Traktor Tšeljabinsk - Kirill Koltsov tuo peliin uuden ulottuvuuden

KHL / Artikkeli
Tšekkinelikolta odotetaan paljon.
Kuva © Timo Savela
Vielä kaudella 2012-13 finaaleissa pelanneen kiekkohullun Tšeljabinskin kaupungin KHL-seura on vaeltanut yössä viimeiset kolme kautta, joiden aikana se on jäänyt kahdesti pudotuspelien ulkopuolelle. Erinomaisen runkosarjan lopun pelannut seura oli viimeisen viidentoista pelin otannalla itäisen konferenssin paras seura, mutta loistava loppu ei riittänyt enää pudotuspelipaikkaan heikosta kauden ensimmäisestä puoliskosta johtuen.

Joukkueessa on tapahtunut kesän aikana paljon muutoksia, ja jossain vaiheessa tilanne näyttikin todella hyvältä joukkueen rakentamisen suhteen, mutta seuraa koko uransa edustaneiden Anton Glinkinin ja Andrei Popovin lähtö Kazaniin kirpaisee hyökkäyspäässä. Tilanne on kuitenkin muutosten myötä hyvä pudotuspelitaistelua ajatellen, mutta finaaleista Tšeljabinskissa ei kannata haaveilla.

Tšeljabinskin kaupungin monet saattavat muistaa 15. helmikuuta 2013 tapahtuneesta asteroidiräjähdyksestä, kun arvioiden mukaan kaupunkia kohti syöksyi tuolloin halkaisijaltaan yli viidentoista metrin kokoinen meteori, joka räjähti 30-50 kilometrin korkeudessa. Tapauksessa loukkaantui toista tuhatta ihmistä, kun jäänteitä putoili ympäri Tšeljabinskin kaupunkia.

Traktorin kotiareena sai tuolloin hieman osumaa, monen muun kaupungin rakennuksen tavoin. Seura eteni tuona keväänä Jevgeni Kuznetsovin, Valeri Nitšuškinin ja Petri Kontiolan johdolla aina finaaleihin asti, joissa se hävisi Olegs Znaroksin valmentamalle Dinamo Moskovalle voitoin 2-4.

Traktor tunnetaan erittäin hyvästä juniorituotannostaan – kenties koko maan parhaasta. Kuznetsov ja Nitšuškin ovat viime vuosien kirkkaimpia helmiä, mutta lisäksi seurasta maailmalle ovat ponkaisseet muun muassa Sergei Makarov, Sergei Gontšar, Aleksandr Sjomin ja SKA:n mestarivalmentaja Vjatšeslav Bykov. Traktor on tullut tunnetuksi KHL:ssä ennen kaikkea taitojoukkueena, jonka fyysinen osaaminen on ollut monesti kovin rajallista.

Maalivahdit:

Pavel Francouz (CZE)

Vasili Demtšenko

Traktor ei ole nähnyt tarvetta tehdä muutoksia maalivahtikaksikkoon. Ykkösvahdiksi Litvinovista hankittu Pavel Francouz, 26, vaikutti viime kauden alla pelatuissa harjoituspeleissä ja kauden ensimmäisissä otteluissa todella luotettavalta, mutta hänen kautensa mureni kauden alussa tulleeseen loukkaantumiseen, jonka vuoksi hän menetti ison osan kaudesta. Hän esiintyi lopulta 18 ottelussa ihan hyvillä tilastoilla. Francouz pelasi Tšekin maalilla kevään MM-kisoissa ottelut puoliksi Avangard-maalivahti Dominik Furchin kanssa.

Francouz valittiin toissa kaudella Tšekin Extraliigan parhaaksi maalivahdiksi ja pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi, kun hänen edustamansa HC Litvinovin kausi päättyi lopulta mestaruusjuhliin. Hänellä oli tuolloin myös sarjan paras torjuntaprosentti 95,3 ja pienin päästettyjen maalien keskiarvo - lyhyesti sanottuna hän tyhjensi palkintopöydän.

Joukkueen ykkösmaalivahdin viittaa kantoi menneellä kaudella Vasili Demtšenko, 22, joka on seuran oma kasvatti. Hänet valittiin junioriliiga MHL:n parhaaksi maalivahdiksi kaudella 2012-13. Demtšenkolle kausi oli toinen KHL:ssä. Hänen torjuntaprosenttinsa oli kauden päätyttyä 92,2. Traktorin maalivahtipelin kokonaisuutta pohtiessa on otettava huomioon Demtšenkon pelin varmuuden kasvaminen toissa kaudesta, ja se että Francouz on pelikunnossa. Se mihin Traktor olisikaan päätynyt, jos Francouz ei olisi loukkaantunut heti kauden alussa, jää arvoitukseksi. 

Puolustus:

Vladimir Denisov (BLR) - Kirill Koltsov

Artjom Borodkin - Nikolai Belov

Aleksei Petrov - Nikolai Gluhov

Puolustus on mennyt uusiksi kesän aikana. Seuran kuudesta eniten vastuuta saaneesta puolustajasta poissa ovat monivuotinen kärkipakki Deron Quint, tehokkain pakki Jegor Martinov, Ilja Davidov ja tšekkipakki Filip Novak.

Menetyksien tilalle on saatu kuitenkin todella laadukkaita korvaajia. Puolustukseen on kiinnitetty peräti kuusi Tšeljabinskissa syntynyttä pelaajaa, joista Torpedosta saapunut paluumuuttaja Kirill Koltsov, 33, on täysin ainutlaatuinen pelaaja koko sarjassa.

Koltsovin kausi ei mennyt aivan putkeen, sillä hän sai ensin kenkää Salavatista, jossa oli voittamassa mestaruutta kaudella 2010-11, eikä Torpedossakaan isoa roolia auennut. Puolustaja voitti vielä toissa kaudella Salavatin väreissä tehoilla 18+30 pakkien pistepörssin.

Hän on ollut vuosikausia erittäin tehokas puolustaja KHL:ssä, mutta toisaalta Koltsovin peliaikaa on verottanut hänen heikko puolustustaitonsa. Varsinaisena taiteilijasieluna tunnettu puolustaja on enemmänkin "välihyökkääjä" kuin puolustaja.

Pienikokoisella, erinomaisesti luistelevalla Koltsovilla on silkinpehmeät kädet ja loputtomasti pelirohkeutta. Hänen pelikäsitys sekä syöttötaito ovat täysin poikkeuksellisia. Koltsovista kertoo paljon se, että hän voi heittää jalkakynää alimpana pelaajana kärkikarvaajan ohittaakseen. Hänen taitotasonsa on äärimmäisen korkea, mutta asennepuolessa olisi paljon toivomisen varaa.

Mihin Koltsov olisikaan urallaan päässyt, jos häneen yhdistyisi suomalainen periksiantamaton asenne ja hänen täysin poikkeukselliset taitonsa? Joka tapauksessa Koltsov tuo valtavan lisän Traktorin tökkineeseen ylivoimapeliin, ja ennen kaikkea hän on maailmanluokan pelinavaaja ja hyökkäysten tukija.

Koltsov tarvitsee pakkiparikseen erinomaisen puolustavan puolustajan, joka voisi olla Valko-Venäjän maajoukkueen tähtipakki Vladimir Denisov, 32, joka on koko sarjan fyysisimpiä pelaajia. Hän voitti toissa kaudella sarjan taklaustilaston. Denisov on todella kovaotteinen pelaaja ja hänen kiekolliset taitonsa ovat ihan hyvää luokkaa. Hän on mitään pelkäämätön pelaaja, joka tuli seuraan kesken kauden Ak Barsin riveistä.

Tšeljabinskin tiiliseinä - Vladimir Denisov
Kuva © Timo Savela

Traktorin puolustuksesta suurinta ruutua kantoi peliajalla mitattuna seuran oma poika Artjom Borodkin, 24, jonka peliaikakeskiarvo kasvoi toissa kaudesta lähes viidellä minuutilla. Vastuuta tuli yli- ja alivoimalla. Borodkin ei ole erityisen isokokoinen puolustaja.

Nikolai Gluhov, 21, on syntynyt Borodkinin tavoin Tšeljabinskissa. Vaikka Avangardissa rooli oli menneellä kaudella olematon, taistelee hän vakiokokoonpanon paikasta Traktorissa. Isokokoinen puolustaja sai Avangardissa alivoimalla vastuuta, vaikka muuten rooli oli minimaalinen.

Puolustava puolustaja Aleksei Petrov, 33, on todella voimakas, fyysinen ja hidas puolustaja. Petrovilla on ihan kelvolliset kiekolliset taidot, mutta hänet tunnetaan muista ominaisuuksista. Hän edusti KHL:n ensimmäisinä vuosina kolme kautta SKA:ta.

Menneen kauden SKA:ssa aloittanut isokokoinen Nikolai Belov, 28, siirtyi kesken kauden Ak Barsin riveihin. Hän voitti Gagarin Cupin SKA:ssa toissa kaudella, mutta rooli oli silloin pieni. Belov on hyvä yleispuolustaja, joka pelasi MM-kisoissa viisi vuotta sitten. Petrov ja Belov muodostavat tärkeän osan puolustusta.

Traktorilla on puolustuksessa nyt kiistatta yksi sarjan parhaista kiekollisista puolustajista - ellei paras. Lisäksi riveissä on yksi sarjan fyysisimmistä puolustajista. Muutama kokenut ja isoja seuroja kolunnut pakki tuovat kaivattua kokemusta, minkä lisäksi seuralla on riveissään oman juniorimyllyn lahjakkaita pakkeja.

Hyökkäys:

Michal Repik (CZE) - Jiri Novotny (CZE) - Michal Birner (CZE)

Igor Mirnov - Paul Szczechura (CAN) - Maksim Jakutsenja

Andrei Kruchinin - Dmitri Pestunov - Daniil Gubarev  

Aleksandr Tšernikov - Juri Petrov - Artjom Penkovski

Kesän muutokset ovat olleet suuria puolustuksen tavoin myös hyökkäyksessä. Traktorin koko hyökkäyksen kärki on mennyt käytännössä uusiksi. Seuraa koko uransa edustaneiden Glinkinin ja Popovin poistuminen ei ole pelkästään kova kolaus joukkueelle, vaan myös kannattajille.

Seitsemästä parhaasta pistemiehestä on lähtenyt viisi: Aleksandr Rybakov, Semjon Kokojev, Vjatšeslav Osnovin, Popov ja Glinkin. Kesken kauden seurasta lähtivät jo Francis Paré ja Stanislav Tšistov. Lisäksi epäonnistunut Martin Ruzicka on poissa.

Hyökkäystä on vahvistettu neljällä ulkomaalaishankinnalla, joista nimekkäin on Lokomotivista saapunut erinomainen kahden suunnan tšekkisentteri Jiri Novotny, 33. Hän on yksi koko sarjan parhaista aloittajista, huippuluokan joukkuepelaaja, fyysinen, uhrautuva ja johtajan ominaisuuksistaan tunnettu pelaaja.

Monipuolisen sentterin erinomaiset puolustuspään ominaisuudet avasivat hänelle paikan Sotšin olympialaisiin. Hän on perinteinen sentteri, joka syöttää mielummin kuin laukoo itse. Novotny ei ole erityisen tehokas pelaaja.

Muut ulkomaalaispelaajat ovat Tšekin Extraliigan tuore mestari Michal Repik, 27, Repikin kanssa samassa seurassa pelannut Michal Birner, 30, ja kaksi hyvää kautta KHL:ssä Minskissä sekä Riikassa pelannut kanadalaissentteri Paul Szczechura, 30. Repik takoi Liberecille 14 pudotuspeliotteluun peräti tehot 10+4.

Repik yritti luoda uraa Florida Panthersissa kausina 2008-12, mutta joutui pelaamaan enimmäkseen AHL:n puolella. Hän voitti toissa kaudella Pelicansin sisäisen pistepörssin, ja pääsi pelaamaan keväällä uransa ensimmäiset MM-kisat. Nopea ja taitava mailankäsittelijä on kovassa paikassa, kun hänestä odotetaan yhtä johtavista hyökkääjistä. Tehoja on tultava.

Pelicansista tuttu Michal Repik palasi takaisin KHL:ään
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Liberecissa tehot 13+26 iskenyt Birner pelasi toissa kaudella Liigassa Repikin tavoin, seurana hänellä oli KalPa. Kaksikko johdatti Liberin mestariksi, ja keväällä he pelasivat vielä yhdessä MM-kisoissa, jossa Birner oli tehoilla 4+3 maansa tehokkain pelaaja. Birner tunnetaan nopeana luistelijana, hyvänä kahden suunnan pelaajana ja hyvästä työmoraalista.

KHL:ssä laatupelaajan merkit täyttävä Szczechura on hyvin luisteleva kahden suunnan sentteri. Szczechura tunnetaan hyvänä aloittajana, joten joukkueella on kärkisentterien tonteilla tärkeää erikoisosaamista. Kanadalaissentteri on vahva yli- ja alivoimalla.

