#VIVALAVEHMA: Ruosniemen mäet saivat kilpailijan

Muut Sarjat / Artikkeli
Viulunsoittaja jäähallissa.
Jatkoajan vierailevan blogistin, Iiro Vehmasen seikkailut jatkuvat Ranskassa. Tässä osassa tutustutaan muun muassa isoihin rinteisiin.

Edellisen voitokkaan ja helpottavan Neuilly-ottelun jälkeen seuraavana lauantaina oli edessä paluu kotikaukaloomme. Vastaan asettui tuore sarjanousija Tours. Tiedostin täysin, että seuran isojen kihojen listalla tämä ottelu lukeutui myös niin sanottuihin "ei mahdollista hävitä"-otteluihin.

Tours oli kuitenkin aloittanut kautensa ennakkoluulottomasti ja keikkui sarjan kärkipaikoilla. No, itse ottelu oli sitten ohi jo lähestulkoon ennen kuin se oli ehtinyt edes alkaa. Kun 15 minuuttia oli pelattu, olimme latoneet taululle lukemat 4−0. Koko ottelu oli lopulta aikalailla yksipuolinen näytös, ja lopulta taululla komeilivat murskalukemat 9−2.

Toisen Toursin maaleista iski suomalaishyökkääjä Ville Vepsäläinen, joka myös täräytti ottelussa pohkeeseeni sellasen viikateiskun, ettei paremmasta väliä. Ottelun jälkeen vaihdoimme hieman kuulumisia ja tiedustelin, että eikö hänen olisi ollut parempi vetäistä jotakuta muuta kuin ainoata suomalaista.

Tähän Ville totesi, että on pahoillaan ja että hän vain kävi aikamoisilla ylikierroksilla. Tuohon ylikierroksilla käymiseen olen ehkä itsekin jokusen kerran sortunut, mutta ei niistä nyt sen enempää.

Tiedustelin, että eikö hänen olisi ollut parempi vetäistä jotakuta muuta kuin ainoata suomalaista.

Seuraava matsi oli sitten jälleen viikon kuluttua lauantaina, ja matka jatkui Ranskan Alpeille Mont-Blanciin. Kun puhun Alpeista, en oikein tiennyt, mitä odottaa. Jälleen edellisenä iltana matkaan, ja koska kolme pelaajistamme oli kotoisin Grenoblesta, olimme saaneet järjestetyksi aamujäät Grenoblen hienossa jäähallissa.

Aamujään jälkeen tehtiin jälleen tutut hommat, ruokailu ja bussiin päiväunille. Sitten saavuimme Mont-Blanciin, ja raotin bussimme ikkunan verhoa.

Näky oli sellainen, joka piirtyi kovalevylleni loppuiäkseni. Siinä ne Alpit möllöttivät, ja olihan se nyt aikamoisen upea näkymä, kun minulle se suurin nyppylä oli kutakuinkin tähän asti ollut kesätreenipaikkana toiminut, Porissa sijaitseva Ruosniemen laskettelukeskus.

Astuin ulos bussista, ja sen huomasi myös ilmasta että oltiin todella korkealla, nimittäin hengittäessä huomasi, että ilma todellakin oli huomattavasti ohuempaa.

Lisäksi paikka sijaitsi kivenheiton päässä Albertvillestä, jossa oli järjestetty talviolympialaiset vuonna 1992. Ennen peliä kävin vielä pienellä kävelylenkillä ympäriinsä ja pystyin aistimaan nostalgian. Halli Mont-Blancissa oli hieno ja iso, ja ilmeisesti sitä käytettiin olympialaisten harjoitushallina. Tosin tästä minulla ei ole aivan täyttä faktatietoa, joten joku voi halutessaan ampua minut alas, jos olen väärässä.

Itse ottelusta muodostui sitten melkoinen jännitysnäytelmä. Emme todellakaan pelanneet mitään parasta peliämme, ja tulostaulu näytti minuutti ennen loppua lukemia 3−3. Sitten ykkösketjumme astui esiin. Vajaa minuutti ennen loppua kanadalaiset värkkäsivät voittomaalin ja viimeistelivät vielä tyhjään maaliin loppulukemiksi 3−5.

Ottelua seurasi paikan päällä silmämääräisesti noin sata katsojaa, joten iso halli ammotti tyhjyyttään. Sellainenkin erikoisuus hallissa oli, että samassa rakennuksessa sijaitsivat muun muassa uimahalli, curling-rata, ja todella iso palloilusali.

Iiro Vehmasta nousu sarjakärkeen hymyilytti, kun ensin olivat potkutkin olleet mahdollisia.
Iiro Vehmasta nousu sarjakärkeen hymyilytti, kun ensin olivat potkutkin olleet mahdollisia.

Kolmen voiton myötä olimme nousseet sarjataulukossa kolmanneksi, sitten pelasimmekin jo poikkeuksellisesti heti seuraavana maanantaina, koska kyseinen päivä oli Ranskassa pyhäpäivä. Edessä oli sitten todellinen mittari, kun vieraaksemme saapui sarjan piikkipaikalla keikkuva Nantes. Siis sama joukkue, jolta kävimme ottamassa turpaan harjoitusottelussa maalein 8−5.

Ottelua edeltävänä iltana olin yhteydessä sarjan "porilaisjoukkueen" Toulousen taitoniekkaan Santeri Halmeeseen. Pojat olivat edellisellä kierroksella pelanneet kyseistä Nantesia vastaan, joten tiedustelin hieman, minkälainen ryhmä sieltä oli vastaan luistelemassa. Vastaus oli, että todella kokenut joukkue ja että molari pelaa stand-up-tyylillä, eikä saanut heitä vastaan silmiäkään kiinni.

Pojat ovat varmasti täynnä intoa ja tarmoa, mutta nätisti sanottuna vierailu HPK:n maalivahtiguru Kari Lehtosen käsittelyssä ei olisi pahitteeksi.

Se nyt on jäänyt arvoitukseksi, vedättikö Santeri minua tahallaan, vai oliko molarilla todella ollut huono päivä. Meitä vastaan kyseinen kaveri niin sanotusti seisoi päällään, eikä tuohon todelliseen vanhan liiton tyyliin voinut itsekään olla syttymättä. Pelasimme todella vahvan ottelun ja voitimme matsin lopulta maalein 4−2, pitkälti tuon jarmomyllysmäisellä tyylillä torjuneen molarin ansiosta vain noilla lukemilla.

Ottelua ennen oli myös yksi aika huvittava tilanne, kun saavuimme hallille. Koppimme seinällä komeili teksti: Vain viisi rullaa valkoista erkkaria, please! Liekö poikkeuksellinen kahden pelin viikko yllättänyt seuramme toimihenkilöt housut nilkoissa? No, viisi rullaa oli kuin olikin lopulta tarpeeksi, eikä kukaan joutunut paljaalla lavalla pelaamaan.

Seuraavana lauantaina oli sitten edessä vierailu sarjan "suomalaisjoukkueen" Reimsin vieraaksi. Reimsiä valmentaa entinen Liiga-pelaaja Miikka Rousu, lisäksi joukkueen riveissä on paljon suomalaispelaajia, muun muassa viime kauden KooKoon mestaruuden luottosoturi Jussi Nättinen.

Itse pelistä ei muodostunut mitään jääkiekon riemukulkua, mutta jälleen kerran kokemuspankki karttui asioilla, jotka varmasti hymyilyttävät jälkeenpäin. Perjantaina ennen lähtöä Reimsiin, harjoituksissamme oli itsellä vaikea pidellä pokkaa, kun huoltajamme kertoivat, että erkkarilähetys ei ole saapunut paikalle vieläkään, ja edellisestä pelistä jäljelle oli jäänyt yksi rulla valkoista erkkaria!

Minulle se ei nyt mikään ongelma ollut, kun en ole koskaan ollut mikään taikauskoinen teipin väriin suhteen, mutta joillekin ongelma tuntui olevan todella suuri. Olihan se sitten aika huvittavaa, kun pojat tahkosivat edellisestä peleistä jääneillä erkkareilla, ja kehottivat toisiaan olematta erkkaamatta koko lapaa.

Itse ottelusta muodostui sitten melko yksipuolinen näytös, sillä 25 minuutin jälkeen johdimme ottelua maalein 5−0. Kolmannessa erässä tilanteessa 8−0 vaihdoimme maalillemme kakkosmaalivahtimme, ja niinpä kun Reimskin oli vaihtanut maalivahtia, nähtiin ottelussa sellainen erikoisuus, että molemmilla joukkueilla oli kakkosmaalivahti uunissa.

Erikoisuudesta puhun siksi, koska täällä lähes jokaisella joukkueella on aikalailla sementoitu ykkösmaalivahti. Varavahtina toimii yleensä todella nuoria kavereita, jotka pelaavat myös seurojen junioreissa. Eikä siinä mitään, pojat ovat varmasti täynnä intoa ja tarmoa, mutta nätisti sanottuna vierailu HPK:n maalivahtiguru Kari Lehtosen käsittelyssä ei olisi pahitteeksi.

Ottelu päättyi sitten meidän eduksemme lopulta maalein 9−2. Nättinen iski toisen Reimsin maaleista. Pelin jälkeen huuto ja möykkä kopissa oli jo valmiiksi melkoista, mutta kun valmentajamme astui koppiin ilmoittaakseen, että Bordeaux oli hävinnyt oman ottelunsa, ja olimme siirtyneet sarjakärkeen, alkoi kopissa sen luokan karnevaalit, ettei paremmasta ollut väliä.

Minua tilanne pisti hieman hymyilyttämään, sillä muutama viikko takaperin olimme saamassa potkuja ja puhuttiin jopa sarjasta tippumisesta, ja nyt viiden voiton jälkeen olimme kuin maailmanmestareita. Jälleen kerran sitä joutui miettimään, onko tämä oikeasti totta, mutta ei minulla tietenkään ollut mitään pieniä karnevaaleja vastaan!

Osa 2: Cowboy-tunnelmista suru-uutisiin

» Lähetä palautetta toimitukselle