Vancouver otti Luoteisen divisioonan ykköspaikan

NHL / Artikkeli
Luoteisessa divisioonassa nähtiin loppukaudesta mielenkiintoinen kirivaihde, kun Colorado Avalanche nousi lähes haudasta ja haastoi tosissaan loppukaudella Calgary Flamesin pudotuspelipaikasta.

Luoteisen divisioonan marssijärjestys näytti jo selvältä helmikuun jälkeen. Vancouver, Minnesota ja Calgary olivat tehneet 10 pisteen eron Coloradoon, ja peränpitäjä Edmonton näytti jo luovuttaneen kauppaamalla siirtotakarajalla johtajansa Ryan Smythin.

Loppukaudesta divisioonassa nähtiin kuitenkin yksi NHL:n seuratuimmista taisteluista, kun Colorado alkoi voittamaan vastustajan toisensa perään ja saavutti koko ajan pelejään häviävää Calgarya. Lopulta Avalanchen kiri jäi vaivaisen yhden pisteen päähän Calgarysta ja näin joukkue joutui kesälomalle.

Divisioonan kärjessä ei sen sijaan muutoksia nähty. Vancouver johti divisioonaa jo helmikuun alussa ja johto piti loppuun saakka, vaikka Minnesota antoikin loppukaudesta hyvän vastuksen. Divisioonan peränpitäjä Edmonton keräsi sen sijaan viimeisistä 16 pelistä vain viisi pistettä ja sijoittui selvällä erolla kovan divisioonan pohjalle.

Calgarylla sekava runkosarjan lopetus

Kauden kääntyessä kohti huipennustaan on Calgarylla paljon pohdittavaa pelinsä parantamiseksi. Suurimpana ongelmana näyttäisi olevan koko kautta leimaava epätasaisuus. Maaliskuun alussa näytti miltei varmalta, että Flames pelaa keväällä pudotuspelejä, jopa divisioonavoitto olisi ollut mahdollinen kaiken mennessä nappiin. Maaliskuu meni Flamesilta kokonaisuudessaan hyvin, mutta huhtikuun lähestyessä joukkueeseen iski pahanlainen kipsi.

Jatkuvasti niskaan hengittänyt loistovireinen Colorado puski lisää paineita Calgaryn pelaajien päälle, ja joukkue sortui heikkoihin esityksiin runkosarjan viimeisissä peleissään häviten viimeiset neljä otteluaan. Pudotuspelipaikka varmistui toiseksi viimeisessä ottelussa Edmontonia vastaan vaikkakin Calgary tuon ottelun hävisi.

Positiivisimpana asiana runkosarjan viimeisistä kamppailuista voidaan mainita maaliskuun lopun neljän ottelun mittainen voittoputki vieraspeleistä. Koko kauden liigan surkeimpiin vierasjoukkueisiin lukeutunut Calgary pystyi vihdoin väläyttelemään parasta osaamistaan vieraskaukalossa, mikä antaa luvan odottaa parempaa tulevaisuudessa.

Miikka Kiprusoffin torjuntavire ei noussut runkosarjassa missään vaiheessa viime kauden tasolle, mutta monissa otteluissa ”Kipper” kuitenkin antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittoihin. Pudotuspeleihin mentäessä pelkkä hyvä pelaaminen ei kuitenkaan riitä, vaan maalivahtipelin on oltava kiitettävällä tasolla. Jamie McLennan pelasi ainoastaan yhdeksän ottelua kaudella, joten hänen pelituntumansa on hataralla pohjalla, jos Flames hänen torjuntojaan tarvitsisi.

Calgaryn puolustuspää kärsi maalis-huhtikuussa pienistä loukkaantumisista. Ehkä pahin takaisku tuli ottelussa San Josea vastaan kun Robyn Regehr loukkasi jalkansa. Myös Rhett Warrenerilla on ollut huolia pienten loukkaantumisten kanssa. Nämä kolhut avasivat mahdollisuuden uudelle Flames-kasvolle David Halelle näyttää osaamistaan.

Hyökkäyspäässä Kristian Huselius ja Daymond Langkow jatkoivat runkosarjan lopun samalla tahdilla kuin tähänkin asti. Pientä piristymisen merkkiä antoivat myös jäähyntappajakaksikko Yelle-Nilson, jotka molemmat pääsivät alivoima-ahkeroinnin lisäksi muutaman kerran tulostaululle. Playfair sekoitteli hyökkäysketjujaan ahkerasti huhtikuun viimeisissä runkosarjapeleissä löytääkseen toimivia tutkapareja.

Jatkoajan seurannassa läpi kauden ollut Matthew Lombardi pelasi ailahtelevasti runkosarjan lopun. Lombardia peluutettiin välillä ykkösen laidassa, kun taas toisinaan mies löysi itsensä nelosketjun keskeltä. Lombardilla on ollut vaikeuksia Craig Conroyn tulon jälkeen löytää paikkaansa Flames-hyökkäyksessä, vaikkakin välillä hän on saanut onnistumisia maalien muodossa. Lombardiin kuitenkin luotetaan Calgaryssa jatkossakin, sillä huhtikuun alussa Flames teki jatkosopimuksen hänen kanssaan. Joka tapauksessa Lombardi keräsi uransa tähän asti parhaat pisteet runkosarjassa.

Calgary kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella läntisen konferenssin kärkijoukkueen Detroit Red Wingsin.


1. Jarome Iginla 70 39+55=94

2. Alex Tanguay 81 22+59=81

3. Kristian Huselius 81 34+43=77

4. Daymond Langkow 81 33+44=77

5. Dion Phaneuf 79 17+33=50

Maaliskuu jätti kaudesta hyvän maun

Vaikka Colorado Avalanche jäi pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäisen kerran historiansa aikana, niin joukkueen mahtavan maaliskuun ansiosta kausi päättyi positiivisissa tunnelmissa. Kuukauden neljästätoista ottelusta joukkue hävisi varsinaisella peliajalla vain yhden, kotipelin Vancouverille. Huikea loppupuristus – Avalanche kokosi 32 pistettä 38 mahdollisesta - ei kuitenkaan aivan riittänyt. Lopulta eroksi Calgary Flamesiin ja viimeiseen pudotuspelipaikkaan jäi yksi piste.

Yhtenä syynä jatkopelien ulkopuolelle jäämisen oli heikko helmikuu. Tammikuun lopulle asti joukkue notkui välillä pari pistettä pudotuspeliviivan päällä, välillä pari pistettä sen alla. Helmikuun nihkeä saldo – 14 ottelua, 11 pistettä – pudotti Avalanchen kärkijoukkueiden tahdista eikä ennätyksellinen loppuveto riittänyt kuromaan syntynyttä rakoa umpeen.

Kausiennakossa kirjoitin:

”Viime kaudella Avalanche oli kolme pistettä pudotuspeliviivan yläpuolella, läntisen konferenssin seitsemäntenä tasapisteissä kahdeksanneksi sijoittuneen Edmontonin kanssa. Alapuolelle jääneistä joukkueista mm. Minnesota, Phoenix ja Columbus ovat vahvistuneet täksi kaudeksi selvästi. Niinpä Avalanche selviää läntisen konferenssin seitsemänneksi tai kahdeksanneksi vain siinä tapauksessa, että Jose Theodore pelaa huippukauden. Tähän en kuitenkaan usko, vaan veikkaan että Colorado Avalanche jää viisi-kahdeksan pistettä pudotuspeliviivasta ja saa ensi kesänä osallistua ensimmäisen kerran varausvuoroarvontaan.”

Niin, Phoenix ja Columbus eivät pelanneet kovinkaan vahvaa kautta, mutta silti Avalanche olisi tarvinnut Jose Theodorelta huippusuorituksia selvitäkseen pudotuspeleihin. Kauden jälkimmäisellä puoliskolla ykkösvahdiksi noussut Peter Budaj pelasi erinomaisen lopun, mistä osoituksena valinta NHL:n ykköstähdeksi maaliskuussa.

Mutta kokonaisuutena Theodoren ja Budajn kausi oli keskinkertainen. Isopalkkaisen Theodoren saldo jäi lopulta negatiiviseksi; torjuntaprosentti oli alle 90 ja varsinaisella peliajalla kahtatoista voittopeliä vastaan tuli viisitoista tappiota. Menestyvässä joukkueessa kakkosvahdinkin pitää pystyä piste per peli vauhtiin ja siihen Theo ei pystynyt.

Tilastotkin kertovat, että hyökkäys oli tällä kaudella Coloradon vahvuus. Laukaukset kohden vastustajan maalia, tehdyt maalit, ylivoima, kaikissa kolmessa kategoriassa Avalanche oli liigan top vitosessa. Hyvän saldon taustalla on kaksi hyvää sentteriä, kapteeni Joe Sakic ja kauden suuryllättäjä Paul Stastny.

Burnaby Joe saavutti loppurykäyksen ansiosta sadan pisteen rajan, ensimmäisen kerran sitten kauden 2000-01. Ei ollutkaan mikään ihme, että Hockey Newsin järjestämässä pelaajaäänestyksessä ikinuori Sakic voitti selvästi NHL:n kunnioitetuimman pelaajan kategorian. Hän sai 166 ääntä eli häkellyttävät 63 % annetuista äänistä. Kauden jälkeen Sakic ilahdutti Colorado-faneja tekemällä sopimuksen Avalanchen kanssa myös ensi kaudesta. Sopimus on miehen toiveiden mukaan vain vuoden mittainen ja arvoltaan 6.75 miljoonaa dollaria.

Jos 37-vuotiaan Sakicin kausi oli yllättävän tehokas, niin 21-vuotiaan Paul Statstnyn tulokaskausi oli järisyttävän hyvä. Hänen odotettiin pelaavan pääosan vuodesta farmijoukkueessa Albanyssä, mutta nuorimmainen Stastny keikkui koko kauden tulokkaiden pistepörssin kärkipaikoilla. Eniten huomiota keräsi hänen 20 ottelua kestänyt pisteputkensa, mikä oli pisin tulokkaan koskaan NHL:ssä aikaansaama putki.

Sakicin ja Stastnyn lisäksi kauden onnistujia olivat omat piste-ennätyksensä uusiksi laittanut Andrew Brunette ja loppukaudella laiturin paikalta maaleja iskenyt Brad Richardson. Ja tuskinpa Milan Hejduk, Brett McLean, Tyler Arnason ja Wojtek Wolskikaan ovat kovinkaan tyytymättömiä kuluneeseen kauteen. Toimitusjohtaja Giguerella onkin ensi kesänä tiukka paikka joukkueen vapaiden agenttien kanssa. Mitä tehdä McLeanin, Arnasonin ja fyysisen, mutta tehottomuuden kanssa painineen Ian Laperrieren kanssa? Antaako mennä muualle vai yrittääkö pitää hyvin joukkueeseen sopeutuneet konkarit?

Joukkueen puolustus kärsi loukkaantumisista ja epätasaisuudesta. Eniten sairastuvalla aikaansa vietti Jordan Leopold, mutta myös Patrice Bribois ja J-M Liles olivat sivussa yli kymmenestä pelistä. Jopa teräsmies Karlis Skrastins joutui päättämään 495 matsia kestäneen peliputkensa ja tervehdyttämään polveaan yhdentoista ottelun ajan.

Joukkueen puolustus uusiutuneekin melkoisesti ensi kesän aikana. Ei olisi ihme että Avalanchen kokoonpanossa ei olisi ensi kauden yhtään suomalaista. Antti Laaksonen lähetettiin farmiin kesken kauden ja Ossi Väänänen oli kauden aikana useamman kerran katsomon puolella terveenä raaputuksena. Kentälle päästyään Väänänen hoiti hommansa kunnialla, mutta Gigueren etsiessä luotettavaa puolustavaa puolustajaa, valinta saattaa suomalaisen sijaan kohdistua halvempiin miehiin, kuten Kurt Saueriin ja Jeff Fingeriin. Ja tuskinpa Ossilla on suurempaa kiinnostusta joukkueen viidenneksi-seitsemänneksi pakiksi.

Denver Postin arvion mukaan toimitusjohtaja Giguerella on kesällä käytettävissä kymmenen miljoonan taalan verran palkkakattotilaa. Osa rahasta menee joidenkin omien vapaa-agenttien sopimusten uusimiseen, mutta muilta joukkueilta vapautuvien vapaiden agenttien houkuttelemiseen jäänee 5-7 miljoonaa dollaria. Kaiken kaikkiaan tänä kesänä vapautuvien pelaajien joukko ei ole aivan huipputasokas, mutta toivottavasti ryhmästä löytyy Budajlle luotettava kakkosvahti, fyysinen peruspakki puolustukseen ja vahva sentteri kolmosketjun johtajaksi. Huhujen mukaan Giguere olisi kiinnostunut Montrealin Sheldon Sourayn ja ex-Oilers Ryan Smythin hankkimisesta, joista kumpikaan ei sovi mainitsemiini kategorioihin.


1. Joe Sakic 82. 36+64=100

2. Andrew Brunette 82. 27+56=83

3. Paul Stastny 82. 28+50=78

4. Milan Hejduk 80. 35+35=70.

5. Wojtek Wolski 76. 22+28=50

Vancouver voitti Luoteisen divisioonan

Vancouver jatkoi maaliskuussakin tältä vuodelta tuttua hyvää peliään. Joukkue pelasi maaliskuussa 15 ottelua, joista Canucks käänsi voitoiksi 11 kamppailua ja hävisi varsinaisella peliajalla vain kaksi peliä. Huhtikuussa Vancouverin saldoksi kirjattiin kaksi voittoa neljästä pelistä, mutta näistä runkosarjan viimeinen ottelu oli joukkueelle merkityksetön. Runkosarjan jälkeen Vancouver sijoittui Luoteisessa divisioonassa hienosti ykköseksi ja Läntisessä konferenssissa kolmanneksi.

Vancouverin maalis- ja huhtikuun pelaaja löytyi tuttuun tapaan maalilta. Roberto Luongo oli useimmissa otteluissa kentän paras, tai ainakin kolmen parhaan pelaajan joukossa. Luongo ohitti ensin maaliskuussa Kirk McLeanin kaikkien aikojen eniten voittoja kauden aikana keränneenä maalivahtina ja sivusi loppukaudesta koko NHL:n entistä ennätystä saavuttamalla kauden 47. voittonsa.

Puolustuksessa joukkue kärsi kuukauden aikana kolmen avainpuolustajan loukkaantumisista, kun sivussa olivat vuorollaan Mattias Öhlund, Sami Salo ja Willie Mitchell. Avainpuolustajien ollessa sivussa, joukkueen muut puolustajat Brent Sopelin, Kevin Bieksan ja Lukas Krajicekin johdolla korvasivat alakerran puutteita kuitenkin mainiosti, eikä Canucks juurikaan alakerran tärkeiden pelaajien poissaoloista kärsinyt.

Puolustuksen kuukauden ilouutisena oli ehdottomasti avainpakki Sami Salon tekemä jatkosopimus Canucksin kanssa. Uudella sopimuksella tällä kaudella loukkaantumisista huolimatta peräti 14 maalia tehnyt suomalaispakki kuittaa neljästä seuraavasta kaudesta 3.5 miljoonaa kautta kohti. Salon uusi sopimus - joka on miehen markkinahintaan nähden ehdottomasti alakanttiin - tuo hänelle siis samat rahat, mitkä juoksevat seuraavista kausista myös Öhlundille ja Mitchellille.

Hyökkäyksessä ykkösketjun keskushyökkääjä Henrik Sedin rikkoi maaliskuussa vanhan Andre Boudriaksen syöttöennätyksen 62 syöttöä, ja merkkautti lopulta peräti 71 syöttöä. Hieno saavutus tälle pelinrakentaja-kaksoselle. Kaksoisveli Daniel teki maalis- ja huhtikuussa puolestaan kaksi voittomaalia ja saavutti hänkin uransa parhaat maali- ja pistesaldot, kun 81 ottelussa tilastoihin merkittiin 36 maalia ja 84 pistettä.

Kaksosten lisäksi isokokoinen Taylor Pyatt näytti runkosarjan lopussa kauden tehokkainta peliään, Jan Bulis paransi keväällä selvästi entisestä ja Jeff Cowan oli maaliskuun alun suuri nimi, kun fyysinen hyökkääjä tehtaili maaliskuun ensimmäisissä neljässä pelissä hienot kuusi maalia. Näiden lisäksi runkohyökkääjät Brendan Morrison ja Matt Cooke esiintyivät jaksolla edukseen. Hyökkäyksessä negatiivinen puoli näkyi oikeastaan vain tärkeiden puolustavien hyökkääjien Ryan Keslerin ja Josh Greenin loukkaantumisten kautta.

Kokonaisuutena Vancouverin runkosarja oli joukkueelta upea ja joukkue saavutti historiansa parhaan pistemäärän 105 pistettä. Luoteisen divisioonan voiton jo toisen kerran viimeisten kolmen kauden aikana ottanut joukkue pelasi NHL:n parasta alivoimaa ensimmäisen kerran seurahistoriassa, joukkueen ykkösmaalivahti sivusi NHL:n yhden kauden vanhaa voittohistoriaa ja neljä pelaajaa teki vähintään 20 maalia. Lisäksi Vancouver oli joulun jälkeen koko NHL:n paras joukkue.

Pudotuspeleissä Vancouver kohtaa ensimmäisellä kierroksella Dallas Starsin.


1. Daniel Sedin 81. 36+48=84

2. Henrik Sedin 82. 10+71=81

3. Markus Näslund 82. 24+36=60

4. Brendan Morrison 82. 20+31=51

5. Kevin Bieksa 81. 12+30=42

» Lähetä palautetta toimitukselle