Vancouver Canucksin kausiraportti

NHL / Artikkeli
Canucks lähti kauteen varsin mielenkiintoisista asetelmista, sillä viime kauden hyvä loppu oli edelleen joukkueen kannattajien mielessä, ja nyt joukkueelta odotettiin yhtä hyvää peliä kuin mitä nähtiin viime kauden lopussa. Ennen kauden alkua ilmassa oli kuitenkin yksi suuri kysymysmerkki...

Vancouver Canucksin kausiraportti

Rakennustyö jatkuu...

Joukkueen viime kauden kapteeni Mark Messier oli lähtenyt kesällä takaisin Manhattanille, ja uudeksi kapteeniksi valittiin Ruotsissa pelatun harjoitusturnauksen aikana 27-vuotias ruotsalainen Markus Näslund. Näslund tuli täyttämään suuria saappaita, olivathan joukkueen kolme edellistä kapteenia Stan Smyl, Trevor Linden ja Mark Messier kaikki suuria persoonia ja legendoiksi jo eläessään tulleita pelaajia. Paineet tälläisten suurten pelaajien paikan täyttäjänä olivat ennen kautta melkoiset, mutta eniten paineita aiheuttivat lähinnä fanit. Näslund itse otti asian rauhallisesti, niinkuin aina.

Canucks aloitti kauden muilta osin melko vähän muuttuneella joukkueella. Lähteneitä pelaajia olivat Messierin lisäksi vain Phoenixiin lähtenyt agitaattori Brad May, Minnesotaan laajennusdraftissa lähtenyt Darby Hendrickson, sekä Garth Snow ja Harry York, joista tuli rajoittamattomia vapaita agentteja.
Manageri Brian Burken kesän hankintoja olivat kokenut maalivahti Bob Essensa ($500,000) ja puolustaja Scott Lachance ($850,000). Lisäksi joukkueen ruotsalaiset tulevaisuuden supertoivot Daniel ja Henrik Sedin tekivät vihdoin debyyttinsä.

Canucks-fanien odotukset joukkuetta kohtaan olivat vähäisistä vahvistuksista huolimatta kuitenkin korkealla. Joukkueen kaksi tärkeää hyökkääjää, Brendan Morrison ja Denis Pederson tulisivat pelaamaan ensimmäisen täyden kauden Canuckseissa, ja joukkueen ykköspuolustaja Mattias Öhlund saattoi lähteä kauteen huomattavasti paremmista asetelmista kuin pitkään aikaan (silmävamma osittain parantunut). Kesällä oli kuultu hurjia huhuja Peter Schaeferin sekä Ed Jovanovskin kunnosta, ja kaiken tämän lisäksi Sedinien odotettiin tuovan oman lisäjännityksensä.

Myös maalivahtiosaston piti olla pitkästä aikaa kunnossa. Felix Potvin tulisi pelaamaan ensimmäisen täyden kauden Canuckseissa ja häneltä odotettiin paljon. Esimerkkinä tästä oli arvostetun The Hockey News'in vuosikirjan kansi, jossa Potvin peilasi ja vieressä oli teksti; "New era begins, Changing of guard for the Canucks"...

Kausi jatkui siitä mihin kausi 1999-2000 oli päättynyt

Kausi lähtikin käyntiin odotuksien mukaan eli hyvin ja Canucksit jatkoivat käytännössä siitä, mihin olivat edellisen kauden lopussa jääneet. Lokakuu oli Canucksien historian kolmanneksi paras (11 ottelua, 15 pistettä) ja joukkueen hyvä vire jatkui läpi syksyn, aina jouluun saakka.

Joukkueesta ei voinut syyskaudella millään löytää heikkoa osa-aluetta, sillä Ed Jovanovski oli suorastaan loistava, Markus Näslund näytti pystyvän kantamaan kovat paineet Canucksien kapteenina, Brendan Morrison, Peter Schaefer ja Matt Cooke pelasivat paremmin kuin odotettiin ja Sedinit näyttivät olevan "The Real Deal".
Kaiken tämän lisäksi uudet hankinnat Bob Essensa ja Scott Lachance vaikuttivat olevan joukkueelle todellisia vahvistuksia.
Ainoa murhe koko syksynä ja alkutalvesta oli joukkueen ykköspuolustajan Mattias Öhlundin uusiutunut silmävamma, joka pakotti ruotsalaisen kaukalon laidalle 20:n ottelun ajaksi.

Potvin treidataan

Mutta vaikka kausi jatkui hyvin myös joulun jälkeen, nousi joukkueessa silti esiin muutama huolenaihe. Pahin niistä oli maalivahti Potvinin ailahtelevat otteet. Kakkosmaalivahti Essensa pelasi loistavasti ja oli kuin varkain noussut käytännössä ykkösmaalivahdin asemaan. Potvinin peli oli puolestaan ailahdellut ja hän oli selvästi menettämässä itseluottamustaan. Manageri Burke uskoi silti sitkeästi Potviniin, eikä myöntänyt Potvinin (välillä surkeidenkin) esitysten olevan tappioiden syy.

Canucks-fanit olivat kuitenkin toista mieltä. He buuasivat Potvinille kotiotteluissa ja loivat kuin tietämättään lisää painetta tälle jo valmiiksi epävarmalle maalivahdille. Seurauksena oli se, että Potvin päästi aina vain helpompia maaleja ja fanit vain lisäsivät painetta heikosti pelaavalle Potvinille. Viimein Burkenkin silmät avautuivat kun Canucks tammikuun 28. päivänä kärsi murskatappion Chicagolle, Potvinin oltua ottelussa kieltämättä "Chicagon paras pelaaja".

Tämän tappion jälkeen Burke ymmärsi, että Potvinin pelit olivat Vancouverissa pelatut. Hän halusi kuitenkin antaa Potvinille uuden mahdollisuuden NHL:ssä ja löytää tälle työpaikan joukkueesta, joka olisi tästä tästä lahjakkaasta, mutta epätasaisesta maalivahdista kiinnostunut. Sellainen joukkue löytyi lopulta Los Angelesista, missä uskottiin Potvinissa piilevään lahjakkuuteen. Los Angeles ja Canucks sopivat lopulta, että Potvin siirtyisi Los Angelesiin tulevaisuudessa sovittavaa korvausta vastaan. Potvinin loppukausi olikin sitten jo täysin erilainen kuin alkukausi...

Samaan aikaan kun Potvinia kaupattiin, Canucks oli jo varmistanut hänelle seuraajan ja uuden yrittäjän. Uusi maalivahti löytyi Tampasta, missä lahjakas Daniel Cloutier oli joutunut kakkosmaalivahdin asemaan Kevin Weekesin syrjäyttämänä.
Canucks maksoi Tampalle Cloutierista kovan hinnan: kakkoskierroksen varauksen tulevan kesän draftissa ja Marc Crawfordin "doghouseen" joutuneen puolustajan Adrian Aucoinin.

Näslund loukkaantuu

Joukkueen otteet jatkuivat vahvoina myös alkuvuodesta 2001. Canucks oli menossa selvästi parhaimpaan runkosarjasijoitukseen pitkään aikaan ja yhdessä vaiheessa se uhkasi jopa rikkoa kauden 1992-1993 piste-ennätyksensä, 101 pistettä.
Sitten, helmikuun puolessa välissä, tapahtui kuitenkin jonkinlainen notkahdus. Joukkue alkoi hävitä otteluita, eikä saanut millään maaleja aikaiseksi. Useimpia otteluita kyllä hallittiin pelillisesti, mutta tämä riitti maalintekovaikeuksien vuoksi vain tasapeleihin tai niukkoihin maalin tai kahden tappioihin. Joukkue oli silti käytännössä jo varmistanut playoff-paikkansa, eikä mikään näyttänyt olevan sen uhkana.

Mutta yksi seikka oli. Joukkueen ehdottomasti tärkein pelaaja Markus Näslund loukkaantui maaliskuun 16. päivä Buffaloa vastaan käydyssä ottelussa niin pahasti, että häneltä jäi koko loppukausi pelaamatta. Canucks oli yhtäkkiä muuttunut playoffien kotietua tavoittelevasta joukkueesta joukkueeksi, joka tulisi taistelemaan täysillä pääsystä playoffeihin.

Näslundin merkitys Canuckseille oli uskomattoman suuri. Loukkaantumisvaiheessa ruotsalainen oli tehnyt 72 ottelussa 41 maalia, eli peräti 17 maalia enemmän kuin Canucksien toiseksi eniten maaleja tehnyt pelaaja, Todd Bertuzzi. Näslund johti ylivoimaisesti myös joukkueen sisäistä pistepörssiä. Hänellä oli kasassa 75 pistettä, kun joukkueen seuraavaksi parhaalla Andrew Casselsilla oli 61 pistettä. Pisteiden lisäksi Näslund oli joukkueen selkäranka ja johtaja, joka omalla esimerkillään oli saanut muut Canucksit taakseen.
Canucksit olivat siis menettäneet yhdessä ottelussa paitsi pelillisen, myös henkisen johtajansa.

Playoffeihin viiden vuoden tauon jälkeen

Loppukausi Näslundin loukkaantumisen jälkeen olikin sitten taistelua elämästä ja kuolemasta. Uskomattoman kovassa läntisessä konferenssissa oli neljä mahdollista 90:n pisteen joukkuetta, joista yksi tulisi jäämään playoffien ulkopuolelle. Tämä joukkue oli lopulta Phoenix Coyotes, joka keräsi tasan 90 pistettä, mutta jäi viivan alle saavutettuaan yhden voiton vähemmän kuin Canucks.
Vancouverin runkosarja päättyi lopulta onnellisesti, kun Canucksit voittivat runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa Los Angeles Kingsin 3-2 ja saavuttivat playoff- paikan ensimmäisen kerran viiteen vuoteen.

Avausvastustajana playoffien ensimmäisellä kierroksella oli Colorado Avalanche, sama joukkue, jonka Canucks kohtasi ensimmäisellä kierroksella myös edellisellä visiitillään playoffeissa vuonna 1996. Tuolloin Avalanche voitti sarjan otteluvoitoin 4-2 ja eteni lopulta aina Stanley Cupin mestariksi saakka.
Nyt Canucks oli kuitenkin liikkeellä toisenlaisella joukkueella. Joukkue oli erittäin kokematon ja peräti 12 pelaajalla ei ollut playoff -kokemusta yhdestäkään ottelusta. Lisäksi Canucksien avainpelaajista puuttuivat Näslund ja ykköskeskushyökkääjä Andrew Cassels.

Canucks antoi kuitenkin koko sarjan ajan Coloradolle hyvän vastuksen ja piti yhtä kovimmista ennakkosuosikeista lujemmalla kuin useimmat ennen sarjan alkua uskoivat. Canucksit vastasivat Coloradon paperilla ylivoimaiselle joukkueelle hyvin ja usein jopa hallitsivat otteluita liikkeensä ja taklausvoimansa ansiosta. Lopulta Coloradon superlahjakkaat yksilöt kuitenkin käänsivät sarjan edukseen otteluvoitoin 4-0.
Vaikka sarjan päätöslukemat olivatkin selvät, kaikki kolme ensimmäistä ottelua päättyivät Coloradon yhden maalin voittoon (yksi meni jatkoajalle) ja vasta viimeinen yhteenotto ratkesi Avalanchen selvään 5-1 voittoon, kun Canucks haki tasoitusta kovalla hyökäyspelillä.

Coloradon valmentaja Bob Hartley antoi neljännen ottelun jälkeen täyden tunnustuksen Canuckseille: "They're going to be a great team for many years to come. You give them Markus Näslund, Andrew Cassels, that's not the same hockey club. You look at their blue line, very solid. Dan Cloutier and Bob Essensa gave them some very good goaltending... Up front, here's a team that's very explosive, lots of speed, lots of grit. They're always in your face and they never quit."

Yhteenveto kaudesta

Joukkue on mennyt hurjasti eteenpäin kolmen viime kauden aikana. Viime kaudella Canucks jäi hyvästä loppukaudesta huolimatta niukasti ulos playoffeista ja sitä edellisillä kahdella kaudella joukkue oli koko läntisen konferenssin viimeinen... Huono menneisyys ei siis ole kaukana, mutta kuitenkin riittävän kaukana.
Tulevaisuus näyttää pitkästä aikaa varsin hyvältä; Joukkueella on loistava manageri ja valmentaja, nuori, lahjakas runko ja paljon hyviä prospecteja. Mikäli manageri Burke onnistuu pitämään joukkueen kasassa muutaman vuoden, kasassa on todellinen voittajajoukkue, jolla ei voi olla muuta tavoitetta kuin Stanley Cup.

Ennen ensi kautta joukkueessa on kuitenkin muutama kysymysmerkki.
Tärkein on maalivahtikysymys. Pystyykö Daniel Cloutier kantamaan Canucksien torjuntavastuun ja pitämään joukkueen kurssissa? Enteet eivät ole ainakaan mitenkään varmat, vaikka maalivahtivalmentaja Andy Moog luottaakin häneen. Kakkosmaalivahtina tullaan näkemään todennäköisesti joku organisaation ulkopuolelta tuleva maalivahti, ellei sitten Burke tee yllätystä ja jatka Essensan sopimusta. Essensa itse pitää jatkamista Canuckseissa epävarmana; "Jos Burke olisi halunnut jatkaa sopimusta, hän olisi jo tehnyt sen.."
Maalivahdin lisäksi joukkue tarvitsee jonkun puolustavan ja aloituksia voittavan keskushyökkääjän. Canucksien alivoima ei toiminut riittävän hyvin tälläkään kaudella ja siihen joukkueen pitäisi panostaa enemmän. Mike Stapleton tuli joukkueeseen tätä varten, mutta käytännössä tämä kokenut keskushyökkääjä oli vain keskinkertainen apu. Hänen palveluksiaan ei enää ensi kaudella tarvita.

Joukkue pelipaikoittain

Maalivahdit

Kokenut Bob Essensa varasti shown Canucksien ykkösmaalivahtina ja miehen loistavat pelit olivat kaiken kaikkiaan yksi kauden suurimpia positiivisia yllätyksiä Canucks leirissä. Essensan 1+1 -mallinen sopimus päättyy tähän kauteen ja Canuckseilla olisi halutessaan mahdollisuus jatkaa miehen sopimusta (optio Canuckseilla), mutta todennäköisesti ja valitettavasti Essensaa ei ensi kaudella nähdä joukkueessa. Yksi manageri Burken miettimä mahdollisuus on sellainen, että Canucks jatkaa Essensan sopimusta, mutta vaihtaa hänet sitten pois. Essensalla on näin hyvän kauden jälkeen vielä jonkinverran vaihtoarvoa.

Tampasta alkuvuodesta tullut Dan Cloutier pelasi alussa hieman epävarmasti, mutta paransi otteitaan jatkossa. Hänestä Canucks odottaa tulevaisuuden huippumaalivahtia ja pelaajaa, joka takaisi joukkueen tulevaisuuden menestyksen. Manageri Burke haluaa olla kärsivällinen Cloutierin suhteen ja haluaa myös näyttää kaikille, että hänkin edes joskus onnistuu maalivahdin hankinnassa. Ensi kaudella Cloutier saattaa pukea jo 50-60:n peliin.

Felix Potvin jäi siis kakkosmaalivahdin asemaan ja hänet vaihdettiin lopulta Los Angelesiin. Kun Essensa oli yksi kauden suurimpia positiivisia yllätyksiä Canucks-leirissä, oli Potvin puolestaan negatiivisin. Canucks sai Potvinilla Los Angelesista ensi kesän varauksen, mutta tuo varausnumero määräytyy sen mukaan, tekeekö Los Angeles jatkosopimusta Potvinin kanssa. Ainakin tällä hetkellä se näyttää varsin todennäköiseltä.
Varausnumeron lisäksi Canucks säästää Potvinista luopumalla huomattavan tukun dollareita, sillä joukkue pääsi eroon miehen 2,7 miljoonan dollarin sopimuksesta. Nämä rahat Burke aikoo käyttää tämän kesän vapaiden agenttien markkinoilla.

Canucksien farmimaalivahdit ovat Corey Schwab ja Alfie Michaud, mutta heidän mahdollisuutensa NHL:n suhteen ovat minimissä. Junioreissa on Canucksin ainoa maalivahtilupaus tällä hetkellä WHL:n Kelowna Rocketseissa pelaava Kevin Swanson, joka pelasi hyvän kauden, mutta hänenkään lahjansa eivät todennäköisesti riitä NHL-tasolle.
Fanit toivovatkin, että Canucks varaisi tämän kesän varaustilaisuudessa alkukierroksilla jonkun lupaavan maalivahdin...

Puolustajat

Canucksin puolustuksen tukipilari oli entinen Floridan ja koko NHL:n ykkösvaraus Ed Jovanovski, joka pelasi loistokauden. Tämä Windsorin kasvatti näytti, että hänestä maksettua kovaa hintaa (Pavel Bure) ei maksettu turhaan, sillä Jovanovski teki oman piste-ennätyksensä 47 pistettä ja pelasi tämän lisäksi kovaa fyysistä peliä.
Kaikki merkit viittaavatkin siihen, että Canuckseilla on Jovanovskissa todellinen tulevaisuuden suurpuolustaja.
Toinen Canucks-puolustuksen runkopelaaja Mattias Öhlund joutui olemaan alkukaudella pitkään sivussa, mutta otti palattuaan taas paikkansa Jovanovskin rinnalla Canucksien eniten pelaavana puolustajana. Öhlundin loppukausi meni ehkä hieman penkin alle, sillä miehen +/- saldo kauden lopussa oli surullista katsottavaa: -16 ja lähes kaikki joukkueen loppukauden laman vuoksi.

Muut Canucks-puolustuksen vakiomiehet olivat vahva Murray Baron, Montrealista kesällä siirtynyt Scott Lachance, nuori ja paljon kehittynyt Brent Sopel, aina kaiken peliin laittava Jason Strudwick sekä loppukaudella Nashvillestä tullut iso ja kova Drake Berehowsky.
Myös lahjakas Bryan Allen sai näyttömahdollisuuden ja käytti sen hyväkseen. Allen onkin hyvin todennäköisesti ensi kaudella top-6 puolustaja ja tulevaisuudessa hyvin tärkeä osa Canucks puolustusta Öhlundin ja Jovanovskin rinnalla.

Farmissa pelasi Allenin ohella myös Rene Vydareny ja Zenith Komarnisky, mutta heidän mahdollisuutensa NHL:n suhteen eivät näytä ensi kautta silmällä pitäen kovinkaan hyviltä. Vydarenyn kautta sekoittivat sopimusongelmat Slovan Bratislavan ja Canucksien välillä, ja Komarnisky on ehkä hieman liian pienikokoinen NHL:ään (hänellä ei kuitenkaan ole Rafalskin liikkuvuutta tai Bourquen pelisilmää..).
Kansasissa pelaa vielä kaksi kovaa fyysistä puolustajaa, Ryan Bonni ja Regan Darby, mutta nämäkin ovat enemmän "long-shotteja". Junioreissa Canuckseilla ei ole tällä hatkellä oikein yhtään mahdollista tulevaisuuden NHL-puolustajaa.

Hyökkääjät

Canucksin ykköshyökkääjänä voidaan oikeutetusti pitää Markus Näslundia, joka pelasi loistavan kauden tehden loukkaantumisesta huolimatta oman maali- ja piste-ennätyksensä. Yhdessä vaiheessa Näslund nostettiin jopa Hart Trophy -kandinaatiksi, eikä syyttä. Kovinkaan monella pelaajalla ei ollut yhtä suurta merkitystä omalle joukkueelleen kuin Näslundilla.
Toinen Canucks-hyökkäyksen voimahahmoista oli Todd Bertuzzi, joka pelasi kokonaisuutena ehkä uransa parhaan kauden. Bertuzzi oli myös joukkueen paras playoff -pelaaja ja muodosti Sedinien kanssa Canucksin parhaan ketjun Coloradoa vastaan käydyssä sarjassa. Hän oli muutamaan otteeseen siirtohuhujen kohteena, sillä ensin miestä oltiin viemässä Chicagoon vaihdossa Eric Dazeen, sitten Bostoniin vaihdossa Anson Carteriin ja lopuksi Buffaloon vaihdossa Mike Pecaan... Canucksien tulevaisuuden kannalta oli kuitenkin vain hyvä, että tämä voimahyökkääjä pidettiin Canuckseissa. Miehellä on valtava "upp-side", jos vain kaikki loksahtaa kohdalleen.

Ykkösketjun kolmas lenkki oli keskushyökkääjä Andrew Cassels, joka kärsi muutamaan otteeseen loukkaantumisista, mutta pelasi muuten varsin vahvan kauden. Andrew'n kauden kohokohta oli uran ensimmäinen hat trick Anaheimia vastaan käydyssä ottelussa marraskuun alussa. Sitä ennen tämä vaatimaton ja hiljainen keskushyökkääjä olikin ehtinyt pelata yli 700 ottelua NHL:ssä.

Joukkueen ruotsalaiset tulokkaat Daniel ja Henrik Sedin pelasivat myös hyvän kauden. Tosin Sedinit saapuivat Canucksiin valtavan kohun saattelemina, eivätkä ehkä päässeet aivan sille tasolle, mitä monet fanit olivat odottaneet. Pitää silti muistaa, että tulokaskausi on monelle vaikea ja erityisen vaikeaa se on - niinkuin Sedinien tapauksessa oli - jos tulokkaat pelaavat kolmosketjussa, vaikka haluja ja ehkä osaamista enempäänkin olisi olemassa. Canucks ajaa Sedineitä kuitenkin hitaasti sisään, ja tämä kärsivällinen tapa on loppujen lopuksi vain hyväksi. Sedinien puutteeksi voidaan laskea voiman ja nopeuden puute, mutta nämä asiat on mahdollista saada melko nopeastikin kuntoon. Tulevaisuudessa Sedinit ovat aivan varmasti Canucksien tärkeimpiä pelaajia.

Suomalaisittain positiivista oli Jarkko Ruudun saama peliaika ja onnistuminen NHL:ssä. Ruutu pelasi samaa ennakkoluulotonta peliään kuin aina ja teki Canucksin valmennusjohtoon todella positiivisen vaikutuksen.
Ruutu on todellakin oppinut paljon pelatesseen Stan Smylin alaisuudessa Kansas Cityssä. "Steamerhan" oli varsin samantyylinen aikanaan - tosin taitavampi - joten hän on hyvä opettaja Ruudulle. Eniten pistää silmään Ruudun oppima kärsivällisyys ja hermokontrolli. Tästä on hyvä jatkaa.

Canucksien hyökkääjälupaukset

Farmissa Canucksien tulevaisuuden lupauksiin lukeutuvat Artem Chubarov ja Josh Holden. Näistä ensinmainittu on lahjakas puolustava hyökkääjä ja hän olisi todennäköisesti päässyt pelaamaan jo tällä kaudella Canuckseissa, mutta loukkaantui aivan kauden alussa ja joutui olemaan tämän vuoksi koko kauden sivussa.
Holden on myös kehittynyt NHL-tasoiseksi pelaajaksi, mutta Canuckseilla ei ole yksinkertaisesti paikkaa hänelle. Joukkueessa on jo muutenkin ylitarjontaa keskushyökkääjän paikalle ja siksi Holden on joutunut pelaamaan farmissa. Joukkueen johto pitää kuitenkin Holdenin fyysisestä pelistä, ja apulaismanageri Nonisin mukaan Holden tulee pelaamaan ensi kaudella joko Canuckseissa tai sitten jossain muussa NHL-organisaatiossa.

Pienellä varauksella voidaan Kansasista mainita myös Brad Leeb, Vadim Sharifijanov, Steve Kariya, Pat Kavanagh ja Mike Brown, mutta todennäköisesti kukaan heistä ei tule pelaamaan (ainakaan montaa ottelua) ensi kaudella NHL:ssä. Leebin mahdollisuudet ovat ehkä parhaimmat, sillä Crawford pitää paljon tästä nopeasta ja ilkeästä pelaajasta. Leebin miinuksena on puutteellinen offensiivisuus, mutta hän sopisi hyvin rooliin kolmos- tai nelosketjussa.

Junioreissa Canucksien lahjakkaimmat lupaukset ovat WHL:n Swift Current Broncosissa pelaava, viime kesän ykkösvaraus Nathan Smith, QMJHL:n Val d'Orissa pelaava Brandon Reid ja WHL:n Lethbridge Hurricanesissa pelaava Nathan Barrett.
Näistä lupaavin on ehkä Smith, puolustava keskushyökkääjä, jonka parhaita avuja ovat aloitukset ja puolustuspeli - siis juuri ne aspektit, joissa Canuckseilla on puutteita. Silloin kun Canucks otti Smithin ensimmäisellä kierroksella, tämän puolustuspelilahjat olivat kaikkien tiedossa. Sensijaan kukaan ei ollut huomannut Smithin hyökkäystaitoja. Hän yllätti tällä kaudella jopa Canucksit tekemällä 67:ssä ottelussa 90 pistettä (viime kaudella Smith teki 70:ssä ottelussa 49 pistettä..).
Reid on tällä hetkellä juuri alkavaan Memorial Cupiin osallistuvan Val D'Orin kapteeni ja kaksinkertainen nuorten MM-kisojen pronssimitalisti, Barrett puolestaan iski heikossa Lethbridgen joukkueessa kovat 99 pistettä.

Mutta vaikka nämä kolme pelaajaa ovatkin lahjakkaita ja saattavat ottaa tulevaisuudessa paikan Canuckseista, kaikilla on NHL:ään vielä pitkä matka. Reid tullee pelaamaan ensi kaudella todennäköisesti farmissa, Smithin ja Barrettin jatkaessa WHL:ssä.

Valmennus

Valmentaja Marc Crawford peluuttaa Canucksia paljon tasaisemmin kuin monet kollegansa omia joukkueitaan. Hänen perusajatuksensa on, että jokainen ketju saa paljon vastuuta ja että tätä kautta joukkueen kemia kasvaisi, joukkue tuntisi olevansa yhtä ja jokainen joukkueen pelaaja tuntisi olevansa tärkeä osa kokonaisuutta.

Manageri Brian Burke sai sopimukseensa kolmen vuoden jatkon helmikuun alussa. Burke on tehnyt Canuckseissa loistavaa työtä kahdessa ja puolen vuoden ajan. Hän on saanut joukkueen katsojamäärät nousemaan 2000:lla hengellä ottelua kohti, saanut taloudelliset tappiot putoamaan puolella ja leikannut pelaajabudjettia $10 mijoonalla. Tämän lisäksi Burke on onnistunut rakentamaan yhtäaikaa sekä nuoren että jännittävän joukkueen, jolla on loistava tulevaisuus.

Burke on myös palkannut yhden jääkiekon parhaimmista valmentajista, järjestänyt yhden kaikkien aikojen Draft-shown (1999), ja hankkinut joukkueeseen Ed Jovanovskin.
Mutta mikä tärkeintä Canucksien kannalta, Burkella on selvä tulevaisuuden suunnitelma kaikessa mitä hän tekee. Hän ymmärtää kuinka menestyvä joukkue kootaan, vaikka käytössä ei ole New York Rangersin lailla rahavaroja. Tämä ei ole huono alku. Seuraavat kolme vuotta tulevat olemaan mielenkiintoista aikaa...

» Lähetä palautetta toimitukselle