”Julius Caesar” varasti huomion Lahdessa

LIIGA / Haastattelu
Julius Junttila oli torstaina Lahdessa kuin onnensa kukkuloilla. Liigauran ensimmäinen maali näki päivänvalon, pian seurasi toinen ja kohta myös kolmas. ”Perusoululainen poika” ei kuitenkaan liidellyt pilviin asti maaliensa sokaisemana.

Kolmen maalin ilta maistui Julius Junttilalle makealta, mutta itselleen hän ei kunniaa halunnut kaikesta rohmuta, vaan erityiskiitokset hän osoitti ketjukavereilleen Kristian Kuuselalle ja Jari Viuhkolalle.

– Tämä ilta jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa, Junttila kertoi pelin jälkeen suupielet korvissa.

– Siinä oli suunnilleen kolme maalipaikkaa ja kaikista upposi. ”Pikulta” [Viuhkola] hyviä syöttöjä, sain tehdä kaksi ensimmäistä tyhjiin.

Kaksi ensimmäistä olivat toden totta helppoja viimeistelyjä, mutta kolmas osoitti jo selkeää hyökkääjänvaistoa ja lahjakkuutta.

Junttila haistoi Pelicans-hyökkääjä Tommi Paakkolanvaaran riskialttiin syötön, hyökkäsi haukkana kiinni ja syötön katkaistuaan karkasi läpiajoon. Lopuksi hän narutti Pelicans-vahti Tommi Nikkilän täysin ja siirsi kiekon helposti kämmenpuolelta maaliin.

– Avausmaalista tuli kiekko talteen ja sitten otettiin myös hattutemppumaalista. Nyt on sitten kaksi kiekkoa tallessa.

Junttila voitti A-nuorten SM-liigassa runkosarjan pistepörssin. Hänen saldonsa 41 pelissä oli 27+33=60 pistettä.

Komennus liigamiehistöön tuli pienoisena yllätyksenä, sillä hänen oli tarkoitus olla tällä viikolla Kärppien A-junioreiden mukana sarjan playoff-avauksessa. Junttila kuitenkin piti paikkansa edustuksessa, kun Vesa Viitakoski ja Pavel Rosa eivät kuntoutuneet vielä torstain–perjantain vieraskiertueelle.

– A-junnut tai liiga, molemmat passaavat tässä vaiheessa. En ole tälle kaudelle sen kummempia tavoitteita asettanut.

Junttila kuvaili itseään ytimekkäästi ”perusoululaiseksi 18-vuotiaaksi pojaksi”, ja hän hieman häkeltyi, kun puheeksi tuli vertaaminen Mikael Granlundiin.

– Ollaan tässä nyt kuitenkin ihan Julius Junttila, eikä mikään Granlund, hän sanoi napakasti.

Huomion keskellä Junttila joutuu lähiaikoina joka tapauksessa olemaan. Joukkueen sisällä oli jo keksitty lempinimi Julius Caesar, jota etenkin kansanedustaja Lyly Rajala hoki tämän jatkuvasti selostaessaan pelin jälkitunnelmia radiolähetykseen.

– Olisitkos nyt hetken siinä, niin saadaan otettua tällainen ”Brutus ja Caesar” –kuva, Rajala hauskuutti ja meni poseeraamaan Junttilan viereen.

» Lähetä palautetta toimitukselle