’’Kiekkoilijan parasta aikaa’’

LIIGA / Haastattelu
Pelicansin ykkösketju on ollut liekeissä kevään ratkaisuotteluissa. Nyt SM-liigan huipennukseen valmistautuvan pelikaaniparven ykkössentteri Tero Koskiranta kertoi finaalifiiliksistään Jatkoajan haastattelussa.

Try-outin kautta Mastokaupungin turkoosipaitaiseen joukkueeseen tiensä raivannut Tero Koskiranta viiletti jäällä lauantaina muun joukkueen mukana. Sekä Koskirannasta että koko joukkueesta hehkui positiivista energiaa. Kaikki odottavat finaalipelejä selvästikin vesi kielellä.

− Hyvät fiilikset tässä on. Tämä on ehdottomasti kiekkoilijan parasta aikaa, toteaa rauhallinen Koskiranta.

Finaalisarjaa edeltäneet Kärpät- ja Blues-taistot olivat selvästi henkisestä että fyysisesti kovia koitoksia Pelicansille. Nyt koko joukkue on saanut aikaa rauhoittua, parannella kolhujaan ja nollata päätään. Lauantaina keskittyminen käännettiin kuitenkin takaisin itse asiaan.

− Viime päivinä ei ole ajateltu kiekkoa yhtään. Nyt tänään oli ensimmäisen kerran taas lätkä mielessä, edelliset päivät huilattiin ja oltiin muissa maailmoissa. Huomenna ruvetaan sitten tutkimaan vastustajaa enemmän.


Tero Koskiranta on syttynyt kovaan kevätvireeseen.

Roolitus kaiken A ja O

Runkosarjan alkumetreillä Koskiranta nousi Pelicansin ykkösketjun sentteriksi, Ryan Laschin ja Arttu Luttisen väliin. Kolmikko löysi nopeasti yhteisen sävelen ja tämä on aiheuttanut päänvaivaa usean vastustajajoukkueen puolustajille. Koskiranta löytää helposti syyt ykkösvitjan toimivuuteen.

− Meillä on ketju, joka on roolitettu hyvin. Olemme kaikki hiukan erityylisiä pelaajia ja täydennämme toisiamme. Se on se kaikista suurin syy sille, että olemme menestyneet ketjuna. Lisäksi se auttaa, että olemme pelanneet pitkään yhdessä. Tiedämme katsomattakin koko ajan, että missä kaverit likkuvat.

Runkosarjassa henkilökohtaisen piste-ennätyksensä (10+32=42) tehnyt Koskiranta on jatkanut playoffeissa vahvoja otteitaan. Luotettavana joukkuepelaajana ja kulmatilanteiden hallitsijana kunnostautunut keskushyökkääjä on tällä hetkellä pudotuspelien pistepörssin kakkossijalla, ketjukaverinsa Laschin takana.

− Kyllä tässä tyytyväinen pitää olla omastakin pelistä. Lisää pitää kuitenkin joukkuetta pystyä auttamaan, tämä ei riitä vielä, tokaisee herra omasta panoksestaan.

Parannettavaa löytyy

Isosta roolista nauttivan ja paljon peliaikaa saavan sentterin ajatukset JYP-sarjaan lähdettäessä ovat selvät. Koko joukkueen on hänen mielestään parannettava vielä omaa tekemistään, sillä vastassa on todella kovatasoinen hurrikaanimiehistö.

− Viimeisetkin virheet on saatava karsittua pois omasta pelistä. Näissä peleissä ei pidä tehdä helppoja virheitä.

− JYP on taas astetta tiukempi vastustaja. Puolustaa kovempaa kuin nämä kaksi edellistä ja tiedän, että he ovat pelanneet erittäin hyvin joukkueena, vaikken paljoa ole heidän tekemisiään seurannut, lopettaa Koskiranta.

» Lähetä palautetta toimitukselle