USA Mike Modanon johdolla kultajahtiin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
USA:n joukkue on yksi maan kovimmista joukkueista koskaan MM-kisoissa, kenties kovin. Muun muassa nimet Mike Modano, Doug Weight ja Aaron Miller ovat tunnettuja ympäri kiekkoilevan maailman. Kovista nimistä huolimatta USA:n joukkue ei ole suurin mestarisuosikki. Pelituntumaa ei kaikilla pelaajille ole, joten kunnon löytyminen parin viikon leirityksen aikana on haaste kovimmallekin pelimiehelle.

Päävalmentaja Peter Laviolette lähtee kuitenkin luottavaisena toisiin MM-kisoihinsa. Viime vuonna kotiintuomisina oli yllättävä pronssimitali. Laviolette luottaa siihen, että pelaamatta olleilla pelaajilla on kova into ja nälkä kaukalossa. Lavioletten mukana joukkueen vahvuus on myös yhtenäisyys sekä se, että valtaosa pelaajista on kuluvana kautena pelannut eurooppalaisissa isoissa kaukaloissa, joten MM-kisojen iso kaukalo on heille entuudestaan tuttu.

Suomen sarjoista USA:n joukkueeseen mahtuu kolme pelaaja. Hal Gill Lukosta lähtee edustamaan maataan neljännen kerran MM-kisoihin, Adam Hall tuo Mestis-väriä kaukaloihin ja Jokereiden Tim Thomas tahtoo näyttää osaamistaan myös MM-kaukalossa.

USA ei kaadu maalivahtipeliin

USA:lla on kolme kovaa maalivahtia. Suomalaisille tutuin nimi on Jokereissa huikean kauden pelannut Tim Thomas. Thomasin peliaika lienee kuitenkin kortilla ja etukäteen ajateltuna hän on joukkueen kolmosvahti. Joukkueen ykkösvahtina kisoihin lähtee Tsekin kisojen paras maalivahti Ty Conklin. Conklin pelasi tällä kaudella Saksassa Wolfspurgissa vain 17 ottelua. On vielä arvoitus, riittävätkö vajaat parikymmentä ottelua huippuvireeseen asti. Thomasin lisäksi Conklinin takana peliaikaa kärkkyy Rick DiPietro, joka ei edustanut mitään seurajoukkuetta kuluneella kaudella.

Puolustuksessa suomalaisille tutuin nimi on kaksimetrinen Hal Gill. Rauman Lukkoa edustanut Gill oli nimetty jo viime syksyn World Cupiin, mutta loukkaantuminen esti miehen pelaamisen. Gill pärjäsi SM-liigassa hyvin hitaudestaan huolimatta, mutta MM-kisoissa hidas liike voi aiheuttaa ongelmia.

Mielenkiintoinen nimi pakistossa on myös isokokoinen peruspakki Aaron Miller, joka pelasi syksyllä World Cupissakin. Pelituntuma on Millerillä arvoitus, sillä hänkään ei pelannut missään seurajoukkueessa tällä kaudella. Milleriltä on turha odottaa huikeita nousuja tai komeita maaleja, sillä hän viihtyy parhaiten omassa päässä ja välttää turhia riskejä.

USA:n pakisto ei voi kutsua liikkuvaksi tai huikeaan kiekolliseen peliin pystyväksi. Puolustajat ovat ennemmin peruspakkeja, kuin kiekkotaitureita.

Modano johtaa hyökkäystä

USA:n suurin tähti on itseoikeutettu kapteeni Mike Modano. NHL:ssä 15 kautta urakoineen keskushyökkääjä Modanon pelikunto ei liene paras mahdollinen, sillä NHL:n työsulun takia häntä ei nähty missään sarjassa kauden aikana.

Motivaation puutteesta Modanoa ei voi ainakaan syyttää, sillä hän on ilmoittanut joukkueen tavoitteeksi kultamitalin.

USA:n joukkueesta löytyy tänä vuonna paljon taitoa. Modanon ohella hyökkäyksessä on muitakin kovia nimiä, kuten laituri Doug Weight. Kovia pistemääriä NHL:ssä naputellut Weight pelasi tällä kaudella seitsemän ottelua DEL-liigan Frankfurtissa. Tehot olivat kohdallaan, sillä Weihgt paukutti kuusi maalia ja antoi yhdeksän syöttöä. Weight on Modanon ohella USA:n tärkeimpiä hyökkääjiä.

USA pyrkii hyökkäämään suoraviivaisesti vastustajan maalille, ja tuttuun pohjoisamerikkalaiseen tapaan, pelaajat laukovat hanakasti. Hyökkääjistön aikaisempia vuosia korkeampi taitotaso antaa myös mahdollisuuksia eri variaatioihin varsinkin ylivoimalla.

USA:n pelaa kisojen B-lohkossa, jossa on kahden kerroksen väkeä. Latvia ja Slovenia ovat etukäteen arvioituna heittopusseja, kun taas USA ja Kanada käyvät tiukan taiston lohkon ykköstilasta. Pohjoisamerikkalaisilla joukkueilla on tapana vertyä kunnon iskuun mitä pidemmälle pelit kisoissa etenevät. Naapurimaiden kohtaamisessa kyse on muustakin kuin vain sarjapisteistä. Kumpikaan joukkue ei takuulla halua hävitä naapurilleen ja joukkueiden ottelu tuleekin olemaan yksi alkusarjan mielenkiintoisimmista kamppailuista.

Avainpelaajien pelaamattomuus näkyy väistämättä joukkueen otteissa, joten USA saa tehdä kovan työn saavuttaakseen tavoitteensa, kultamitalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle