Täysi kausi lähes mahdottomuus?
On turha yleistää, että vain yhdellä joukkueella olisi tämä kirous, vaikka se siltä tuntuukin. Tämä ongelma on kuitenkin arkipäivää jokaiselle liigajoukkueelle. Nykypäivän liigassa kun ei ole paljonkaan taukoja tai lomia, vaan päivästä toiseen mennään täyttä höyryä päästä päähän. Pelaajaa, jolla ei kauden aikana olisi minkäänlaista vammaa, on yhtä vaikea löytää kuin Suomen ensimmäistä euroviisuvoittajaa.
Joillakin loukkaantumiset voivat olla lieviä ja apua löytyy heti jääpussista, joka alkaa olla mailan lisäksi jääkiekkoilijan tärkein varuste. Loukkaantumisilla saattaa olla myös positiivinen vaikutus sillä niiden sattuessa valmentaja on pakotettu tekemään pelaavaan kokoonpanoon muutoksia, ja näin hän saattaa löytää uusia, entistä paremmin toimivia ketjukoostumuksia tai tulevia Saku Koivuja. Pelaajan loukkaantuminen ei siis välttämättä ole aina niin negatiivinen asia kuin luullaan.
Rauman kuuluisin polvi...
Kun etsitään Rauman epäonnisinta ja kohtalon eniten kolhimaa miestä, on vastaus helppo löytää. Tuomas Grönman ja hänen krooniset polvivaivansa ovat asia, jota on Raumalla puitu iät ja ajat. Voiko yhdellä pelaajalla huonompaa onnea olla?
Viime kauden alussa Grönmanin tulo Lukkoon sai kannattajat uskomaan puolustuksen vankistumiseen ja siihen, että Lukko olisi saanut hänestä todellisen kultakimpaleen. Paluu kaukaloon venyi aina joulukuulle asti, eikä Osku ollut silloinkaan aivan parhaimmillaan. Osku oli silti Lukon parhaita puolustajia, mutta olisi pystynyt terveenä auttamaan Lukkoa parempaan menestykseen.
Kauden loputtua polvista poistettiin nestettä, ja kaiken luultiin kääntyvän parempaan suuntaan. Kun hän vihdoin kuluvalla kaudella pääsi pelaamaan, oli hänellä suuri osuus Lukon pelitason selvään nousuun. Dan Smithin kanssa hän muodosti pakkiparin, joka pärjäsi fyysisyydessä muita joukkueita vastaan ja esimerkillään sai myös muut pelaajat unohtamaan turhan jännityksen ja jälleen pelaamaan. Kohtalolla oli taas kuitenkin oma sanottavansa tähän asiaan.
Lukon ja Tapparan kohtaamisessa (joka oli yksi Lukon parhaita pelejä kuluvalla kaudella) joulukuun alkupuolella Grönmanin ranne murtui ja jälleen edessä oli pitkä sairasloma, joka ei ole vieläkään ohi, vaikka kipsi onkin jo kädestä poistettu.
Tästä tapaturmasta alkoikin allekirjoittaneen mielestä Lukon alamäki, joka sai raumalaiset lopettamaan haaveilunsa pudotuspeleistä ja aloitti taas keskustelun - arvasit oikein, tulevaisuudesta.
Tulevaisuudesta, jolloin Lukko heiluttaa taas maaliverkkoja vanhaan malliin ja taistelee pitkästä aikaa mitaleista. Nämä sanat osaa jokainen raumalainen jo sydämellään, mutta milloin on, Ismo Lehkonen, tekojen aika?
Uusi vuosi, uudet loukkaantumiset
Joulutauolla raumalaisten mielet haikailivat joulupöydässä joulukinkun sijasta jo ensimmäisissä pudotuspeleissä, peleissä joissa katsomo olisi täynnä, ja joukkue pelaisi kauden parasta peliään.
Suunnan muuttajana toimi ottelu Lukko-Jokerit. Hallintäyteinen yleisö oli todistamassa ottelua, joka käänsi suunnan rajuun laskuun, suoraan kohti pohjaa, mistä Lukko ei ole vieläkään noussut. Älkää ymmärtäkö väärin, ei Lukon peli ole katsojia pettänyt tai saanut seisomakatsomoa vaatimaan Lehkosen kaljua päänahkaa omakseen. Kokemattomuus sen on tehnyt. Lukolta puuttuu kokemus pistää kiekko kylmästi maalin perukoille, kokemus pyörittää tehokkaasti ylivoimaa, kokemus kääntää tiukat ottelut voitoksi.
Asiaa eivät helpottaneet alkavaan tappioputkeen lisätyt loukkaantumiset. Teemu Kesän ja Ville Piekkolan kausi on loukkaantumisten myötä pelattu ja äskettäin tähän listaan liittyi myös Pasi Saarela. Kun vielä Marko Toivonen on puolikuntoinen, on Lukon pakkipula huutava. Lehkonen on peluuttanut ajoittain jopa Jaakko Hagelbergia puolustajana. Puolustus siis kaipaa Grönmania takaisin yhtä paljon kuin Suomen Leijonat Saku Koivua olympialaisiin. Eivät Jaakko Harikkala ja Janne Niskala jaksa pelata joka ottelussa puolta peliajasta. Pasi Saarelan poissaolo tekee Lukon surkean ylivoiman yhä aseettomammaksi ja Äijänsuon seisomakatsomo alkaa jo haikeudella odottaa ensi kautta, jolloin toivottavasti taas Saarelan hirmuisen rannarin toimittamia kiekkoja nähdään jälleen maalipuiden sisällä.
Mikäs nyt eteen?
Tätä kysymystä Ismo Lehkonen on varmasti kysynyt omalta peilikuvaltaan aina vaikeina aikoina. Lehkosen aivoituksia sen enempää arvailematta ratkaisu on varmasti tämän tapainen. Nuoret, jotka ovat saaneet jo paljon vastuuta, saavat sitä nyt lisää.
Puolustuksessa soisi mahdollisuuden myös lupaavalle Juuso Akkaselle. Kun pudotuspeleihin ei enää ole mahdollisuutta, voi Lehkonen alkaa kokeilla jo ensi kauden tulevia ketjukoostumuksia. Lehkoselta ei ainakaan uskoisi rohkeutta näihin tekoihin puuttuvan, joten jäämme innolla jännittämään hänen tulevia juoniaan. Äijänsuon yllättävän vähäinen yleisö toivoisi varmasti myös Mikael Vuoriolle peliaikaa, mikäli hän A-nuorten SM-sarjan kiireiltään ehtii. Näillä asioilla Lukko voi hävitä yleisöä, mutta ei muuta. Näin Lukko sijoittaa takuuvarmasti tulevaisuuteen ja mikäli Ismo Lehkoseen on uskominen, tuottaa se myös tulosta. Toivottavasti.
