Yhdistyneet Arabiemiraatit – jäätä aavikolla

MAAJOUKKUE / Artikkeli
UAE:n virallinen joukkuekuva ennen lähtöä 2014 III-divisioonan MM-kisoihin.
Kuva © Fatima Al Ali
Vasta noin vuosi sitten Kansainvälisen jääkiekkoliiton täysjäsenyyden saaneen Yhdistyneiden Arabiemiraatien jääurheilun historia juontaa juurensa 80-luvun lopulle, kun maan ensimmäinen kaukalo avattiin käyttöön. Maahan on hiljalleen kehittynyt kiekkokulttuuria.

Yhdistyneet Arabiemiraatit. Vuonna 1971 itsenäistynyt Persianlahdella sijaitseva seitsemän emiraatin liiton muodostama valtio on tunnettu öljyvarallisuudesta, aavikoista ja uutuuttaan kiiltävistä Dubain ja Abu Dhabin kaupungeista. Hallitsevia urheilulajeja ovat jalkapallo, kriketti ja moottoriurheilu. Paikallinen erikoisuus on kamelien kilpa-ajo ja onpa historian saatossa lähtöviivalla ollut jopa norsuja, mutta kyseinen kilpailumuoto lakkautettiin, koska norsuja ei voitu ylläpitää laidunmaan puutteen vuoksi.

IIHF:n jäseneksi Yhdistyneet Arabiemiraatit hyväksyttiin toukokuussa 2001. Täysjäsenyys myönnettiin paljon myöhemmin, toukokuussa 2013. UAE:sta tuli näin ensimmäinen arabivaltio, jolle on myönnetty kansainvälisen jääkiekkoliiton täysjäsenyys. Se oli pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen työn tulos, jota maassa on jääkiekon eteen tehty niin fasiliteettien kuin pelaajien kehittämiseksi.

Miten tähän pisteeseen on päästy?

Vuosi pelkkää luistelua

Jos maassa on järjestetty kilpa-ajoja norsuilla, niin kuulostaa vain loogiselta, että maahan pystytetään kaukalo, johon pääsee luistelemaan. Ensimmäinen kaukalo pystytettiin maahan jo 26 vuotta sitten.

-1988 avattiin ensimmäinen kaukalo Al Ainin kaupunkiin. Sinne me juoksimme pakoon kuumuutta, kertoo maajoukkueen 38-vuotias puolustaja Mohamad Aref El Jachi.

- 1989 avattiin toinen kaukalo pääkaupunki Abu Dhabiin. Se on samanlainen kuin Al Ainin olympiakoon kaukalo.

Aluksi paikalliset eivät tehneet jäällä muuta kuin luistelivat.

- Kun olimme luistelleet vuoden verran ja opetelleet erilaisia liikkeitä vain hauskanpidon vuoksi, näimme millä tavalla ulkomaalaiset pelasivat. Pyysimme heitä näyttämään miten peliä pelataan.

- He olivat kärsivällisiä opettaessaan meitä pelaamaan ja muodostamaan joukkueen. Muodostimme paikallisista pelaajista joukkueet Al Ainiin ja Abu Dhabiin ja ne pelasivat ulkomaalaisten joukkuetta vastaan, Aref selvittää maan kiekkohistorian alkutaivalta.

Sarjatoiminta vielä nuorta

Jääkiekon siemen oli siis kylvetty maaperään, jossa sen kaiken järjen mukaan ei pitäisi itää. Kasvu kuitenkin alkoi. Hitaasti, mutta varmasti. Joukkueet pelasivat keskenään huvin vuoksi lähes 20 vuotta kunnes virallinen sarja, Emirates Ice Hockey League, perustettiin vuonna 2009.

Kaksi joukkuetta, Abu Dhabi Storms ja Al Ain Theebs koostuu lähes täysin paikallista pelaajista ja kolme muuta, Abu Dhabi Scorpions, Al Ain Vipers ja Dubai Mighty Camels ovat ulkomaalaisten muodostamia joukkueita.

- Siellä pelaa yliopistotason ja Kanadan ja USA:n ykkösdivisioonatason pelaajia, joten sarjan taso on todella korkea. Se kehittää maajoukkuettamme, Aref kertoo.

Vahvistukset ovat UAE:ssa asuvia ulkomaalaisia, jotka työskentelevät esim opettajina tai lentäjinä jotka vapaa-aikanaan pelaavat jääkiekkoa. Onpa sarjassa pelannut myös palkkamurhaaja. Kahdessa emiraattipelaajien muodostamassa joukkueessa on lisäksi suomalaispelaajia ja -valmentajia apuna. Kuluneen kauden päätteeksi mestaruutta juhlineessa Abu Dhabi Stormsin joukkueessa suomalaispelaajia oli neljä: Juhani Ijäs, Matias Posio, Heikki Kemppainen sekä Jere Saarinen.

Abu Dhabi Storms on UAE:n mestari 2014.
Abu Dhabi Storms on UAE:n mestari 2014.
Kuva © Fatima Al Ali

Suomalaisapua on käytetty myös erotuomarikoulutuksessa. Lisäksi suomalaiserotuomareita on käytetty viime kausina sarjan pudotuspeleissä oikeudenjakajina.

Runkosarja alkaa elokuussa ja kestää helmikuun lopulle. Sarjassa pelataan 16 kierrosta ja sen päälle pudotuspelit. Sen lisäksi kauden aikana pelataan paljon turnauksia ulkomailla, kuten Thaimaassa ja Hong Kongissa.

- Maaotteluissa käy 300-500 katsojaa riippuen ottelun tärkeydestä. Liigaotteluissa ei käy paljonkaan ihmisiä, koska ne pelataan keskellä viikkoa ja ihmiset käyvät töissä. Viikonloppuisin meillä on vähemmän katsojia. Kun pudotuspelit alkavat, ihmiset tulevat paikalle koska otteluilla on enemmän merkitystä, Aref kertoo.

Tällä hetkellä maassa on kolme täysmittaista kaukaloa Al Ainissa, Abu Dhabissa ja Dubaissa. Lisäksi Dubaissa sijaitsee yksi NHL-kokoa pienempi kaukalo ja suunnitteilla on yksi uusi kaukalo.

Sarjaa haluttaisiin laajentaa nykyisestä viidestä joukkueesta, mutta sen tasaisuus halutaan säilyttää.

- Haluaisimme, että sarjassa olisi enemmän joukkueita ja otteluita, mutta emme halua huonontaa laatua. Saimme venäläiseltä joukkueelta pyynnöön päästä liigaamme pelaamaan. He eivät ole ammattilaisia, mutta Abu Dhabissa asuu paljon venäläisiä liikemiehiä, jotka rakastavat jääkiekkoa.

- Emme halua pelejä, mitkä päättyvät 10-0. Me välitämme laadusta ja kaikki maajoukkueen kehitys tulee liigaotteluista, Aref perustelee.

Liigassa tilanteita riittää.
Liigassa tilanteita riittää.
Kuva © Fatima Al Ali

Koska sarja on vielä nuori, eivätkä rahavirrat jääkiekkoon ole päätä huimaavia, ei amatöörisarja ole vielä hetkeen muuttumassa edes puoliammattimaiseksi.

- Se vaatii paljon aikaa. Puhumme ehkä 7-10:stä vuodesta, Aref arvioi. Maajoukkueen suomalainen apuvalmentaja Juhani Ijäs on samoilla linjoilla:

- Tuntuu, että siinä on haastetta pelata kanadalaisia amatöörejä vastaan ja ne ovat tiukkoja matseja. En tiedä, kuka puoliammattilaisille alkaisi maksamaan palkkoja. Meillä suomalaisilla on Suomi-sarja- ja Mestis-tausta, niin me ollaan kuitenkin aika hyviä pelimiehiä sinne. Jos vielä kovempia pelimiehiä tuotaisiin, niin olisiko siinä enää mitään järkeä?

Ulkomaalaisten tuonti sarjaan vain sen tason nostamiseksi lisäisi tasoeroja paikallisiin pelaajiin, jolloin he eivät saisi lainkaan vastuuta.

- He katsoisivat vain vierestä muiden pelailua. Fiksumpi se on niin, että hommataan koutseja Vierumäeltä ja yritetään saada opiskelijoita tai entisiä opiskelijoita, jotka koutsaamisen ja organisoinnin ohella pystyvät pelaamaan.

Jääkiekkomainontaa vanhemmille

Koska laji on maassa hyvin uusi ja useimmille lähes tuntematon, pelaajat tekevät paljon töitä saadakseen lapsia toimintaan mukaan. Aref on yksi pelaajista, jotka järjestävät erilaisia promootiotilaisuuksia, joissa jääkiekkoa esitellään. Tärkein kohderyhmä on lasten sijaan kuitenkin heidän vanhemmat.

- Teemme sosiaalisia esittelyjä kouluissa ja kerromme jääkiekosta. Haluamme tavata lasten vanhemmat, koska he ovat pääkohteemme. Useimmat ihmiset näkevät jääkiekosta vain sen huonot puolet. Kun kerromme, että pelaamme jääkiekkoa, niin reaktio on usein: "Aaa, sitä urheilua, missä on verta ja tappeluita." Tämä mielikuva heillä on.

- Pidämme esityksiämme vanhemmille osoittaaksemme miten laji on turvallinen ja mistä siinä on kyse. Siinä ei ole kyse tappelemisesta tai muusta mitä he näkevät televisiosta. Kaikki [jääkiekko], mitä televisiosta tulee, on NHL:ää. He näkevät tappelut, mutta eivät peliä. Se ei kuulu lajiin, vaan nopeus, miten heidät on suojattu ja miten jääkiekko vaikuttaisi jopa kouluun.

- Nopeat päätökset, joita pelissä tehdään, voivat vaikuttaa heidän elämäänsä. Sisällytämme tämän kaiken esitykseemme vanhemmille, koska me uskomme, että he [lapset] tulevat, mutta vanhemmat ovat pääasia. Rehellisesti, minun kokemusteni perusteella kun lapset saa kerran jäälle, he eivät lähde sieltä pois, Aref kertoo innostuneesti.

Koska jääkiekon asema maassa on pieni, muihin palloilulajeihin verrattuna helpompi tie maajoukkueeseen on erinomainen markkinointiväline.

- Kaikki haluavat lapsensa jalkapallon pariin. Jos sinne ei mahdu, niin koripalloon, lentopalloon, käsipalloon, minkä lajin he sattuvat tuntemaan. Me yritämme saada heidät kuuntelemaan, että heillä [lapsilla] on suurempi mahdollisuus päästä maajoukkueeseen kuin yhdessäkään noista lajeista, koska meitä [jääkiekkoilijoita] ei ole paljon. Heillä olisi mahdollisuus edustaa maataan ja kaikki haluavat edustaa maataan maajoukkueessa urheilulajista riippumatta.

Maalinteko maajoukkueessa maistuu aina
Maalinteko maajoukkueessa maistuu aina
Kuva © Jussi Siiriäinen

Mainonta on toiminut ja lapsia on ilmoittautunut luistelukouluihin enemmän kuin jäälle mahtuu. Rajallinen jääaika kääntää positiivisen ongelman kuitenkin negatiiviseksi.

- Olemme saaneet hyviä lukuja. Nyt meillä on odotuslista. Meillä on yksi kaukalo ja kerralla jäälle mahtuu ehkä 45 lasta. Lapsia olisi tulossa, mutta joudumme pyytämään anteeksi ja sanomaan, että emme voi ottaa 60-70 lasta kerralla, koska muuten harjoituksissa ei ole laatua.

- Nyt etsimme lisää jäätä tulevaisuudessa. Odotuslistalla olevien lasten vanhemmat eivät odota vaan vievät lapset toiseen harrastukseen. Tämä on meidän haasteemme tällä hetkellä, Aref harmittelee.

Vaikka UAE:ssa on paljon varakkaita ihmisiä, ei paksu lompakko ole edellytys lajin harrastamiselle. Pelaajat ja liitto antavat tukea niin varusteiden kuin jopa kuljetusten muodossa.

- Me tuemme heitä varusteiden kanssa, valmennuksessa, jäävuoroissa, jopa kuljetuksissa jos he tarvitsevat kyydin. Tämä on uusi laji, ja meidän täytyy saada heidät sen pariin. Jalkapallossa ja koripallossa heille annetaan kaikki varusteet ja meidän täytyy vastata siihen. Me annamme kaiken tuen 9-12-vuotiaille lapsille.

- Kun he täyttävät 15, he ovat pelin sisällä. He eivät lähde pois. Lapset painostavat vanhempiaan hankkimaan varusteita jos he tarvitsevat jotain, Aref kertoo.

Maajoukkuetoiminta alkaa

UAE:n maajoukkue esiintyi ensimmäisen kerran jo ennen virallisen sarjan alkua. Vuonna 2007 maa osallistui Aasian talviurheilun mestaruuskisoihin ja voitti avausottelussaan Thaimaan 4-0. Seuraavassa ottelussa joukkue jäi Kazakstanin jyrän alle lukemin 0-38. Sen jälkeen UAE voitti Kuwaitin 6-2 ja hävisi Pohjois-Korealle 2-9.

Sen jälkeen UAE on pelannut Arab Cupissa 2008 ja vuonna 2009 maa isännöi ensimmäistä kertaa Aasian Challenge Cup-turnauksen Abu Dhabissa. UAE onnistui voittamaan kultaa 1400-päisen kotiyleisön edessä. Vaikka turnauksesta kirjoitettiin lehdissä, niin kovin monen ihmisen korviin tieto mestaruudesta ei kantautunut.

- Turnauksen jälkeen tehtiin kyselyitä esim. kauppakeskuksissa, joissa ihmisiltä kysyttiin tiesivätkö he, että heidän maajoukkue oli voittanut jääkiekon Aasian Challenge Cupin. Ihmiset vastasivat: "Mitä on jääkiekko, onko meillä maajoukkue, missä halli sijaitsee", Aref nauraa.

- Ehkä yksi ihminen vastasi, että "Kyllä, tiedän, että meillä on maajoukkue kun siitä kirjoitettiin sanomalehdessä."

Jääkiekko saa rahallista tukea paikalliselta urheiluliitolta, mutta lisärahoitus ei olisi pahitteeksi. Lisäksi joukkueen menestys turnauksissa vaikuttaa rahoitukseen.

- Abu Dhabi Sports Council laittaa rahaa eri lajeihin tietyn määrän ja jalkapalloon menee suurin osa, mutta jääkiekko on yksi näistä pienistä, jota kuitenkin tuetaan. Se menee vähän menestyksen mukaan, Ijäs selvittää ja jatkaa:

-Jos pystyisi voittamaan Challenge Cupeja ja vaikka MM-kisat niin se sitten tuo aina lisää budjettiin. Ne vähän odottelee mitä jääkiekon kanssa tapahtuu ja kannattaako siihen panostaa ja miten paljon, mutta sieltä se tuki tulee.

UAE ja Kreikka taistelivat MM-karsinnoissa Abu Dhabissa 2012.
UAE ja Kreikka taistelivat MM-karsinnoissa Abu Dhabissa 2012.
Kuva © Fatima Al Ali

Vuonna 2010 UAE esiintyi ensimmäisen kerran MM-kisoissa. Silloinkin kyseessä oli III-divisioona ja pelipaikkana sama Kockelscheuerin jäähalli kuin neljä vuotta myöhemmin. Tuolloin maa hävisi neljän joukkueen turnauksessa kaikki kolme otteluaan Kreikalle lukemin 1-7, Luxemburgille 2-3 ja Irlannille 2-8.

