Ensin oli NHLE. Gabriel Desjardins kehitti yksinkertaisen tavan, jolla eri sarjoissa pelaavien pelaajien tulevaa NHL-tasoa oli mahdollista ennakoida ja julkaisi sitä koskevan artikkelin Behind the Net -sivustollaan maaliskuussa 2004.
NHLE, eli NHL Equivalency – "NHL-vastaavuus", perustuu samasta sarjasta aiemmin NHL:ään siirtyneiden pelaajien pistemääriin lähtösarjassa ja toisaalta NHL:ssä. Riittävän monen pelaajan kahden perättäisen kauden tilastojen perusteella voi laskea vertailuluvut eri sarjoille NHL:ään verrattuna.
Kun vertailuluvulla kerrotaan pelaajan edellisen kauden pistekeskiarvo, saadaan arvio siitä, kuinka paljon pisteitä kyseinen pelaaja voisi NHL-ottelua kohden tehdä seuraavalla kaudella.
Tämän kaavan avulla voidaan todeta esimerkiksi, että kun Auston Matthews teki menneellä kaudella Sveitsin liigassa (vertailuarvo 0,4) 36 ottelussa tehopisteet 24+22=46, tekisi hän 82:ssa NHL-ottelussa tulevalla kaudella NHLE:n mukaan 42 pistettä.
Parempia menetelmiä etsimässä
NHLE on monessa suhteessa puutteellinen työkalu. Ensinnäkin sarjojen keskinäinen vahvuus muuttuu ajan myötä. Tätä on tietysti mahdollista seurata päivittämällä vertailulukuja käyttämällä pelkästään tuoreempien NHL-siirtyjien tilastoja.
Rob Vollman on päivittänyt vertailulukuja vuosittain. Vollmanin lukujen perusteella on selvää, että esimerkiksi kotimaisen Liigan taso on romahtanut. Kun Desjardinsin alkuperäisessä listauksessa SM-liigan vertailuluku oli vielä 0,54, oli se Vollmanin viimeisimmässä päivityksessä 0,29 – samaa tasoa Kanadan juniorisarjojen kanssa.
Koko totuutta vertailuluku tuskin kuitenkaan Liigan tasosta kertoo. Se nimittäin perustuu vain yhdentoista pelaajan NHL-siirtoihin. Esimerkiksi Aleksander Barkovia ei oteta laskuihin mukaan, sillä hänen viimeisen liigakautensa ei NHL:n työsulun vuoksi ole vertailukelpoinen.
Ammattilaissarjassa pelaavien teini-ikäisten kannalta NHLE on myös epäreilu siinä mielessä, että kun vertailuluku perustuu osittain jo parhaan ikänsä saavuttaneiden pelaajien suorituksiin, ei se ota huomioon pelaajien kehittymistä. Kanadan juniorisarjoista NHL:ään siirtyy niin paljon pelaajia, että vertailuluvut on mahdollista laskea erikseen eri ikäluokille, mutta Euroopan liigojen suhteen samaa mahdollisuutta ei pienestä otoskoosta johtuen ole.
NHLE:n suurin ongelma on kuitenkin se, että se huomioi vain NHL:ään pääsevät pelaajat. Suurin osa NHL-varauksista ei koskaan pelaa minuuttiakaan isossa liigassa.
Muun muassa näitä kompastuskiviä halusivat välttää Josh Weissbock ja siviilityönsä vuoksi edelleen nimimerkkiä "Money Puck" -käyttävä Canucks-kirjoittaja, kun he kehittivät PCS:n, "Prospect Cohort Success" -mallin.
PCS:n avulla NHL-joukkueen PCS:ksi
PCS perustuu kolmeen muuttujaan, joiden kumppanukset totesivat ennustavan menestystä: pelaajan ikään, pistekeskiarvoon ja pituuteen. Niiden perusteella malli etsii aiemmilta vuosilta joukon – kohortin – vastaavia pelaajia, joiden perusteella se laskee todennäköisyyden sille, että lupaus pelaa menestyksekkään NHL-uran.
Kaksikko julkaisi ensimmäiset artikkelinsa PCS:ää koskien vuosi sitten. Weissbock perusti myös CHLStats.com-sivuston, joka jalosti Kanadan pääjuniorisarjojen kotisivuilta parsittuja tilastoja kehittyneempään muotoon.
Sivusto kuitenkin katosi linjoilta pian sen jälkeen, kun Florida Panthers palkkasi parivaljakon joulukuun alussa. Seura tosin tiedotti vain Weissbockin pestistä julkisesti yli puoli vuotta myöhemmin. Hänen virallinen tittelinsä Panthersissä on "Prospect Consulting Specialist" – PCS.
Minkä arvoinen on varausvuoro
Toinen varaustilaisuuteen liittyvän analytiikan päähaara on ollut varausvuorojen arvon määrittely. Erilaisia malleja on kehitelty ainakin vuosikymmenen ajan, ja niitä käyttävät nykyään hyvin luultavasti kaikki NHL-seurat, kun ne varaustilaisuuden aikana vaihtavat vuoroja keskenään.
Eri seurojen mallit saattavat tosin poiketa toisistaan. Esimerkiksi vuoden 2013 varaustilaisuudessa Edmonton Oilers vaihtoi varausvuoronsa numero 37 Los Angeles Kingsin vuoroihin 57, 88 ja 96. Sen jälkeen Oilers jatkoi lisävuorojen hamstraamista, kun se vaihtoi 57:nnen vuoron St. Louis Bluesin kanssa vuoroihin 83, 94 ja 113.
Eric Tulskyn (joka nykyään toimii Carolina Hurricanesin analyytikkona) varausvuorojen kauppahintahistoriaan perustuvan mallin perusteella Oilers teki molemmilla kerroilla huonot kaupat. Oilersilla oli kuitenkin silloisen GM:n Craig MacTavishin mukaan oma mallinsa, joka osoitti, että kumpikin kauppa kannatti.
Kaikki mallit ovat joka tapauksessa yksimielisiä maalaisjärjen kanssa siitä, että ensimmäisen varausvuoron jälkeen arvo putoaa aluksi nopeasti. Lasku tasoittuu hiljalleen ensimmäisen kierroksen loppua kohti, ja toisen kierroksen loppupuolelta seitsemännen kierroksen loppuun erot ovat yhä pienempiä.
Lopulta toki merkittävää on se, kuinka hyvin kullakin vuorolla onnistuu löytämään tulevan NHL-pelaajan. Siinä PCS:n tapaiset työkalut ovat avuksi, mutta myös onnea tarvitaan. Esimerkiksi loukkaantumisia on todella vaikea ennustaa, ja niiden vaikutus kriittisinä kehitysvuosina saattaa olla valtava.
