Edellisellä kerralla kertomani kolmen viikon ottelutauko oli vihdoin lusittu ja lokakuun kymmenentenä päivänä oli jälleen paluu tositoimiin. Ottelu oli kotihallissamme ja vastaan asettui Cholet, joka oli ennalta arvioitu sarjassa noin alempaan keskikastiin.
Jostain kumman syystä ottelusta muodostui meille todella vaikea ja olimme kymmenen minuuttia ennen loppua tappiolla maalein 1−3. Viimeisen kymmenminuuttisen aikana saimme kuitenkin järjestettyä hyvän kirin, ja tasoitimme kuin tasoitimmekin ottelun kaksi minuuttia ennen loppua.
Jatkoaika oli jälleen edessä. Sen me veimme nimiimme paikallisen oman kylän pojan maalilla. Voitosta huolimatta palaute valmentajalta ei tietenkään ollut kovin mairittelevaa johtuen surkeasta esityksestämme.
Viikko tästä eteenpäin oli edessä sarjan todellinen herkkupala. Matkustimme nimittäin jälleen Bordeaux'n vieraaksi ja asetelmat olivat kutkuttavat. Suurin mestari- ja nousijasuosikki vastaan paikallisvastustaja.
Pelin alku oli karmaiseva. Alle kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen taululla komeilivat kotijoukkueen 2−0-johtolukemat. Ottelun edetessä pääsimme kuitenkin paremmin ja paremmin mukaan otteluun ja toisen erän jälkeen taululla olivat lukemat 2−1.
Itse aloitin ottelun kolmannen erän jäähyaitiosta, ja sen jäähyllä istumisen muistan lopun ikääni! Toisen erän lopulla meidän maalin edustalla alkoi vihellyksen jälkeen hirveä hässäkkä, ja jotenkin tuomari onnistui ohjaamaan minut ainoana kohti jäähypenkkiä.
Luistelin jäähyaitiolle sanomatta mitään, mutta katsoin tuomaria suoraan silmiin. Istuin penkille ja ymmärsin kuulutuksesta, että sain kaksi minuuttia väkivaltaisuudesta ja lisäksi kymmenen minuutin käytösrangaistuksen!
Erätauolla valmentajamme kyseli, että mitä sinä oikein sanoit sille. Vastasin, etten mitään, kerrankin pidin turpani kiinni! Katsoin ainoastaan häntä silmiin. Valmentajamme kyseli sitten ennen kolmannen erän alkua tuomarilta, onko totta, että hän antoi käytösrangaistuksen, vaikka en sanonut hänelle mitään. Tuomari vastasi kyllä.
Hän antoi kympin pelkästään naamani takia. Olen aina tiennyt, etten ole kedon kaunein kukka, enkä välttämättä edes lähellä sitä, mutta en ollut koskaan tajunnut ongelman olevan näin suuri.
Kolmannen erän alkajaisiksi Bordeaux täräytti kiekon maaliin, ja peli oli 3−1. Päästyäni pois kympin rangaistukselta koko vajaa neljätuhatpäinen yleisö buuasi ja vihelsi kurkku suorana. Kanadalaishyökkääjämme kysyi vaihtoaitiossa, että mitä minä oikein hymyilin.
Vastasin, että yksi elämäni hienoimmista fiiliksistä, hienoin yleisö minkä edessä olen koskaan pelannut, ja kaikki ihmiset poislukien meidän omat fanit buuaavat minulle.
Kavensimme vielä pelin 3−2 ja saimme lopussa todellisen painostuksen Bordeaux päätyyn. Maalia emme valitettavasti onnistuneet tekemään, ja aivan lopussa Bordeaux täräytti vielä kiekon tyhjiin. Paikallistaisto oli siis ohi ja hävisimme ottelun 4−2. Ottelun jälkeen, ajellessamme takaisin kohti Anglettia, kuuntelin teemaan sopivaa biisiä repeatilla. Tuo biisi oli Klamydian V***U oot ruma!
Seuraavana lauantaina oli edessä jälleen kotipeli, jossa vastaan luisteli Courbevoie. En tiedä syytä, mutta jälleen esitys kotiyleisön edessä oli erittäin tahmea ja hävisimme ottelun lopulta maalein 4−6. Itse sain kyseisessä ottelussa maalitilini sarjassa auki, mutta se ei tietenkään lohduttanut pätkääkään.
Maanantaina kaikkien saavuttua hallille oli edessä palaveri. Paniikkinappula oli selvästi painettu joka puolella niin pohjaan kuin ikinä pystyi. Maanantain treenien päätteeksi valmentaja pyysi meidät kaikki seitsemän ulkomaalaista käymään luonaan ja ilmoitti, että kaikilla on torstaina uusi palaveri hänen ja joukkueenjohtajan kanssa.
Pelasimme kyseisellä viikolla myös poikkeuksellisesti tiistaina, koska edessä oli Ranskan cupin ottelu, ja vastaan oli arvottu vaihtelun vuoksi Bordeaux. Arvontasysteemeistä minulla ei ole mitään hajua, mutta meidät oli arvottu pelaamaan ottelu vieraissa, ja matkasimme jälleen kohti Bordeaux'ta.
Joukkueellemme oli sattunut myös aika pahoja vastoinkäymisiä, sillä kaksi kärkiketjujen keskushyökkääjämme olivat sivussa ottelusta. Lisäksi ruotsalaishyökkääjän kylkiluu oli murtunut ja vielä kirsikaksi kakun päälle yksi puolustajistamme mursi varpaansa maanantain harjoituksissa.
Lähdimme otteluun viidellä puolustajalla ja kolmella hyökkäysketjulla. Valmentajan ohje otteluun oli, että lopputulos on toissijainen juttu. Hän halusi nähdä kentällä viimeiseen sekuntiin asti taistelevan joukkueen.
Olimme kolmannessa erässä tappiolla maalein 5−2, mutta kavensimme kuitenkin pelin 5−3, kun aikaa oli jäljellä kolmisen minuuttia. Otimme maalivahdin pois ja saimme aikaan todellisen painostuksen. Lopulta pääsin itse hakkaamaan neljännen paluukiekon verkon perukoille.
Katsoin samantien kelloa, ja aikaa oli neljä sekuntia. Mahdollisuudet tasoitukseen olivat varmaan yksi miljoonasta, mutta ikuisena optimistina uskoin, että kaiken mennessä nappiin se voisi onnistua. Laukauksen saimme aikaan, mutta maaliin se ei mennyt. Näin ollen cup-taipaleemme jäi siis yhden ottelun mittaiseksi.
Ottelun jälkeen valmentaja sanoi, että pelasin hemmetin hyvin tänään. Vastasin, ettei kiinnosta pätkääkään, koska hävisimme. Ajattelin, että ihmeellisesti Bordeauxissa ei sattunut mitään kommelluksia tällä kertaa. No olin sitten lopulta todella väärässä, eikä Bordeaux pettänyt tälläkään kertaa.
Nimittäin herättyäni seuraavana aamuna loukkaantuneena oleva kanadalainen kämppikseni kyseli pelistä. Vastasin, että hyvin taisteltiin, mutta se ei vaan riittänyt. Sitten hän tiedusteli, miten oma pelini meni. Vastasin tehneeni maalin neljä sekuntia ennen loppua, mutta ei sillä enää sitten mitään merkistystä ollut.
Kämppikseni vastasi, että et sinä maalia tehnyt. Minä vakuuttelin, että kyllä tein, vaikka ei se enää mitään merkinnytkään. Kämppikseni kaivoi sitten ottelun tilastot esiin, ja siellä luki kuin lukikin, että lopputulos oli 5−3.
Itse ihmettelin tilannetta suu auki, sillä maalini jälkeen aloitus oli keskiympyrässä, ja koko joukkueemme ajatteli, että meillä oli vielä neljä sekuntia aikaa tasoittaa ottelu.
Kämppikseni tokaisi sitten vielä: "Joo, taisinkin lukea Facebookista, että kavensitte pelin 5−4, mutta tuomari oli sitten jälkeenpäin muuttanut mielensä!" Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä olisi tapahtunut, jos olisimme olleet ainoastaan yhden maalin tappiolla.
