TUTOn pelaaja-arvioinnit 2015-2016: Alavireisyyttä ja nuorten läpilyöntejä

MESTIS / Artikkeli
Jasper Lindsten johti syksyllä jopa koko Mestiksen pistepörssiä ja oli koko kauden ajan TUTOn selvästi tehokkain pelaaja.
Kuva © Timo Savela
TUTOn kausi sujui alavireisesti, kun maalintekijöitä ei löytynyt läpilyönnin tehneen Topi Taavitsaisen lisäksi. Ennen kautta mitalipeleihin ennakoitu turkulaissakki sai taistella vuoden alkukuukausina jopa pääsystä pudotuspeleihin. Tulosta ei edes suuresti parantanut edes päävalmentaja Ismo Lehkosen korvaaminen Miika Elomolla: Kajaanin Hokki lähetti TUTOn kesälomille jo puolivälierissä.

Maalivahdit

2
Kalle Hokkanen
8 | 85,4% | pmk 3,84 |

Palasi Tapparan junioreista takaisin kasvattiseuraansa kirittämään Petteri Similää, mutta nuori maalivahti ei onnistunut läheskään niin hyvin kuin olisi vaadittu. Pelasi lopulta enemmän Suomi-sarjan VG-62:ssa kuin TUTOssa.

4
Kristian Järvinen
23 | 91,6% | pmk 2,23 |
1 | 87,1% | pmk 4,00 |

Paras TUTOn tämän kauden maalivahdeista. Sekavan alkusyksyn jälkeen toi varmuutta TUTOn tolppien väliin. Saapui ensin vain lyhyelle lainapestille Hämeenlinnasta, mutta TUTOn onneksi turkulaisvahti jäi Kupittaalle loppukaudeksi.

2
Kaapo Kähkönen
1 | 100% | pmk 0,00 |
6 | 88,5% | pmk 3,03 |

Turussa odotettiin tuoreen maailmanmestarin kantavan joukkueen pitkälle, kun viime vuonna TUTO-paidassa maalinkin iskenyt Kähkönen saapui lainalle pudotuspelien kynnyksellä. Kähkösen kauden ensimmäisestä TUTO-ottelusta, joka oli samalla joukkueen runkosarjan viimeinen kotiottelu, Kähkönen nappasi nollapelin, mutta pudotuspeleissä Minnesotan NHL-varaus ei pystynyt ottamaan TUTOa olkapäilleen.

1
Petteri Similä
18 | 87,4% | pmk 3,25 |

Oululaisvahti tuli menestystä hakevan joukkueen ykkösmaalivahdiksi syksyllä, mutta ei pystynyt ottamaan Kupittaalla seuraavaa askeltaan urallaan. Taso heilahti auttamattoman paljon. Ajoittain Similä torjui mukiinmenevästikin, välillä isokokoisen maalivahdin työskentely tolppien välissä taas oli katastrofaalista. Lähti 18 epätasaisesti pelatun ottelun jälkeen KalPaan availemaan liigaluukkua.

Kauden aikana TUTO-paidan pukivat myös Jere Myllyniemi, Oskari Setänen, Iiro Salminen.

Puolustajat

4
Olli-Pekka Heinimäki
50 | 4+13=17 | -6 | 10 min
7 | 2+2=4 | +4 | 4 min

TUTO-puolustuksen tasaisimpia ja varmimpia suorittajia. Perusvarman luutimisen lisäksi myös etenkin syksyllä pisteitäkin kertyi mukavasti. Varakapteeni rauhoitettiin tällä kaudella aiempaa enemmän puolustajan paikalle, mutta Heinimäki vilahti myös hyökkäysosastolla pariin otteeseen kauden aikana.

2
Niko Karhu
50 | 1+5=6 | -2 | 64 min
5 | 0+0=0 | 0 | 0 min

Vaikka titteli muuttui TPS:n lainapelaajasta TUTOn sopimuspelaajaksi, tulokset eivät kohentuneet viime kaudesta. Piti oman maalinedustan puhtaana, mutta vaikka rooli onkin oman pään isäntämies, niin kiekollisten ratkaisujen silti pitäisi olla parempia. Rooli tippui välillä hyvinkin pieneksi.

2,5
Markus Kojo
14 | 0+2=2 | +4 | 45 min

Piti pelata TPS:n lainamiehenä koko kauden TUTOssa, mutta matka jatkui pian Savonlinnaan ja sieltä TPS:ään. Liiga-lainalta odotettiin jämäkämpiä otteita.

2
Otto-Eemeli Linke
38 | 1+8=9 | -3 | 2 min
3 | 0+0=0 | 0 | 2 min

Oli viime kaudella TUTOssa isossa roolissa, mutta tämä kausi oli rikkonainen. Ei päässyt samanlaiseen rytmiin kuin läpilyöntikaudellaan vuosi sitten. Pudotuspeleissä oli vaikeaa mahtua kokoonpanoon.

2
Markus Seikola
5 | 0+2=2 | +3 | 27 min
6 | 0+1=1 | +2 | 31 min

Tuli pitkän loukkaantumisjakson jälkeen hakemaan vauhtia Mestiksestä. Kun kiekollisen puolustajan tilastoihin kertyy 11 ottelusta yhteensä kolme syöttöpistettä ja 58 rangaistusminuuttia, johon sisältyy kaksi ulosajoa, ei pelillistä antia voi pitää onnistuneena.

2,5
Jere Sneck
22 | 2+1=3 | -9 | 8 min

Jokereista lainalla ollut Sneck yritti Mestiksessä olla kiekollisempi pelaaja kuin todellisuudessa on. Sneck keräsi paremmat tilastot viidestä KHL-pelistään kuin Mestis-otteluistaan, mikä kertoo aika paljon TUTOn syksystä. 

4
Niko Tuhkanen
7 | 0+3=3 | +4 | 6 min
7 | 2+1=3 | +4 | 4 min

Siirtyi ensin Pelicansista Tapparaan, josta siirtyi loppukauden lainalla TUTOon siirtorajalla. Pelasi isoja minuutteja runkosarjan viimeisissä peleissä ja pudotuspeleissä. Toi puolustukseen paljon kiekollista varmuutta.

3
Kristian Tuohilampi
42 | 5+9=14 | +7 | 94 min
7 | 1+2=3 | +3 | 6 min

Kokonaisuudessaan tasapaksu kausi. Ei kovasti pettänyt, mutta harvoin myöskään erottui. Mestis-tasolle mainio puolustaja oli TUTOn alakerran varmimpia suorittajia.

4
Anssi Virkki
50 | 8+16=24 | +5 | 20 min
7 | 1+2=3 | 0 | 2 min

TUTOn ehdoton ykköspuolustaja. Vaikka loppukaudesta Seikolan ja Tuhkasen tulo joukkueeseen kutisti roolia, Virkki oli silti turkulaispuolustuksen tärkein pelaaja. Otti vastaan roolin, jota tarjottiin. Oman pään pelaaminen huomattavasti edelliskautta varmempaa.

3
Riku Väkiparta
45 | 1+4=5 | -8 | 4 min

Puursi pienessä roolissa koko runkosarjan. Täytti jämäpakin roolinsa kiitettävästi.

Kauden aikana TUTO-paidan pukivat myös Teemu Kaislehto, William Mäkinen, Aleksi Runola, Waltteri Saaristo, Tony Uschanow, Atte Virtaniemi.

Hyökkääjät

2,5
Teemu Elomo
7 | 2+2=4 | +1 | 6 min
7 | 1+2=3 | +1 | 2 min

Tuli siirtorajalla Unkarista tuomaan kokemusta ja hyökkäysvoimaa nuoreen joukkueeseen. Tehoja kertyi mukavasti, mutta ei silti tuonut sitä johtajuutta, jota joukkue kaipasi. Kokeneella kiertolaisella näytti olevan vaikeaa tottua suomalaiseen pelityyliin.

3,5
Mika-Matti Hyvärinen
21 | 1+4=5 | +2 | 10 min

Pienen roolin puurtaja pelasi tunnollisesti. Oli pirteä ilmestys kentälle päästessään, vaikka tehoja ei kovin paljon kertynytkään. SaPKossa syntyi edelliskaudella 19 pistettä, tällä kaudella TUTOssa vain viisi. Pienikokoinen hyökkääjä toipui suuren osan kautta loukkaantumisesta.

2,5
Aki Juusela
35 | 5+9=14 | -3 | 16 min
7 | 1+0=0 | 0 | 29 min

Sai melko hyvin vastuuta ja keräsi myös ylivoima-aikaa, mutta tehoja ei syntynyt niin paljon kuin TUTO olisi tarvinnut. Ei pystynyt muuttamaan potentiaaliaan pisteiksi.

3,5
Aki Keinänen
28 | 10+8=18 | +5 | 16 min

Keinäsen kausi oli varsinainen seikkailu. Kärsi paljon loukkaantumisista, niin omista kuin tutkapari Tuukka Pulliaisenkin. Ismo Lehkonen istutti 500 Mestis-matsia hyökkääjänä pelanneen maalitykin pitkäksi aikaa puolustajan paikallekin. Puolustajana "Keni" sai tehoja aikaan, mutta oli eksyksissä kiekon ollessa omassa päässä. Kausi päättyi loukkaantumiseen alkuvuodesta.

3
Rasmus Kulmala
46 | 12+18=30 | -3 | 45 min
7 | 4+2=6 | +2 | 2 min

Kausi lähti verkkaisesti käyntiin, eikä alkukaudella meinannut syntyä tehoja odotetusti. Kausi sujui kuietnkin nousujohteisesti, ja pudotuspeleissä nuorten maailmanmestari oli jo yksi TUTOn parhaista hyökkääjistä. Henkilökohtaisilta taidoiltaan yksi Mestiksen ykkösnimistä.

3,5
Hannu Kuru
48 | 8+16=24 | +12 | 18 min
7 | 1+3=4 | +1 | 4 min

Alkukauden tehoketjun Kuru-Taavitsainen-Lindsten näkymättömin pelaaja. Ketjussa kerätyt syksyn hurjat tehot toivat mahdollisuuden kokeilla myös liigavauhtia Tapparan ja Bluesin paidoissa. Hyytyi loppua kohden, kun ketjukaverit vaihtuivat.

3
Timi Lahtinen
10 | 2+1=3 | -2 | 4 min
7 | 0+3=3 | +1 | 4 min

Tuli Bluesista lainalle. Liigastatuksesta huolimatta Lahtista ei alun perinkään kaavailtu kärkiketjun rooleihin. Pelasi alemmissa ketjuissa energisesti ja keräsi jonkin verran myös tehoja.

4
Mikko Laine
48 | 15+20=35 | -2 | 14 min
7 | 1+1=2 | +1 | 0 min

Vaikka Laine on vasta 26-vuotias, oli vikkelä laituri yksi TUTOn kokeneimpia pelaajia. Laine myös otti johtajan roolia kentällä etenkin muiden runkopelaajien kärsiessä loukkaantumisista. TPS-kasvatti pelaa tunnollisesti molempiin suuntiin ja kerää joka kausi tasaisesti pisteitä.

5
Jasper Lindsten
50 | 11+30=41 | +22 | 54 min
7 | 1+6=7 | +6 | 16 min

Vikkelä laituri pelasi läpimurtokautensa Mestiksessä. Alkukaudella salolaiskasvatti johti jopa koko Mestiksen pistepörssiä. Syksyn edetessä Lindstenin pelaaminen muuttui Ismo Lehkosen viimeisinä TUTO-aikoina hyvin tukkoiseksi, minkä mies myönsi itsekin. Loppukaudella esitykset olivat jälleen vapautuneempia. Lindsten oli myös pudotuspeleissä joukkueen paras pistemies.

1,5
Teemu Lämsä
14 | 0+2=2 | -4 |8 min

Pelaaja, joka toimii esimerkkinä siitä, mitä oikea ympäristö merkkaa pelaajalle. Tuli TPS:sta alkukaudella lainalle, mutta anti ei ollut lähelläkään odotettua. Matka jatkui nopeasti SaPKo-paitaan, jossa tehoja syntyi vastuun kasvaessa hienosti.

3,5
Kalle Moisio
36 | 5+6=11 | -8 | 32 min
7 | 1+2=3 | -1 | 16 min

Tehot tuplaantuivat ja rangaistusmäärät tippuivat kolmasosaan edelliskauteen verrattuna. Moisio näytti osaavansa muutakin kuin ärsyttää ja ärsyyntyä itse. Maltti pysyi aiempaa paremmin, vaikka vastustajien hermoille Moisio kävi samaan tapaan kuin ennenkin. Pelasi loppukaudesta jopa ykköskentässä ja väläytteli kiekollista osaamistaan. Potentiaalia Mestis-tasolla erinomaiseksi voimahyökkääjäksi.

2
Joona Monto
38 | 4+7=11 | -6 | 10 min

Teki vuosi sitten Peliitoissa 25 pistettä, mutta tällä kaudella TUTOssa tehot jäivät vähäisiksi. Montolle kaavailtiin kakkossentterin roolia, mutta ei oikein pystynyt täyttämään paikkaa. Siirtyi siirtorajalla loppukaudeksi HPK:hon.

2,5
Anton Ollikainen
39 | 6+7=13 | -12 | 10 min
7 | 0+2=2 | 0 | 2 min

Samantyyppinen tarina kuin Montolla. Tuli Peliitoista allaan kohtalaiset tehot, mutta TUTOssa hyvän luistelijan rooli ja tehot jäivät odotettua pienemmäksi.

3
Tuukka Pulliainen
20 | 1+11=12 | +2 | 16 min
7 | 1+5=6 | -1 | 2 min

"Professori" kärsi paljon loukkaantumisista, mikä näkyi myös peliotteissa ja etenkin liikkeessä. Luistelu oli tahmaista, vaikka pelinäkemys onkin Mestiksen eliittiä. Sopimusta TUTOn kanssa on vielä vuosi jäljellä, mutta riittääkö kokeneella turkulaisella motivaatiota jatkaa loukkaantumisten ja liigan sulkemisen jälkeen?

1,5
Oskari Siiki
11 | 0+1=1 | -6 | 0 min

Myös Siiki tuli alkukaudesta TPS:n lainamiehenä TUTOon, mutta sopivaa roolia ei löytynyt syystä tai toisesta. 11 pelistä tarttui mukaan ainoastaan yksi syöttöpiste, eikä TUTO nähnyt nuorelle laiturille käyttöä.

3,5
Atte Sillanpää
39 | 4+2=6 | -3 | 14 min
7 | 2+2=4 | +1 | 2 min

TUTOn oma kasvatti painoi jälleen hyvin töitä alemmissa ketjuissa. Heräsi hyvin pudotuspeleihin, joissa syntyi myös mukavat tehot.

4
Severi Sillanpää
9 | 3+7=10 | +4 | 0 min

Ässien kasvatti haki alkukaudella paikkaa JYPistä. Roolia ei löytynyt ja Sillanpää tuli hakemaan vauhtia TUTOsta. Mestis oli Sillanpäälle aivan väärä sarja, ja sentteri siirtyikin pätkäpestin jälkeen HPK-paitaan.

5
Topi Taavitsainen
41 | 22+11=33 | +15 | 34 min
7 | 2+4=6 | -1 | 16 min

Löi kovaa läpi Mestis-tasolla. Taavitsainen oli TUTOn harvoja maalintekoon kykeneviä hyökkääjiä. 22 maalia ovat hyvä saavutus pelaajalle, joka meinasi jo pari vuotta sitten lopettaa uransa kakkosdivarissa. Isosta koostaan huolimatta nopea ja taitava. Haistaa hyvin maalipaikat.

2,5
Miikka Tuomainen
25 | 5+3=8 | -1 | 18 min
7 | 2+2=4 | -4 | 8 min

Saksan kolmostasolta alkukaudella TUTOon tullut oma kasvatti väläytteli välillä osaamistaan väkivahvoilla nousuillaan, mutta usein vaelteli pimennossa pitkiäkin aikoja. Puolustavassa roolissa hyvä, mutta taidot eivät riitä Mestis-tasolla kärkiketjuihin.

Kauden aikana TUTO-paidan pukivat myös Roope Kallio, Iikka Kangasniemi, Oskari Lehtinen, Miikka Lehtonen, Janne Puhakka, Saku Salminen, Kristian Tikka, Rasmus Varhenmaa, Patrik Virta.

» Lähetä palautetta toimitukselle