Tulokaskatsaus Ottawasta Washingtoniin

NHL / Artikkeli
Jatkoajan tulokaskatsauksen kolmannessa osassa käydään aakkosjärjestyksessä läpi joukkueet Ottawasta Washingtoniin. Kaikki tarkasteluvälille osuvat joukkueet käyttivät ahkerasti nuorten pelaajien palveluksia hyväkseen.
Katsaus

Tulokaskatsaus Anaheimista Dallasiin
[lue lisää]



Tulokaskatsaus Detroitista NY Rangersiin
[lue lisää]



NHL-kausi 2005-06 oli tulokkaiden
[lue lisää]

Ottawalle tulokkaat ovat tapa, Philadelphialle osa suunnitelmaa, mutta loukkaantumisten takia myös pakko. San Jose kykeni kasvattamaan laadukkaan rookiekatraan pelimiehiksi, vaikka joukkue tappeli koko ajan pudotuspelipaikasta. Pittsburgh ja St. Louis taas keskittyivät jo syksyllä nuoriin pelaajiin.

Ottawa edelleen kykyjenetsinnän mallijoukkue

Ottawan nuoret pelaajat ovat perinteisesti aliarvostettuja, niin nytkin. Ottawa keikkui koko kauden NHL:n kärjessä, mutta siitä huolimatta se ajoi sisään kentällisen pelaajia ja kaiken päälle vielä maalivahdin. Kaiken lisäksi kaikki täyttivät paikkansa enemmän kuin hyvin.

Suurin sensaatio on ilman muuta puolustaja Andrej Meszaros. Kun Ottawa kesällä 2004 varasi slovakkipakin avauskierroksen loppupäässä, piti moni valintaa kaappauksena. Toiset uskoivat, että Meszaros on pelkkä kupla. Nyt Meszarosilla on takana ensimmäinen NHL-kausi. Kukaan ei enää kyseenalaista Ottawan valintaa.

Meszarosin uskomattoman vahvat otteet ovat rauhoittaneet kummasti Ottawaa, joka kesällä erittäin todennäköisesti menettää yhden huippupakeistaan. Meszaros otti kauden lopussa hetkeksi jopa ykköspakin roolin harteilleen, kun Senators kärsi loukkaantumisista. 20-vuotias pakki raatoi jopa reilusti yli puoli tuntia. Se on kova suoritus tulokaspakilta. Meszaros on koko kauden ajan taistellut plus/miinus-tilaston kärkipaikoista, ja hän on tehnyt pisteitä nelisenkymmentä. Kaiken kaikkiaan takana on täydellinen tulokasvuosi.

Ottawan saksalaispakki Christoph Schubert on tehnyt 24-vuotiaana läpimurron NHL:ään. Müncheniläinen on pelannut kauden aikana sekä hyökkääjänä että luonnollisella pelipaikallaan pakkina. Schubert on isokokoinen pelaaja, joka ei välttele fyysistä kontaktia. Mailakin pysyy käsissä, sillä hän on lämännyt kiekon tutkaan yli sadan mailin vauhdilla. Ottawalla on siis käsissään fyysisesti laadukas jääkiekkoilija, jolla kuitenkin on vielä sopeutumisvaikeuksia. Pehmeydestä syytettyyn Ottawa-miehistään saksalaishuligaani tuo kuitenkin uskottavuutta.

Meszarosin ja Schubertin lisäksi Filip Novak on saanut peliaikaa Ottawan pakistossa. Novak on Floridan ja Rangersin hylkäämä pakki, jonka ansiot hyökkäyspäässä ovat mittavat. Vaikka hän pelasi junioriuransa Pohjois-Amerikassa, hän ei vieläkään ole sopeutunut kunnolla pienen laatikon vaatimuksiin. Ottawa on kuitenkin ennenkin tehnyt muiden hylkäämistä pelaajista kiekkoilijoita.

Ottawan tulokashyökkääjät ovat melko tuntemattomia nimiä, mutta kaikilla on heti ollut paljon annettavaa joukkueelleen. Brian McGrattan on valtavankokoinen tappelija, joka varsinkin syksyllä herätti olemuksellaan huomiota. McGrattan on tärkeä mies, sillä hän tuo arvovaltaa Ottawalle. Sitä sillä ei aina ole ollut.

Patrick Eaves on Ottawan-näköinen pelaaja. Senators varasi alle kuusi jalkaa pitkän hyökkääjän Boston Collegesta draftin ykköskierroksella kesällä 2003. Moni ei silloin uskonut, että Eaves hätyyttelee heti tulokaskaudellaan 20 maalin rajapyykkiä. Pienehköstä koostaan huolimatta Eaves ajaa rohkeasti maalille. Kun hän lisäksi ymmärtää peliä hienosti, niin hyvässä tuloksessa ei ole ihmettelemistä.

Harva on lyönyt vetoja siitäkään, että Chris Kelly-niminen 26-vuotias torontolainen tekee kaudella 2005-06 30 tehopistettä NHL:ssä Keskushyökkääjä Kelly teki läpimurtonsa AHL:ssä viime kaudella takomalla 60 tehopistettä. NHL:ssä Kelly on pelannut jämäminuutteja, mutta reilun 12 minuutin peliajalla mies on saanut aikaan paljon.

Ottawan ykkösmaalivahtina on runkosarjan lopun pelannut Ray Emery. Emery on monesti listattu yhdeksi liigan parhaimmista lupauksista, mutta melko tuntemattomana mies on pysynyt. Se taas johtuu siitä, että Ottawa ei hehkuta turhaan pelaajiaan, vaan näytöt puhuvat puolestaan.

Emery on ollut tulokaskaudellaan sekä vakuuttava, että surkea. Alku oli ilmiömäinen, mutta kun Dominik Hasek loukkaantui, joutui Emery hakemaan askelmerkkejään. Ykkösmaalivahdin paikka liigan parhaan joukkueen takana ei ole helppo pesti.

Hasek on tekemässä paluuta maalinsuulle pudotuspeleihin. Jos Hasek ei kykene pelaamaan, on Emeryllä edessä melkoinen tulikoe. Se on ainakin selvää, että Emery osaa hankkiutua otsikoihin, vaikka Ottawa ei niitä kaipaakaan. Emery kun on yksi liigan värikkäimmistä pelaajista.

Philadelphiassa kypsyi kadehdittu sato

Vastustajat ovat kadehtineet aidan takaa Philadelphian uusia tulokkaita jo vuosien ajan. Tänä vuonna Veljellisen rakkauden kaupungissa korjattiin satoa, joka oli vielä odotettua parempi. Flyers kärsi koko kauden ajan loukkaantumisista, ja joutui turvautumaan odotettua enemmän nuorten pelaajien apuun. Nuoriso kiitti luottamuksesta ja pelasi Philadelphian helposti pudotuspeleihin.

Jo syksyllä tiedettiin, että Jeff Carterin ja Mike Richardsin kaudesta tulee menestys. Nuoria senttereitä on pidetty varmoina tulevina tähtinä jo vuosia. Hieman taitavampi Carter ja vähän parempi johtaja Richards ovatkin kasvamassa Philadelphian selkärangaksi. Richards sopeutui joukkoon nopeammin. Carterilla otti aikansa löytää paikkansa, mutta lopulta tilanne näytti siltä miltä pitikin: Carterilla on enemmän pisteitä, Richardsilla enemmän peliaikaa.

Carter ylitti 20 maalin rajapyykin reilun 12 minuutin peliajalla. Suoritus on erinomainen. Richards pelasi reilut 15 minuuttia. Philadelphian nuoret sentterit eivät kuitenkaan lopu edellä mainittuun kaksikkoon. Myös R.J. Umberger pelasi hienon tulokaskauden. Huippulupaus ei koskaan päässyt sopimukseen Vancouverin kanssa, vaan aloitti uransa Phillyssä. Hänestä ei kohistu kauden alussa yhtä paljon kuin Carterista, mutta Umberger sai enemmän peliaikaa kuin Carter ja enemmän pisteitä kuin Richards.

Myös puolustaja Freddy Meyer pelasi suurimman osan kautta ylhäällä. Meyer on kokenut yliopiston käynyt puolustaja, joka on ollut jo muutaman vuoden ajan AHL-joukkue Philadelphia Phantomin profiilipakki. Meyer sai tänä vuonna mahdollisuuden pelata ylhäällä, kun Flyersin pakkeja alkoi kato korjata. Hän onkin ollut suuri apu sekä tasakentällisin, että erityisesti ylivoimalla. Meyer on kerännyt siedettävät tehot yv:llä, ja on vakiinnuttamassa paikkaansa NHL-pakkina.

Flyersin kokoonpanossa on lisäksi vieraillut yli puoli tusinaa hätäapupelaajaa. Heistä nopea hyökkääjä Ben Eager, laituri Matt Ellison ja puolustaja Randy Jones ovat saaneet eniten vastuuta.

Eagerin kausi AHL:ssä ei startannut hyvin, mutta kun hän pääsi ylös paikkaamaan loukkaantumisia, oli pelissä heti eri meininki. Pestin pitkittyessä Eager alkoi kuitenkin suoristaa selkäänsä, ja lähti maitojunalla farmiin. Tosin Philadelphiassa matka AHL:ään ei ole kummoinen. Eager on taannoinen Phoenixin ykkösvaraus, joka on tunnettu kovaotteisesta pelistä. Hän onkin oivallinen pelaaja Philadelphian väkivaltaan tottuneelle yleisölle.

Jones paikkasi loukkaantuneita puolustajia aluksi yhtä hyvällä menestyksellä kuin Meyerkin, mutta taso putosi jatkossa, ja mies on auttanut Phantomisia sittemmin. Ellison tuli Chicagosta kauden keskivaiheilla. Hyökkääjän otteet Philadelphiassa miellyttivät, mutta johto katsoi parhaimmaksi laittaa hänet vielä kehittymään Phantomsiin.

Huomautetaan vielä, että entinen SM-liigapakki David Printz on pelannut maailman kovimmassa kiekkoliigassa tällä kaudella.

Phoenixin ylpeydenaiheena puolustajat

Kun tällä kaudella puhuttiin Phoenixista, puhuttiin Wayne Gretzkystä. Kiekkolegendan valmentama Coyotes jäi pudotuspelijunasta tasaisen varmasti koko ajan, mutta koska iskuetäisyys säilyi, ei joukkue lähtenyt tekemään nuorennusleikkausta. Niinpä Phoenixissä ei nähty tulokastulvaa.

Coyotes voi kuitenkin olla tyytyväinen tulokassatoonsa. Puolustajat Keith Ballard ja Zbynek Michalek ottivat paikkansa nuorten puolustajien eliitistä. Ballardin kova suoritus oli odotettu, onhan kyseessä taannoinen ykköskierroksen varaus. Sen sijaan Zbynek on jäänyt pahasti veljensä Milanin varjoon.

Alkukaudesta lähtökohta oli se, että Ballardille on paikka auki kokoonpanossa, mutta myös Michalek tunkeutui väkisin mukaan. Ammattimaisella otteella työtä tekevä peruspakki Michalek on tehnyt töitä pitkän kaavan kautta saavuttaakseen paikkansa NHL:ssä. Michalekia on kovin vaikea edes pitää tulokkaana, eikä Phoenixin valmennusjohtokaan taida ajatella lähettävänsä märkäkorvaa kentälle. Michalek sai peliaikaa lähes 23 minuuttia ottelua kohden, joten hän syöksyi suoraan pakkieliittiin. Ja vaikka Michalek on puolustava puolustaja, hän teki silti enemmän maaleja kuin Ballard.

Ballard on kaksikosta räiskyvämpi, ja syksyllä Coloradon varaama pelaaja saikin julkisuutta sen verran kuin hyvä tulokaspakki Phoenixista voi saada. Ballard on vielä kaukana valmiista pelaajasta. Vaikka Ballard täyttää syksyllä jo 24 vuotta, niin tämä kausi on kuitenkin vasta toinen ammattilaisvuosi hänelle.

Viime kausi AHL:ssä meni opettelun merkeissä. Offensiivinen pakki ampui vain kaksi maalia. Totuttelu yliopistokiekon jälkeen miesten peleihin on kova homma. Nyt Ballard on löytänyt jälleen maalijyvän, mutta seuraavaksi on saatava kuntoon puolustuspeli. Phoenixilla on kokoonpanossaan Paul Mara, joka voi opettaa Ballardia. Marakin tuli NHL:ään hyökkäävänä pakkina ja joutui opiskelemaan puolustamisen niksit.

Phoenixin puolustuksen tilanne on muutenkin valoisa, sillä Matt Jones on ollut AHL:n parhaita puolustavia puolustajia ja on saanut palkinnoksi pelata muutaman ottelun ylhäällä. Jones ei todellakaan ole mikään maalitykki, yleensä hän on ampunut maalin tai kaksi kaudessa. Phoenixissa uskotaan Jonesin taistelevan pelipaikasta NHL:ssä jo ensi kaudella.

Hyökkääjä Bill Thomas on melkoinen jokerikortti. Jenkkihyökkääjä on noussut heti ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan pelaamaan muutaman NHL-pelin. Thomas on takonut urallaan hyvin pisteitä, mutta liigat eivät ole olleet kovatasoisia.

Phoenixin kokoonpanossa on myös nähty Philadelphian hylkäämä nyrkkeilijä Josh Gratton, ja QMJHL:stä lähtöisin olevat sentterit Yanick Lehoux ja Joel Perrault, sekä Columbuksesta hankittu Tim Jackman, jonka kehitys oli suuri pettymys Columbukselle.

Myös Phoenixin maalivahtinuorukaiset David Leneveu ja Philippe Sauve pelasivat joitakin pelejä.

Pittsburghissa runsaudenpulaa hyvistä tulokkaista

Pittsburgh Penguinsin kokoonpano näyttää kovasti erilaiselta keväällä, kun sitä vertaa syksyn asetelmiin. Pittsburgh houkutteli kesällä veteraaneja. Heitä veti Pittsburghiin ihmelapsi Sidney Crosby ja supertähti Mario Lemieux. Nyt osa veteraaneista on poissa ja Lemieux lopettanut. Mutta Crosby oli maineensa veroinen.

Teini-ikäinen Crosby pelasi täydellisen tulokaskauden ja oli Pittsburghin paras pelaaja. Ainoa kauneusvirhe oli se, että nuorukainen ei käyttäytynyt kaukalossa aina ammattilaisen tavoin. Pahempiakin tapauksia on kuitenkin koulittu tavoille.

Epäonnea ja onnea samaan aikaan oli siinä, että Aleksandr Ovetshkin pelasi vielä hurjemman tulokaskauden. Vuotta vanhemmalta pelaajalta se oli odotettavissakin. Joka tapauksessa Crosby osoittautui pelaajana mainostuksen arvoiseksi, ja hän tulee olemaan liigan ja organisaation näyttävimpiä pelaajia kaukalossa ja sen ulkopuolella.

Pilalle menneen kauden aikana Pittsburgh nuorensi joukkuettaan. Yksi tärkeimmistä pelaajista tulevaisuuden kannalta on Ryan Whitney, joka nostettiin ylös, kun kautta oli pelattu muutama viikko. Whitney aloitti NHL:ssä pistämällä hulinaksi. Hän raatoi isoja minuutteja ja takoi valtavan määrän pisteitä. Kauden mittaan tahti hidastui, mutta vajaankin kauden aikana nuori puolustaja ylitti 30 tehopisteen rajan ja pelasi yli 23 minuuttia per peli.

Whitney tulee johtamaan Penguinsin puolustusta monet vuodet. Saattaa kuitenkin olla, että Sergei Gontshar ei ole aivan paras mentori nuorukaiselle.

Whitneyn lisäksi loppukaudesta Pittsburghin kokoonpanossa pelasi toinen rookiepakki. Noah Welch on hänkin suuri lahjakkuus, joka avasikin NHL-uransa tehokkaasti. Isokokoisen Harvardista Wilkes-Barreen tulleen puolustajan ominaisuudet ovat kuitenkin parhaimmillaan omassa päässä, jossa hänen kokonsa pääsee oikeuksiinsa. Kun Whitney tulevaisuudessa avaa Pittsburghin hyökkäyksiä, suojelee Welch maalivahti Fleuryä.

Marc-Andre Fleury on yksi Kanadan puhutuimmista maalivahtilupauksista aikoihin. Fleuryn nuorella uralla on ehtinyt olla myös paljon vastoinkäymisiä. Hänet muistetaan nuorten MM-finaalin heikosta esityksestä ja NHL-kausikin oli mennä pilalle.

Fleury lähetettiin alkukaudesta farmiin, ja vaikka NHL:ssä pelanneiden vahtien peli ei kulkenut, ei rahasta tarkka Penguins halunnut nostaa miestä ylös. Fleury kuitenkin pelasi AHL:ssä koko ajan vakuuttavasti, ja käytti peliajan hyödykseen. Kun kutsu ylös lopulta kävi, oli Fleury valmis. Kausi ei ollut superlahjakkuudelle sensaatiomainen, mutta hyvä.

Whitneyn tavoin 30 tehopisteen rajan rikkoi reilussa 40 ottelussa myös hyökkääjä Colby Armstrong. Hän oli Pittsburghin ykkösvaraus jo kesällä 2001, mutta kehittyminen NHL-pelaajaksi otti aikansa. Vaikka tehot tältä kaudelta ovat hyvät, ei Armstrong välttämättä tule olemaan Crosbyn tai Jevgeni Malkinin ketjukaveri, vaan hän on enemmän yleispelaaja Steve Rucchinin tyyliin. Armstrong opetteli jo tällä kaudella pelaamaan sekä alivoimaa että ylivoimaa. Peliaikaakin tuli hyökkääjälle hienosti lähes 19 minuuttia per peli.

Kun Pittsburgh vaihtoi kesken kauden valmentajaa, se nosti AHL-koutsi Michel Therrienin vastuuvalmentajaksi. Therrien toi omia pelaajiaan loistavasta Wilkes-Barren joukkueesta ylös. Tärkeimmät heistä olivat Erik Christensen ja Michel Ouellet. Molemmat olivat AHL:ssä tehneet vastustajista hakkelusta.

Varsinkin Ouellet myös aloitti väkevästi. Hän takoi parissa viikossa kymmenen maalia ja oli liigan kuumimpia pelaajia hetken aikaa. Myös Christensen sai pistelinkonsa välillä toimimaan. Kauden mittaan kaverusten polttoaine loppui, ja saldot näyttävät nyt maltillisemmilta. Ensi kaudella kaksikko saa uusia haastajia, ja silloin on tehtävä paluu omien taitojen ylärajoille.

Joka tapauksessa kykyjä kummallakin on. Ouelletin maaliputki oli yllätys siinäkin mielessä, että QMJHL:ssä, jossa maaleja taotaan hakerasti, hän ylsi ”vain” 40 osumaan, eikä AHL:ssäkään maaliverkko ole soinut, vaan rimouskilainen on elänyt syöttöpisteistä. Edmontonilaisen Christensenin kehitys viime kaudesta on ollut nopeaa.

Siirtorajalla Pittsburgh hankki Edmontonista Jani Ridan. Rita sai mahdollisuuden näyttää kykyjään, mutta hyvänä urheilijana tunnettu Rita ei jääkiekkoilijana ole vakuuttanut NHL:ssä. Pelkällä voimalla Rita ei selviä, ja kun NHL:ssä hän ei ole osannut käyttää nopeuttakaan hyväkseen, on NHL-jatko vaakalaudalla.

Maxime Talbot, Shane Endicott ja Matt Murley pelasivat myös ison siivun kaudesta Pittsburghissa. Heillä on jatkossa edessään tiukat ajat, jos he aikovat pelata Pittsburghin kokoonpanossa.

San Josen tulevaisuus vaarallisen valoisa

San Jose Sharksin kummallisesta kaudesta kertoo paljon se, että joukkueessa pelasi peräti yhdeksän tulokasta, vaikka Sharks pelasi suurimman osan kaudesta veitsi kurkulla.

Tehokkain tulokas oli vasta kauden puolivälin jälkeen kokoonpanoon nostettu Steve Bernier joka ehti hämmästyttää taidoillaan puolikkaan kauden aikanakin. Isokokoinen Bernier on voimahyökkääjä, jolla on loistavat kädet. Hänestä on tulossa profiilipelaaja San Joselle.

Tsekkihyökkääjä Milan Michalek pelasi tyydyttävän tulokaskauden hänkin. 40 pisteen raja jäi saavuttamatta. Michalek sai kauden aikana paljon vastuuta ja pelasi muun muassa Patrick Marleaun kanssa. Laituri pelasi lähes 16 minuuttia ottelua kohden.

Michalekin tavoin Marcel Goc pelasi kokonaisen kauden. Saksalaishyökkääjä sai selvästi vähemmän peliaikaa, mutta pyssytti kuitenkin 20 tehopisteen rajan rikki. Kaiken huippu oli kuitenkin se, että San Jose onnistui istuttamaan vakiokokoonpanoon neljännenkin tulokkaan, Grant Stevensonin. Kevytrakenteinen sentteri Stevenson pelasi yli 40 peliä haipaitojen kanssa. Stevenson oli ylhäällä yllättävän tehokas. AHL-tasolla pistepussi ei ole pullistellut.

Sharks meni siis jatkopeleihin neljä tulokashyökkääjää kokoonpanossaan. Lisäksi myös AHL-pelaajat Ryane Clowe ja tulokkaaksi yli-ikäinen Pat Rissmiller palkittiin NHL-peleillä.

Puolustuksessa tulokkaista Josh Gorges sai eniten vastuuta. Kelownassa WHL:ssä tehopakkina pelannut Gorges ei NHL:ssä mässäillyt pisteillä, mutta ei ole toisaalta mikään fyysinen pelotekaan, joten NHL-ura aukeni siinä mielessä yllättävänkin varhain.

Puolustajista myös Doug Murray ja Matt Carkner kävivät kokoonpanossa. Murray on nimestään huolimatta pesunkestävä ruotsalainen, mutta hämätäkseen vielä lisää meitä, hän pelaa kovaotteista pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa.

Tulokkaista ehkä kohutuin on kuitenkin kevään korvalla joukkueeseen liittynyt puolustajalupaus Matthew Carle. Denverissä yliopistojääkiekkoa dominoinut Carle otti heti paikkansa San Josen puolustuksesta ja odotukset ovat häntä kohtaan hurjat.

St. Louisissa ilonaiheena työläisnuoret

St. Louis ei ole tottunut viihtymään liigan hännillä, mutta tänä vuonna tuo tilanne tuli eteen. Blues oli liigan heikoimpia joukkueita koko kauden ajan ja ilo jäi vähiin. Tulokkaita kokoonpanossa kävi melkoinen liuta. Kenttäpelaajia tusinan verran ja lisäksi maalivahtiruletti pyöri taas niin kuin se St. Louisissa vain voi.

Bluesin joukkueessa ei ole varsinaisia superlupauksia. Muutama toivotaan, toivotaan –luokan lupaus teki melko hyvää jälkeä kauden aikana. Nimet Lee Stempniak, Jay McClement, Dennis Wideman ja Kevin Dallman eivät ole tunnettuja nimiä.

Esimerkiksi McClement ei ole missään vaiheessa uraansa tehnyt pisteitä kiivaasti, joten 30 tehopisteen hätyyttely tulokassentterinä NHL:ssä on melkoinen yllätys. McClementiä pidetään tunnollisena kahden suunnan hyökkääjänä, joka kaivaa aloituksia, luistelee hyvin ja taistelee kulmissa.

Darthmoutin yliopistosta löydetty Lee Stempniak on samaa maata asenteeltaan McClementin kanssa, mutta hyökkäyspäässä Stempniakilla on enemmän oveluutta. Hän oli ensimmäisellä NHL-kaudellaan odotuksiin nähden sensaatiomainen. Stempniak pelasi hieman yli 50 peliä ja teki komeasti yli 10 maalia. Eiväthän nämä oli Sideny Crosbyn lukuja, mutta yllätyksiä kuitenkin.

Myös Mike Glumac on yliopistosta bongattu. Glumac on ehtinyt kuitenkin luoda nimeä AHL:ssä, ja hän pelasi hyvillä tehoilla kolmisenkymmentä NHL-peliä St. Louisissa. McClementin ja Stempniakin kanssa hän muodosti ylisuorittavien tulokashyökkääjien trion. Realismia ei ole odottaa, että kaikille aukeaisi NHL-ura, mutta joku heistä saattanee onnistuakin.

Enemmän kysymysmerkkejä aiheuttivat muutamat isomman profiilin pelaajat. Pienikokoinen quebeciläishyökkääjä Simon Gamache sai näyttää taitojaan muutaman pelin ajan Bluesissa. Gamache on huipputehokas taituri, jolle NHL-pelit saattavat loppujen lopuksi olla liian kova maailma. Samaa voi sanoa Peter Sejnasta, joka tuli suurella kohulla liigaan. Yliopistokiekon parhaaksi pelaajaksi aikanaan valittu Sejna ei ammattilaiskaukaloissa ole vakuuttanut.

Timofei Shiskanov, Colin Hemingway ja Jon DiSalvatore pelasivat myös kauden aikana ylhäällä. Shiskanovia pidetään huippulupauksena, mutta aikoinaan AHL:n tulokkaiden tähtikenttään päässeeltä hyökkääjältä on edistyminen ollut viime aikoina vähissä.

Puolustajista Kevin Dallman ja Dennis Wideman raivasivat paikkansa NHL-kokoonpanoon ja myös pysynevät siellä jonkin aikaa. Kummastakaan pakista ei juuri ole kohistu, vaan he ovat saaneet etsiä paikkaansa pitkään. Silti he ovat onnistuneet ohittamaan ikätovereitaan kehityksessä, ja tekevät NHL-rahaa nykyisin. Sen sijaan Jeff Woywitka ei näytä vielä kolmannessakaan joukkueessaan pystyvän täyttämään toiveita.

Maalivahtitulokkaat Curtis Sanford ja John Bacashihua pääsivät tolppien väliin useammin kuin kukaan uskalsi odottaa. Bluesin maalivahdit ovat viime vuosina olleet usein rikki. Sanfordille kertyi yli kolmenkymmenen ottelun verran kokemusta, ja suurimmaksi osaksi hän selvisi haasteesta hyvin. Torjuntaprosentti oli yli 90 ja voittojen ja tappioiden määrä meni tasan. Bacashihualla oli enemmän ongelmia, mutta toisaalta muutama NHL-peli on hänelle jo iso palkinto.

Tampalla ei tähtitulokkaita, vaan sotureita

Tampan runkosarja oli tulokkaiden osalta mukava. Joukkueessa vieraili kaksi maalivahtia, kolme puolustajaa sekä neljä hyökkääjää. Kenelläkään heistä ei ollut tilillään ainuttakaan NHL-ottelua ennen tätä kautta. Uusia miehiä Tampassa, mutta muualla jo NHL:ää pelanneita, nähtiin kaksi kappaletta Lightningin pelipaidassa. Joten Tampa marssitti kaiken kaikkiaan 11 uutta miestä omassa pelipaidassaan jäälle.

Kolme heistä on ollut ylitse muiden: puolustaja Paul Ranger, keskushyökkääjä Ryan Craig sekä laitahyökkääjä Jevgeni Artjukhin. Ranger ja Artjukhin kuittasivat yli 70 ottelua runkosarjassa, Craig vain vajaa 50. Vastavuoroisesti Craig on iskenyt todella hyvät tehot peleihin nähden.

Ennen kauden alkua tiedettiin, että Tampan kokoonpano on optimaalisen jämpti. Yksikin loukkaantuminen, niin tilalle joudutaan nostamaan lähes kokematon mies. Suoraan tuleen nostetut miehet ovat kuitenkin osoittaneet, että heistä on pelaamaan säännöllisesti NHL-tasolla.

Mielenkiintoiseksi asian tekee, että kaikki tulokkaat Jevgeni Artjukhinia lukuun ottamatta ovat kuudennella tai myöhäisemmällä kierroksella varattuja. Tampa on onnistunut nostamaan kokoonpanoon miehiä, joita usein pidetään hieman hylkiöinä. Nämä pelaajat eivät usein saa näyttöpaikkaa lainkaan, vaan heidät on varattu usein vain sen takia että varausvuorolla pitää joku löytää. Joskus vain onnistaa, kuten nyt.

Ryan Craig on 24-vuotias kahden täyden kauden AHL-pelaaja. Kolmaskin kausi alkoi AHL:ssa, mutta siellä hän saavutti vain 28 peliä. Joulukuussa tuli kutsu ylös Tampaan, ja sillä tiellä mies on edelleen. Hän tekee kovasti töitä ja on sillä saavuttanut pelipaikan pelaavassa kokoonpanossa. Pelipaikka on ollut kolmos-nelosketjussa keskushyökkääjänä. Mikäli toisen vuoden kirousta ei tapahdu, Craig pelannee useamman vuoden NHL-tasolla.

Puolustaja Paul Ranger oli korkealla valmennuksen listoilla jo harjoitusleirillä. Hänet käskettiin viimeisten pelaajien joukossa farmiin ennen kauden alkua. Joukkue ehti pelata vain viisi ottelua, kun Ranger nostettiin ylös Timo Helblingin tilalle. Sille tielle Ranger jäikin. Hänellä on ainekset NHL-uraan, ja pelaavaan puolustajakuusikkoon, mutta kehitystä se vaatii vielä.

Ranger soveltuu uuteen NHL:ään mainiosti, mutta tällä kaudella tähdet ovat olleet hänelle suotuisat. Vain yhden täyden pelatun AHL-kauden jälkeen hän pelaa NHL:ssä, ja tuskin on osannut odottaa sitä. Depth chartissa Ranger on tällä hetkellä 5. - 6. puolustaja.

Laitahyökkääjä Jevgeni Artjukhiniin on laitettu odotuksia organisaatiosta päin. Kolmannen kierroksen varaus, kohtuulliset tehot Venäjän sarjoissa sekä AHL:ssa. Tämä mies saa useamman tilaisuuden. Peliaikaa on toistaiseksi tullut vähän, alle 10 minuuttia keskimäärin per ottelu.

Isokokoinen venäläinen saa vielä jatkossa tilaisuuksia, nyt on sisäänajokausi meneillään. Odotukset voivat olla kovemmat, mutta ainakaan vielä Artjukhin ei ole vastannut huutoon tarpeeksi kovaa. Näyttöpaikkoja on tullut välillä jopa kakkosketjussa, mutta normaali pelipaikka on löytynyt toistaiseksi kolmos- sekä nelosketjuista.

Kaikille näille kolmelle pelaajille on yhteistä se, että he ovat pelanneet vähintään yhden kauden AHL:n Springfield Falconsissa. Joukkue on Lightningin farmijoukkue, ja pelitapa molemmissa joukkueissa on identtinen. Pelaajat oppivat saman systeemin alhaalla sekä ylhäällä, joten siirto toiseen ei ole katastrofi omalle pelille. Tällä haetaan myös sitä, että alhaalta voidaan nostaa pelaajia, jotka pystyvät heti omaksumaan pelityylin ja kaiken pitäisi sujua mainiosti. Sama idea on usealla muullakin NHL-joukkueella käytössä.

Torontossa paras tulokasvuosi miesmuistiin

Torontossa ei ole ollut tapana luottaa nuoriin pelaajiin. Tällä kaudella kokoonpanossa on kävi kymmenkunta tulokasta. Torontossa on kaikessa hiljaisuudessa koottu lupaavaa nuorukaisten armeijaa. Ongelmana on se, että yksikään pelaajista ei ole häikäisevä superlupaus. Leafsilla on ehdokkaita kakkosketjun hyökkääjiksi ja peruspakeiksi, mutta profiilipelaajista on edelleen pulaa.

Leafsin nuoret hyökkääjät Kyle Wellwood ja Alex Steen pelasivat mainiot tulokaskaudet. Molemmat ylittivät 40 tehopisteen rajan. Thomas Steenin poika Alex aloitti kauden erittäin vakuuttavasti ja syyskaudella nuorukainen pelasi ykkösketjussakin. Wiinipegissä syntyneen ruotsalaisen polttoaine alkoi kauden keskivaiheilla loppua tankista. Steenin suurin ongelma oli maalipaikkojen tuhlailu. Varsinkin ylivoimissa hän päätyi liian usein sutimaan kiekon maalinkulmalta ohi.

Wellwoodilla oli vaikeuksia saada päävalmentaja Pat Quinnin luottamus. Wellwood on jo nyt yksi liigan näppärimmistä harhauttelijoista, mutta tehottomuus vaivaa vielä. Lisäksi Wellwood kaipaa lisää voimaa. Hänestä tuskin kuoriutuu koskaan hyvää kulmavääntäjää, mutta papua on saatava, jotta hän voisi olla tehokas kakkosketjun hyökkääjä kokonaisen NHL-kauden ajan.

Kolmas Leafsissa peliaikaa saanut tulokashyökkääjä oli Ben Ondrus. Ondrus toi uneliaaseen Leafs-ryhmään keväällä taistelutahtoa. Lähes lahjaton, mutta kovaa tsemppaava hyökkääjä sytytti osaltaan joukkueen taisteluun. Edessä lienee muutaman kauden kestävä NHL-ura nelosketjun energiapelaajana.

Siirtorajalla New Jerseystä tullut Alex Suglobov on lahjakas maalintekijä, mutta hänen muut pelilliset ulottuvuutensa eivät kestä kovin läheistä tarkastelemista.

Toronton nuorten esiinmarssia johtavat kuitenkin puolustajat. Peräti viisi tulokaspakkia pelasi kauden aikana Leafsissa. On selvää, että kaikilla ei tule olemaan tilaa joukkueen tulevaisuudessa.

Viimeisenä ylös nostettu Ian White oli tulokkaista vakuuttavin. Whitea on verrattu usein Brian Rafalskiin ja Don Sweeney’iin, mutta Quinn ei ole koskaan pitänyt pienikokoisista pelaajista. White on kuitenkin saanut aikaan sellaista jälkeä niin Kanadan nuorten maajoukkueessa kuin AHL:ssäkin, että häntä ei voitu haudata ilman näyttöpaikkaa. Kevään perusteella Whitesta on kasvamassa kovan luokan NHL-pakki.

Carlo Colaiacovo murtautui lopulta Toronton kokoonpanoon myöhään syksyllä vuosien taistelun jälkeen. Colaiacovo yllätti pelaamalla äärimmäisen fyysistä peliä. Aiemmin hän oli tullut tutuksi taitavana yleispakkina, mutta nyt hän jakoi Leafsin parhaat pommit. Sitä iloa ei kuitenkaan riittänyt kauan, sillä Colaiacovo loukkaantui taas. CC:n uralla ei tervettä kautta ole ollutkaan, ja osin sen takia status superlahjakkuutena onkin mennyt.

Suurin yllättäjä ylhäällä käyneistä Leafs-pakeista oli Jay Harrison, joka pelasi yksinkertaista ja voimakasta peruspeliä. Näyttöjen jälkeen Leafsin on pakko tarjota miehelle pidempää paikkaa näyttää osaamistaan.

Ruotsalaispakki Staffan Kronwall oli pitkään ylhäällä ja pelasi yli 30 peliä. Suurimmaksi osaksi hän oli näkymätön, mikä saattaa olla vain hyvä juttu. Brendan Bell pääsi myös NHL-jäille vihdoin. Ikuiseksi AHL-pakiksi jo luultu Bell saanee näyttöpaikan vielä NHL:stä, mutta ei välttämättä Torontossa. Andy Wozniewskin pelit eivät menneet aivan putkeen. Hal Gilliä muistuttava iso jenkkipakki ei ehkä kehitykään aivan siihen malliin, kuin vielä viime kaudella näytti.

Toronton ruotsalaisvahti Mikael Tellqvist pelasi kakkosena vahvan kauden, mutta kun ykkösmaalivahti Ed Belfour loukkaantui, alkoi Tellqvistin peli lipsua. Lopulta Toronton oli luovutettava vastuu kokeneelle Jean-Sebastien Aubinille. Tellqvist jäi penkille ihmettelemään. Päätä pyöritellään nyt joka paikassa. Tellqvistin otteet paineen alla pelästyttivät Leaflandian, joka jo uskoi löytäneensä uuden ykkösvahdin.

Vanvouverissa marginaalitulokkaiden vuosi

Vancouverin kausi päättyi pettymykseen. Stanley Cupia jahdannut nimivahva ryhmä jäi ulos pudotuspeleistä. Vancouverin materiaali on laajaa, ja se kesti muutamia loukkaantumisiakin. Niinpä tulokkaiden rooli jäi kauden aikana pieneksi.

24-vuotias Alexandre Burrows oli Vancouverin positiivisin tulokasyllättäjä. Mies on tullut NHL-kuvioihin aika kaukaa: häntä ei koskaan varattu ja hän pelasi vielä viime kauden alussa ECHL:ssa. Burrows siirtyi viime kaudella Manitobaan, vakuutti Moosen valmennusjohdon hyvillä otteillaan siellä, sai vakipaikan ja palkittiin viime kauden jälkeen Moosen joukkueäänestyksessä kovimpana työntekijänä.

Burrows pelasi tämän kauden alun Moosessa, jossa oli joukkueelle arvokas ja monikäyttöinen hyökkääjä. Hän teki 33 ottelussa 30 pistettä ja otti 57 jäähyminuuttia. Tammikuun alussa Burrows sai kutsun Vancouveriin toisen saman roolin tulokkaan Rick Rypienin loukkaantumisen vuoksi. Ylhäällä quebeciläinen nousi nopeasti fanien yhdeksi suosikiksi tekemällä 12 ensimmäisessä ottelussa neljä maalia. Loppukausi meni pisteellisesti heikommin, joskin hän onnistui tekemään vielä kolme osumaa Los Angelesia vastaan maaliskuun lopussa.

Peliaika oli koko ajan lievästi nousujohteista. Loppukaudesta Burrows pelasi noin 13 minuuttia, kun hän aloitti kautensa Vancouverissa alle 10 minuutilla. Burrows vaikutti lähinnä vain kohtalaiselta energiapelaajalta, joka teki aika paljon helppoja tulokasvirheitä ylipelaamalla tilanteita. Burrows tosin tekee paljon näkymätöntä työtä ja ajaa maalille erittäin innokkaasti. Burrowsin liike on kokonaisuutena keskinkertaista, vaikka suoraluistelunopeus on hyvää. Laukaus on myös yllättävän hyvä, joskin hän saisi käyttää sitä enemmän. Burrowsin kädet ovat heikot ja hän saisi olla parempi puolustamaan.

25-vuotias puolustaja Kevin Bieksa pelasi pitkään CCHA:ssa, eikä oikein kukaan noteerannut häntä Canucksin prospect-listoille. Bieksa nousi viime kaudella Moosessa kuitenkin heti ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan erittäin isoon rooliin joukkueen puolustuksessa ja valittiin kauden jälkeen AHL:n tulokkaiden All-Starsiin. Bieksalle pedattiin paikkaa tämän kauden joukkueesta, mutta harjoitusleirillä tullut nilkkavamma lopetti huippukunnossa olleen miehen pyristelyt sikseen.

Ontariolainen palasi kaukaloihin marraskuun lopussa ja nousi myöhemmin Canucksin riveihin. Bieksa ei onnistunut pisteiden tekemisessä edes kohtalaisesti ja teki joitakin sijoittumisvirheitä omassa päässä, mutta pelasi ehkä joukkueensa aggressiivisinta puolustuspeliä ja pudotti tappelukaverinsa parikin kertaa. Bieksa on viihdyttävä puolustaja seurata ja fyysisesti voimaominaisuuksiltaan kuuleman mukaan kovaa tasoa NHL:ssäkin.

Puolustajan liike on kulmikasta ja hän kääntyy hitaasti. Hänen pitäisi kehittää avaussyöttöjä - ei ehkä näe kenttää riittävän hyvin. AHL:ssa Bieksa on tehnyt vajavaisen pelisilmänsä vuoksi hienoja nousuja alhaalta hyökkäyksen kärkeen ja onnistunut tekemään nousuillaan maaleja. NHL:ssä ei kuitenkaan saanut ilmeisesti valmennukselta tätä mahdollisuutta. Ylivoimalla Bieksalla on hyvä laukaus, mutta häntä käytettiin aika vähän tässä tehtävässä.

Bieksalta olisi voinut odottaa enemmän, mutta hän ei päässyt oikein koskaan peliin kiinni ja pelasi loppukaudesta yhden ottelun hyökkääjänä, kun Ed Jovanovski palasi. Tämän hyökkäysvisiitin jälkeen lähetettiinkin farmiin pelaamaan playoffeja.

Rick Rypien teki "burrowsmaisen" nousun tällä kaudella Canucksiin. Rypien pelasi koko viime kauden vielä WHL:ssä Reginan joukkueessa, jossa toimi joukkueensa kapteenina ja pokkasi kauden jälkeen lähes kaiken mahdollisen joukkueensa kauden päättötilaisuudessa. Rypien teki sopimuksen viime kauden lopulla Manitoban kanssa, pelasi AHL:n runkosarjaa kahdeksan ottelua Moosessa ja 14 playoff-ottelua päälle.

Rypien aloitti tämän kauden Moosessa, teki joulukuuhun mennessä 10 pistettä ja nostettiin Vancouveriin, jossa iski uransa ensimmäisessä ottelussa maalin. Pelasi tämän jälkeen neljä ottelua, ennen kuin loukkaantui ennen vuodenvaihdetta Minnesotaa vastaan käydyssä pelissä. Miehellä on jokin ylimääräinen energianappi päällä, kun hän on kentällä. Vaikka Rypien on suhteellisen pienikokoinen, hän on aina siellä missä tapahtuu.

Rypien saattaa olla pelaaja, joka saa aina välillä mahdollisuutensa ylhäällä, mutta vakipaikkaan on vaikea uskoa. Sydäntä riittää varmasti, mutta aika yksipuolinen pelaaja loppujen lopuksi.

Prestin Ryan tuli farmista paikkaamaan loukkaantumisia yhdeksi otteluksi. Ryan on fyysinen farmipuolustaja, joka otti aikanaan yllättävän paljon jäähyjä NCAA:ssa. Hyvä laukaus, sijoittuu hyvin ja riittävän fyysinen aina NHL:aan saakka, mutta kiekollisesti ei kuitenkaan riittävän hyvä. Tulevaisuus farmissa.

Vancouverin vuoden 2000 ykkösvaraus Nathan Smith pelasi yhden ottelun ylhäällä palkintomatkana AHL-peleistä. Smith loukkaantui marraskuussa ja oli sivussa koko loppukauden. Pelaajana Smith on selkeästi puolustava keskushyökkääjä, joka tekee pienet, mutta tärkeät asiat hyvin. Kova työntekijä ja suhteellisen hyvä luistelemaan, mutta ei omaa hyvää kiekollista lahjakkuutta. Tulevaisuus NHL:ssa kovan työn takana.

Washingtonissa Ovetshkinin takana hiljaista

Washington oli jo kauden alussa tuomittu NHL-jumboksi. Silti joukkue kiinnosti NHL-faneja ja mediaa. Syitä on tasan yksi, Aleksandr Ovetshkin. Ovetshkinin tulokaskausi ylitti odotukset, kun miehestä tuli Teemu Selänteen ohella ainoa tulokas, joka on ampunut 50 maalia ja saalistanut sata tehopistettä. Parasta Ovetshkinissa on kuitenkin se, että hän saa jokaisen pelin näyttämään viihdyttävältä. Venäläishyökkääjä rakastaa jääkiekkoa ja antaa sen näkyä. Mies on parasta mahdollista mainosta NHL-jääkiekolle.

Ovetshkinin lisäksi Washingtonin tulokassaalis jäi lähes olemattomaksi. Vain sentteri Brooks Laich pelasi suurimman osan kaudesta ja hänkin hätyytteli vain 20 tehopisteen rajaa. Laichin rooli Washingtonissa oli hyvin puolustusvoittoinen ja hän suoriutui urakastaan mukavasti. Ottawan varaama Laich on viimeksi takonut pisteitä Mosse Jaw’ssa WHL:ssä. AHL:ssä hän on pelannut enemmän puolustuksen kautta, ja kahden suunnan sentteri hän on jatkossakin.

Seuraavaksi eniten Capitals-paitaa tulokkaista kulutti puolustaja Nolan Yonkman. Washington varasi miehen jo viime vuosituhannen puolella. Yonkman on reilussa kymmenessä vuodessa tehnyt yhteensä alle 20 maalia eri liigoissa, joten hänestä ei ole odotettavissa maalitykkiä.

Yonkmanin tapauksessa käsillä ovat viimeiset hetket tehdä läpimurto NHL:ssä. Hänen ohitseen tulee vauhdilla esimerkiksi Mike Green, joka onnistui kauden aikana pelaamissaan reilussa 20 pelissä hyvin. Ensimmäistä ammattilaiskauttaan pelaava Green on ollut loistava AHL:n Hersheyssä. Ykköskierroksen varaus parin vuoden takaa ei ole isokokoinen, mutta kova ja hyvä taklaamaan. Hänessä on ainesta myös johtajaksi, joten hän saaneet kaikki mahdollisuudet yrittää läpimurtoa Washingtonissa.

Sentteri Jakub Klepis tuli Washingtoniin Buffalosta. Klepis on niitä harvoja Ottawan ykköskierroksen varauksia, jotka eivät ole vakuuttaneet ammattilaiskaukaloissa. Klepis ei ole saanut AHL.ssä aikaan ihmeitä, eikä tehoja löytynyt kauden NHL-peleissäkään. Klepisin ongelma on epätasaisuus ja puolustuspeli on vieläkin hakemista.

Tomas Fleischmann on ollut tehokas AHL:ssä, mutta tämä Detroitin varaus ei vielä tehnyt ihmeitä Washingtonissa. Lisäksi kauden aikana NHL-kokemusta on kertynyt Erik Fehrille, Louis Robitaillelle, Joey Tenutelle ja David Steckelille. Heistä ykköskierroksen varaus Fehr on lupaavin. Varsinkin kaudet WHL:n Brandonissa olivat hienoja, ja kausi AHL:ssäkin on sujunut mukavasti.

Fleischmann, Klepis ja Fehr eivät vielä tällä kaudella päässeet pelaamaan hyökkäävässä roolissa. Peliaika on kuitenkin heidän kaltaisilleen pelaajille tärkeää, mikäli kaikki hyöty halutaan saada irti.

» Lähetä palautetta toimitukselle