Ässien kotimainen kärkihankinta Markus Niemeläinen täräyttää: "Meitä vastaan on ensi kaudella ärsyttävää pelata!"

LIIGA / Haastattelu
Markus Niemeläinen lupaa pitää Ässien maalinedustan puhtaana.
Porin Ässien kesän kotimainen kärkihankinta on mestarijoukkue HPK:sta tullut Markus Niemeläinen. 21-vuotias puolustaja lupaa henkilökohtaisten tehopisteiden sijaan jämäkkää puolustuspeliä.

Markus Niemeläinen luuti viime kaudella sensaatiomaisesti Suomen mestariksi edenneen HPK:n takalinjoilla kaikki 18 pudotuspeliottelua, joissa hänelle kertyi 0+2=2 tehopistettä. Runkosarjassa Valkeakosken Kiekko-Ahman kasvatti pelasi 50 ottelua tehoilla 1+4=5.

− Onnistuin viime kauden pudotuspeleissä hyvin henkilökohtaisestikin. Sain siitä paljon virtaa tähän uuteen kauteen, arvioi Niemeläinen.

Urallaan Suomen nuorisomaajoukkueissakin pelannut Niemeläinen ei liene Porissakaan mikään pistelinko, sillä hänen avunsa ovat aivan muualla.

− Tehopisteiden tekeminen ei ole minun ykköstavoitteitani. Minulla on myös Ässissä todella puolustava rooli. Ulottuvana pelaajana pidän vastustajan poissa maalilta. Jos pisteitä siinä sivussa tulee, niin tokihan se on hyvä juttu.

Kesän omatoimijaksolla Niemeläinen sai treenata ilman kolhuja.

− Ihan terveenä ja täysillä lähden taas uudella kauteen.

Nuoresta 21 vuoden iästään huolimatta 197-senttinen ja 86-kiloinen Niemeläinen on ehtinyt kiekkoilla myös Pohjois-Amerikassa. Vuosina 2015−2017 hän pelasi nuorten liigassa, OHL:ssä, Saginaw Spiritin riveissä. Edmonton Oilers varasi hänet NHL:ään kesällä 2016 sijalla 63.

− Pohjois-Amerikan-aika kehitti ennen kaikkea fyysistä peliäni, sillä siellä oli pienempi kaukalo kuin Euroopassa. Tietenkin myös englannin kielen taitoni parani, ja pääsin tutustumaan erilaiseen kulttuuriin. Kaiken kaikkiaan oli hienoa olla pari vuotta siellä!

Niemeläisellä on selvä näkemys, millainen Ässät ensi kaudella liigakaukalossa nähdään.

− Ässät on erittäin työteliäs joukkue. Meitä vastaan on ärsyttävää pelata! Me emme ota taka-askelia.

» Lähetä palautetta toimitukselle