Ässiin palannut Karri Kivi hoiti avauspelin ja alivoimapelin kuntoon – “Pudotuspeleistä ei olla puhuttu sanaakaan eikä puhuta”

LIIGA / Haastattelu
Kivi on valmentanut viimeksi Ilvestä 2016–19.
Kuva © Jarno Hietanen
Ässät on edelleen Liigan hännillä, mutta Karri Kivi on saanut joukkueessa aikaan positiivista muutosta.

Sarjajumbo Ässät porskuttaa neljän ottelun voittoputkessa, jonka aikana ovat kaatuneet esimerkiksi rakas paikallisvastustaja Lukko ja sarjakärki HIFK. Marraskuun lopulla Ässien valmentajaksi palannut Karri Kivi on lyhyessä ajassa saanut Ässien pelaamista käännettyä parempaan suuntaan ja on ansainnut itselleen myös vuoden jatkosopimuksen Poriin.

– En mieti tuollaisia putkia, vaan homma menee niin päivän kerrallaan. Viimeisin peli lyö fiilingin ja tänään käydään läpi jo muita asioita.

Ari-Pekka Selinin valmennuksessa Ässät keräsi 23 ottelussa 21 pistettä, Kiven alaisuudessa kahdeksan ottelua on kerryttänyt 12 sarjapistettä. Päästettyjen maalien keskiarvo on Kiven aikana pudonnut 3,1:stä 2,4:ään – toki otoskoko on vielä todella pieni.

– Menneeseen en vertaa, kun en siitä tiedäkään. Muutamia asioita arjessa olen halunnut saada oman näköiseksi, mutta ei se siitä muutu, onko joku peli onnistunut tai ei. Meillä oli paljon hyvää niissäkin peleissä, mistä ei tullut pisteitä.

Omaa jatkosopimustaan Kivi ei myöskään ole isommin miettinyt.

– Kysyttiin, että tuletko vuodeksi ja lupasin tulla. Tässä on hyvä porukka, mihin koen sopivani. Aina olen edennyt vuosi tai kaksi kerrallaan enkä tarvitse niin sanottua pitkän tähtäimen suunnitelmaa.

Uudessa tilanteessa

Kivi on valmentajaurallaan kokenut potkut kesken kauden, mutta joukkueeseen liittyminen kesken kauden oli uusi kokemus.

– Se oli vähän samaa kuin maajoukkueessa valmentaminen. Täytyy heti alusta ottaa aika simppelit jutut, jotka menis joukkueessa läpi. Ei hirveetä määrää A4:ia, vaan muutama oleellinen juttu. Maajoukkueessakaan ei pysty ensimmäisellä viikolla jokaiseen lavan asentoon puuttumaan.

Avauspelaamisen Kivi kokee sydämen asiaksi ja antaa sen esimerkiksi joukkueen kanssa puhuttuna oleellisena juttuna.

– Avauspelaamiseen on kolme varianttia, kuinka vastustaja tulee päälle ja niihin sitten ratkaisuja. Keskialueen kanssa sama homma, ja karvauspeli on aika yksinkertaista eli joko mennään tai ei mennä. Siinä ne raamit sitten on.

Toisena esimerkkinä Kivi käyttää Ässien merkittävästi kohentunutta alivoimapelaamista. Kunnian muutoksesta hän antaa Ässien kehitysvalmentaja Timo Turuselle, joka vastasi HPK:n mestarijoukkueessa fysiikkaharjoittelusta.

– Alivoimapeli on ollut erinomaisella tasolla viimeiset seitsemän peliä. Perustin Timo Turunen -klinikan. Tiesin äijän osaamisen ja käskin hoitaa asian kuntoon. Nyt on alivoima onnistunut 85-prosenttisesti ja tästä jatketaan päivittäin.

Kivi valmensi Ässissä viimeksi mestaruuskaudella 2012–13, joten tutut kasvot olivat nykyjoukkueessa vähissä.

– Tutut huoltajat oli. Ilves-vuosilta tunnen Olli Vainion, Nikolas Matinpalon ja Teemu Lepauksen. Salmisen Sakke [Sakari] oli täällä yhtä aikaa jo kauan sitten. Muut oli tuntemattomia, mutta ei sillä väliä – aletaan vaan yhdessä elää arkea.

Ässillä on viimeiseen pudotuspelipaikkaan matkaa 13 pistettä, kun kautta on jäljellä noin puolet. Joukkueen keskittyminen on kuitenkin Kiven mukaan täysin aina seuraavassa pelissä.

– Ei sanaakaan olla puhuttu pudotuspeleistä eikä puhuta. Olen tietoisesti halunnut, että mennään näin.

» Lähetä palautetta toimitukselle