TUTO Hockey 2014-2015 – Virru vei, Pärä toi

MESTIS / Artikkeli
Uudistunut TUTO on jälleen valmis haastajan asemaan.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Viime kauden pronssimitalistin kesä on ollut yhtä vuoristorataa. Kupittallaa koettiin järkytys, kun kapteeni ja seuraikoni Antti Virtanen lopetti yllättäen kiekkouransa. Usko joukkueeseen palautui kuitenkin nopeasti, kun Timo Pärssien päätti elokuun lopulla palata kasvattajaseuraansa. Mielenkiintoa herättääkin se, nähdäänkö kaukalossa tulevalla kaudella TUTOn historian maaliahnein ykkösvitja.

Viime kaudella Jatkoajan TUTO-toimitus teki virheen aliarvioimalla Ismo Lehkosen TUTOn kehitysmahdollisuuksia. Uudistuneelle ja osin kokemattomallekin joukkueelle ei ennustettu kuin Sportin, KooKoon ja Jukureiden haastajan asemaa. Lopulta kauden aikana hurjasti kehittynyt turkulaisremmi kuitenkin vei runkosarjan nimiinsä ja sijoittui pudotuspelien jälkeen hienosti kolmanneksi.

Päävalmentaja Lehkonen on osoittanut jo miksi juuri Kupittaa imee tällä hetkellä keskimääräistä enemmän huikean kehityspotentiaalin nuoria pelaajia. Viime kauden päätteeksi Liigan portteja lähtivät kolkuttelemaan tämän syksyn kuumat nimet kuten TPS:än siirtynyt puolustaja Mikko Lehtonen ja Pelicansiin matkannut hyökkääjä Anrei Hakulinen.

Tulevaksi kaudeksi TUTOa ei kannata sivuuttaa runkosarjan kärkikahinoiden arvailusta. Vaikka joukkue on kokenut useilla osa-alueilla suuria muutoksia ja menettänyt monia profiilipelaajia, ovat kaikki menestyksen osatekijät jälleen turkulaisten käsien ulottuvilla.

Viime kaudella Jatkoajan äänestyksessä Mestiksen parhaaksi käskyttäjäksi valittu Ismo Lehkonen jatkaa TUTO-vaihtopenkin takana.
Viime kaudella Jatkoajan äänestyksessä Mestiksen parhaaksi käskyttäjäksi valittu Ismo Lehkonen jatkaa TUTO-vaihtopenkin takana.
Kuva © Timo Savela

Kesän kirpaisevin menetys ja tunteita herättävin hankinta nähtiin kummatkin hyökkäyspäässä, kun kapteeni Antti Virtanen ilmoitti elokuun vaihteessa ripustavansa hokkarit naulaan ja vain vajaata kuukautta myöhemmin niin ikään TUTO-kasvatti Timo Pärssinen päätti palata kotikonnuilleen ja palautti kannattajien uskon joukkueeseen.

TUTOn ja samalla koko sarjan mielenkiintoisimpiin kysymyksiin kuuluukin: Tekeekö Pärssinen hyökkäyspäässä paljon vai valtavasti tuhoja?

Maalivahtiosastolla muutoksia - Virtanen väistyi veräjän suulta

Viime kausien aikana TUTO on pystynyt luottamaan ainakin yhteen asiaan: vahvaan maalivahtipeliin. Viime kaudella torjunut vahva maalivahtikaksikko Tommi Virtanen - Kimmo Meriläinen oli yksi TUTOn suurimpia tukipilareita läpi kauden. Kakkosveskarina torjunut Meriläinen sai roppakaupalla vastuuta jo viime kauden pudotuspeleissä, mutta nyt kun Virtanen jätti Turun viime kauden jälkeen ja suuntasi Itävaltaan, avaa tämä nuorelle Meriläiselle paikan ykkösveskarina alkavalla kaudella.

Täysin yksin Meriläisen ei kuitenkaan tarvitse torjuntavastuuta kantaa, sillä Turkuun saapui kesän aikana lainalle NHL-varauksella varustettu nuori maalivahti Espoon Bluesin riveistä. 18-vuotias Kaapo Kähkönen on nuoresta iästään huolimatta pelannut jo pitkään Nuorten SM-liigaa ja vieraillut moneen otteeseen myös poikamaajoukkueissa.

Samantyyliset ja sentilleen samanpituiset maalivahdit tulevat varmasti saamaan lähes yhtä paljon peliaikaa. Vastuun tasapuolinen jakaminen kahden nuoren maalivahdin kesken on kaikin puolin viisasta, sillä näin vältetään paineiden kasaantuminen vain toisen vahdin harteille. Tietysti myös kehityksen kannalta tasapuolinen peluuttaminen ja pieni kilpailutilanne on tervettä.

Hyökkäys yhä terässä, mutta sapeli on vaihtunut tikariin

Vaikka Pärssinen teki hartaasti odotetun paluun Aurajoen itärannalle, on realismia myöntää TUTO-hyökkääjistön antavan vastustajille tasoitusta viime kauteen verrattaessa. Joukkueen terävin kärki ei ole paljoa kärsinyt, mutta huippuhyökkääjien, kuten kapteeni Virtasen, Ville-Vesa Vainiolan ja Lahteen suunnanneen Hakulisen, menettäminen ei voi olla vaikuttamatta negatiivisesti hyökkäysarsenaalin laajuuteen.

Tämä tilanne voi tosin muuttua nopeasti, mikäli kuntoutumassa oleva Aki Uusikartano päättää Pärssisen lailla palata "Ikan" ohjaukseen kauden aikana.

TUTOn syömähampaan ja vaikuttavimman pelotteen muodostaa ehkäpä yksi Mestiksen kaikkien aikojen kovimmista ykköskentällisistä. Hyvänä kahden suunnan pelaajana ja varmana viimeistelijänä tunnetun Tuukka Pulliaisen viereen on jälleen kerran istutettu sarjan moninkertainen maalipörssin voittaja Aki Keinänen ja viimeiset 16 vuotta maailman huippusarjoja vaeltanut Timo Pärssinen.

Timo "Pärä" Pärssisen kotiinpaluu varmisti sen, ettei TUTO-hyökkäyksen terävin kärki kalpene vertailussa.
Timo "Pärä" Pärssisen kotiinpaluu varmisti sen, ettei TUTO-hyökkäyksen terävin kärki kalpene vertailussa.
Kuva © Erik Jokinen

Selkeän ykkösvitjan takana turkulaisten kalusto ei ole sieltä nimekkäimmästä päästä, mutta tämä on ennenki sopinut valmentaja Lehkosen pelikirjaan. Viime kaudella paikkansa joukkueessa vakiinnuttaneista alempien kenttien pelaajista Henri Ruotsalainen ja järkälemäinen Juha-Matti Rautajoki ovat jälleen hämmentämässä vastustajan pakkaa. Jo viime kaudella kumpainenkin pelaaja sai suhteellisen paljon vastuuta ja pystyi pelaamaan vakuuttavasti lähes roolissa kuin roolissa.

Uusista tulokkaista eniten paineita on ladattu turkulaislähtöisen laitahyökkääjä Mikko Laineen harteille. Jukureista TUTOon viiden vuoden jälkeen palaava Laine on liukas ja hyvällä osumatarkkuudella varustettu pakkaus, joka voi onnistuessaan hätyytellä kahdenkymmenen maali rajaa runkosarjan aikana.

Myös Jokipoikien raunioilta saapuva suurikokoinen Oula Uski voi vihdoin murtautua Mestis-hyökkääjien eliittiin, mikäli saa pelata ehjän kauden.

Keskushyökkääjistön tilanne on turkulaisjoukkueessa vielä yllättävän aukinainen. Viime kauden jälkeen tältä tontilta poistuivat Vainiolan lisäksi Mikael Salmivirta ja Anton Kokkonen. Tätä kolmikkoa on saapunut paikkaamaan Yhdysvaltain juniorisarjoissa viime kaudet luistellut Eetu Karvinen ja kaarinalaisen KaKiPon Suomi-sarjanousua juoninut Petri Meri.

Vaikka Karvisen ja Meren lisäksi myös Uski kykenee pelaamaan hyökkäysketjun keskellä, huutaa TUTO-hyökkäys vielä vahvistuksia keskushyökkääjäosastolle varsinkin, kun Krister Mähönen poistui joukkueesta juuri kauden alla.

TUTOn toimistolta onkin annettu ymmärtää, että joukkueeseen saattaa olla tulossa vielä vahvistuksia ennen kauden alkua, joten keskushyökkääjistö saattaa vielä kokea muutoksia.

Virkki ja Tuohilampi johtavat puolustusta

Vaikka TUTOn puolustuksen keski-ikä onkin matala, löytyy sieltä rutkasti Mestis-kokemusta. Viime kauteen verrattuna vaihtuvuus peräpäässä on ollut runsasta.

Viime kauden runkopuolustajista Kupittaan jättivät muun muassa Mikko Lehtonen, Oskari Hämäläinen, Mikko Jortikka ja Ryan Ruikka. Tony Vidgren puolestaan lähti hakemaan peliaikaa TPS:n riveistä, mutta koejakso ei tuottanut tulosta. Nico Maneliusta sen sijaan onnisti paremmin, sillä hänellä on sopimus Pelicansin kanssa.

Näitä paikkoja on hankittu paikkaamaan neljä kovaa pelimiestä. Vaikka pakkien ikä kiikkuukin vain hieman kahdenkymmenen yläpuolella, löytyy pelikokemusta aina Suomi-sarjasta Liigaan asti. TUTOssa aikuisuransa aloittanut 23-vuotias Otto-Eemeli Linke palasi parin välikauden jälkeen takaisin tuttuihin maisemiin pelattuun välissä HCK:ssa Mestistä ja Suomi-sarjaa Hunterissa sekä BeWe TuusKissa. KooKoosta tulleelta Nico Lehdolta puolestaan löytyy kokemusta myös liigajoukkue Oulun Kärpistä.

TUTO onnistui nappaamaan haaviinsa myös Sportissa kiekkoilleen HIFK-kasvatti Kristian Tuohilammen. Kiekollisesti taitava Tuohilampi on harjoituskaudella pelannut ykköspakkiparissa ja suuri vastuu odottanee myös runkosarjassa. Merkkinä luottamuksesta voidaan pitää myös joukkueen varakapteeniksi valitsemista.

Kapteenin C:tä TUTOssa kantava Anssi Virkki on pelannut viime kaudet kasvattiseurassaan SaPKossa. Kookkaalla puolustajalla on ikävä loukkaantumishistoria, mutta kunnossa pysyessään puolustajasta tulee tärkeä lenkki turkulaisjoukkueelle.

Anssi Virkillä on jo kahden kauden kokemus SaPKon kipparoinnista, nyt on TUTOn vuoro.
Anssi Virkillä on jo kahden kauden kokemus SaPKon kipparoinnista, nyt on TUTOn vuoro.
Kuva © Timo Savela

Näiden neljän tulokkaan lisäksi TUTOn alkavan kauden puolustusta täydentävät jo viime kaudeltakin tutut Miika Franssila, Olli-Pekka Heinimäki, Aleksi Hiden ja Roni Viirlas.

Arvio:

TUTO lähtee kauteen KooKoo ja Jukureiden haastajan asemassa. Turkulaisten hyökkäyskalusto on edelleen vastustajien kannalta pelottavan kova, mutta puolustuksen ja maalivahtiosaston lisäksi myös sieltä löytyy vielä useita arvoitusmerkkejä.

Lopullinen sarjasijoitus riippuukin nyt paljon siitä, kykeneekö Ismo Lehkonen taikomaan toisena kautena putkeen nuorien kiekkoilijanalkujen joukosta "hakulisia", jotka johdattavat joukkueen odottamattomiin suorituksiin. Todennäköisin sarjasijoitus TUTOlle on neljännestä toiseen, mutta kaiken natsatessa kohdalleen, ei runkosarjan voittokaan ole mahdottomuus.

» Lähetä palautetta toimitukselle