"Ärsyttää ottaa kahdesti kahdeksan maalia turpaan" − Pauliina Salonen valaa uskoa Tyttöleijoniin Ruotsi-otteluun mentäessä

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Pauliina Salonen on ollut Suomen pirteimpiä pelaajia MM-jäillä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Suomi kohtaa tyttöjen MM-kisojen alkulohkon päätöspelissä Ruotsin. Molemmilla on alla tappiot pohjoisamerikkalaisille. Tyttöleijonien kyyti on ollut erityisen kylmää, mutta TPS-hyökkääjä Salonen uskoo joukkueen taistelutahdon löytyvän turnauksen ratkaisuhetkillä.

Suomi hävisi myös toisen ottelunsa tyttöjen MM-kisoissa murskalukemin. Yhdysvallat latoi Kanadan tavoin Tyttöleijonien rysään kahdeksan kihausta. Hyökkääjä Pauliina Salonen analysoi maanantain ottelua.

− Mirtsikin (päävalmentaja Mira Kuisma) sanoi, että numerot eivät kerro pelin kulkua. Viidellä viittä vastaan olimme paljon parempia kuin eilen ja pystyimme pitämään kiekkoa ja tekemään maalipaikkoja. Kaveri oli niissä vain tehokkaampi ja rokotti meidän pienistä virheistä.

Päävalmentaja Mira Kuisma tarkkailemassa Yhdysvaltojen ja Suomen alkulämmittelyjä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Suomi sai Yhdysvaltoja vastaan huomattavasti enemmän kuteja maalia kohti kuin Kanadaa vastaan. Amerikkalaisveskari joutui torjumaan liki 20 kertaa.

− Vedot pitäisi saada ohi blokista ja hyökkääjienkin pitää saada toimitettua kiekkoja maalille. Ei ole väliä onko siinä pakki vai hyökkääjä, mutta toimitusten on onnistuttava, sillä tämä on maalintekopeli. Maaleja ei tehdä mistään kulmista, joten maalille on mentävä hanakammin, Salonen penäsi.

TOIVON, ETTÄ JOKAINEN YRITTÄÄ TEHDÄ SAMAN, JOTTA PÄÄSEMME SIIHEN TAVOITTEESEEN, JONKA OLEMME SOPINEET.

TPS:ää Naisten Liigassa edustava Salonen syötti Neea Pelkosen tekemän maalin, joka on toistaiseksi Tyttöleijonien ainoa osuma turnauksessa. 

− Kanadaa vastaan oli joukkueeltakin tosi vaikea peli ja itse yritin parhaani antaa, mutta jalka painoi aika paljon. Yhdysvaltoja vastaan oli kevyempi jalka ja parempi fiilis. Lähdimme myös joukkueena paremmalla tunteella peliin, veisteli Salonen.

Mitalitavoite

Kahden murskatappion jälkeen joukkueen henkinen kantti on varmasti koetuksella ja nuorta ryhmää mitataan toden teolla. Salonen uskoo joukkojen olevan valmis nyt, kun turnauksen luonne muuttuu ja ratkaisupelit lähestyvät. Hän tekee itsekin kaikkensa, jotta joukkue menestyisi.

− Yritän auttaa joukkuetta ja toivon, että jokainen yrittää tehdä saman, jotta pääsemme siihen tavoitteeseen, jonka olemme sopineet.

Tyttöleijonat asetti ennen turnausta MM-kisojen tavoitteekseen mitalin. Ennakkosuosikkeja vastaan kärsityt 0−8- ja 1−8-tappiot aiheuttivat ainakin Salosessa kiukkua.

− Kyllä se ärsyttää ottaa kahdesti kahdeksan maalia turpaan, mutta nämä pelit pitää jättää taakse. Turnauksen tärkeimmät pelit ovat vielä edessä, TPS-tähti sanoi vimmaa äänessään.

Tyttöleijonien ja Ruotsin välinen kamppailu alkaa keskiviikkona kello 17 Suomen aikaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle