Kuuma taisto sai jatkoa – ZSC Lions opetti HIFK:lle maalinteon taitoa

CHL, LIIGA / Raportti
Michael Garteigia ei voinut syyttää tappiosta.
Ottelupari toi sähköä viime viikolla CHL-kierrokselle, kuten myös tänä iltana. Vahva vierasjoukkue nappasi Tikkurilasta pisteet 2–0-lukemin.

Joukkueiden viime viikon kohtaaminen Zürichissä oli tulikuuma, joten odotukset olivat korkealla toiseen kohtaamiseen. Tikkurilassa nähty toinen tulinen taisto päättyi ZSC:n voittoon 2–0-lukemin.

Avauserässä ottelu käynnistyi rikkonaisesti, kunnes pelikellon edetessä myös vauhti kaukalossa lisääntyi. Erän säikäyttävin hetki nähtiin, kun ZSC:n Marcus Krüger törmäsi HIFK:n maalin tolppaan. Ruotsalaishyökkääjä pystyi kuitenkin jatkamaan ottelua. Ottelun avausmaalista vastasi ylivoimalla vierailijoiden Dominik Diem onnekkaasti reilu kolme minuuttia ennen erätaukoa.

Maaliton toinen erä eteni aaltoilevasti. Molemmat maalivahdit saivat venyä parhaimpaansa. Helsinkiläisseuran laukaukset jäivät erässä torsoiksi.

Kolmas kaksikymppinen oli käsikirjoitukseltaan samankaltainen kuin toinen erä, mutta HIFK:n laukaukset olivat astetta parempia. Sveitsiläisjoukkue oli ajoittain hätää kärsimässä. Justin Sigrist lisäsi vieraiden johtoa laukomalla irtokiekon rystylaukausella verkkoon, kun kolmatta erää oli pelattu vajaa kahdeksan minuuttia.

Isäntien otteisiin haettiin ottelun loppuhetkillä aikalisällä parannusta, mutta maalivahditta pelaaminenkaan ei tuonut HIFK:lle toivottua tulosta maalin merkeissä.

Helsinkiläisten maalilla Michael Garteig torjui 22 kertaa ja vieraiden maalilla Lukas Flüeler koppasi 38 laukausta. Rangaistusminuutit menivät vierailijoille 14–12.

HIFK:n CHL-kausi jatkuu kotiottelulla Mlada Boleslavia vastaan tulevana lauantai-iltana ja ZSC matkustaa Frölundan vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle