämyksiä. En varsinaisesti koe itseäni viihdyttäjänä, mutta olen aina ollut oma itseni. Kommentit tai persoonalliset tuuletukset ovat kummunneet nautinnosta jääkiekkoa kohtaan, Järvenpää sanoo.
Liigaotteluita porilaisen vyölle kertyi yhdeksän kauden aikana yhteensä 190. Hän edusti kasvattajaseuransa Ässien lisäksi kahden kauden ajan Ilvestä, ja neljä kautta Kookoota. Uransa viimeisen kauden Järvenpää torjui Itävallan pääsarjassa, Dornbirner EC:n maalilla. Matkalle mahtui myös muutama lainapesti Mestiksessä Kookoon, Lekin, Hokin ja Suomi U20:n riveissä.
Työnteon merkitys avautui kunnolla vasta ässäkausien jälkeen
Järvenpää luonnehtii uraansa onnistuneeksi, eikä myönnä katuvansa mitään, mutta on asioita, jotka hän tekisi nyt eri tavalla. Työnteon merkitys ja huippu-urheilijan elämälle ominaiset vaatimukset avautuivat vasta Tampereen-vuosina.
– Sain maistaa menestystä heti nuorena, kun Ässät pärjäsi hyvin ja voitimme mestaruuden vuonna 2013. Kun sitten siirryin Ilvekseen ja loukkasin polveni, ymmärsin ettei pelkällä poikamaisella innolla pärjää. Tajusin, että tässä on kyse raa'asta työnteosta. Jos aikoo pärjätä, on paiskittava hartiavoimin töitä, hän miettii.
Kahden Hämeessä vietetyn kauden jälkeen Järvenpää siirtyi nousijajoukkue Kookoon riveihin. Tuon ajan ilmapiirissä Mestis-nousijan tuli osoittaa, että se kuuluu liigaan. Joukkueen ympärillä oli hyvää "mediapöhinää", ja erilaisilla tempauksilla haettiin näkyvyyttä kapteeni Ari Vallinin toimiessa kapellimestarina. Mediassa ei kuitenkaan uskottu joukkueen menestysmahdollisuuksiin.
– Hävisimme ensimmäisen pelin SaiPalle lukemin 7–2 ja media tyrmäsi meidät heti toteamalla, että nuohan eivät tähän sarjaan kuulu. Pelimme lähti kuitenkin rullaamaan kohtalaisesti, ja jouluun mennessä monen takki oli kääntynyt. Taistelimme lopulta pääsystä säälipleijareihin.
Syvien vesien kautta takaisin kaukaloon
Tampereen-vuosina iskostuneen työmoraalin ansiosta Järvenpään debyyttikausi Kookoossa oli nousujohteinen. Toiseen kauteen lähdettäessä tuntui, että vain taivas oli rajana.
– Olin mielestäni paremmassa kunnossa kuin koskaan. Kesä oli mennyt hyvin, ja olin paiskinut paljon hommia. Treeneissä tiesin, että jos en halua päästää yhtään maalia, niitä ei myöskään selkäni taakse mene.
Järvenpäästä huomaa, että aihe on hänelle vaikea. Sanavalmis ja iloinen mies hakee pitkään sanoja, ennen kuin puhuu aiheesta.
– Harjoituskaudella voitimme avauspelissä Pelicansin kotona 3–0. Juttelimme tuolloin maalivahtivalmentaja Kari Lehtosen kanssa, että nyt tämä on viimeinkin helppoa. Olimme varmoja, että tästä tulee lopullinen läpimurtokausi.
– Kauden toisessa treenipelissä Lukkoa vastaan eturistiside katkesi, enkä lopulta pelannut otteluakaan koko kauden aikana. Se on jäänyt kaivelemaan todella paljon, ja olen miettinyt, miten pitkälle olisin voinut päästä. En rehellisesti usko, että olisin ikinä riittänyt NHL:ään, mutta Euroopan huipulle ehkä, hän miettii hiljaa.
Vaikka Järvenpää kertoo toipuneensa loukkaantumisesta fyysisesti hyvin, se jätti henkiset arvet pitkäksi aikaa. Hän myöntää, ettei oikein ole löytänyt sanoja kuvaamaan tapahtumaa, mutta jotain merkittävää siinä uran kannalta katkesi.
– Tuolloin tarvitsin ja sainkin henkistä ammattiapua.
Välikauden 2016–17 jälkeen Järvenpää torjui Kouvolassa vielä kahden kauden ajan, ennen siirtymistään Itävallan pääsarjaan kaudeksi 2019–20. Uransa viimeisellä kaudella porilainen pelasi Dornbirner EC:n riveissä 32 ottelua torjuntaprosentilla 88,3.
Nopeasti pois uran jälkeisestä tyhjiöstä
Viimeisen kauden alla Järvenpää oli kypsytellyt ajatusta lopettamisesta, mutta mitään päätöstä hän ei ollut etukäteen tehnyt.
– Joukkueemme taival oli sujunut aika mollivoittoisesti, ja pohdin jo kauden aikana, että nämä hommat taitavat olla nähty. Kun kausi Itävallassa sitten päättyi keväällä 2020, lensin suoraan Suomeen koronatesteihin ja lockdown alkoi miltei heti tuon jälkeen. Ensimmäiset viikot menivät aika pitkälti neljän seinän sisällä. Treenailin kevään ja kesän mittaan jonkin verran, kunnes sain pienen jalkavamman ja päätin lopullisesti ripustaa hokkarit naulaan.
Hän myöntää avoimesti, että päätöksen jälkeen iski tyhjyyden tunne. Kesäkuukaudet olivat enemmän tai vähemmän tunnelissa vaeltamista.
– Lätkä oli ollut koko elämäni, ja yhtäkkiä ei ollutkaan mitään. Ei syytä herätä aamulla tai ajatusta siitä mitä tekisi. Lisäksi minulla oli tuoreessa muistissa raskas välikausi Kouvolan ajoilta, enkä halunnut joutua siihen helvettiin uudelleen, hän kertoo.
Aika nopeasti mies kuitenkin sai pakotettua itsensä toimimaan, ja saman vuoden marraskuussa alkoivat riistanvartijan opinnot Porin Ammattiopistossa. Järvenpää aloitti myös kaverinsa suosituksesta padelin harrastamisen ja jäi omien sanojensa mukaan heti lajiin koukkuun.
– Ammattiurheilijan elämä on hyvin tiivistä ja aikataulusidonnaista. Tiedät aina mitä seuraavana päivänä tapahtuu, ja asiat tuodaan eteesi aika valmiina. Sitten yhtäkkiä kaikki loppuu kuin seinään. Se on iso muutos, ja ymmärrän hyvin, että osalle voi olla todella vaikeaa sopeutua uuteen arkeen.
– Olen pyrkinyt täyttämään kalenteriani mahdollisimman paljon, ettei tulisi pitkiä toimettomia jaksoja. Rahalla ei ole niin väliä, kunhan hengissä pysyy siihen asti, kunnes tietää mitä haluaa isona tehdä, ex-vahti nauraa.
Miettiessään uransa kohokohtia, Järvenpään vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.
– Hienoimmat asiat mitä jääkiekko on minulle antanut ovat kaverit niin oman joukkueen kuin vastustajienkin riveistä. Kyllä minä kaipaan sitä koppielämää ja yhdessäoloa. Jopa pitkiä tappioputkia ja sitä purnausta muistelee nykyään hyvällä, kun kavereiden kanssa niitä hetkiä yhdessä elettiin.
Monta ammattia ja haaveena nousta koneen puikkoihin
Järvenpäätä voidaan pitää varsinaisena monitoimimiehenä. Uran päättymisen jälkeisenä kesänä, padelin vietyä mennessään, häntä pyydettiin vetämään lajin alkeiskursseja. Sitä työtä hän tekee edelleen.
Innokkaana kala- ja erämiehenä Järvenpää on harrastanut metsästystä yli kymmenen vuotta. Riistanvartijan työ antaa mahdollisuuden luonnossa liikkumiseen.
– Työ on keikkaluonteista ja pidän sen monipuolisuudesta. Tehtäviin kuuluu muun muassa riista-aitausten rakentamista, metsästystapahtumien järjestämistä, riistaeläinten kasvatusta ja siirtoistutusta. Kun puhelin soi, niin sitten mennään, hän sanoo.
Ajallisesti suurimman potin vie puolipäiväinen työ Porin Ravien kilpailupäällikkönä. Siihen hänet houkutteli yrityksen toimitusjohtajana työskentelevä entinen ässäpelaaja Jesse Laaksonen.
– Jesse on syyllinen ravi-innostukseeni. Menimme kerran ennen vieraspeliä tekemään Toto75-vedonlyöntilappua Käppärän R-kioskille. En ymmärtänyt lajista mitään, mutta Jesse pyysi minua valitsemaan yhden hevosen, jotta saataisiin lapun hinnaksi tasasumma. Jesse antoi kaksi vaihtoehtoa, joista valita: DiCaprio Tuna ja Kustaasin. Valitsin Kustaasinin, lähdön voitti DiCaprio Tuna. Saimme kuitenkin muut lähdöt oikein ja muutaman sata euroa kuudella oikein. Ajattelin että tämä onkin helppoa ja siitä se lähti, Järvenpää nauraa.
Hän kiinnostui lajista enemmän ja syventyi siihen perusteellisesti. Myöhemmin hän hankki kaveriporukan kanssa oman hevosen, ja sen jälkeen laji on vienyt miehen mennessään. Parhaillaan hän suorittaa myös raviohjastajan ajolupakurssia.
Viimeisin, julkisuuttakin saanut rooli avautui, kun Järvenpää debytoi selostajana Yle Puheen kiekkokierroksella. Miten mies päätyi kopin puolelle luurit päässä?
– Uran päättymisen jälkeen tein joitain selostushommia Satakunnan Kansalle, kun lehden urheilutoimituksen päällikkö Juha Luotola kyseli mukaan. Selostin Ässien A-junnujen pelejä ja vähän jalkapalloa, salibandya, pesäpalloa sekä Yyterissä järjestetyn nyrkkeilyillan. Yleltä sitten kiekkokierroksen isäntä Jussi Paasi oli kysellyt Luotolalta selostajaa Porin-peleihin, ja hän oli vinkannut minua. Ainakin avauspelin perusteella siellä oltiin sitä mieltä, että jatketaan, hän naurahtaa.
Jääkiekkoa ja muutakin urheilua hän kertoo yhä seuraavansa intensiivisesti.
– Olen urheilun suurkuluttaja, ja eri lajit ovat aina kiinnostaneet minua monipuolisesti. Seuraan erityisellä mielenkiinnolla vanhoja joukkueitani sekä tietysti pelikavereitteni otteita. Tuleva liigakausi on mielenkiintoinen ja odotan näkeväni hyvää jääkiekkoa sekä hienoja suorituksia.
Järvenpää on myös valmentanut jonkin verran juniorimaalivahteja. Se olisi hänen mielestään sellainen toimi, jota voisi tehdä tulevaisuudessa enemmänkin. Taskussa on myös viime vuonna suoritettu maalivahtivalmentajan tutkinto.
– Se on näistä ammateistani riistanvartijan ohella se, mistä minulla on tutkinto. Kaikki muu on kantapään kautta tekemällä opittu, hän nauraa.
Kun häneltä kysyy, onko jotain ammattia, mikä näiden lisäksi vielä kiinnostaa, kasvoille leviää hymy.
– Olisihan se hienoa olla lentäjä. Tosin mitä niitä hintoja tuossa katselin, niin kurssit ovat niin kalliita, ettei se taida olla realismia ihan hetkeen, Järvenpää päättää.