Tuplamestarina ja aikuistuneena valmentajana Liigaan – Antti Pennasen tilinpäätös Jukureissa

LIIGA / Artikkeli
Antti Pennanen nähdään ensi kaudella Liigassa HPK:n päävalmentajana.
Antti Pennanen otti Jukurien päävalmentajan tehtävät vastaan joulukuussa 2013 ja valmensi seuran kahteen Mestis-mestaruuteen sekä yhteen -hopeaan. Tämä on kertomus Pennasen matkasta ja kehittymisestä valmentajana Mikkelissä.

Sunnuntai 16.3.2014. Vaasan Sport voittaa Mikkelissä Jukurit 1–4 ja on Mestiksen puolivälieräsarjassa vahvasti kuskin paikalla otteluvoitoin 3–1. Kritiikki Jukurien päävalmentajaa Antti Pennasta kohtaan yltyy, ja monet Mestiksen seuraajat kyseenalaistavat Pennasen ammattitaidon. Jukurikannattajienkin usko ensimmäistä kertaa miesten päävalmentajana toimivaan Pennaseen alkaa rakoilla.

Pennanen on korvannut yökerhotoilailujen jäljiltä potkut saaneen Jarno Pikkaraisen Jukurien päävalmentajana joulukuussa 2013. Pennanen on lähtenyt kehittämään mikkeliläisten pelitapaa kiekollisempaan suuntaan, mutta pelillinen takalukko paistaa Jukurien esityksistä vielä Sport-sarjan alussa pahasti.

Viivelähtöpelaaminen ei tule selkäytimestä, eivätkä pelaajat lue hyökkäyksiinlähtöjä synkronisesti. Hyökkääjät karkaavat liian usein hyökkäyssinisen tuntumaan staattisiin asemiin ennen kuin puolustajan avaussyöttö lähtee. Pystyisikö Pikkaraisen aikoina voimakkaasti pystysuuntaan pelannut Jukurit saamaan kontrollilähdöt kuntoon?

Yksikin tappio vielä Sportille, ja Pennanen joutuisi todistamaan osaamistaan peruskatsojalle seuraavalla kaudella aika tavalla.

Sitä tappiota ei koskaan tule. Jukurit on katkaisupeleissä pelillisesti ja henkisesti parhaimmillaan, toteuttaa monipuolista, hyvin tilanteita tunnistavaa ja synkronista kiekkokontrollijääkiekkoa ja päättää Liigaan kabinettipäätöksellä nostettavan Sportin Mestis-taipaleen puolivälieriin. Mikkeliläiset voittavat kolme ottelua putkeen ja viemällä sarjan 4–3. Jukurit nousee niin ikään välierissä TUTO Hockeyta vastaan sarjan 3–1-tappioasemasta voittoon ja etenee loppuotteluihin otteluvoitoin 4–3. Jukurit päättää kautensa Mestis-hopeaan, kun KooKoo vie kultaa otteluvoitoin 4–1. Runkosarjan seitsemänteen sijaan tulee aimo kohennus.

Pennanen voittaa yleisön puolelleen. Puukot ovat kuvainnollisesti vaihtuneet ruusuihin, ja Pennasen toiminta nähdään mitaleille yltämisen jälkeen toisessa valossa. Häntä kiitellään hyvänä valmentajana.

Pennasen aiemmin saama kritiikki on ollut ymmärrettävää, mutta samalla monien tulkinta Pennasesta oli jokseenkin yksioikoinen. Pennasen valmennusfilosofiassa korostuu ottelua edeltävä huolellinen valmistautuminen, jolloin pelaamista ei tarvitse mielin määrin säätää ottelun aikana. Ei Pennanen toki edelleenkään ole pää punaisena huutava käskyttäjä, mutta kyllä mies pelin aikana omiaan ohjeistaa ja ajoittain ääntäänkin korottaa.

– Tapoja on monia, mutta kyllähän valmentajuus on muuttumassa, on ollut murroksessa jo vähän aikaa. Huippuvalmentajat aika vähän touhuavat ja meuhkaavat. Pelaajille tilan ja rauhan antaminen on ykkösjuttu. Peli on kuitenkin niin nopea, että olennaisen viestin antaminen siinä on minun mielestäni paljon tärkeämpää kuin se, että olet jatkuvasti jotain sanomassa. Erätauolla pystyy viestimään enemmän, on se sitten tunnetta tai peliä, Pennanen korostaa.

Pennanen pitää silti nykyään itse asiassa vahvuuksinaan peluuttamista ja ottelun aikaista reagoimista taktisia muutoksia varten.

– Nämä vaativat sen, ettet ole itse niin tunteella pelissä, jotta pystyt katsomaan kokonaisuutta vähän kylmemmin kuin pelaajat. Jonkunhan pitää hoitaa sekin.

Kehittämistä, ei muuttamista

Kevään 2014 vedenjakajan, Sport-sarjan aikana voittajaksi kasvaminen oli Pennasen mukaan eniten itseluottamuksesta kiinni. Jukurit ei ollut voittanut sillä kaudella runkosarjassa Sportia kertaakaan ja hävisi yhden runkosarjaottelun Vaasassa peräti 6–0.

Pennanen kiitteleekin silloisen kapteenin Pasi Järvisen pitämää, pelaajat sytyttänyttä pukukoppipuhetta, kun sarja oli Sportille 3–1. Järvinen oli kysynyt, kuinka moni pelaaja uskoo vielä voittoon. Järvinen viittasi myös siihen, ettei hänen uransa välttämättä jatkuisi seuraavalla kaudella, mutta hän haluaisi päästä Vaasaan pelaamaan vielä kerran.

– "Pablon" johtajuus sinä vuonna oli kovaa luokkaa. Joukkue olisi voinut alkaa ulkoistaa nopeammin, jos sillä ei olisi ollut Pablon johdolla niin kovaa ydintä.

Pennanen myöntää myös pelilliset vaikeudet.

– Kyllä pelin kehittäminen oli haaste, ja sanotaanko näin, että olin viemässä peliä omanlaiseksi. Välillähän historiaan viitataan ikävästikin. Puhuin koko ajan, että kehitetään peliä – ei olla mitään muuttamassa. Minun mielestäni pohjalle tehtyä historiaa pitää arvostaa ja kunnioittaa. Sen päälle kehitetään.

Pennanen ei haluakaan lytätä Pikkaraisen työtä, vaan kehuu ennen kaikkea hänen jäljiltään jääneen joukkueen työmoraalia.

– Oli ihailtavaa, että joukkueesta paistoi heti, miten kovaa ja laadukkaasti se harjoitteli. Päivittäisen arjen vaatimustaso oli selkeästi ollut kovaa luokkaa. Se helpotti meidän juttuamme huomattavasti. Yleensä kun tuollaiseen tilanteeseen tulee koutsi, pitää heti ekana ottaa kiinni työnteon laadusta. Täällä ei ollut sellaista ongelmaa. Oli kyllä siinä mielessä laadukas joukkue.

Kevään 2014 puolivälieräsarja Sportia vastaan veti Pennasen mietteliääksi.
Kevään 2014 puolivälieräsarja Sportia vastaan veti Pennasen mietteliääksi.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Toinen mestaruus putkeen

Lauantai 26.3.2016. Mestiksen runkosarjan 20 pisteen erolla ennen Hokkia voittanut Jukurit on puolivälierissä pattitilanteessa. Pennanen on miesten päävalmentajana kolmatta kertaa pappia kyydissä, kun puhutaan seitsemänsistä pudotuspeliotteluista. Kiekko-Vantaa on tasoittanut sarjan sensaatiomaisesti lukemiin 3–3 oltuaan perässä jo 3–0. Pennaseen ja Jukureihin uskovia on tällä kertaa reilusti enemmän kuin kaksi vuotta sitten, mutta veitsi kutittaa jälleen kurkkua.

Ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa peli on muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä lukemissa 1–1, kun Kiekko-Vantaan Pekka Niemimaa jättää kiekon maalinedustan vapaan tilan hyödyntävälle Nico Frimanille. On senteistä kiinni, ettei laukaus uppoa sisään, mutta ottelu menee jatkoajalle ja Jukurit jatkaa lopulta Eetu Kosken maalilla puolivälieriin.

Pennanen luotsaa Jukurit kolmatta kertaa maalin erolla voittajaksi seitsemännessä pelissä, ja loppu on historiaa. KeuPa HT laittaa Jukurit muutaman kerran tuloksellisesti tiukoille, mutta Jukurit kuittaa välieräsarjan voitoin 4–1. Finaaleissa Jukurit voittaa Hokin puhtaasti 4–0, vaikka kaksi keskinäistä onkin tiukkaa vääntöä ja neljäs finaali ratkeaa vasta kolmannessa jatkoerässä.

Pennanen juhlii toista ja ainakin toistaiseksi viimeistä Mestis-mestaruuttaan. Aiemman turvin Jukurit on saanut oikeuden hakea Liiga-lisenssiä, ja päätetty sittemmin nostaa Liigaan kaudeksi 2016–2017.

Kasvattavia hetkiä kuilun partaalla

Pennasen Jukureille oli tyypillistä selvitä tiukoista paikoista, joskin myös sattuma oli tiukoilla hetkillä suosiollinen. Ennen tämän kevään Vantaa-trilleriä jo kahden vuoden takaisten Sport- ja TUTO Hockey -sarjojen ratkaisupelit olivat äärimmäisen pienestä kiinni. Pennasen toisella kaudella Jukurit oli puolestaan kolmannessa finaalissa KooKoolle tappiolla 2–0, kun sarja oli tasan 1–1. Jukurit käänsi kuitenkin tiukalla hetkellä momentumin puolelleen, minkä jälkeen se kiisi mestaruuteen otteluvoitoin 4–1.

Oli hilkulla, että Pennasen ajasta Jukureissa olisi piirretty tuloksen kautta toisenlaista kuvaa. Pennanen pohtii, että ainakin toisen vuoden lähtötilanne olisi ollut tukalampi, jos Sport olisikin onnistunut voittamaan jonkin tiukoista katkaisupeleistä.

– Kevään 2014 Sport- ja TUTO-sarjojen voitot kasvattivat minua valmentajana. Oli hyvä, että pääsi kokemaan tuollaisen. Siinä joutui tekemään paljon kaikennäköistä voittaakseen, ja koen isona juttuna sen, että on ollut kolme kertaa voittamassa seitsemättä peliä. Mutta kyllä, jos ensimmäisellä kierroksella olisimme lähteneet, toisen vuoden lähtötilanne olisi ollut tosi toisenlainen.

– Tietenkin se oli sisältäpäin sellainen, että hopea oli iso pettymys – vaikka koen, että siitä joukkueesta otettiin ihan maksimit irti. Enempää ei olisi pystynyt ottamaan. Se oli niin hajalla, kymmenen pelaajaa pelasi puudutuksella ja pelaajia oli vierailla pelipaikoilla. KooKoo oli lisäksi hyvin vahva, ja heidän maalivahtinsa (Mikko Rämö) pelasi erinomaisesti. Niin sekavan kauden jälkeen tuollainen lopputulos, kyllä siihen olen tyytyväinen. Erittäin kasvattavaa kaikin puolin.

Jukurit joutui tuona keväänä pelillisesti Pennasen sanoin tietyllä tapaa kikkailemaankin. TUTO Hockeyta vastaan Pennanen kaivoi työkalupakista tavallistakin runsaamman määrän kiekottelua omaan päähän ja pelin voimakasta rytmittämistä viivelähdöin.

Kiekottelun taustalla oli se, että Jukurit sai silloiset suhteellisen hitaat puolustajat hyökkäysrintamaan säällisesti mukaan. Jukurit halusi pitää pelin tempon alhaalla ja välttää pystysuuntaista vauhtikilpailua nopeita turkulaisia vastaan.

– TUTOa vastaan meidän piti keksiä kaikki konstit siihen, miten pystymme hidastamaan peliä. Koetimme toimia niin, että jaksaisimme, kun on seitsemän peliä alla, eikä peli menisi päästä päähän liian vahvasti.

Pennanen toteuttaisi tuolta kaudelta nykyisellä kokemuksellaan joitain asioita luonnollisesti eri tavalla. Varsinkin maalivahtitilanne oli tuolloin epäselvä. Jukurit hankki tammikuun lopulla maalivahdiksi Oskari Setäsen, ja aiemmin kaudella vastuuta saaneeen Petteri Similän sopimus purettiin. Setänen vuorotteli Tadeas Galanskyn kanssa, kunnes ykkösmaalivahdin paikka vakiintui häikäiseviä otteita esittäneelle Setäselle pudotuspeleissä.

– Pelaamista kehittäisin edelleen hieman, mutta en päästäisi maalivahtitilannetta sellaiseksi. Linjaisin heti selkeästi, kuka on ykkönen. Tietenkin joitain yksityiskohtia ja joitain ottelupalavereita lähestyisi jostain muusta kulmasta. Mutta toki silloin yritti tehdä parhaansa sillä kokemuksella.

Oskari Setänen piti keväällä 2014 Jukureita monessa pelissä pystyssä.
Oskari Setänen piti keväällä 2014 Jukureita monessa pelissä pystyssä.
Kuva © Timo Savela

Harjoittelumyytti murrettu

Kauden 2014–2015 jukurijoukkue oli Pennasen valmentamista jukurijoukkueista monessa mielessä kovin. Se hävisi pudotuspeleissä ainoastaan yhden ottelun: toisen finaalin Kouvolassa.

– Viime vuoden joukkue oli tosi jämäkkä, ja kapteeniston (Juuso Akkanen, Ilkka Vaarasuo ja Pentti Nöyränen) osuus oli siinä iso. Tuo joukkue oli hyvä valmistautumaan, vahva kamppailemaan ja voitti kaikki katkopelit.

Pelaajisto rakennettiin alun alkaen viisaasti päävastustajaan KooKoohon peilaten.

– Toiselle kaudelleni oli selkeä suunnitelma, että viisikkopeliä tullaan nopeuttamaan, ja hankimme nopeita pelaajia. KooKoolla oli 100 000 euroa isompi pelaajabudjetti, joten kilpailuetu piti pystyä löytämään muualta: pelinopeudesta.

Pennanen kokee, että tuon kauden joukkue olisi laittanut Roman Quemenerin huippumaalivahtipelin ansiosta Liiga-joukkueenkin ahtaalle, jos liigakarsinnat olisi järjestetty.

– En tiedä, olisiko voittanut, mutta olisi ainakin laittanut ahtaalle. Se oli terve joukkue. Kaikki pelaajat olivat kunnossa, eikä ollut loukkaantumisia. Olisi ollut mielenkiintoista katsoa Sportia vastaan, kuinka käy.

Jarno Pikkaraisen vahvalla kaudella 2012–2013 Jukurit eteni Liiga-karsintoihin Ilvestä vastaan, mutta useiden avainpelaajien loukkaantumiset jarruttivat menoa.

– Siinä mielessä olemme tehneet hyvin töitä, että kahtena viimeisenä vuonna meillä on ollut tosi vähän loukkaantumisia, vaikka olemme harjoitelleet paljon. Mitään loukkaantumissumia ei ole tullut. Siitä fysiikkavalmennuksessa loistotyötä tehneelle apuvalmentaja Timo Turuselle ja pelaajille kiitos. Olen tukenut ja auttanut, mutta pelaajat ovat kantaneet ison vastuun siitä, mitä he ovat tehneet. Tässä korostuu ennen kaikkea se, miten he hoitavat jään ulkopuolisen elämän. Ongelmat kuitenkin tulevat yleensä sieltä, nukkumisesta ja palautumisesta.

– Ehkä pelaajilla on ollut luppoaikaa niin vähän, että he ovat malttaneet levätä ja syödä hyvin, Pennanen lisää naurahtaen.

Vähäinen luppoaika Jukureissa on tarkoittanut konkreettisesti sitä, että harjoitustapahtumia on ollut useammin kaksi kertaa kuin kerran päivässä. Määrä kestää vertailun lähes mihin tahansa Liiga-joukkueeseen.

– Ei meillä toki Marko Kauppinen koko ajan hallilla juossut, mutta alle 30-vuotiaita pelaajia oli kuluneella kaudella paljon ja heillä piisasi treenejä.

Jukurit on Pennasen mukaan samalla kumonnut yhden harjoittelumyytin.

– Ei ainakaan se, että harjoittelee paljon, ole yhteydessä siihen, että loukkaantumisia tulee paljon. Jos hoitaa asiat hyvin, pystyy harjoittelemaan paljon ja pysymään ehjänä.

Rakentaminen viivästyi, uusia asioita liian nopeasti

Kauden 2014–2015 jukurijoukkue oli Pennasen mielestä henkisesti jämäkämpi, kuluneen kauden joukkue taas nuorempi ja ailahtelevaisempi.

– Pelaajatyypit olivat erilaisia; elimme kuluneella kaudella paljon hyökkäyspelin kautta. Sitä kautta yhdessä puolustaminen ei ollut niin tiivistä, mitä sen pitäisi olla. Joukkue ei ollut niin kypsä ja kokenut kuten edeltäjänsä, jossa oli enemmän aikuisia ihmisiä. Tuolloin oli johtavina pelaajina vielä Iivo Hokkasta, Juuso Akkasta, Miikka Männikköä, Mika Kujanpäätä, Anthony Guttigia ja Jani Forsströmiä, Pennanen analysoi.

Juuso Akkanen toimi Pennasen toisella jukurikaudella kapteenina.
Juuso Akkanen toimi Pennasen toisella jukurikaudella kapteenina.
Kuva © Antti Varonen

Myös lähtökohta kauteen oli hankala, kun Jukurit joutui odottamaan päätöstä seuraavan kauden Liiga-paikasta alkusyksyyn. Se taas vaikutti pelaajasopimustenkin sorvaamiseen.

– Viime kesänä ja alkusyksystä spekulaatio ympärillä oli kiivasta ja vaikutti joukkueen rakentamiseen. Joukkue oli 1,5 kuukautta myöhässä siitä, mitä on aikaisemmin ollut. Senkin takia oli turbulenssia alkukaudesta. Ei vielä oikein tunnettu toisiamme. Runko oli toki säilynyt, mutta uusien pelaajien sisäänajo systeemiin kesti aikansa. Joukkueen kasaamisen viivästyminen näkyi varmaan myös alkukaudesta ihan tuloksissakin, Jukurien puolustaja Ilkka Vaarasuo pohtii.

Jukurit kohtasi koetinkivensä ennen puolivälierien kovaa Kiekko-Vantaa-sarjaa jo runkosarjan alussa. Jukurit hävisi ensimmäisistä kahdeksasta pelistään seitsemän. Vaikka Jukurit hallitsi suurinta osaa otteluista, puolustuspäässä tuli alkeellisia merkkausvirheitä, kenttätasapaino vuosi puolustussuuntaan, ja hyökkääjät karkailivat ajoittain avaussyöttöjen alta kauas puolustajista.

Pennanen osoittaa alkukauden ongelmista syyttävän sormen itseensä.

– Mitä tapahtui? Elokuussa aloitimme harjoituspeleissä älyttömän hyvin (Jukurit voitti Liiga-joukkueista HPK:n ja Kärpät). Kaikille – minulle ennen kaikkea – iski silloin vauhtisokeus, että voimme mennä vain eteenpäin ja tuoda uusia asioita. On kolme asiaa, joihin minä uskon menestyksen luomisessa. Ensimmäisenä on tehdä tutuista asioista tärkeitä. Liittyvät ne sitten pelaamiseen, päivittäiseen muuhun tekemiseen, johtamiseen tai toimintaan. Toisena menestystekijänä on oppia sietämään vaikeita asioita – sellaisia asioita, joita ei voida hallita. Kolmantena on se, että jos haluat luoda kilpailuetua, täytyy luoda jotain uutta.

– Me menimme liian nopeasti uusiin asioihin. Olin innoissani, halusin ajaa liian nopeasti uutta sisään. 16 uutta pelaajaa oli kuitenkin jo uusi asia. Olisi pitänyt opetella sitä, mitkä olivat meille tuttuja asioita. Kyllä puhuttiin ja tehtiin, mutta lipsuimme takapaineesta, blokkaamisesta, alle menoista ja maalinedustan jämäkkyydestä. Asioista, jotka pitää olla aina voittavassa jääkiekossa.

Runkosarjan seitsemäs peli Hermestä vastaan toimi ratkaisevana herätyksenä.

– Johdimme tuota kotipeliä, mutta hävisimme sen 2–4. Voi tuoda tilastot ja sanoa, että hallitsimme peliä. Oli kaikennäköistä. Hylättiin maalia. Mutta kun katsoin joukkuetta, sanoin, että eihän me v***u olla siellä päinkään.

– Jatkoimme harjoittelua. Loimme viisi tuttua asiaa, jotka vievät tästä eteenpäin. Putsasimme kaikki vanhat asiat seiniltä. Se syntyi joukkueesta. Sanoin joukkueen johtaville pelaajille, että toimikaa te nyt, ei se ole minun asiani. He sanoivat viisi asiaa, joista tuli tärkeitä, ja syntyi identiteetti "me emme anna ilmaisia".

Jukurit hävisi vielä kahdeksannen ottelunsa Vantaalla, mutta tuota peliä edelsi tavallista kovempi treenijakso.

– Pelaajien mainitsemat viisi asiaa näkyivät Vantaalla jo. Emme sen jälkeen tehneet mitään vapaapäivänä ja voitimme RoKin 9–2. Sen jälkeen se oli yhtä lentoa.

– Tiukassa hetkessä johtavat pelaajat olivat tuolloin kovia jätkiä. Vaikka aika kovalla kädellä mentiinkin, kukaan ei ollut lähdössä pakoon, vaan vastuuta kannettiin. Joukkue alkoi nousta siitä.

Auttava puhelu Kouvolasta

Pennaselle itselleen tärkeää henkistä tukea syksyn synkkinä hetkinä tarjosi KooKoon päävalmentaja Petri Mattila.

– Hän soitti minulle viime syksynä Vantaa-pelin jälkeen, kun oli vaikea hetki. Olemme jääkiekon ystäviä ja varmasti molemmat kunnioitamme toistemme ammattitaitoa, mutta emme todellakaan soittele edes vuosittain. Olin valtavan otettu siitä, että hän soitti, että miten sinulla Antti menee. Että olen varmaan ainoa valmentaja – niin kuin olikin – joka on ollut tuossa samassa tilanteessa. Valmentamassa joukkuetta, jolla on jo Liiga-paikka mutta joka pelaa vielä kauden verran Mestistä. Saada se motivoitumaan.

On helppo kuvitella, ettei kyseessä ollut helppo paikka valmennuksellekaan.

– Juttelimme "Peten" kanssa 45 minuuttia. Se oli siihen kohtaan tosi hyvä puhelu. Arvostan sitä. Eihän heilläkään KooKoossa ollut viime vuonna kauhean helppoa. Puhuimme siitä, miten hän käsitteli sitä asiaa. Siinä tilanteessa oli niin paljon sellaisia häiriötekijöitä, jotka eivät yleensä kuulu jääkiekkoon.

Petri Mattila kilautti Pennaselle vaikealla hetkellä.
Petri Mattila kilautti Pennaselle vaikealla hetkellä.
Kuva © Antti Varonen

Mitä uutta?

Jukurien nousun takeena oli vastuullisemman puolustamisen ohella se, että mikkeliläiset pystyivät olemaan pidemmällä ajanjaksolla sarjan joukkue vaarallisin suunnanmuutoksissa. Jukurit käänsi kauden aikana hyökkäyksiä pääsääntöisesti nopeasti pystyyn, mikä oli suhteessa sekä vastustajiin että omiin pelaajiin. Valtaosa vastustajajoukkueista karvasi niin syvältä – joko tolpalta tai ajamalla maalin taakse – ettei kiekottelu ollut useinkaan järkevää. Jukurien nopeustaitavat pelaajat ja syöttötarjontojen huolellinen organisointi mahdollisti lisäksi kiekon pysymisen mukana kovassakin vauhdissa – ja hyökkääminen oli siten tehokkainta.

Jukurit tehtaili runsaasti maaleja yhden–kahden syötön suorahyökkäyksistä. Pelissä oli kuitenkin yhä rytmittävänä elementtinä myös hitaampi vaihde (palautukset, hidastukset ja viivelähdöt) niitä tilanteita varten, kun vastustajat olivat vetäytyneet keskialueen ohjauspeliin.

Mutta peliin tuli uusiakin asioita, joihin Pennanen alkukauden häiriötekijänä viittasi. Nekin lähtivät myöhemmin poikimaan, kun puolustamista koskevat perusasiat oli saatu viilattua säälliselle tolalle.

– Pelaajakehitystyö oli kuluneelle kaudelle selkeä teema. Edelleen se, että pelaaja pystyisi pelaamaan nopeammin, mutta mukaan tuli maalinedustapelaaminen ja ennen kaikkea yhteistyö hyökkäyssuuntaan. Se, että pystyisimme olemaan tehokkaampia kulmapeleissä ja hyviä ennakoimaan peliä laitojen lähellä, Pennanen kertoo uudistuksista.

Hyökkäysalueella Pennasen ajatuksissa korostui pelaajien pitäminen leveällä, mikä loi kulmapeleihin syvyyttä. Jukurit operoi kulmapeleissä tasapainoisesti kolmella kaistalla, pitämällä kiekkoa ja hyökkääviä pelaajia jatkuvasti liikkeessä ja hyödyntämällä paljon kiekollisen ja kiekottoman pelaajien vastaliikkeitä.

Jukurit harjoitteli paljon sitä, miten jatkaa peliä erilaisten hyökkäysalueen tilanteiden jälkeen ja kuinka voittaa kiekot takaisin laukausten jälkeen, myös maalinedustaa ylimiehittämällä.

Harjoitteluun tuli uutena painopisteenä myös siniviivalaukauksien aikainen maskimiehen liikkuminen. Jukurit harjoitteli systemaattisesti painottomalta puolelta maalille liikkuvaa maskia ja tämän maskimiehen tekemää ohjausta. Tämä oli peleissä yksi toimiva maalinteon malli monipuolisten variaatioiden joukossa.

Paitsi peli myös tulokset puhuivat lopulta vahvaa kieltä uudistusten ja Jukurien joukkuetyöskentelyn puolesta. Jukurit voitti kahdeksan ensimmäisen runkosarjaottelunsa jälkeen lopuista runkosarjakoitoksistaan 37 ja hävisi vain viidesti. Jukurit laittoi Mestiksen runkosarjan joukkuepiste-ennätyksen uuteen uskoon 118 sarjapisteellä. 207 tehtyä ja 109 päästettyä maalia oli 50 runkosarjaotteluun vahva saldo.

Jääshakkia Kiekko-Vantaan kanssa

Pennanen otti runkosarjan jälkeen Kiekko-Vantaan mielellään playoff-vastustajaksi, mutta runkosarjakahdeksikosta muodostui paradoksaalisesti mikkeliläisten pahin haaste pudotuspeleissä. Tähän vaadittiin tosin se, ettei Jukurit onnistunut neljännessä ottelussa pitämään johtoasemaansa varsinaisen peliajan neljää viimeistä minuuttia.

Kiekko-Vantaa sai käännettyä sarjan tasaiseksi horjuttamalla Jukureita pelillisesti oikeilla aseilla – heidän päävalmentajansa Simo Mälkiä oli osaava jääshakin pelaaja. Pennanen joutui toden teolla koetukselle, mutta keksi Vantaan siirtoihin yleensä vastauksensa

Yksi Vantaan vahvuuksista oli puolustajien kiekollisessa taitavuudessa. Vantaan puolustajilla riitti syöttöosaamista avata peliä pieneen tilaan suoraan keskelle ilman pakki–pakki-levitystä. Kun Jukurit puolusti hyökkäysalueella leveältä, keskellä oli juuri riittävä rako, mihin Vantaa pystyi iskemään. Sarjan edetessä Pennanen kuitenkin viilasi hyökkäysalueen puolustuspeliä tiukempaa keskustan sulkemista kohti.

– Emme olleet millään päästä heidän pakkeihinsa kiinni. Jouduimme Vantaa-sarjassa jumppaamaan pelaamistamme ja muuttamaan hyökkäysalueen puolustamista, kun Vantaa hyökkäsi paineen alta, Pennanen myöntää.

Kiekko-Vantaa oli myös ottanut huomioon sen, että lähes kaikki Jukurien puolustajat pelasivat leftin kätisyydellä. Säännöllisesti pelanneista puolustajista vain Jarno Pavén oli rightin mies. Rightilla pelasi hänen lisäkseen ainoastaan kolmessa ottelussa hajaminuutteja saanut seitsemäs puolustaja Vilho Virmavirta.

Kiekko-Vantaa paimensi ohjauspelissään Jukurit mikkeliläisten vinkkelistä katsoen oikeaan laitaan, josta leftin puolustajilla ei ollut kelvollisia syöttösuuntia tarjolla. Jukurit vastasi ottamalla säännöllisesti käyttöön hyökkäyssinisen oikeassa laidassa avauksien aikana kärkkyvän venyttäjähyökkääjän. Jukurien puolustajat pelasivat tälle paljon pitkiä avauksia, jotka venyttäjä ohjasi suoraan päätyyn. Tämä oli toki pois Jukurien suorahyökkäyspelaamisesta, eikä joukkue hyökännyt ihanteellisesti tiiviinä rintamana, mutta kuten Pennanen sanoo: idealistit eivät tapaa voittaa.

– Halusimme pitää Vantaan viisikkoa venyttäneellä hyökkääjällä huolta siitä, etteivät kiekot jää keskialueelle. Päästiin kuitenkin päätypaineeseen, kun ajoitukset olivat kunnossa. Jopa meidän keskikaistamme hyökkäsi ekana sinne. Tässäkin täytyi löytää keinot voittaa, eikä ollut kyse idealismista.

Jukurit ei pystynyt kuitenkaan vastaamaan isokokoisemman ja vahvemman Vantaan jämäkkään peliin kummankaan maalin edustalla. Mikkeliläiset kokivat lisäksi maalivahtiongelmia Juhana Ahon loukkaantumisen ja Mika Norjan ailahtelun myötä. Jukurit hankki kuudennen pelin alla loppukevääksi Christian Heljangon, joka venyi sittemmin useisiin huipputorjuntoihin.

Jukurivalmennuksen kovin haaste oli kuluneena keväänä Kiekko-Vantaa.
Jukurivalmennuksen kovin haaste oli kuluneena keväänä Kiekko-Vantaa.
Kuva © Antti Varonen

Usko säilyi

Vaikeuksista huolimatta Pennanen oli koko Vantaa-sarjan ajan luottavainen. Vaikka seitsemäs peli oli tuloksellisesti tiukka, Jukurit hallitsi pelin virtausta läpi ottelun pysymällä selvästi suurimman osan ajasta kiekossa.

– Seitsemännessä pelissä olimme paljon parempia. Erittäin hyviä. Kuudennessa pelissäkin puolesta välistä eteenpäin olimme tosi hyviä. (Jukurien puheenjohtaja) Jukka Toivakka laittoi minulle sen pelin jälkeen viestiä, että kohti huomista. Laitoin, että huomenna hoituu.

Hoitui, ja spekulointi on siltä kantilta turhaa, mutta jäi sille hiukan aihettakin. Kun jatkopaikka oli kuitenkin niin hilkulla, mitä jos seitsemäs ottelu olisi päättynyt toisin?

– Uskon, että Vantaa olisi mennyt aika pitkälle. Mutta jos 3–0:sta häviät 4–3, se olisi ollut helvetin kova paikka. Näen niin, että kun on noin pienestä kiinni ollut, se nostaa mestaruuden entistä isommaksi. Kaikki tajuavat, kuinka pienestä voi olla kiinni, että kääntyy toiseen suuntaan. Tietenkin kun tuloksen taakse olisi katsonut, eihän se olisi muuttanut sitä, että pelaajakehitystyö toimi. Edelleen olisin kokenut niin, että sillä puolella toimimme hyvin, harjoittelimme paljon ja pelaajat menivät eteenpäin.

– Olisi silti jäänyt sellainen maku, että helvetti soikoon. Se olisi ollut tälle joukkueelle ennen kaikkea viestinnällisesti helvetin huono juttu. Taas jotkut populistit olisivat kaivaneet kabinettipuheet esille. Nyt ei ollut mitään sellaista. Liigalisenssin hakuun ansaittu voitto hoidettiin viime vuonna ja nyt vielä vahvistettiin sitä, kun Jukurit meni voittajana Liigaan. Jos viiden–kymmenen vuoden päästä palataan taaksepäin, nämä molemmat joukkueet olivat iso osa Jukurien historiaa.

Hokkia kypsemmin

Niukin naukin peitotun Kiekko-Vantaan jälkeen Jukureita odotti välierissä KeuPa HT. Keuruulaisten pelissä oli samoja Meidän pelin elementtejä kuin Kiekko-Vantaalla, selkeät kaksi rytmiä sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan.

KeuPa HT pystyi pitämään kotiottelut tasaisina Jukureita vastaan ennen kaikkea Antti Karjalaisen varman maalivahtipelin turvin. Pennasen mielestä selkeä ero Vantaa-sarjaan tuli kuitenkin siinä, ettei KeuPa HT:llä ollut kiekollisesti niin taitavia puolustajia.

Moni odotti KeuPa HT:n jälkeen Hokista Jukureille suhteellisen tasaista vastusta, olihan Hokki onnistunut voittamaan Jukurit runkosarjassa kahdesti. Hokki otti kuitenkin finaaleissa kohtalokkaita riskejä puolustuksensa kustannuksella: kajaanilaiset eivät pelanneet keskialueen ohjauspeliä käytännössä lainkaan, vaan tilanne toisensa perään ajoivat Jukureita pois maalin takaa. Kahdessa ensimmäisessä finaalissa myös Hokin puolustajat ajoivat syvälle tukemaan hyökkäyksiä. Hokki oli tehnyt näin myös runkosarjan kohtaamisissa, ja jukurivalmennuksella oli vastalääkkeet valmiina.

Hokki oli kaksi ensimmäistä peliä nesteessä Jukurien puolustusalueelta lähteneiden vastahyökkäysten kanssa. Jukurit hyödynsi laidan kautta -syöttöjä ja niiden suuntaan ennakoivia räjähtäviä spurtteja, ja löi näillä laudalta yleensä yhden Hokki-pelaajan kerrallaan.

– Kun Hokki oli antanut kahdessa ensimmäisessä pelissä meille paljon ylivoimahyökkäyksiä per ottelu, he lopettivat niiden antamisen. Heidän pakkinsa eivät enää ajaneet koko aikaa vastaan näiden pelien jälkeen. Kahdessa ekassa pelissä pääsimme kuitenkin iskemään tähän. Olimme muuttaneet sentteripeliä ja lähtöpeliä sen suhteen, ja onnistuimme siinä tosi hyvin. Hyökkääjien laitojen lähellä pelaamisen piti olla hyvää, jotta näistä syntyi jotain, Pennanen kertoo.

Jukurit vei Hokkia ensimmäisessä finaalissa 5–2, ja toinen päättyi Kajaanissa 3–4-vierasvoittoon. Hokki tuli kolmanteen finaalipeliin puolustajien osalta jo varmistavammin, mutta onnistui luomaan vain neljä maalipaikkaa.

– Peli tasoittui, mutta kyllähän me hallitsimme pelejä kotona. Viimeiseen peliin maalipaikat vähenivät huomattavasti. Emme saaneet paikkoja enää suorahyökkäyksillä, vaan päätypeleistä ja joistain riistoista.

Hokin korjausliikkeet tulivat kuitenkin liian myöhään. Vaikka kajaanilaisilla oli neljännen finaalin jatkoerissä hetkensä, kausi sai lopulta arvoisensa kruunun, kun Mestis-runkosarjassa Tero Forsellin ennätyspistemäärää (71 pistettä) sivunnut Oula Palve kiskaisi tyylikkään syöttökuvion päätteeksi tarkalla rannelaukauksellaan Jukurit mestariksi. Pennanen sai samalla hienon viimeisen sulan hattuunsa mestaruuden merkiksi Mikkelissä.

– Ehkä me olimme pikkaisen monipuolisempi joukkue ennen kaikkea puolustussuuntaan. Hyökkäyspeli oli molemmilla kohtuullisen samanlaista. En tiedä, onko oikea sana, että olimme Hokkia kypsempiä, mutta emme antaneet heille ilmaisia paikkoja. Näin minä sen näen, Pennanen summaa viimeisen finaalisarjansa Jukureissa.

"On saanut keskittyä pelkästään omaan tehtävään"

Kausikohtaisen perkaamisen jälkeen on aika vetää Pennasen kokemukset ja opit Jukureissa yhteen. Pennanen osoittaa tässä yhteydessä ensiksi kehunsa hyvälle tiimille, jossa vastuut jakautuivat onnistuneesti.

– Apuvalmentaja Timo Turunen, maalivahti- ja videovalmentaja Juha Lehtola, joukkueenjohtaja Mikko Hakkarainen, huoltajat, lääkäri ja kaikki ovat olleet tosi hyviä. On saanut keskittyä pelkästään omaan tehtävään. Ei ole tarvinnut miettiä, koska testaamme, koska on harjoituspelejä, koska lähdemme, miten matkustamme, missä syömme ja niin poispäin.

Erityisen tärkeä työkaveri Pennaselle on ollut kaikki Pennasen jukurikaudet apuvalmentajana toiminut Turunen, joka siirtyy ensi kaudeksi Lehtolan ja Pennasen kanssa HPK:hon. Pennanen ja Turunen kävivät päivittäin avointa ja rehellistä keskustelua, eikä heillä ollut asiaa, josta toiselle ei voisi eriävää näkemystään kertoa.

– "Tumba" on aikuinen ihminen, joka on nähnyt niin paljon enemmän kuin pelkkää jääkiekkoa. On työskennellyt ensipelastajana ja tehnyt mielenterveystyötä. Elämänkokemus on niin laaja, että hän pystyy sitä kautta auttamaan niin pelaajia kuin minuakin. Asiat menevät oikeaan laatikkoon. Hän tekee lujaa töitä ja on luotettava. Tumba on myös hyvä innovoimaan uusia harjoituksia. Hänellä on harjoituspankissa paljon hyviä ideoita, pieniä hyviä lisiä. On hyvä siinä, Pennanen sanoo.

Turusen mukaan Pennasella on ollut koko ajan selkeät päämäärät ja tavoitteet ja käsitys siitä, millaista Jukurien toiminnan tulee olla.

– Hän osaa ilmaista ne asiat todella hyvin; se on hänen erityistaitonsa asioiden aistimisen ohella. Hän on todella hyvä ja selkeä johtaja, pitää itsensä ajan tasalla ja sivistää itseään monella tavalla. Pennasella on hyvin laaja-alainen käsitys kaikesta: urheilusta ja elämästä yleensäkin. Hän on myös tosi hyvä delegoimaan, antaa vastuuta niin pelaajille kuin apuvalmentajille kykyjen mukaan, Turunen kuvaa Pennasta.

Pennasen perintö

Valmentajan siirtyessä toisaalle puhutaan usein perinnöstä, ja jos sellainen selkeästi jää, se viestii myös seuran kulttuurin vahvuudesta. Millaisen perinnön Antti Pennanen toivoo Jukureihin jäljiltään jäävän?

Sitä arvioitaessa on hyvä pohtia onnistumista niissä tavoitteissa, joita Pennasella oli Jukureihin tullessaan: pelin ja pelaajien kehitystyö, identiteetin vahvistaminen sekä menestyminen.

– Jos mietitään toissakautta, teimme pelaajakehityksen kanssa hyvää työtä. Toissakauden jälkeen tuntui luontevalta lähtökulmalta, että tulemme pelaajakehitystyö edellä. Joitakin asioita toimme peliin lisää, jotta pysymme mukana. Onnistuimme siinä. Lopun kaiken onnistuttiin myös neljän ketjun työmies- ja urheilujoukkueesta muodostuneen identiteetin vahvistamisessa, ja lopputulos tietenkin oli hyvä. Minua lämmittää eniten, että se tuli pelaajakehitystyön ja pelin kehitystyön kautta, Pennanen iloitsee.

– Uskon, että aika moni meni pelaajana eteenpäin; menneellä kaudella eniten maalivahti Juhana Aho, pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu kiekollinen ja nopea puolustaja Teemu Suhonen ja hyökkääjät Oula Palve, pudotuspelien pistepörssin voittanut Roope Ranta, 22 maalia runkosarjassa tehnyt, vahvasti puolustava ja kamppaileva Jaakko Turtiainen sekä pudotuspelien maalipörssin voittanut Teemu Turunen. Uskon, että pelaajissa ja perinnössä, mikä jää, urheilullisuus ja vastuullisuus pysyvät vahvasti mukana.

Jaakko Turtiainen saa Pennaselta kiitoksia kehittymisestään.
Jaakko Turtiainen saa Pennaselta kiitoksia kehittymisestään.
Kuva © Timo Savela

Viisikosta yksilöön

Entä mitä muutoksia Pennasen jääkiekkoajattelussa on jukurivuosina tapahtunut? Vaikka viisikkopeli ja pelaajakehitystyö eivät ole vastakohtia, on Pennanen siirtynyt ensin mainitusta yhä vahvemmin miettimään sitä, miten yksittäistä pelaajaa saa kehitettyä pelin vaatimuksissa, urheilijana ja ihmisenä hänen yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Jukuripuolustaja Ilkka Vaarasuo kiteyttää Pennasen nykyisen filosofian osuvasti:

– Isossa kuvassa Pennanen on tuonut yksilön vastuuta esille, ja siitä on paljon puhuttu. Että yksilö ottaisi omasta tekemisestään vastuun isossa kuvassa. Ajatuksena, että se siirtyy myös kentälle. Tämä on kuitenkin pelaajien peli, ja pelaajat vaikuttavat omilla ratkaisuillaan lopputulokseen. Ylipäänsä yksilö sai suunnitella treenatessa itseään parhaiten auttavaa juttua – totta kai yhteistyössä valmennuksen kanssa. Ja jos ihan jäällä miettii, niin puuhasimme luisteluvoiman kanssa ja luistelimme paljon koko kauden aikana, Vaarasuo kuvaa.

Pennanen sai Jukureissa myös arvokasta ensimmäistä kokemustaan siitä, miten ottelukohtainen valmistautuminen korostuu miesten pudotuspeleissä, kun joukkueet ovat taktisesti valveutuneita.

– Huomasin, kuinka erilainen maailma playoffit on pelata samaa joukkuetta vastaan. Kuinka isossa osassa pienten asioiden valmentaminen ja kehittäminen ovat, Pennanen toteaa.

Avoimena opponoinnille

Pennanen muovautui jukuriaikana vahvasti myös johtajana ja ihmisenä. Pennasesta on kuoriutunut vuosien saatossa kärsivällisempi, rauhallisempi ja inhimillisempi valmentaja, joka on parempi pelin aikaisessa toiminnassa ja yksittäisen pelaajan ohjaamisessa.

Muutos on ollut merkittävä siihen, kun takavuosina HPK:n juniorit pelkäsivät kovaa vaatimustasoa ylläpitäneen ja herkästi kiihtyneen Pennasen harjoituksia.

– Olen ollut pelin puolelta valmis jo pitkän aikaa, en sitä epäile. En ole kuitenkaan ollut valmis johtamisen puolelta ja henkilökohtaisesti. Kaksi lasta on syntynyt, olen käyttänyt työnohjaajaa neljä vuotta HIFK-ajoista saakka ja niin poispäin. Koen, että isoin kasvu on tapahtunut siinä, kuka minä olen. En ole myöskään enää niin huolissani siitä miten minulle käy. Se valuu tietysti johtajuuteen.

Pennanen sai maltillisuudesta oppia apuvalmentaessaan vuodenvaihteessa alle 20-vuotiaiden maajoukkuetta. Vaikka jokainen valmentaja johtaa joukkoja erilaisena persoonana, nuorten maajoukkueen hillitty päävalmentaja Jukka Jalonen toimi Pennaselle hyvänä, ammattimaisena esimerkkinä.

Antti Pennanen oppi Jukka Jaloselta (toinen oikealla) kärsivällisyyttä nuorten Leijonien valmennustiimissä.
Antti Pennanen oppi Jukka Jaloselta (toinen oikealla) kärsivällisyyttä nuorten Leijonien valmennustiimissä.

Pennanen ei myöskään arastellut käydä jukuriaikoinaan johtajuudestaan keskustelua joukkueen kapteeniston kanssa. Kauden 2013–2014 jukurikapteeni ja Pennasen pitkäaikainen ystävä Pasi Järvinen on toiminut opponoijan roolissa peliuransa jälkeenkin. Hän on Pennaselle niitä jokaisen valmentajan uskottuja, joiden kanssa keskustellaan usein pelistä ja joilta kuunnellaan oppimismielessä eriäviä mielipiteitä.

Pennanen on sanonut soittavansa Järviselle, kun tarvitsee rehellisen mielipiteen johonkin asiaan.

– Valmentajille on tärkeintä, etteivät he kuvittele tietävänsä jo kaikkea, vaan haluavat lisää ymmärrystä ja erilaisia mielipiteitä. Olemme keskustelleet paljon, ja olenkin yrittänyt olla haastava opponoija. Antti luottaa siihen, että sanon näkemykseni, vaikka olisin eri mieltä. Välillä vähän kinataan, enkä allekirjoita kaikkia ajatuksia juttelematta, mutta lopulta mennään yhteiseen suuntaan, Järvinen setvii.

Pennanen on keskustellut Järvisen kanssa paljon pelaajan ajattelumaailmasta ja hyvinvoinnista sekä ihmisten johtamisesta. Pennanen haluaa tehdä itselleen vahvuuden siitä, että osaa toimia hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja johtaa monipuolisesti tilanteen vaatimalla tavalla.

– Kun pelaaja saa palautetta, pelaa se huonosti tai hyvin, niin mitä se ajattelee. Välillä pelaaja ja valmentaja katsovat asiaa eri puolelta, vaikka he ovat menossa samaan suuntaan. Sellaisessa yritän olla apuna, kun oma urani on vielä niin lähellä. Olin kuitenkin vahva toimimaan ryhmässä. Ja usein kun olin kapteenina, oli paljon nuorempia ja vanhempia pelaajia ja kävin myös organisaation muiden jäsenten kanssa keskustelua. Varmaan senkin takia Antti on ajatellut, että minulta voi saada jotain siihen, mitä pelaaja missäkin tilanteessa kokee, Järvinen valottaa.

– Jämäkkähän on helppo olla, mutta on tärkeää pysyä aina johdonmukaisena, jotta pelaaja kokee koko ajan olevansa samalla puolella. Niin Antti tekee. Ja usein kun asian ottaa maltillisemmin, viesti on vahvempi, Järvinen kuvaa Pennasen kasvua.

Jukurien monivuotinen varakapteeni Vaarasuo on käynyt niin ikään Pennasen kanssa avointa keskustelua johtajuudesta. Vaarasuo on Järvisen kanssa samoilla linjoilla.

– Tietysti kun elää tunteella pelissä, se saattaa lähteä välillä viemään ja läikkyy joskus yli itse kullakin. Varmasti sillä saralla Pennaselle on tullut kehitystä. Toisaalta ei se hänen valmentajataitoaan tai uskottavuuttaan ole missään määrin syönyt. Hän on ollut aito persoona, oma itsensä, mikä on johtamisessa hyvin tärkeää – ettet yritä olla joku tai jonkun näköinen. Pennanen on siinä mielessä ollut uskottava valmentaja. Varsinkin menneellä kaudella hän on puhunut paljon yleisesti johtamisesta ja tuonut huippu-urheilijoiden ja kautta esimerkkitapauksia siitä, millä tavalla urheiluhistoriassa on ollut johtavia pelaajia, Vaarasuo paljastaa.

Vaarasuo kokee näiden konkreettisten esimerkkien olleen pelaajalle hyödyllisiä.

– Kyllähän ne tietysti aina auttavat. Tässäkin käännytään Pennasen korostamaan yksilön vastuuseen. Kun puhutaan lajista riippumatta urheilun huippuyksilöstä, kyllähän he ovat äärimmäisen itseohjautuvia ja tietävät, mitä tekevät. Ainakaan vaikea sitä on lähteä kieltämään, etteivätkö tällaiset yksilöt ole huippuja myös itsejohtamisen saralla.

Miesten päävalmentajaksi oikeaan aikaan

Mestis ja Jukurit oli Pennaselle jälkeenpäin miettien optimaalinen ympäristö kehittyä valmentajana – pystyen samalla takomaan tulosta. Pennanen näkeekin ottaneensa miesten päävalmentajan tehtävät Jukureissa vastaan sopivaan aikaan sopivassa paikassa.

– Päävalmentajaksi siirtyminen olisi voinut tapahtua joskus aikaisemminkin Hämeenlinnassa, mutta en kokenut silloin vielä missään nimessä olevani valmis ja sen takia lähdinkin maailmalle. Ensin apuvalmentajaksi HIFK:hon (2011–2013), sitten KalPaan (2013) ja sen jälkeen päävalmentajaksi Mikkeliin. Kaikki nämä kuusi vuotta miesten tasolla ovat tehneet hyvää, on ollut paljon yhteistyötä huippu-osaajien kanssa. Koen, että olen ensi kaudella myös valmis ottamaan HPK-haasteen vastaan. Olen halunnut tehdä sen kestävälle pohjalle, että olisin valmis, pian 17 vuotta valmentanut Pennanen kertoo.

Haaste Hämeenlinnassa

HPK:ssa Pennasta odottaakin korostuneesti haaste, jossa häntä tullaan mittaamaan astetta kovemmin. Varsinkin kun ottaa huomioon turbulenssin, joka on HPK:ta viime vuosia kehystänyt.

Pennanen pohtii itsekin, että HPK:n seurakulttuurin täytyy kehittyä jatkossa merkittävästi. Esimerkiksi valta ja vastuu jääkiekkoasioista täytyisi saada aidosti jääkiekko-osaajille.

– Haastava matka ja paljon kehitystyötä on edessä. Se juttu ei ole muutamien ihmisten varassa, vaan kokonaisuus täytyy saada kestämään ja kaikki hämeenlinnalaiset ja ennen kaikkea hpk:laiset tekemään sen eteen töitä. Olen kuullut, että siellä on ollut yhtenäisyydestä pulaa. Joku on tuota mieltä, joku tuolla ja joku täällä, syyttelyä ja selittelyä.

Antti Pennanen kaipaa HPK:hon yhtenäisyyttä.
Antti Pennanen kaipaa HPK:hon yhtenäisyyttä.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Pennanen haluaa HPK:n työskentelevän jatkossa uutterammin varsinkin pelaajakehityksen eteen.

– HPK:ssa voi olla mielikuva, että sieltä on tullut ihan hyviä pelaajia – Otto Paajanen, Robert Leino, Petteri Nikkilä, Teemu Rautiainen... Mutta jos aletaan miettiä, milloin viimeisin kenttäpelaaja on mennyt NHL:ään, mennään tosi kauas. Vaatimustasoa pitää nostaa jo ajattelussa: Olemmeko tyytyväisiä siihen, että A-junnut voittavat hyvän maalivahti- ja viisikkopelin avustuksella Suomen mestaruuksia vai haluammeko oikeasti miettiä, miten Eetu Tuulolasta ja Joni Tuulolasta tulee NHL-pelaajia? Miten saisimme tällaisia pelaajia vietyä kansainväliselle huipulle? Missä on seuraava Juuso Hietanen, seuraava Antti Miettinen, seuraava Niko Kapanen? Mistä he ovat tulossa? Ei heitä ole näkynyt pitkään aikaan. Pelaajakehitys on varmasti ok, mutta sen pitäisi olla kiitettävä. Miksi JYPistä ja Kärpistä tulee näitä, mutta HPK:sta ei tule?

Yksi ratkaisevimmista syistä on liian vähäiselle painotukselle jääneessä luisteluvoiman kehittämisessä. Jukureissa pelaajat luistelivat Pennasen harjoituksissa kovaa ja paljon, mutta HPK:n junioreissa luistelun jumppaaminen on jäänyt Pennasen mukaan sivuraiteelle.

– Paajanen, Leino, Nikkilä ja Rautiainen ovat kaikki hyviä pelaamaan, mutta luisteluvoimaa puuttuu. On otettava huomioon, että olen valmentanut heitä kuitenkin aika pitkään junnuissa ja kritisoin nyt itseäni tässä asiassa. Tällä kokemuksella tekisin asioita toisella tapaa kuin mitä A-junnuissa ja B-junnuissa tuli silloin (2006–2011) tehtyä.

– Tein silloin kaikkeni. Oli kova johtaminen, vaatimustaso ja viisikkopeli. Ne olivat avaimet menestykseen. Helvetin ohuella, kun tullaan miesten maailmaan. Menestyimme silloin, enkä jäänyt kiinni vielä siitä, vaikka alitajuisesti tiesin, etten ollut vielä valmis, kun puhuttiin HPK:n Liiga-valmentamisesta.

Vaikka pelaajista tuli hyviä, Pennanen haluaa kääntää ajatukset sitä, miten heitä olisi saatu hiottua vielä pykälän paremmiksi.

– En tajunnut sitä, että tässähän on vielä kansainväliseksi pelaajaksi matkaa. Nyt 20-vuotiaiden maajoukkue avasi silmiäni siitä, miten Sebastian Aho ja Patrik Laine ovat niin hyviä. Paljon on kehitystyötä tehtävä. Kuinka kauan siihen menee, en pysty sanomaan. Mutta uskon, että pystymme kehittämään sitä työtä. Asiat eivät tapahdu nappia painamalla, eikä se riitä, että muutama ihminen vaihtuu. Pitää vaihtua monen ihmisen tapa ajatella ja tehdä töitä.

Harjoittelutunnit nousuun

Kun Pennaselta kysytään nyt, millaiseen kauteen hän olisi vuoden päästä HPK:ssa tyytyväinen, korostuu vastauksessa juuri onnistunut pelaajakehitystyö. Asia, jonka parissa Pennanen Jukureissakin ahkeroi.

– Olen tyytyväinen, jos HPK:n pelaajia on 18-vuotiaiden ja 20-vuotiaiden kisoissa ja pelaa mahdollisesti miesten maaotteluita. Pystyisimme kehittämään päivittäistä tekemistä, meidän identiteettimme vahvistuisi ja olisimme kauden jälkeen sellainen seura, johon pelaajat haluaisivat tulla. Jos näissä asioissa onnistumme, uskon, että pelaamme playoff-jääkiekkoa.

Pelaajien kehittämiseksi Pennanen aikoo nostaa HPK:n edustusjoukkueen harjoitusmäärät Mikkelin tasolle – niin että harjoituksia on säännöllisesti kahdesti päivässä.

– HPK:n pelaajakehitystyössä tulee olemaan tärkeää, että ymmärrämme ja teemme, töitä. Emme voi menestyä jos emme tee töitä enemmän ja laadukkaammin kuin muut.

– Tulemme harjoittelemaan HPK:ssa aika lähelle samoin kuin Mikkelissä.

Pelillisesti asiat eivät radikaalisti muutu siirtymässä Mestiksestä Liigaan.

– Kaikki joukkueet pelaavat Mestiksessä taktisesti hyvää jääkiekkoa. Joku tykkää tämän ja joku tuon tyyppisestä, mutta taktisesti pitää asiat olla kunnossa. Jokaisesta joukkueesta tunnistaa tapoja pelata. Siitä kilpailuedun hankkiminen on hankalaa, ja sama se on Liigassa.

Haltuunottosuunnat haltuun

Pennasella on painavia näkemyksiä jääkiekosta lajina. Hän on jo nyt Suomen kärkipäätä pelin valmentamisessa. Pelaajienkin kehittämisestä Pennasella on Mestis-tasolta hyviä signaaleja. Hänellä on puolestapuhujia Jukka Jalosta myöten. Monet merkit viittaavat siihen, että Pennasen, 37, tulevaisuus valmentajana on lupaavalla pohjalla.

Pennasta ohjaa myös valtava kehittymishalu pelinkin osalta. Hän on katsonut siksi paljon jalkapallo-otteluitakin suhteuttaen näkemäänsä ja kuulemaansa jääkiekkoon.

– Jalkapallossa puhutaan esimerkiksi paljon pelaajan haltuunottosuunnista, positiivisesta ja negatiivisesta peliasennosta. Olen miettinyt, mitä nämä voisivat olla jääkiekossa. Muutenkin koen, että uutta tietoa löytyy jääkiekon ulkopuolelta.

Pelaajia NHL:ään

Jukuriaika on lyöty pakettiin, on ennakoitu HPK-pestiä ja puhuttu Pennasen kehittymisestä valmentajana. Mutta mitä unelmia Antti Pennasella on valmentajan urallaan?

– Kyllä ne liittyvät kliseisesti valmentajana kehittymiseen, että pystyn kouluttamaan itseäni monella osa-alueella lisää. Totta kai KHL:t ja maajoukkueet kiinnostavat, mutta jääkiekkomaailma on niin hetkinen, ettei voi tietää, mitä sarjoja täällä on viiden vuoden päästä. Fokus on nyt HPK:ssa ja unelma siinä, että se toiminta kehittyisi ja Hämeenlinnassa pääsisi menestymään ja itse kehittymään. Jos saisi olla mukana joukkueessa, josta menee pelaajia NHL:ään, se olisi yksi unelma HPK-ajallekin. Jos joku pelaaja olisi niin hyvä, se olisi kova juttu.

» Lähetä palautetta toimitukselle