U18: Kanada sysäsi Suomen pronssiotteluun

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Joose Antonen löi ilmasta sisään Suomen ainoan maalin.
Kuva © Andreas Robanser
Suomi taipui Kanadalle maalein 3–1 ja pelaa sunnuntaina alle 18-vuotiaiden MM-turnauksen pronssiottelussa. Vastustaja selviää illan toisessa välieräottelussa.

Suomi lähti otteluun erittäin varovaisesti ja virheitä välttäen. Ensimmäinen erä mentiinkin maaleitta, vaikka Kanada painosti paikoittain rajustikin.

Toisen erän alussa Kanada rikkoi kuparisen. Erittäin vahvan ottelun pelannut Frederik Gauthier antoi hyvän syötön Morgan Klimchukille, joka iski avausmaalin.

Heti seuraavassa vaihdossa suomalaispuolustaja Jimi Kuronen joutui ottamaan kiinnipitämisjäähyn ja Kanada pääsi ylivoimalle. Jäähyä ehti kulua vain 11 sekuntia, kun Gauthier ajoi voimalla maalille ja Josh Morrissey runnoi irtokiekon sisään vieden Kanadan jo 2–0-johtoon.

Toisen erän lopulla nähtiin ottelun puhuttanein tilanne. Juuso Ikonen löi kiekon ruuhkan jälkeen takatolpalta maaliin, mutta toinen päätuomareista oli ehtinyt jo viheltää pelin poikki ja näin maalia ei hyväksytty.

Suomi lähti kolmanteen erään kovalla sykkeellä ja saikin pelin painettua useaan kertaan Kanadan päätyyn. Kanada joutui lopulta rikkomaan ja Suomi pääsi pelaamaan lähes kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan.

Ylivoimaa ei ehditty pelata kuin 16 sekuntia, kun Suomi sai kiekon Kanadan maalivahti Philippe Desrosiersin selän taakse. Joose Antonen iski pesäpallomaisella lyönnillä kiekon sisään omasta paluukiekostaan.

Kovasta yrityksestä huolimatta Suomi ei saanut tasoitusmaalia aikaan. Lopullinen niitti Kanadan finaalipaikalle tuli viimeisellä minuutilla, kun Samuel Bennett pääsi lyömään kiekon tyhjään maaliin.

– Kanada otti keskialueen hyvin kiinni ja pelasivat muutenkin kovaa. Mutta kyllä suurin syy tappiolle on se, että otimme aivan liikaa jäähyjä. Alivoimalla ei paljon hyökätä, Suomen maalintekijä Antonen mietti pelin jälkeen.

– He saivat meidän päädyssä aika paljon ralleja päälle, emmekä pystyneet jalalla puolustamaan tarpeeksi hyvin. Jouduimme sitten ottamaan jäähyjä, kun emme pysyneet perässä.

Suomen joukkueella oli selvä kanta tuomareiden hylkäämään maaliin.

– Meidän mielestämme se oli ihan selvä maali. Mutta kyllä siitä saatiin vähän buustia sitten jatkoon. Tuomari kävi ennen kolmatta erää pyytämässä anteeksi, ja sanomassa että hän mokasi. Mutta ei hän voinut sille vihellykselle enää mitään, Antonen kertoi.

– Se oli tuomarilta todella iso virhe, ei tuollaista saisi sattua näin pienen marginaalin pelissä, päävalmentaja Mika Marttila kommentoi.

– Siinä tilanteessa piti vain nollata ajatukset ja kääntää katseet eteenpäin.

Marttila valmensi vuonna 1995 syntyneiden ikäluokkaa kolme vuotta.

– Nyt on kieltämättä aika tyhjä olo. Meillä oli kolmen vuoden projekti, jonka piti huipentua maailmanmestaruuteen. Sitä tavoitetta ei nyt saavutettu, Marttila kertoi.

Kanadan päävalmentaja ei ollut lopputulosta lukuunottamatta tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

– Mielestäni me vain roikuimme mukana, emme pelanneet parasta peliämme. Joukkue näytti vähän väsyneeltä, en tiedä painoiko edellisen illan puolivälieräottelu vielä poikien jaloissa, Kanada-luotsi Don Hay kommentoi.

– Oli myös positiivista, että saimme onnistumisia muiltakin ketjuilta kuin ykköseltämme. On aina parempi, kun ei tarvitse luottaa vain yhteen ketjuun.

Suomen taival turnauksessa jatkuu vielä sunnuntaina pronssiottelussa. Vastustaja selviää myöhemmin perjantai-iltana pelattavassa Venäjä–Yhdysvallat-välierässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle