U20: Tähdet, tähdet

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Mihail Grigorenko on nuorten MM-turnauksen kirkkaimpia tähtiä.
Kuva © Getty Images
Nuorten MM-turnaus kokoaa yhteen jälleen lähes kaikki maailman parhaat alle 20-vuotiaat. Joukkoon mahtuu NHL:ssä jo debytoineita tähtipelaajia, mutta myös vielä varausikää odottavia tulevaisuuden nimiä.

Alle 20-vuotiaiden MM-kisat ovat monelle nuorelle ponnahduslauta kohti NHL:ää. Yhä useammalla pelaajalla on kuitenkin jo ennen viimeistä nuorten maajoukkuekoitostaan alla pelejä maailman kovimmasta sarjasta.

Tämän vuoden kisoissa pelaavista nuorukaisista eniten NHL-pelejä on kertynyt Venäjän Mihail Grigorenkolle. Isokokoinen ja taitava sentteri debytoi Buffalo Sabresissa jo viime kaudella, mutta varsinainen läpimurto on vielä jäänyt tekemättä. Ikätoveriensa keskeltä Grigorenko kuitenkin erottuu varmasti, ja Venäjän joukkueessa hänen päässee pelaamaan paljon.

Kun isäntämaa Ruotsi sai käyttöönsä Carolina Hurricanesin Elias Lindholmin ja Nashville Predatorsin Filip Forsbergin, nousi se monen papereissa Kanadan ohi turnauksen ykkössuosikiksi. Forsberg oli jo viime vuoden turnauksessa Tre Kronorin hopeajoukkueen kapteeni ja hänet valittiin myös tähdistökentälliseen. Kevätkaudella laituri hyppäsi Allsvenskanista suoraan NHL:ään. Monipuolinen hyökkääjä tekee töitä koko kaukalon matkalla ja pystyy haastamaan puolustajan kuin puolustajan yhdellä yhtä vastaan.

Kanadan hyökkäyksen kirkkain tähti Jonathan Drouin ei ole vielä NHL-debyyttiään tehnyt. Tampa Bay Lightningin viime kesän ykkösvaraus on kuitenkin jatkanut pistetehtailuaan QMJHL:n Halifax Mooseheadsissä, vaikka ketjukaveri Nathan MacKinnon viereltä karkasikin. Drouin kärsi ennen turnausta aivotärähdyksen jälkioireista, mutta palasi tositoimiin viimeisessä harjoitusottelussa. Kunhan laituri pääsee kiinni pelirytmiin, on luvassa maagista kiekonkäsittelyä ja luultavasti myös huima pistesaldo.

Jääkiekon kotimaa ei saanut käyttöönsä Toronto Maple Leafsin Morgan Riellya, mutta sen puolustus on paperilla joka tapauksessa turnauksen vahvimpia. Ykköspakki on Mathew Dumba, joka on pelannut alkukauden Minnesota Wildin takalinjoilla. Dumba on näyttävä pelaaja, jonka vahvuudet ovat hyökkäyspelissä. Paikan tullen hän myös taklaa kovaa.

Vielä kovempaa taklaa kuitenkin Venäjän Nikita Zadorov. Lähes kaksimetrinen ja satakiloinen puolustajajärkäle aloitti maanmiehensä Grigorenkon tavoin kauden Buffalo Sabresin riveissä, mutta hänet palautettiin London Knightsiin jo seitsemän ottelun jälkeen.

Yksikään MM-turnauksessa torjuvista maalivahdeista ei ole vielä ehtinyt NHL:ään asti, mutta Venäjän Andrei Vasiljevski debytoi maailman toisiksi kovimmassa sarjassa – KHL:ssä – jo viime kaudella. Tänä syksynä hän on vallannut Salavat Julajev Ufan ykkösvahdin tontin itselleen.

Häkki päässä ei häiritse

Moni nykyinen huippupelaaja on ihastuttanut 19-vuotiaiden turnauksessa jo paria vuotta ennen oman ikäluokkansa kisoja. Tämän vuoden kuumin häkkipää voisi ikänsä puolesta pelata nuorten MM-kullasta vielä kolmenkin vuoden päästä, mutta silloin hän lienee jonkun NHL:n häntäpään joukkueen kantavia voimia.

Kanadan Connor McDavid sai poikkeusluvan pelata OHL:ssä jo 15-vuotiaana. Nuoresta iästään huolimatta hän paukutti Erie Ottersin riveissä yli pisteen ottelua kohti, ja pokkasi kauden lopussa liigan parhaan tulokkaan palkinnon. McDavid on vain vähän yli 180-senttinen, mutta siitä huolimatta hän on erittäin vahva kiekon kanssa. Kiekollisilta taidoiltaan hän lienee jo nyt maailman parhaita alle 20-vuotiaita.

Yhdysvallat voitti vuosi sitten MM-kultaa, mutta tämän vuoden kisoissa joukkue ei paperilla ole aivan Ruotsin ja Kanadan tasoa. Yksittäisiä huippupelaajia USA:nkin riveissä silti riittää.

Yksi heistä on 17-vuotias Jack Eichel. Monipuolinen hyökkääjä luistelee ehkä aavistuksen kulmikkaan näköisesti, mutta hämmästyttävän vauhdikkaasti. Kiekko pysyy silti mukana, ja hän laukoo asennosta kuin asennosta – yleensä kovaa sekä tarkasti. Eichel on McDavidin tavoin varausiässä vasta kesällä 2015.

Ruotsin vastaus McDavidille ja Eichelille on Anton Karlsson. Frölunda-hyökkääjä on nykyaikaisen ruotsalaislaiturin prototyyppi: isokokoinen, taitava, hyvä myös puolustussuuntaan.

Karlssonia povataan ensi kesän varaustilaisuuden kärkinimien joukkoon, mutta ensimmäisenä saatetaan hyvinkin varata kanadalaispuolustaja Aaron Ekblad. Barrie Coltsin kapteeni täyttää 18 vasta helmikuussa, mutta hän pelaa jo kolmatta kauttaan OHL:ssä.

Ekbladilla on kaikki huippupuolustajalta vaadittavat ominaisuudet: hän on vahva ja isokokoinen, mutta liikkuu silti sulavasti. Hän pystyy pimentämään vastustajan tähdet ja on uhka myös hyökkäyssuuntaan. Erityisesti ylivoimalla puolustajan lyöntilaukaus on vaarallinen ase.

» Lähetä palautetta toimitukselle