U20: Seuraa heitä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Nuorten MM-kisoissa kannattaa seurata myös muiden kuin suomalaisten lupausten otteita. Jatkoaika esittelee tapaninpäivänä käynnistyvien mittelöiden kiinnostavimpia pelaajia, yhden jokaisesta Suomen kanssa kilpailevasta joukkueesta.

Kisojen kaksi selkeää suosikkimaata ovat Kanada ja USA. Yksilötasolla kiinnostavia seurattavia pelaajia löytyy kuitenkin suosikkimaista putoajakandidaatteihin asti.

Jared Cowen, puolustaja, Kanada

Isokokoinen Cowen oli lähellä lunastaa alkusyksystä jo NHL-paikan pelattuaan hyvän harjoitusleirin, mutta Ottawa Senatorsin leveä pakkimateriaali antoi vielä Cowenille aikaa kehittyä junioreissa. Tippui varaustilaisuuden 2009 yhdeksänneksi vain tuolloin kärsityn polvivamman takia, mutta on toipunut siitä täyteen iskuun. On saanut entisestään lisää voimaa ja härskiyttä otteisiinsä, eivätkä edes vertaukset Zdeno Charaan ole täysin tuulesta temmattuja. Ei pelkkä puolustava puolustaja, sillä onnistuu myös hyökkäyspäässä. Tulee olemaan ratkaisuroolissa Kanadan takalinjoilla mikäli pysyy nopeimpien vastustajien hyökkääjien kyydissä mukana.

Jeremy Morin, vasen laitahyökkääjä, USA

Luontaisen maalintekijä Morin on päässyt tekemään jo NHL-debyyttinsä Chicago Blackhawksissa, seilaten AHL:n ja NHL:n väliä Chicagon cap-tiukkuuden ja leveän hyökkääjäkaartin johdosta. Ei kaikkein vahvin luistelija, mutta haistaa paikat ja laukoo tarkasti. Alunperin Atlanta Thrashersin varaus, joka siirtyi Chicagon organisaatioon seitsemän pelaajan kaupassa, jossa Atlantaan siirtyi muun muassa Dustin Byfuglien. Jokereista tutun Justin Forrestin serkku.


Adam Larsson on ikäluokkansa ehdottomasti lupaavimpia pelaajia.

Adam Larsson, puolustaja, Ruotsi

Skellefteån superlupaus Adam Larsson on vuosiluokan 1992 lupaavimmaksi nimetty puolustaja. Äärimmäisen monipuolinen ja kypsä Larsson loisti 18-vuotiaiden MM-kisoissa jopa viime kesän kolmosena varattua Kanadan Erik Gudbrandsonia kirkkaammin. Todennäköisesti ensi kesän ensimmäisenä puolustajana varattava pelaaja, ellei jopa ensimmäinen kaikista. Ylipuheissa jopa Nicklas Lidströmiin verrattu tähti, jolla ei ole selkeitä heikkouksia.

Maksim Kitsyn, vasen laitahyökkääjä, Venäjä

Los Angeles Kingsin kuudennen kierroksen varaus viime kesältä oli pitkään ennen varaustilaisuutta vielä korkeammalle kaavailtu lupaus. Raamikas Kitsyn voi kehittyä maaleja tekeväksi voimahyökkääjäksi. Verrattiin aikanaan jopa Jevgeni Malkiniin. Väläytellyt osaamistaan KHL:ssä, nyt nuorukaisen puheet kaavailevat siirtymistä rapakon toiselle puolelle OHL:ään. Kisat tulevat olemaan todellinen näytönpaikka. Ampui hattutempun viimeistelyottelussa Slovakiaa vastaan ja aloittanee turnauksessa Venäjän ykkösketjun laidassa.

Martin Frk, oikea laitahyökkääjä, Tšekki

Konsonanttihirviö Frk on vastoinkäymisiä kokeneen Tšekin joukkueen yksi mielenkiintoisimpia pelaajia. QMJHL:ään täksi kaudeksi siirtynyt nuorukainen osaa maalinteon lisäksi myös fyysisemmän pelin, eikä kaihda ahtaita paikkoja. Vasta vuonna 2012 varauskelpoinen Frk on ennakkokaavailuissa yksi kyseisen kesän kärkinimistä, eikä onnistuminen näissä kisoissa tekisi hallaa kyseisille arvioille.

Sven Bärtschi, vasen laitahyökkääjä, Sveitsi

NY Islandersin varaama Nino Niederreiter on Sveitsin ehdottomasti suurin tähti, mutta katseita tulee keräämään myös Sveitsin ykkösketjun toisella laidalla harjoituspeleissä viilettänyt Bärtschi. Portland Winterhawksissa hyviä tehoja tällä kaudella paukuttanut Bärtschi kaipaa vielä lisää suoraviivaisuutta ja rohkeutta noustakseen tulevan kesän kärkivaraukseksi, sillä Bärtschi ei ole kooltaan turnauksen ja ikäluokan suurimpia. Taidosta ja nopeudesta nuorukaisen menestys ei jää kiinni.

Tom Kühnhackl, keskushyökkääjä / vasen laitahyökkääjä, Saksa

Legendaarisen Erich "Iso-Erik" Kühnhacklin poika Tom on NHL-mielessä isäänsäkin kovempi ilmestys. Pittsburghin numerolla 110 viime kesänä varaama pelaaja on kahden suunnan pelin taitava osaaja. Kerännyt tällä kaudella pisteen per peli 33 OHL-ottelussa Windsor Spitfiresin paidassa kanadalaisten Zack Kassianin ja Ryan Ellisin sekä USA:n Jack Campbellin joukkuetoverina.

Martin Marincin, puolustaja, Slovakia

Isokokoinen Marincin on Edmonton Oilersin toisen kierroksen varaus viime kesältä. Taitaa kahden suunnan pelin, mistä osoituksena 35 pistettä 33 WHL-pelissä tällä debyyttikaudellaan. Tarvitsee vielä tasaisuutta puolustuspeliinsä, mutta monipuolisuutensa ansiosta on potentiaalinen lupaus tulevaisuuden rooliin NHL:ssä. Verrattu muun muassa Jiri Fischeriin ja Joni Pitkäseen.

Lars Volden, maalivahti, Norja

Espoon Bluesissa 2+1 -vuotisella sopimuksella viihtyvä norjalaismaalivahti on joukkueensa tärkein pelaaja. Volden auttoi viime kauden aikana sekä Norjan 18- että 20-vuotiaat nousemaan ylimmälle tasolle. Myös tällä kertaa Norjan yllätys- ja säilymistoiveet lepäävät Voldenin johtaman maalivahtipelin ja muutaman lahjakkaamman hyökkääjän harteilla. Voldenista saattaa tulla kautta aikain ensimmäinen NHL:ään varattava norjalaisvahti.

Lähteet: Hockey's Future, iihf.com, THN, TSN.ca, Copper & Blue, hockeydb.com, eliteprospects.com, hockeytoday.se & lakingsoutsider.blogspot.com

» Lähetä palautetta toimitukselle