Uudet miehet vaakakupissa

MESTIS / Artikkeli
Haukat teki kesän aikana muutamia verrattain kovia kaappauksia – ainakin siihen nähden, että talousvaikeudet olivat lopettaa koko toiminnan jo kesäkuussa.

Viime kauden jälkeen Haukat tuntui jäävän suorastaan heitteille. Mitään varmaa tietoa mistään ei tuntunut olevan olemassa. Edellisistä suurista puheista oli jo aikaa, eikä pelaajarintamallakaan näyttänyt valoisalta.

Pian kauden jälkeen ilmoitettiin jo ykköspuolustaja Fredrik Varan siirtymisestä TuToon ja joukkueen viime kauden kahden parhaan pistemiehen, Jaska Vilenin ja Toni Mustosen siirtymisestä muualle. Vilen lähti Lappeenrantaan pelaamaan SM-liigaa, Mustonen taas opiskelujen perässä joensuulaiseen Jokipoikiin.

Muun muassa näitä miehiä paikkaamaan Haukat tarvitsi uusia pelaajia. Tuskin mikään joukkue kestää paikkauksitta sitä, että sekä puolustuksen että hyökkäyksen terävin kärki huuhtoutuu rantahiekkana valtamereen.

Alakertaan uudet johtohahmot

Juuri ennen viime kauden siirtorajan umpeutumista kävi kuten pelättiin: Haukkojen ykkösmaalivahti Sami Heinonen lähti TuToon. Täksi kaudeksi johtava maalivahti haluttiin saada riveihin jo kauden alkuun. Paikan täytti Tomi Räisänen.

Räisänen pelasi viime kaudella Jokipojissa 37 ottelua. Tällä kaudella Räisäsen rooli joukkueensa ykkösmaalivahtina lienee vähintäänkin yhtä selvä. Räisäseltä odotetaan maalinsuulla melko varmoja otteita, vaikka tiedossa onkin, että mies voi ailahdella pelien välillä.

Harjoitusotteluiden perusteella Räisäsestä on vaikea sanoa mitään varmaa. Siitä huolimatta jo nyt on selvää, että etelään palannut maalivahti vahvistaa joukkuetta.

Viime kaudella Kirkkonummen Salamoiden ykköspakkina pelannut Kai Öhberg saapui kesän aikana Haukkoihin, jossa hänen pikkuveljensä Joni jo viime kaudella pelasikin.

Vanhemmalta Öhbergiltä odotetaan suuria. Varan poislähdön Öhberg mitä luultavimmin paikkaa, ja peliaikaa on luvassa rutkasti. Harjoitusotteluissa mies on esiintynyt varmasti ja lunastanut kapteeni C-kirjaimen rintaansa.

Iskunyrkit myllerrettiin

Haukkojen hyökkäysketjut ovat kesän jäljiltä varsin uudessa uskossa. Suurimmat odotukset kohdistuvat KiekkoVantaasta siirtyneeseen Janne Lehtiseen ja Salamoista tulleeseen Sami Tervoseen.

Lehtinen onkin varmasti hyökkäyksen selkeitä johtohahmoja ja suuri apu Haukkojen viime kausien hieman huteraan keskushyökkääjätilanteeseen. Tervonen taas on hankittu maalintekijäksi, jolle Jan Lehden rempseä pelityyli sopii varmasti paremmin kuin Vesa Surenkinin kurinalaisempi linja.

Öhbergin ja Räisäsen tapaan paluumuuttajiin voidaan laskea Miikka Lindholm, joka pelasi Järvenpäässä viimeksi kaudella 2002-03. Lindholmin suurimmat avut ovat hyvässä kahden suunnan pelissä ja kovassa vauhdissa.

Fyysistä osastoa vahvistavat Vantaalta siirtynyt Riku Rahikainen ja kahdessa pohjalaisjoukkueessa viime kaudella pelannut Pasi Pieninkeroinen. Fyysiset, isokokoiset hyökkääjät eivät ole viime kausina olleet Järvenpään Haukkojen vahvin tavaramerkki, mihin tuleva kausi voi tuoda jopa odotetun muutoksen.

Isokokoinen on myös kesän aikana runsaasti eri vaihtoehtojen välillä arponut kulttipelaaja Matti Luoma, joka pelasi viime kauden Kiekko-Vantaassa. Töölössä asuva Luoma voi olla Haukoissa peliälynsä ja rauhallisen tyylinsä vuoksi elementissään. Tehopisteitä saattaakin jo kertyä yli kymmenen.

» Lähetä palautetta toimitukselle