Pekka Tirkkonen tarttui vuosia avomerellä eksyneenä kulkeneen lappeenrantalaisseuran päävalmentajan ruoriin vuonna 2012. Tirkkosen alaisuudessa SaiPa eteni jokaisena neljänä kautena runkosarjasta pudotuspeleihin, mikä on ollut seuralle harvinaista herkkua koko 2000-luvulla.
Vuosien pitkäjänteisen työn seurausta olivat hurjat voitolliset tulokset, jotka kruunasivat kausia kerta toisensa jälkeen. Niiden myötä seura teki itsestään velattoman ja taloudellisesti Liigan mallioppilaan.
Nyt tulos on muodostumassa jopa negatiiviseksi, kun kausikorttimyynti, oheismyynti ja pääsylipputulot ovat ontuneet viime kausiin nähden. Yleisötavoitteestakin jäätiin jo varhain kauas taakse.
Saipa on jälleen pisteessä, jossa se ei tiedä, mitä odottaa tulevaisuudelta
Viime aikoina jälleen runsaasti keskustelua herättäneet tyhjennysmyynnit ovat luonnollisesti keskeinen keino minimoida tappioita.
Vielä viime kaudella SaiPa hankki Vojtech Polakin ja Kevin Hendersonin riviensä vahvistukseksi. Nyt, vain vuotta myöhemmin, joukkue on ollut myyjän asemassa, kun yli kentällinen pelaajia on vaihtanut maisemaa.
Huolellinen työ on valunut lähes hukkaan vain yhden kauden aikana. SaiPa on jälleen pisteessä, jossa se ei tiedä, mitä odottaa tulevaisuudelta.
On kiistatonta, että lukuisat loukkaantumiset ovat syöneet joukkueen iskukykyä. Askelmerkit mahalaskulle olivat kuitenkin jo nopeasti nähtävissä.
Pelaajistossa raskaita virhearviointeja
SaiPan kuluvaa kautta leimasivat jo varhain julkaistut uutiset valmennusryhmän vaihtumisesta ja toimitusjohtaja Riku Kallioniemen pestin päättymisestä. Ne jo itsessään lähettivät signaalin siitä, että seurassa puhaltavat uudet tuulet.
Menetykset eivät jääneet penkin ja kulissien taakse. Chad Raun, David McIntyren, Tommi Jokisen ja Sam Lofquistin lähdöt paremmille apajille jättivät ammottavan aukon, jota SaiPa ei ole kyennyt paikkaamaan onnistuneesti aiempien vuosien tapaan.
SaiPa on menettänyt lähes jokaisen kauden päätteeksi nipun avainpelaajiaan, mutta kerta toisensa jälkeen se on kyennyt niistä toipumaan. Nyt näissä paikkauksissa on karkeasti epäonnistuttu.
Edellä mainittujen menetystensä tilalle SaiPa hankki lähtökohtaisesti Curtis Hamiltonin, Tero Koskirannan, John McFarlandin ja Lauri Taipaluksen. Samalla Matti Järvinen sai rooliin ykkösketjun keskushyökkääjänä.
McFarland väläytteli syksyllä vain muutamissa hajanaisissa otteluissa, eikä täyttänyt edeltäjiensä roolia. Hamilton latoi kauden alkutaipaleella maaleja liukuhihnalta. Toki silloin oli jo selvää, että laukaisutehokkuus ei tulisi hipomaan jatkuvasti taivaita.
aiempina vuosina ulkomaalaisten peli näytti nousukäyrää
Talven koittaessa hyökkääjien tuloksellinen panos hiipui olemattomiin. Aiempina vuosina ulkomaalaisten peli näytti nousukäyrää ja kannatteli joukkuetta läpi vaikeiden hetkien. Toisin on ollut tällä kaudella.
Taipalus on ollut kaukana kauden 2014-15 tasostaan. Selkeästi johtavan puolustajan viitta on käynyt miehelle liian raskaaksi kantaa. Virheet ja pehmeys ovat varjostaneet puolustajan pelaamista jatkuvasti.
Valmennus- ja seurajohto tekivät karkean virhearvioinnin Taipaluksen lisäksi Koskirannan suhteen. Koskiranta on tehnyt 16 maalia ja 28 pistettä, mutta hän ei yllä pelillisesti johtavaksi pelaajaksi. Hyökkääjä pelaa tasolla, jonka oikeuttaisi kärkiketjujen sijasta kolmosketjuun.
Reipas osa miehen pisteistäkin on syntynyt tilanteessa, jossa ei ole ollut enää panosta. Tiistaina Koskiranta paukutti kolme tehopistettä, mutta Kärpät oli ratkaissut ottelun jo avauserän aikana.
Vähäisen panoksen joukkueeseen tuonut McFarland sai lähteä jo ennen joulua. Hamiltonin terävimmän tason söi viimeistään loukkaantuminen. Huima maalitahti oli toki hetken hurmosta, eikä siitä ollut kantavaksi tekijäksi. Hamilton lähtikin helmikuun siirtorajan kynnyksellä TPS:ään.
Pelitavallisesti muita jäljessä
Tirkkosen jälkeen valmennusvastuun ottaneen Ari Santasen rukkaama pelitapa ei ole millään tavalla pudotuspelehin oikeuttavan sijoituksen tasolla. Syksyllä Santanen sanoi peluuttavansa aiempaa nopeampaa suunnanmuutospeliä.
Kausi on osoittanut, että Santanen on jäänyt puheissaan viime vuosikymmenelle. Pelitapa on ontuu niin puolustuspelaamisessa kuin hyökkäyspelaamisessakin. Se ei tuota tarpeeksi laadukkaita maalipaikkoja, ja samalla vastustajien maalintekotilanteiden määrä omassa päädyssä on kestämätön. Joukkueen maaliodottamat ovatkin romahtaneet Tirkkosen aikakauteen nähden.
Joukkue perustaa pelaamistaan aivan liian vähän kiekolliseen suorittamiseen. Tästä seuraa luonnollisesti se, että joukkue on jatkuvasti kiekottomana pelatessaan vastaanottavana osapuolena.
Järjestelmällisesti lappeenrantalaisten päätyyn käyvä pelin virtaus kasvattaa vastustajan voiton todennäköisyyttä. SaiPa on ollutkin erityisen pulassa organisoidusti kiekolla sekä kiekottomana pelaavien vastustajien kuten Tapparan, HPK:n ja KalPan kanssa.
Lisäksi joukkueen puolustuksessa ei ole ketään kiekollisesti hyökkääjiä avittavaa pelaajaa. Taipaluksesta eikä Kalle Maalahdesta ei ole täysin ollut siihen, vielä vähemmän nuoresta William Mäkisestä. Puolustus on kaiken lisäksi hyvin raskasliikkeinen, minkä seurauksena se häviää kaksinkamppailuja ja yksi vastaan yksi -tilanteita.
Kiekon kuskaaminen on jäänyt Matti Järvisen lisäksi pitkälti laitahyökkääjien vastuulle. Hyökkääjät ovat valmennusjohdon luomien puutteellisten ratkaisumallien takia lyöneet pelivälinettä keskialueelta ränniin ja luistelleet perään. Siniviiva ylitetään harvoin hallitusti kiekolla, mikä johtaa usein pelivälineen menettämiseen.
Santanen ei ole näyttänyt merkkejä pelitavallisesta uusiutumisesta, tai edes myöntänyt avoimesti pelitapavalinnan epäonnistumisesta. Joukkue on toisaalta rakennettu nykyistä pelitapaa silmällä pitäen duunareiden varaan, ja se on osaltaan riisunut yksittäisten tulosyksiköiden pelaajien potentiaalia.
Huipulle pääsy vie aikaa - jälleen
HURMOS ON VAIHTUNUT ANKEUTEEN JA TEKEMISEN KESKENERÄISYYTEEN
SaiPa totuttelee raskaalla tavalla Tirkkosen ja Kallioniemen jälkeiseen aikaan.
Pahasti puutteellinen pelitapa, valmennuksen tyhjä työkalupakki sekä virheelliset arvioinnit pelaajien suhteen ovat viime kädessä muodostaneet tilanteen, jossa SaiPa taistelee tällä hetkellä enää ripauksesta kunniaa.
Aiempien vuosien hurmos on vaihtunut ankeuteen ja tekemisen keskeneräisyyteen, ja vaikea kausi on vaikuttanut varmasti seuran sisäiseen ilmapiiriin.
Sen ovat noteeranneet myös maksavat katsojat sekä keskeisessä roolissa Kisapuiston ottelutapahtumassa olevat kannattajat. Yleisömäärät ovat hälyttävän pieniä, ja hallin täyttöaste hupenee runkosarjan päätöskierroksilla entisestään.
SaiPa on romahtanut vuodessa tavalla, joka riipaisee seuraa syvältä. Lappeenrantalaisten onkin nyt määriteltävä uudelleen tavoitteet, joita kohti suunnata. Tällä hetkellä idän ihmeen tulevaisuudesta puuttuu selkeä kiintopiste.
Mikäli SaiPa haluaa taata asemansa kaikin puolin uskottavana joukkueena Liigassa, sen on luovuttava riippakivistä ja luotettava aidosti parhaaseen osaamiseen.
Kadonneeksi punaiseksi langaksi on asetettava jälleen kaikesta tinkimätön pitkäjänteinen työ, sillä Tirkkosen ja Kallioniemen jättämä tyhjiö odottaa täyttämistä.