Pronssipelin jälkeisessä huumassa seuran puheenjohtaja Harri Lintumäki asettikin tulevalle kaudelle kovat tavoitteet. Tämän piti
olla se kausi, jolloin HPK nousee suurten kiusaajasta sen viimeisen askelman ylöspäin. Lintumäki, HPK ja koko Hämeenlinna olivat jo saaneet tarpeekseen pronssisista lohdutusmitaleista, nyt oli aika lähteä
tavoittelemaan kultaa ja glooriaa.
Edellisiin vuosiin nähden vaihtuvuuden piti olla huomattavasti pienempi. Ainoa lähteneistä pelaajista josta haluttiin pitää kiinni oli MM-kisoissa itsensä Suomen ykkössentterin asemaan nostanut Niko Kapanen. Kapasen
lähtöä yritettiin estää suurilla setelitukoilla, mutta Lalli kuitenkin valitsi lähdön Jortikan oppeja kuuntelemaan. Hentusesta, Ackeströmistä ja
Savijoesta luovuttiin käytännössä vapaa-ehtoisesti, sillä pelaajistoon piti tehdä tilaa uusille tulokkaille - ja budjettiin tilaa kovapalkkaisten tähtien isoille sopimuksille.
Toukokuussa tilanne näyttikin kaikin puolin valoisalta. Maalivahtiosasto oli hyvässä trimmissä Kimmo Kapasen vakuutettua Rinkelimäen vaativan yleisön maagisilla kopeillaan. Jonas Junkan johtaman puolustuksen -
Peltonen ja Sulku pätevinä renkeinä ja Vallin uutena tulokkaana - piti taata Kapaselle suhteellisen rauhalliset työolosuhteet. Hyökkäysketjutkin olivat lähes edellisen kauden kaltaisia huippunimiä täynnä. Somervuori,
Määttänen, Andrasovsky ja Steiner uusina niminä; Vlasak, Simicek ja Pärssinen vanhoista tutuista takaamassa timantinkovan koostumuksen. Vielä kun valmentajana jatkoi itsensä lähes puolijumalan asemaan Hämeenlinnassa
nostanut Teijo Räsänen, niin kaiken piti olla valmista Suurta Kautta varten.
Unelmat särkyvät
Sitten kaikki alkoi murentua hitaasti kuin hauras piparkakku. Loistavia otteita Tsekin maajoukkueen paidassa esittänyt Vlasak sai Los Angelesista kutsun josta Tomas ei voinut kieltäytyä. Tämä ei vielä aiheuttanut
Kerho-fanien keskuudessa muuta kuin pientä pettymystä. Mutta pian oli täysimittainen paniikki ja katastrofi valloillaan. Rapakon takaa Kerho sai iskun, joka tuntui kuin nuijalla olisi lyöty päähän - toipuminenkin kesti
lähes yhtä kauan. Sekä puolustuksen että hyökkäyksen ykkösnimet - Junkka ja Simicek - olivat lähteneet kiekkoilijoiden luvattuun maahan tavoittelemaan leveämpää leivänsyrjää. Tästä iskusta toipuminen tuntui
lähes mahdottomalta.
Junkalle kuitenkin saatiin hankittua vähintäänkin saman tasoinen tuuraaja Jan Vopatin muodossa. Kokeneen NHL-pelurin ura rapakon takana oli katkennut vaikeaan ihosairauteen. Nyt kaiken kuitenkin piti olla kunnossa
ja Lintumäki&Hietanen kertoivat lehdissä ylpeästi kaikkien aikojen hankinnastaan. Rouva Fortuna kuitenkin käänsi takapuolensa Kerholle jälleen kerran, Vopatin sairaus palasi heti miehen aloitettua jääharjoittelun. Kerhon kapeahko pakisto oli jo toistamiseen menettänyt
liiderinsä. Kaiken kukkuraksi uuden slovakkihyökkääjän taidot todettiin pikaisesti riittämättömiksi ja Andrasovskyn sopimus purettiin jo ennen
liigakauden alkua.
Kausi alkaa sekavissa merkeissä
Sarjan avauspeliin lähdettäessä tunnelma oli vielä jokseenkin sekava. Tällä joukkueella ei mestaruudesta pystyttäisi kilvoittelemaan, mutta samanaikaisesti Kerho-johdon nuotat olivat vesillä ympäri maailman.
Tällaisenaankin joukkue oli vähintäänkin kohtalainen eikä pleijaripaikasta tarvitsisi kohtuutonta huolta kantaa. Ja jos vielä saataisiin muutama johdon lupaama huippupeluri, niin ainakaan mitalitoiveet eivät olisi missään nimessä haihattelua. Mutta syksyn pimeyden tullessa tuntui kuin
joku olisi sammuttanut valot Rinkelinmäen jäähallista, tuikkivat tähdetkin olivat kadonneet maailman mannuille.
Pelit alkoivat kuitenkin kohtalaisesti ja aihetta oli jopa lievään optimismiin. Kyllä tästä vielä selvittäisiin. Sitten kuitenkin joukkueen ylle laskeutui salamyhkäinen kirous, joka tuntui noudattavan Murphyn lain
perusoppeja. Sairaslista paisui paisumistaan ja välillä miehiä oli lähes enemmän lasaretissa kuin kaukalossa. Johto joutui turvautumaan paniikkiratkaisuihin joiden tulokset näkyivät liiankin selvästi valotaululla. Jo ennestäänkin kapeaksi jäänyt pakkikalusto varsinkin oli
julman pilan kohteena. Kun vastuu kaatui Loikalan ja Ahmaojan harteille, niin tulokset olivat välillä jopa yllättävän hyviä.
Kaikki menee pieleen
Sarja oli vasta alkutekijöissään ja tänne oltiin saatu jo kehiteltyä kunnon kriisinpoikanen. Heikkojen pelisuoritusten syitä pohdittiin vaikka monenmoisissa palavereissa, mutta niistä ei tainnut kukaan hullua
hurskaammaksi tulla. Rinkelinmäen lojaali kotiyleisökin rupesi jo tuskastumaan; eihän noilla pojilla kerta kaikkiaan voi voittaa. Kaikki mikä saattoi mennä pieleen, todellakin meni pieleen - ja vielä pahemman
kerran.
Edellisellä kaudella Vlasakin rinnalla loistanut Tommi Santala oli saanut huippuotteillaan nimensä maajoukkuekoutsi Aravirran listan kärkipäähän.
Nyt Tommi oli kuitenkin lähes koko syksyn kaukana parhaasta tasostaan. Kelpo otteitahan Tommi esitti koko ajan, mutta joukkue olisi kaivannut sitä ykkössentteriä joka näyttää suuntaa. Noihin saappaisiin nuorukaisesta
ei vielä ollut. Keskureitten tilanne oli muutenkin melko hirveä, Steiner surffaili itsensä hyvin pikaisesti ulos kuvioista ja koko joukkueesta, eikä Hahlkaan ole pystynyt heittämään lupauksen viittaa yltään.
Laitureiden puolellakaan tilanne ei ollut paljon parempi.
Harjoituspeleissä maaleja lähes haluamaansa tahtiin takonut Määttänen ei verkkoja heilutellut edes avopaikoista. Jokereista Kerhoon suuremman vastuun perässä tullut Somervuori ei päässyt vilttiketjua pidemmälle,
syyskauden loppua kohden Eero kuitenkin esitti jo lupauksia herättäviä otteita lisääntyneen peliajan myötä. Vielä kun Antti Miettinen ei pystynyt tekemään läpimurtoa, vaikka Teisa kuinka yritti pojalle siihen paikkaa tarjota, niin maalintekovastuu kasaantui kahden miehen harteille. Pavel
Rosa ja Timo Pärssinen pitivätkin Kerhoa välillä pinnalla ihan kaksistaan. Siihen on kuitenkin tultava muutos mikäli ensi vuoden puolella halutaan kasvattaa pistepussia hieman kovemmalla tahdilla.
Ja sitten vielä se puolustus. Tämähän oli se osa-alue, joka syksyn aikana koki kaikkein kovimman kolhaisun. Sikakatsomon ykkössuosikki Sebastian Sulku loukkaantui jo kauden viidennessä pelissä Tampereella, ja jälleen Kerhon pakiston liideri oli sivussa. Ja huono tuuri eikun jatkui:
sairaslistalla viihtyivät ahkerasti myös Nuutinen ja Peltonen. Jypin hylkäämän Kerho-kasvatti Aki Heinon paluu Rinkulalle oli kuin kruunu masennuksen täyteiselle syksylle. Paniikin vallassa hätiin kutsuttu
keikkamies loukkasi polvensa heti ensimmäisessä erässä. Päänpudistukset ja huokaukset täyttivät Rinkelinmäen, eihän tämmöistä voi tapahtua kenellekään. Teisa joutui kutsumaan hätiin miehiä, joilla ei alkuperäisten suunnitelmien mukaan pitänyt olla mitään saumaa päästä pelaamaan liigaa
Kerhon paidassa. Ja seurajohto oli pakotettu täydentämään nopeasti huventumaan päässyttä pakistoa. Werenka, Virtanen ja varsinkin Ratushny olivat ihan hyviä pelimiehiä, mutta kaikki olisivat silti mieluummin seuranneet Sulun, Peltosen ja Junkan - tai Vopatin - otteita kaukalossa. Kapanenkin varmaan palasi päiväunissaan Kuopion vuosiinsa - ja toivoi
josko Kerhoon saataisiin edes samantasoisia miehiä veskarin eteen kuin KalPassa aikoinaan.
Tapahtumarikas syksy
Kerhon syksyyn siis mahtui jos jonkinmoista tapahtumaa. Epäonnen syksyn päätteeksikin saatiin vielä kunnon rauhaskuume-epidemia, joka sitten onneksi koitui ainoastaan kapteeni Peltosen maajoukkuedebyytin kohtaloksi.
Kaikkea ei voi kuitenkaan kaataa huonon tuurin ja loukkaantumisten syyksi. Varsinkin alkukaudesta joukkueessa oli myös monta muuta ongelmaa. Monissa otteluissa ei tosiaankaan voinut puhua mistään viisikkopelistä, sillä
kaikki kentällä olleet viisi pelaajaa surffailivat aivan omissa puuhissaan ilman mitään mielenkiintoa kavereiden auttamiseen. Kerhon tavaramerkiksi viime kausien aikana noussut vahva liikekin oli tipotiessään. Vastustajan
päädyn kulmissa kiekkoa vielä saatiin pidettyä, mutta kellään ei tuntunut olevan kanttia nousta yrittämään maalintekoa. Näiden ongelmien valossa onkin turha ihmetellä miksi Kerhon pistepussi jäi turhan laihaksi.
Joulua lähestyttäessä Kerhon peli kuitenkin alkoi pikku hiljaa näyttää parantumisen merkkejä. Räsänen oli saanut taas kavereiden hokkareihin iskostettua sen virran, mitä Rinkulalla on totuttu näkemään. Viisikoiden pelaaminenkin oli paljon eheämpää ja tämä näkyi oman pään katastrofien
dramaattisena vähentymisenä. Jäähymäärätkin - joissa Kerho kaikkien perinteiden vastaisesti oli kärkipäässä - olivat jyrkässä laskussa. Pistepussikin kasvoi jo hieman nopeammassa tahdissa ja joissakin otteluissa oli jo nähtävissä väläyksiä viime kausien loisto-otteista.
Kotiottelussa Jokereita vastaan peli näytti jo suorastaan loistavalta, mutta jo tutuksi tulleeseen tapaan pisteitä ei tuostakaan koitoksesta käteen jäänyt.
Kaiken kaikkiaan syyskierros meni siis totaalisesti penkin alle - monellakin tapaa. Kaikki pelaajat eivät saaneet itsestään parasta peliään irti, valmennusjohdolla oli kaikennäköisiä vaikeuksia suunnitelmiensa
toteutuksessa, pistepussi jäi ohueksi ja voittoja saatiin vain heikommista jengeistä. Joukkueen lääkärit joutuivat jatkuvasti ylitöihin eikä Teisalla tainnut kertaakaan olla käytössään täyttä joukkuetta. Paljon menee
loukkaantumisten, sairastumisten ja huonon onnen piikkiin, toisaalta pelissä oli myös paljon muitakin ongelmia. Jos näin puuta koko ajan koputellen ennustetaan, että Kerho keväällä välttää vastaavan loukkaantumissuman, niin lopullinen sarjasijoitus ratkeaa paljon siihen
miten Teisa pystyy noita muita ongelmia ratkomaan.
Mielenkiintoinen kevät edessä
Kerholaisittain edessä on todellä jännittävä kevätkierros. Kukaan ei voi väittää tietävänsä mihin suuntaan Kerhon peli vuodenvaihteen jälkeen kääntyy. Potentiaalia joukkueessa olisi lähteä haastamaan esimerkiksi tamperelaisia huomattavasti paremmista sijoituksista. Toisaalta on myös
mahdollista, että otteet kentällä jatkuvat samalla linjalla kuin syksyn aikana. Tällöin HPK joutuisi tiukasti taistelemaan pudotuspelipaikasta oman välisarjalohkonsa muiden joukkueiden kanssa. Juuri noilta joukkueilta
Kerhon olisi pakko pinnoja napsia, sillä syksyn aikana tuli selväksi ettei kärkijoukkueita pystytä haastamaan viime kausien malliin. Nolla voittoa joukkueista, jotka ovat sarjataulukossa Kerhon yläpuolella kertoo karua
kieltään.
Aihetta optimismiinkin kuitenkin on. Taukoa edeltävissä peleissä oli selviä merkkejä siitä taistelevasta ja liikkuvasta Kerhosta, jonka olemme Rinkulalla tottuneet näkemään. Vlasak näytti Baltica-cupissa, että miehen
taidot ovat tallella ja iloa mies tulee kevään aikana tuomaan. Puolustuksen tärkeimmät miehet palaavat tauon jälkeen takaisin ruotuun, Peltosella ja Sululla vahvistettu nykyryhmä näyttäkin jo vähintäänkin vertailukelpoiselta rykelmältä.
Ykkössentterin tontti on kuitenkin vielä vapaana. Vlasakin tulo toi joukkueesen erinomaisen pelimannin, mutta ryhmä olisi kaivannut enemmän hiukan toisen tyyppistä peluria. Enää ei ole kuitenkaan varaa käyttää täällä mitään kokelaita vaan ulkolaisen pitäisi olla takuuvarma vahvistus.
Ja noita takuita kun kiekkopiireissä on tunnetun vaikea antaa, niin kotiyleisö saattaa joutua tyytymään tämänhetkisiin pelimiehiin. Jos jostain löytyisi huipputasoinen keskuri, joka sopisi myös ensi kauden
kuvioihin, niin Kerho-johto kyllä varmasti löytäisi pelimerkit tällaiseen hankintaan. Ja hankinnan tosiaankin tulisi sopia myös ensi kauden kuvioihin, sillä ensi kaudellehan on luvassa - tai ainakin näillä näkymin
pitäisi olla - se kaikkien aikojen paras Kerho-ryhmä. Kovia
paluumuuttajia, nykyinen ydinryhmä jo sopimuksissa sekä kovasti kehittyneitä omia poikia.
