Kotitappio ratkaisi: Liigan yllätysmestarin HPK:n taival isojen poikien joukossa CHL:ssä jää alkulohkoon

CHL / Raportti
Philippe Cornet sai vamman ottelun aikana ja jäi sivuun kamppailusta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:n eurotaival päättyy alkulohkoon. Tälle sinetin löi EV Zug, joka kukisti Kerhon tämän kotiareenalla Hämeenlinnassa. Sveitsiläisten paidassa pelasivat vahvasti muun muassa David McIntyre ja Erik Thorell, jotka tunnetaan parhaiten Suomessa Liiga-uristaan.

Viime perjantaina HPK nappasi jatkoaikavoiton vieraissa, joten hämeenlinnalaisilla oli mahdollisuus kotivoittoon 3 155 katsojan edessä. 

HPK:n ylivoima avauserässä oli tehotonta, kun edes kahden miehen istunnon aikana joukkue ei onnistunut maalinteossa. EV Zugin ylivoima puolestaan onnistui, sillä ottelun avausmaalin joukkueen ensimmäisen ylivoiman aikana viimeisteli Sven Senteler Raphael Diazin ja Lino Martschinin syötöistä.

Tässä erässä kotiyleisö ei päässyt juhlimaan maalia muutamista hyvistä tilanteista huolimatta, mutta erä tarjoili muutenkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita molempiin päätyihin. 

Philippe Cornet jäi erän aikana taklauksen vastaanottavaksi osapuoleksi ja sai pienen tärskyn. Hän kävi pienen hengähdystauon ja toimenpiteiden jälkeen kokeilemassa jäällä pelikuntoaan, mutta vaihdon jälkeen meni takaisin pukukoppiin, eikä enää palannut takaisin kentälle ottelussa. Vamman vakavuudesta ei ole tarkempaa tietoa. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin vierasjoukkueen johtaessa 1−0.

Toisen erän kuudennella minuutilla Zug sai mahdollisuuden illan toiseen ylivoimamaaliinsa ja se tuotti toisen maalin taidokkaasti Carl Klingbergin lavasta sekä Erik Thorellin ja joukkueen ainoan suomalaisen Santeri Alatalon esityöstä.

Ottelua kuvastanut kotijoukkueen tehottomuus kostautui myös toisessa erässä. Tilanteita useampaan maaliin oli hämeenlinnalaisilla. 
Kotiyleisö antoi tilanteesta huolimatta tukensa kotijoukkueelle, kun samaan aikaan jäähallin toisessa päädyssä vierasjoukkueen kannattajat nauttivat hymyillen tulostaululla komeilevista numeroista.

Erän puolenvälin jälkeen HPK sai illan kolmannen ylivoimansa, joka tälläkään kertaa muutaman loistavan tilanteen tehottomuuden takia ei tuonut tulosta. Erän viimeisille hetkille vierasjoukkue sai illan neljännen jäähynsä ja kotiyleisö pääsi jännittämään mahdollisesti tulevaa maalia. Sveitsiläisten maalin oli siihen asti muurannut Leonardo Genoni loistavilla otteilla, kunnes jäähyn loppuhetkillä ylivoima tuotti tulosta "pukukoppimaalilla". Kolmanteen erään lähdettiin jännittävistä lukemista 1−2.

Kotijoukkueen kavennusmaali syntyi Jere Innalan lavasta, josta kiekko kimpoili vieraiden puolustajien jaloista maaliin. 

Mielenkiintoinen kolmas erä alkoi vieraiden painostuksella, joka ei kuitenkaan tuonut tulosta. Kotijoukkue vastahyökkäyksistä yritti tasoitusmaalia, mutta maali jäi odottamaan syntymistään. Painostuksen jälkeen hämeenlinnalaiset saivat loistavan maalintekopaikan, mutta Genoni loistavalla pelastuksellaan pelasti joukkueen takaiskulta puolustuksen tehtyä virheen ja sveitsiläiskannattajat antoivat kunniaa maalivahdille.

Erää oli pelattu seitsemisen minuuttia, kun Zug teki 1−3-maalin Martschinin lavasta Oscar Lindbergin ja illan toisen syöttöpisteen keränneen Thorellin esityöstä. Hämeenlinnalaisten kapteeni Niklas Friman sai jäähyn tiukassa paikassa ja näin tuotti joukkueelleen vaikeuksia, mutta vieraat ylivoiman käydessä vähiin saivatkin jäähyn Lindbergin toimesta ja kotiyleisö pääsi jännittämään mahdollisesti tulevaa tasoitusta.

Tämän ylivoiman aikana joukkue otti myös maalivahtinsa Joona Voutilaisen pois ja yritti maalintekoa vimmatusti, mutta ylivoima ei tuonut toivuttua tulosta.
Ottelun viimeisen mainostauon jälkeen ajassa 57.04 joukkueet pelasivat neljällä neljää vastaan -peliä rangaistuksien johdosta. Aloituksen jälkeen kotijoukkueen maali tyhjeni jälleen ja ottelun viimeiset hetket maali pysyi tyhjänä.

Ottelu ei tarjonnut enempää maaleja. Sveitsiläiset nappasivat kotimatkalleen tärkeät kolme pistettä maalein 1−3, ja hämeenlinnalaiset vaisun kirin jälkeen joutuivat pettymään, vaikka aloitukset kotijoukkue voittikin. Jääkiekon ollessa maalintekopeli, vähäisistä laukauksista huolimatta vieraat olivat kahden maalin verran tehokkaampia. 

Seuraavat ottelut joukkueille onkin kansallisten sarjojen pelejä, kunnes CHL palaa lokakuussa tauolta. Hämeenlinnaan saapuu seuraavaksi Rungsted Seier Capital Tanskasta ja Zug saa vieraita Tšekistä, kun HC Plzen saapuu vierailulle. 

» Lähetä palautetta toimitukselle