Vihellyksen jälkeen: Siirtorajat kiinni - itärajalta ja pohjoisesta kajahti

LIIGA / Artikkeli
Junno näyttää, kuinka paksu setelipino takataskusta löytyy.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Vihellyksen jälkeen -podcastit palaavat uusin kujein valokeilaan, kun vuorossa on Liigan tuoreimpien pelaajasiirtojen puntarointia.

15.2.2016 klo 23.59 oli liigajoukkueiden toimistoilla viimeiset hetket tehdä pelaajasiirtoja meneillään olevan kauden osalta.. Jouluarviointien jälkeen ääneen pääsevät jälleen Vihellyksen jälkeen -tutkapari Niko Björksten ja Lassi Seppä, jotka suuntasivat katseensa umpeutuneen siirtorajan toteutuneisiin pelaajakauppoihin Liigassa.

Erityisesti Lappeenrannassa ja Oulussa oltiin siirtorajan kynnyksellä aktiivisia. Löytyykö oululaisten mestaruuden tieltä kuitenkin myös joitain uhkakuvia?

Turussa jäädyttiin pahasti. Kaksi osa-aluetta kolmesta on hyvällä mallilla, mutta mille pelipaikalle vahvistuksille olisi ollut huutava tarve?

− Siellä ei tällä hetkellä oikein ole sellaisia ykköskategorian pelaajia, linjaa Björksten turkulaisten kokoonpanoa.

Ketkä onnistuivat viime hetken hankinnoissa parhaiten ja minkä joukkueiden kokoonpano olisi kaivannut vielä lisähankintoja?

Se selviää kuuntelemalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle