Kestomenestyjä Jukureiden runkosarja oli seuralle sangen poikkeuksellinen. Pelit alkoivat huikealla pisteputkella, mutta syksyn kääntyessä hiljalleen talveksi alkoi leudoista talvisäistä huolimatta tupaan tulla lunta. Lopulta lumenluontitalkoot jukuripesässä päättyivät valmentaja Reijo Ruotsalaisen potkuihin.
Hässäkässä karkasi runkosarjan kärkisija, mutta puikkoihin kutsuttu Pekka Lipiäinen onnistui palauttamaan jukurijunan raiteilleen. Kolme perättäistä voittoa runkosarjan lopuksi antavat pudotuspeleihin hyvät lähtökohdat. Lisäksi ennakkosuosikin paineet ovat nyt muiden harteilla.
Jokipojilla on vuorostaan takana odotuksiin nähden vähintäänkin kohtuuhyvin sujunut runkosarja. Parhaimmillaan joukkue piipahti marraskuussa jopa kakkospaikalla, mutta hiipui lopulta kuudenneksi. Sekin oli kuitenkin aivan kelpo saavutus pitkälti vasta elokuussa kootulta joukkueelta.
Joensuulaisten otteille oli läpi kauden leimallista suuri ero koti- ja vieraspelaamisen välillä. Kotonaan joukkue hävisi vain neljästi, ja näistäkin tappiosta kaksi tuli runkosarjan merkityksettömissä päätöskamppailuissa. Vieraissa homma taas vaikutti välillä lähes toivottomalta Jokipoikien hävitessä vuodenvaihteen molemmin puolin yhteensä kymmenen matkaottelua putkeen.
Runkosarjassa kaikki Jukureiden ja Jokipoikien väliset kohtaamiset olivat äärimmäisen tiukkoja sekä vähämaalisia. Mikkelissä kumpikin voitti kerran maalein 3–2, ja Joensuussa tulokset olivat 0–3 ja 3–3. Jukurit vaikuttikin olevan Jokipojille suotuisin vastus sarjan neljästä kärkijoukkueesta.
Maalivahtipeli
Mikkeliläisten maalivahtikuviot ovat hieman auki. Jokipojissa viime keväänä Jukureita vastaan taistellut Ari Reunanen on pelannut enemmän otteluita, mutta on ailahdellut. Runkosarjan loppumetreillä ”Arsi” löysi kuitenkin jälleen hyvän torjuntavireen. Avainkysymys onkin, kestääkö taso?
Kakkosmies Kai Tillanen on kehittynyt edelleen, mutta pelin taso ailahtelee. Hyvänä päivänä ”Kaitsu” on maalinedustalla elävä muuri, mutta toisaalta pari virhettä riittää sekoittamaan koko pelin.
Jukurit voi oletusarvoisesti heittää kumman tahansa kehiin, mutta viime vuosien tapaan satavarmaa luottoveskaria ei ehkä löydy. Ari Reunasella on kuitenkin Tillaseen verrattuna enemmän kokemusta tosipeleistä, joten huittislainen lienee Lipiäisen valinta.
Jokipoikien maalivahtitilanne on taas ennakolta harvinaisen selkeä. Jos ihmeitä ei tapahdu, niin Alexander Salak aloittaa kaikki ottelut. Vastikään 20 vuotta täyttäneen tshekin varassa lepäävät myös hyvin pitkälti pohjoiskarjalaisten toiveet välieräpaikasta. Ilman Salakin useampaa loistopeliä Jokipojilla tuskin on mahdollisuutta Jukureiden pudottamiseen.
Runkosarjan perusteella on kuitenkin melkoinen kysymysmerkki, pystyykö Salak pelaamaan useita nappiotteluita peräjälkeen. Vaikka nuorukainen sijoittui Mestiksen maalivahtitilastossa kolmanneksi, niin tasainen suoritusvarmuus puuttui otteista. Parhaimmillaan Salak oli lähes maaginen torjuja, mutta vastapainoksi kauteen mahtui myös useita heikompia pelejä – varsinkin vieraskaukaloissa.
Jokipoikien toinen maalivahti on tammikuun puolivälissä Hokista lainattu Teemu Seppänen. Myös hän on Salakin tapaan vielä A-juniori-ikäinen ja pelaa ensimmäistä kauttaan miesten sarjoissa. Kajaanissa kolmosvahdiksi jäänyt Seppänen on päässyt torjumaan uudessa seurassaan yllättävän paljon ja osoittautunut kelpo tuuraajaksi Salakille, mutta pudotuspeleissä hänen varaansa tuskin kannattaa paljoa laskea.
Puolustus
Jukureiden suurin kysymysmerkki on edelleen puolustus. Mikkeliläisille ominainen tiivis viisikkopeli oli toisinaan runkosarjapeleissä täysin kateissa ja merkkausvirheitä kasaantui. Lopulta hapuileva puolustus alkoi näkyä myös maalivahtien suoritustasossa.
Pekka Lipiäinen on muuttanut suojattiensa pelitapaa hieman passiivisemmaksi. Alkukauden selvä aluepelaaminen on tehnyt osittain tilaa mies miestä vastaan pelaamiselle, mikä onkin ollut onnistunut siirto. Tulokset näkyvät suoraan maalisarakkeessa.
Liikkuminen on jukuripuolustukselle haaste. Eteläsavolaisilla on riveissään muutamia suurikokoisia pelaajia, joten oikea pelinluku korostuu. Hyökkäyspeliin pakit osallistuvat hyvin. Lauri Kinoksessa Jukureilla on pitkästä aikaa todellinen viivapelote ja Tuomas Immonen hyödyttää joukkuetta taidollaan.
Jokipoikien puolustus tuskin on oleellisesti Jukureiden vastaavaa heikompi – ainakin jos kaikki miehet saadaan mukaan. Runkosarjassa 32 pistettä tehneen ykköspakki Kimmo Nevalaisen pelikunto on pudotuspelien alla arvoitus. Nivusvamma vaivaa, mutta näillä näkymin hän yrittää sinnitellä jäälle heti keskiviikkona. Puolikuntoisuus tuskin voi kuitenkaan olla vaikuttamatta otteisiin.
Nevalaisen ollessa mukana joensuulaiset saavat kuitenkin kasaan kolme kohtuuhyvää pakkiparia, joihin löytyy sopivasti erilaisia pelaajatyyppejä. Tasonnostoa odotetaan kuitenkin erityisesti viime aikoina vaisummin esiintyneeltä kokeneelta Juho Kuroselta. Fyysisen pelin ykkösmies Jokipoikien takalinjoilla on vuorostaan hienon runkosarjan pelannut Juuso Akkanen.
Hyökkäys
Toimivien ketjujen löytäminen on osoittautunut Jukureille hankalaksi. Alkukauden ehjät kentälliset menivät uusiksi talven mittaan tulleiden loukkaantumisten myötä. Jukurit sai kaikki miehet terveiden kirjoihin vasta runkosarjan viimeisellä viikolla, joten aikaa koostumusten hiomiseen on ollut vähän.
Taitoa ja liikettä ei kuitenkaan hyökkäyskalustosta puutu. Petri Lehtonen on ottanut johtajan viitan, kun syksyn komeetta Ossi Pellisen peliesitykset ovat hieman hiipuneet. Myös monikäyttöiset Janne Jaakkola ja Tero Kettunen ovat nostaneet tasoaan.
Viimeistelijöistä eniten voi odottaa Andreas Sundinilta. Taitava ja nopea ruotsalaishyökkääjä on sarjan parhaita pelaajia, vaikka vaipuukin ajoittain pimentoon. Kokenut Lasse Kanerva ja pirteästi pelannut Tomi Lindfors antavat taustatukea. Mikäli Pellinen vertyy tosipeleissä esittämään syksyn kaltaisia yksilösuorituksia, on tulivoimaa neljään kentälliseen.
Haalariosaston tärkein mies on Timo Kuuluvainen. Vahva kuopiolaisjässikkä vääntää kulmissa ja tekee tilaa ketjukavereilleen. Tarpeen tullen ”Tike” pystyy myös viimeistelemään. Jukurihyökkäyksen taklauskone Ari Kovanen ei kerää tehopisteitä, mutta työmäärä kaukalossa on valtava illasta toiseen.
Hyökkäys on se pelaajamateriaalin alue, jolla Jokipojat häviää selkeästi Jukureille. Siinä missä mikkeliläisillä on heittää kaukaloon jopa neljä ratkaisuihin kykenevää kentällistä, niin Jokipojat on ollut pelottavan paljon ykkösnyrkkinsä varassa. Toisaalta Tomi Pölläsen, Jani Keräsen ja Tomi Karlssonin muodostama vitja on sitäkin vaarallisempi.
Runkosarjan lopulla alkoi näyttää jo siltä, että vihdoinkin joukkueesta löytyy kaksi tulivoimaista ketjua, kunnes Sami Puruskainen loukkaantui. Kun Jokipoikien sisäisen pistepörssin selkeästi voittanut ”Puru” ei pysty polvivammansa takia pelaamaan, antaa joukkue jo kohtuuttoman paljon tasoitusta Jukureille.
Joensuulaisten suurin ongelma hyökkäyspäässä on armoton sentteripula. Matti Hietakankaan ollessa koko loppukauden varmasti sivussa Jokipojilla on riveissään vain kaksi puhdasta keskushyökkääjää, lähinnä kolmos- ja nelosketjuissa pelanneet Tatu Miettinen ja Janne Häikiö. Ykkössentterinä on koko kauden hyökännyt Keränen, ja uutta kakkossentteriä on viime aikoina yritetty leipoa Toni Mustosesta.
Arvio
Jukurit on kaksikosta materiaaliltaan vahvempi eivätkä muutaman avainpelaajan vammat ainakaan helpota joensuulaisten urakkaa. Maalivahtipeli on ainoa osa-alue, jolla Jokipojilla saattaa olla pieni etu, mutta se tuskin riittää. Jukurit on viime aikojen ongelmistaan huolimatta rutinoitunut ja voittamaan tottunut ryhmä. Jos ja kun sisäiset asiat alkavat olla järjestyksessä, pitäisi välieräpaikan irrota hyvällä perussuorituksella. Jokipojat harannee viime kauden tapaan tiukasti vastaan, mutta viimeistään ottelusarjan pitkittyessä Jukureiden paremmuus tulee esiin.
Jukurit jatkoon otteluvoitoin 3–1.