- Kun maajoukkue perustettiin, me tiesimme missä olemme. Aloitimme Aasian turnauksista, jotta tiedämme tasomme. Kun aloimme voittaa turnauksia Aasiassa, tiesimme, että eurooppalaiset ovat Euroopan turnauksissa, jotta voisimme nähdä tasomme heihin nähden. Sitten laitoimme joukkueen MM-kisoihin, Aref kertoo kehitysprosessista.

Vaikka tappiolukemat näyttävät ensikertalaiselle varsin siedettäviltä, maa vetäytyi silti MM-tasolta kolmeksi vuodeksi. Yhdeksi teoriaksi katoamistempulle tarjottiin poliittisia syitä. Israelin joukkue putosi 2010 II-divisioonan MM-turnauksesta III-divisioonaan seuraavalle vuodelle. UAE:n väitettiin vetäytyneen vuoden 2011 turnauksesta sen vuoksi, että he eivät suostuneet kohtaamaan Israelia. Aref kumoaa väitteen täysin perättömäksi.

- Urheilulla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Me istumme samassa pöydässä heidän kanssaan. Emme kuulleet mistään, että emme olisi saaneet pelata Israelia vastaan.

- Testasimme tasomme 2010 MM-kisoissa Luxemburgissa, jotta näkisimme mikä taso siellä on. Seuraavana vuonna emme osallistuneet, koska huomasimme ettemme pärjää. Totesimme, että tarvitsemme ainakin 1,5-2 vuotta, jotta voimme pelata MM-kisoissa uudestaan, Aref selvittää ja jatkaa:

-Meillä oli uusi valmentaja Vierumäeltä, joka toi erilaisen konseptin ja erilaisia tekniikoita mukanaan. Pelaajille ei ollut helppoa vaihtaa systeemistä toiseen. Vei aikaa, jotta pääsimme sisään siihen, mitä valmentaja meiltä halusi.

Syksyllä 2012 Abu Dhabissa järjestettiin neljän maan karsintaturnaus III-divisioonan MM-turnaukseen keväälle 2013. UAE voitti Kreikan 2-0, Mongolian 3-2 ja Georgian 9-1 ja ansaitsi Kreikan kanssa paikan MM-kisoihin.

- 2012 totesimme, että maajoukkueessa on tapahtunut edistystä ja voimme mennä mukaan. Pelasimme MM-karsintaturnauksessa Abu Dhabissa ja voitimme sen. Me kehitymme, mutta emme kovin nopeasti, koska pelaajamäärä on hyvin rajallinen.

U20 maajoukkueen MM-debyytti vihkoon

UAE on saanut jalkeille viime vuosina myös alle 20-vuotiaiden ja jopa alle 18-vuotiaiden maajoukkueet, joilla se on osallistunut ikäluokkiensa Aasian Challenge Cupiin. Kaudella 2012-13 alle 20-vuotiaiden maajoukkue osallistui ensimmäistä kertaa III-divisioonan MM-turnaukseen Bulgariaan.

Kisat eivät kuitenkaan menneet aivan ennakko-odotusten mukaisesti. Joukkue hylättiin jo ennen ensimmäistäkään ottelua kun se ei ilmoittanut määräaikaan mennessä sääntöjen vaatimaa vähintään 15:en pelaajan ja kahden maalivahdin kokoonpanoa.

UAE:n kaikki ottelut tuomittiin täten hävityiksi lukemin 0-5. Joukkue kuitenkin pelasi kaikki ottelunsa otteluohjelman mukaisesti, mutta ne luokiteltiin ystävyysotteluiksi. UAE hävisi kaikki 5 otteluaan, joista suurin oli 1-23 tappio Kiinalle.

Sen jälkeen UAE ei ole ilmoittanut nuorten maajoukkuetta MM-kisoihin. Se on kuitenkin suunnitelmissa muutaman vuoden kuluttua. Suurin ongelma nuorten maajoukkueen kanssa tällä hetkellä on Ijäksen mukaan pieni pelaajamäärä sekä lyhyt nuorten sarja.

- Enemmän junioreissa keskitytään Aasian Challenge Cupiin. Meidän pitäisi saada se ensin siellä käyntiin ja sen jälkeen vasta MM-kisoihin. Meillä on sarjassa tällä hetkellä vain kolme joukkuetta ja se on vähän minisarja. Meidän pitää saada sarja ensiksi käyntiin kunnolla ja sitten voidaan alkaa miettiä, että lähdetäänkö MM-kisoihin.

- Kyllähän harrastajia on. Alle 20-vuotiaita on 30-35, joten kyllä heistä joukkue saadaan kasaan. Mutta kannattaako MM-tasolle lähteä, niin sitä katsotaan vasta parin vuoden päästä.

Ulkomaalaisilla ei asiaa maajoukkueeseen

Jotkut maat, kuten Italia ja Kroatia, ovat pyrkineet nostamaan maajoukkueen tasoa käyttämällä huomattavaa määrää kahden passin pelaajia. UAE:n jääkiekkofilosofiaan sellainen ei kuulu, vaan kaikki maajoukkueen pelaajat ovat syntyjään UAE:sta.

- Me emme tule MM-kisoihin vain näyttäytyäksemme, me olemme kilpailukykyisiä. Tähän ihmiset eivät meissä usko. Me emme vain luistele, me kilpailemme, taistelemme, lauomme, syötämme, meillä on taktiikoita ym. He uskovat, että me olemme Kanadasta ja Yhdysvalloista ja palaamme UAE:hen, mutta kaikki pelaajat ovat UAE:sta kotoisin.

-Kaikki työ tehdään UAE:ssa. Meillä ei ole leirejä, ei kahden passin pelaajia, jotka ovat syntyneet muualla ja tulevat UAE:hen pelaamaan. Tämä on haaste meidän kehitykselle. Me emme mene ulkopuolelle ja elä ulkopuolella.

Työnteko palkitaan maalin muodossa.
Työnteko palkitaan maalin muodossa.
Kuva © Jussi Siiriäinen

-Tämä on meidän kehitystämme. Se on erilaista kuin muilla mailla, joilla on pelaajia, jotka ovat syntyneet Kanadassa tai Yhdysvalloissa ja tulevat kahdella passilla pelaamaan toisen maan puolesta. Me uskomme, että kehitys alkaa kotoa, Aref perustelee.

UAE ei ole suinkaan ainoa Persianlahden alueen valtio, jossa pelataan jääkiekkoa. Jopa vanhoillinen Saudi-Arabia on saanut kertaalleen maajoukkueen jalkeille. Alueen maiden välillä pelataan turnauksia ja yhteistyötäkin tehdään.

- Me ja Kuwait aloitimme jääkiekon. Qatar tuli pari vuotta sitten mukaan. Olemme käyneet keskusteluja siitä, miten he voivat kehittyä ja he tekevät töitä oikeaan suuntaan. Kesäkuussa meillä on turnaus, jossa pelaa meidän lisäksi Qatar, Oman, Kuwait ja Bahrain. Me aloitimme neljällä maalla, nyt meitä on 5.

- Näistä neljä maajoukkuetta on tunnustettu omissa maissaan. Bahrain tekee vielä töitä sen eteen. Tulevaisuutta siis on. Lisäksi meillä on valmennus- ja tuomarointiyhteistyötä. Näitä kahta kehitetään Aasian toimistolla, Aref selvittää.

Tulevaisuuden tavoitteena nousu

Kuukausi ennen tämän kevään MM-turnausta Luxemburgissa UAE pelasi Aasian Challenge Cup-turnauksessa Abu Dhabissa. Suurin eroavaisuus siellä ja MM-kisoissa pelaavien joukkueiden välillä on Arefin mukaan pelaajien fyysinen koko.

- Nyt puhutaan eurooppalaisista, he ovat erilaisia. Erilainen keho ja erilaiset taidot. Aasiassa on pienet kehot ja emme ole niin kovia. Tämä muuttaa peliä. Tullaan erilaisesta jääkiekosta toiseen. Luistelutapa, vartalokontakti... Se on ihan erilaista kuin Aasiassa.

Kovuus aiheutti UAE:lle turnauksessa valitettavan paljon loukkaantumisia. Peräti neljä pelaajaa, Aref mukaan lukien, joutui jättämään turnauksen kesken vamman vuoksi. UAE:lta loukkaantui pelaajia enemmän kuin muilla joukkueilla yhteensä.

UAE sai kokea luxemburgilaisten taklausten kovuuden.
UAE sai kokea luxemburgilaisten taklausten kovuuden.

Kesken haastattelun Hong Kong aloitti jääharjoituksensa ja Aref kehotti katsomaan heidän pelaajia.

- Tuossa on Hong Kong ja kuten näet, siinä on aasialaisia joilla on hyvin pienet vartalot. Sellaisten pelaajien on vaikea pelata. Vartalolla pystyy tekemään kaikkea, toteaa 179-senttinen Aref hymyillen.

Vaikka pelaajat vielä hieman totuttelevat MM-kisojen vaatimustasoon, maajoukkueen tavoite on kuitenkin nousta sarjaportaita ylöspäin.

- Pelaajien kehitys rajoittuu, koska heillä on töitä ja perheet. Se on erilaista kuin Euroopassa. Me kehitymme, mutta meidän pitää katsoa mitä ympärillämme tapahtuu. Meidän potentiaalimme on MM-kisoissa ja yritämme päästä II-divisioonaan. Uskon, että se tapahtuu viidessä vuodessa, Aref toteaa päättäväisesti.

Yksi tärkeä askel tavoitteen eteen oli UAE:n voitto Georgiasta MM-turnauksen päätösottelussaan lukemin 6-1. Se oli maan historian ensimmäinen voitto MM-kisoissa.

Eikä varmasti viimeinen.

UAE ja Georgia sopuisasti kättelyjonossa.
UAE ja Georgia sopuisasti kättelyjonossa.
Kuva © Jussi Siiriäinen

Yhdistyneet Arabiemiraatit lukuina:

Asukasluku: 5,4 miljoonaa

IIHF:n jäsen: 2001

Jäähalleja: 4

Pääsarja: Emirates Ice Hockey League

Perustettu: 2009

Joukkueita pääsarjassa: 5

Kauden 2013-14 mestari: Abu Dhabi Storms

Rekisteröityjä pelaajia: 371

Miehiä: 118

Junioreita: 186

Naisia: 67

Erotuomareita: 12

 

Maajoukkueen tilastot:

Sijoitus IIHF:n rankingissa (2014): 47

Ensimmäinen ottelu: 26.1.2007 vs Thaimaa, (4-0)

Suurin voitto: 31.1.2011 vs Bahrain (25-0)

Suurin tappio: 27.1.2007 vs Kazakstan (0-38)

Pelatut ottelut: 69

Voitot: 46

Häviöt: 22

Tasapelit: 1

Tehdyt maalit: 350

Päästetyt maalit: 233

Eniten otteluita: Juma Al Dhaheri ja Omar Al Shamisi (65)

Eniten pisteitä: Juma Al Dhaheri (136)

 

KV-menestys:

Aasian Challenge Cup:

Kultaa 2009, 2012

Hopeaa 2010, 2011, 2014

Gulf Cup:

Kultaa 2010, 2012

Arab Cup:

Kultaa 2008

UAE:n ottelut vuoden 2014 MM-turnauksen III-Divisioonassa:

UAE – Hong Kong 1-2 VL

UAE – Bulgaria 5-11

UAE – Luxemburg 1-8

UAE – Pohjois-Korea 1-12

UAE – Georgia 6-1

» Lähetä palautetta toimitukselle