Vahva Tappara ja sitkeät Rouenin lohikäärmeet tasapeliin CHL:n ensimäisessä puolivälieräosassa

CHL / Raportti
Rouen pelasi vajaalla kokoonpanolla varsin mallikkaan ottelun.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ensimmäistä kertaa tiensä kahdeksan parhaan joukkoon CHL:ssä selvittänyt Tappara kohtasi puolivälierien ensimmäisessä osassa ranskalaisen Rouen Dragonsin. Tampereella pelattu ottelu päättyi tasalukemiin 3–3. Toinen osa pelataan ensi viikolla Ranskassa.

Avauserän käsikirjoitus oli Tapparalle mieluisa, sillä Rouen seuraili Tapparan vauhdikasta luistelua. Erässä oli aluksi myös paljon sekavia kohtia. Vieraiden Vincent Nesa otti illan ensimmäisen rangaistuksen, jonka Tappara käytti hyväkseen varsin nopeasti Kyle Platzerin avatessa ottelun maalihanat.

Rouenilla oli alkuminuuteilla pientä painetta, mutta loppuerä mentiin kirvesrintojen pillin mukaan. Siipirikkoinen Rouen panosti vastahyökkäyksiin, joita ei runsaasti nähty. Tappara vei peliä hyökkäysalueella sekä puolustusalueella vahvan luistelunsa ansiosta. Ilman loistavaa ottelua torjunutta Matija Pintaričia Rouen olisi ollut pahemmin pinteessä. Christian Heljangolla oli rento ottelu.

Kotijoukkue ei pelannut koko erässä täydellä kaasulla, mutta ottelun virtaus oli täysin Tapparan hallintaa pieniä nukahduksia lukuunottamatta. Avauserästä tuli mieleen jääharjoitukset, joissa toinen puoli joukkueesta yritti kaikkensa puolustaakseen ja toinen ryhmä hyökkäsi päälle. Maaliverkko pullisteli erässä vielä kertaalleen Waltteri Merelän laukauksella. Vahvasti pelannut Merelä oli jo avausminuutilla läpiajossa.

Tappara seisautti pelinsä – Rouen tuli mukaan

Toisessa erässä ennen Tapparan ensimmäistä rangaistusta kotijoukkueella oli ote vahvasti hyppysissään. Erän ensimmäisestä maalista vastasi Rouen, kun joukkueen illan ensimmäisellä ylivoimalla Loïc Lampérier iski kiekon verkkoon ohi hölmistyneen Heljangon. Maali toimi piristysruiskeena vieraille ja Tappara meni sekaisin šokkikavennuksen jälkeen.

Rouen sai uuden ylivoiman ja verkko soi Heljangon selän takana Joel Caronin toimesta. Toisen erän jälkimmäinen puolisko oli vieraiden parasta peliä ylivoimien ansiosta. Se oli myrkkyä kotiyleisölle ja Jussi Tapolan ryhmälle. Kirvesrintojen illan kolmas ylivoima vapautti ryhmää ja kyseisellä ylivoimalla Kristian Tanus nosti joukkueen takaisin johtoon. Tapparalla ei ollut tasakentällisin mitään hätää.

Tappara nukahti, Rouen tasoitti

Kolmas kaksikymppinen oli Tapparalla paluu avauserästä tuttuun palettiin, kun taas Rouen panosti vastahyökkäyksiin. Anton Levtchillä oli ensimmäisellä minuutilla mahdollisuus lisätä Tapparan johtoa, mutta kiekko ei totellut liikkeitä.

Pintarič huhki erässä hetken jopa ilman mailaansa Rouenin maalilla, mutta Tappara ei käyttänyt huikeaa mahdollisuuttaan. TV-lähetykseen myös tässä erässä kuului, kun Jussi Tapola ohjeisti joukkojaan pelaamaan tarkasti jokaisen vaihdon. Tapola teki myös erän loppuhetkille pieniä muutoksia kokoonpanoon.

Katsomossa nähtiin myös toisen tamperelaisjoukkueen Ilveksen fanituotetta, vaikka kentällä tupsukorvia ei nähty. Ranskalaisten riveissä pelasi Ilveksestä tuttu kanadalaispuolustaja Mark Flood, joka toimii joukkueen kapteenina. Flood oli alustamassa loistavasti kolmannen erän ainoaa osumaa. Tasoitusmaalista vastasi Andrew Johnston. Kuitenkin kotiyleisölle ja muutamalle vieraskannattajalle tarjoiltiin viihdyttävä kiekko-ottelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle