Kärpät joutui taipumaan Kari Jalosen valmentamalle SC Bernille − jatkoaikamaalia edelsi kyseenalainen tilanne

CHL / Raportti
Kärpät sai napattua SC Berniltä vain yhden pisteen.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Jesse Puljujärven esityöstä Kärpät viimeisteli jo 19 sekunnin jälkeen, mutta joutui nöyrtymään jatkoajalla. Voittomaalin iski Mark Arcobello vastahyökkäyksestä, kun kärppäpelaaja oli hetkeä aikaisemmin kaadettu hyökkäysalueella.
Lähtökohdat 

Jesse Puljujärvellä vahvistunut Kärpät voitti ensimmäisessä lohkovaiheen pelissä ranskalaisen Grenoblen 3−1. Toiseen peliinsä Kärpät saa Juho Lammikon kokoonpanoon. Grenoblea vastaan maalilla torjui Justus Annunen, Berniä vastaan vuoron saa Patrik Rybar.

Kärpät on neljän CHL-kautensa aikana päässyt pisimmillään finaaliin kaudella 2015−16, mutta ruotsalainen Frölunda oli etevämpi. Viime kaudella Kärpät putosi puolivälierissä itävaltalaiselle RB Salzburgille.

Maalivahtipelaaminen 

Rybarin torjuntavirettä koeteltiin kunnolla vasta toisessa erässä, ja nuoren maalivahdin pelistä huokui epävarmuus. Slovakki torjui kiekkoja eteensä, mutta yhtä takaiskuosumaa lukuun ottamatta piti pelinsä kasassa.

Ottelun edetessä Rybar sai otteisiinsa lisää varmuutta. Tasoitus- ja voittomaalit iskettiin vapaasti parhaasta sektorista.

Puolustuspelaaminen 

Molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti, joten kärppäpuolustuksesta selvimmin erottui Jakub Krejcik, joka oli muutaman kerran vaikeuksissa. Vasta 17-vuotias Topi Niemelä väläytteli potentiaaliaan.

SC Bernin toinen maali syntyi Kärppien virheestä, kun Vincent Praplan ja maalintekijä Matthias Bieber saivat liikaa tilaa.

Hyökkäyspelaaminen 

Avausmaalin rakentanut Puljujärvi oli Kärppien hyökkäyspelin dynamo ja erottui sekä kiekollisessa että kiekottomassa pelissä. Tino Metsävainion johtama nelosketju pelasi myös pirteästi, samoin kolmosketjua johtanut Juho Lammikko vakuutti energisellä pelillään.

Jussi Jokisen johtama kakkosketju laidoillaan Janne Pesonen ja Radek Koblizek oli näkymätön, ja kolmannessa erässä Puljujärvi ottikin Koblizekin paikan. Päävalmentaja Mikko Manner painotti Cmoren lähetyksessä hyökkäyksiin lähdöissä koko viisikon merkitystä.

Erikoistilanteet 

Kolme ylivoimaa jätti paljon jossiteltavaa. Ykkösylivoimaviisikon mieleenpainuvin suoritus oli Pesosen törmääminen joukkuekaveriin omalla puolustusalueella. Huippupelaajat eivät kauden tässä vaiheessa vielä saaneet yhteispeliään toimimaan. Alivoimansa Kärpät hoiti eleettömästi.

Lähtökohdat 

SC Bern hävisi ensimmäisen ottelunsa Skellefteå AIK:lle voittomaalikilpailussa. Sveitsin liigassa SC Bernin suomalainen päävalmentaja Kari Jalonen on johdattanut joukkueensa kahdesti mestariksi kolmen viime vuoden aikana. CHL:ssä joukkue ei kuitenkaan ole päässyt puolivälieriä pidemmälle.

Suomalaisittain SC Bernin riveissä kiinnostaa päävalmentaja Jalosen lisäksi tuore maailmanmestari, puolustaja Miika Koivisto. Sveitsiläisten maalilla torjuntavuorossa on kakkosmaalivahti Pascal Caminada, joka on viiden viime kauden aikana pelannut enimmillään 15 peliä NLA:ssa ja oli toissa kaudella lainalla NLB:ssä.

Maalivahtipelaaminen 

Vaikean alun jälkeen Caminada sai pelinsä kuntoon ja oli SC Bernin paras pelaaja. Huippupelastuksiin sveitsiläisen ei kuitenkaan tarvinnut tiiviin puolustuksen ansiosta venyä.

Puolustuspelaaminen 

SC Bern puolusti viisikkona tiiviisti, mutta varsinkin ottelun alussa nähtiin useampi harhasyöttö ja kiekonmenetys. Suomalaispuolustaja Koivisto ei kentällä juuri erottunut. Kertaalleen hän aloitti rohkean nousun kiekon kanssa, mutta se päättyi katkoon keskialueella.

Hyökkäyspelaaminen 

Vierasjoukkueen parasta hyökkäyspeliä esitti kakkosketju Tristan Scherwey-Andrew Ebbett-Gregory Sciaroni. Ykkösketju Mark Arcobellon johdolla jäi pimentoon, kunnes ykkössentteri iski voittomaalin jatkoajalla.

Erikoistilanteet 

Ykkösylivoima sai pari kertaa vaarallisen pyörityksen aikaiseksi, mutta kokonaisuutena kumpikaan joukkue ei vakuuttanut erikoistilanteissa.

Ottelun ratkaisu 

Jatkoajalle venynyt ottelu ratkesi, kun Arcobello pääsi vastahyökkäyksestä ohittamaan Rybarin. Ratkaisumaalia edelsi tilanne, kun Jari Sailio kaadettiin SC Bernin maalin edessä eikä jäähyä kuulunut.

» Lähetä palautetta toimitukselle