Aikaisempien vuosien tapaan maan tunnetuimmat kiekkotähdet hyljeksivät jälleen NHL-kauden jälkeistä Euroopan reissua. Poissaolollaan loistavat mm. Mike Modano, Keith Tkatchuk, Doug Weight sekä hieman kevyemmän kaliiberin miehet kuten Bryan Berard sekä Brianit Rolston ja Rafalski. Edes taustalla häilyvä olympialaisten karsintasarjaan joutumisen pelko ei ole saanut kieltäytyneitä pelaajia siirtämään golfkausiensa alkua parilla viikolla edustustehtävien nimissä.
Nimekkäimpien tähtien puuttumisesta huolimatta Lou Vairolta päävalmentajapestin perinyt, NHL:ssä Carolina Hurricanesia valmentava, Peter Laviolette on saanut käyttöönsä lähes kokonaan NHL-pelaajista koostuvan rutinoituneen ryhmän, joka ainakin hyökkäyksen osalta vaikuttaa selkeästi paremmalta kuin USA:n parin edellisen vuoden joukkueet.
Gomez hyökkäyksen tähtenä
| Viimehetken muutos Gomez ei saavukaan kisoihin
[Lisää] |
Vaikka joukkueessa on NHL:n runkosarjan kolmestakymmenestä parhaasta amerikkalaispistemiehestä mukana vain viisi pelaajaa, joukkueen hyökkäyksessä on potentiaalia. USA:lla on nimittäin mukana sentteriryhmä, joka kestää vertailun kenen kanssa tahansa. Scott Gomezin, Chris Druryn, Jeff Halpernin ja Matt Cullenin ympärille on hyvä muodostaa kaksi hyökkäävää ketjua, kahteen suuntaan pelaava kolmosketju sekä jarrukenttä.
Hyvän sentterikalusto jälkeen taso laskee laitureiden osalta selvästi, jonka vuoksi mieleen nousee väistämättä kysymys: kuka tekee joukkueen maalit? Pittsburghissa läpimurtonsa tehnyt Ryan Malone on joukkueen paras maalintekijä 22 NHL-maalilla. Malonen lisäksi yli 10 maalia NHL:ssä viime kaudella iskivät Minnesotan Richard Park ja Nashvillen Adam Hall. Näiden kolmen lisäksi vain sentterit Gomez, Drury ja Halpern ylittivät 10 maalin rajapyykin.
Mike Grier ja Bates Battaglia ovat aikoinaan iskeneet yli 20 maalia kaudessa, mutta viime vuosina kummankin viimeistely on ollut NHL:ssä heikkoa. Mustiksi hevosiksi voivat nousta yliopistotaustaiset Erik Westrum ja Andy Hilbert, joille eurotyyliset säännöt ovat tuttuja opiskeluajoilta. Kumpikin on myös tehnyt farmitasolla pisteitä mukavaan tahtiin.
Joukkueen kuopus on juniorisarjoissa hyvänä maalintekijänä tunnettu 19-vuotias Dustin Brown, jolle kisat ovat ensimmäinen koitos aikuisten taholla. Kokenut Blake Sloan puolestaan nähtäneen joukkueessa tyylilleen sopivassa peliä rikkovassa roolissa.
Puolustus Akilleen kantapää?
Ennakkoa kirjoitettaessa USA on nimennyt kisajoukkueeseen kuusi puolustajaa, joista Aaron Miller, Hal Gill, Jeff Jillson ja Paul Mara tulevat NHL:stä ja Andy Roach sekä Brett Hauer Keski-Euroopan liigoista.
Jeff Jillsonille ja Paul Maralle tuskin tulee ongelmia hyvin liikkuvina ja kiekollisesti taitavina puolustajina eurooppalaisessa kaukalossa. Kunnioitettavat 42 pistettä Phoenixin riveissä kerännyt Mara toiminee myös jenkkiylivoiman viivamiehenä. Sen sijaan kankeammin liikkuvalle Aaron Millerille suurikokoinen kaukalo voi aiheuttaa vaikeuksia etenkin yksi vastaan yksi -tilanteissa. Tornimaiselle Hal Gillille eurokaukalot ovat tuttuja, sillä mies on partioinut MM-kisoissa USA:n takalinjoilla kahdesti ennen tätä kevättä.
Andy Roach on pelannut koko 2000-luvun Saksan DEL-liigassa sekä puolustajana että hyökkääjänä yli kolmenkymmenen pisteen keskiarvolla. Brett Hauerille Euroopan kaukalot ovat tuttuja kolmista MM-kisoista ja vuoden 1994 Lillehammerin olympialaisista. Viime kauden Hauer pelasi Sveitsin A-liigassa. Ennakkoon suuri kysymysmerkki on, kuinka näiden kahden "euroveteraanin" vauhti riittää huippumaita vastaan.
USA:lla on kasassa kookas puolustus (191 cm, 93 kg), jonka erikoispiirteenä on oikealta laukovien pakkien suuri määrä, neljä kuudesta. Vahvuudeksi voinee laskea myös sen, että puolustajat Maraa lukuun ottamatta ovat jossain vaiheessa uraansa pelanneet eurooppalaistyylisillä säännöillä, joko yliopistosarjoissa, euroliigoissa tai kansainvälisissä turnauksissa.
Puolustuksen suurin ongelma on ettei siitä löydy hyökkäyksen tapaan selkeää johtohahmoa. Niinpä se, kenet joukkueenjohto saa houkuteltua ottamaan vastaan viimeisen vapaana olevan puolustajan paikan, voi olla todella ratkaisevaa joukkueen menestyksen suhteen. Kuka tahansa NHL-kautensa jo päättäneestä nelikosta Brian Rafalski, Sean Hill, Bryan Berard, Eric Weinrich olisi selkeä vahvistus ja kokenut johtohahmo tähän puolustukseen.
Dunham nimekkäämpi, Conklin parempi?
Puolustuksen ohella joukkueen maalivahtiosasto on kahdesta NHL-joukkueen ykkösvahdista huolimatta jonkintasoinen kysymysmerkki. Rangersin maalin suulla epätasaisen ja todennäköisesti viimeisen kautensa pelannut Mike Dunham on Edmontonin Ty Conklinia nimekkäämpi ja kokeneempi vahti, mutta kuinka moni vielä uskoo, että Dunham pystyy voittamaan tärkeitä pelejä joukkueelleen? Conklin puolestaan pelasi ensimmäisen kokonaisen NHL-kautensa aloittaen Tommy Salon varamiehenä ja päättäen kauden Jussi Markkasen aisaparina.
Dunham aloittanee kokeneempana turnauksen ykkösvahtina Conklinin saadessa mahdollisuutensa Dunhamin epäonnistuessa tai viimeistään alkusarjan viimeisessä ottelussa Ukrainaa vastaan. Venäjällä Kari Heikkilän tulevassa seurassa Lokomotiv Jaroslavlissa kuluneella kaudella pelanneen ja USA:lle Deutschland-Cupissa turnausvoiton torjuneen Alex Westlundin kohtalona on kolmosvahdin osa.
Kaikki mahdollista
Kuten monena muunakin keväänä on USA:n menestystä MM-kisoissa vaikea ennustaa. Joukkueen hyökkäys on paperilla alkulohkon toiseksi kovin heti Slovakian jälkeen, maalivahtiosasto melko tasoissa Suomen kanssa, mutta puolustuksen osalta joukkue vaikuttaa heikoimmalta lohkonsa kolmesta kovasta maasta. Näistä lähtökohdista USA tulee kisailemaan alkulohkonsa kakkostilasta Suomen kanssa.
USA:n kannalta alkavassa turnauksessa on tärkeintä pitää Saksa, Sveitsi ja Latvia mahdollisimman kaukana takanaan, jotta sijoitus olympiapaikan määräävässä rankingissa pysyy suoraan alkusarjaan oikeuttavan kahdeksan parhaan joukossa. Edellisestä kolmikosta vähintään kaksi päässee puolivälieräotteluihin asti helpomman jatkolohkonsa ansiosta, joten USA:n minimivaatimus turnauksessa on puolivälieräsarjaan selviäminen. Se taas käytännössä vaatii vähintään yhden päänahan saalistamista nelikolta Suomi, Slovakia, Ruotsi ja Venäjä.
Mikäli puolustuksen saadaan yksi profiilipakki, maalivahtiosasto toimii ja koko joukkue puhaltaa yhteen hiileen, on jenkeillä kaikki mahdollisuudet yllättää useampikin kiekkofani ja asiantuntija Tsekin keväässä.