Maksim Jakutsenja, 35, on taiturimainen ja nopea hyökkääjä. Hän pelasi ykkösketjussa Kontiolan ja Andrei Kostitsinin kanssa, kun Traktor pelasi finaaleissa kaudella 2012-13. Toissa kaudella Jakutsenja oli Metallurg Magnitogorskin neljänneksi tehokkain hyökkääjä, heti seuran huippuketjun kolmikon takana.

Jakutsenjan tavoin kokenutta ja laadukasta venäläishyökkäjien osastoa edustaa Ak Barsista hankittu Igor Mirnov, 31. Salavatin kärkihyökkääjiin kaudet 2011-14 kuuluneen monipuolisen ja kylmäpäisen Mirnovin pitäisi olla erinomainen vahvistus. Erittäin taitava, yllätyksellinen ja hyvällä laukaisutaidolla varustettu hyökkääjä saattaa olla hyökkäyspään paras uusi pelaaja.

Aleksei Kruchinin, 25, ja Daniil Gubarev, 24, ovat nimiä, jotka kannattaa painaa mieleen. Kruchinin edusti kymmenen vuotta sitten rovaniemeläistä RoKia C-junioreissa. Mennyt kausi oli hänen selvästi uran paras, kun Traktorissa syntyivät tehot 9+11.

Kruchininin vahvuuksiin kuuluvat kiekonsuojaustaidot, pehmeät kädet, haastamiset yksi vastaan yksi -tilanteissa, röyhkeys ja fyysinen peli. Kolmetoista pistettä tehnyt Gubarev on kaksikosta selvästi isokoisempi. Gubarev tuo joukkueeseen luisteluvoimaa, energisyyttä ja pehmeitä käsiä. Molemmat pelaajat ovat menossa urallaan vahvasti ylöspäin.

Traktor hankki 32-vuotiaat Toljatissa syntyneet ja seurassa kaksi ensimmäistä KHL-kautta pelanneet Juri Petrovin ja Aleksandr Tšernikovin Avangardista. Tämä hyvästä työmoraalista tunnettu kaksikko on liikkunut aina samassa paketissa seurasta toiseen. Kovalla asenteella varustetun Petrovin arvo korostuu ennen kaikkea alivoimalla. Tšernikov on luisteluvoimainen hyökkääjä.

Kaksinkertainen Gagarin Cup -voittaja Dmitri Pestunov, 31, tuo joukkueeseen voittamisen kulttuuria. Sentterin peliaikakeskiarvo oli koko joukkueen suurin, mutta hän teki vain tehot 5+8. Hän kantaa vastuuta alivoimalla ja on erinomainen joukkuepelaaja. Hän on tehnyt parhaalla KHL-kaudellaan 41 pistettä, joten tehoja on kyllä nähty aiemmin selvästi viime kautta enemmän.

Joukkueen nuoresta kaartista voidaan mainita nimet Semjon Afonasjevski, 19, Artjom Penkovski, 21, Aleksandr P. Sharov, 21, ja Ilja Zinovjev, 20, jotka ovat kaikki syntyneet Tšeljabinskissa. Sharov kantoi heistä viime kaudella isointa roolia, mutta kukaan ei pystynyt ottamaan vielä vakiopaikkaa kokoonpanosta. Tämä on sitä osastoa, jolta voidaan odottaa uusia kehitysaskelia.

Yhteenveto:

Traktor on mielenkiintoinen sekoitus kokemusta ja nuorta lahjakkuutta. Joukkueella on nyt täysin poikkeuksellinen pelaaja, kun Koltsov edustaa jatkossa jääkarhuja. Hänen pitäisi pystyä tuomaan aivan uudenlaista ulottuvuutta seuran pelaamiseen, erityisesti tökkineeseen ylivoimapeliin.

Päävalmentajaksi marraskuun loppupuolella saapunut, vasta 40-vuotias Anvar Gatijatulin, osoitti kauden jälkimmäisen puoliskon aikana pystyvänsä tuomaan joukkueen pelaamiseen uusia tuulia, jotka puhalsivat seuraa eteenpäin vahvassa myötätuulessa. Traktor oli itäisen konferenssin paras joukkue viimeisen viidentoista pelin otoksella.

Hän ei ollut ennen tuota pestiä toiminut muuta kuin Traktorin MHL- eli juniorijoukkueen päävalmentajana muutaman kauden ajan. Toki mukaan mahtuu yksi apuvalmenjan pesti nuorten MM-kisoista toissa talvelta. Hänet tunnetaan juuri taidoistaan kehittää nuoria pelaajia, joita seurassa jälleen riittää.

Sentteriosasto on täynnä vahvoja kahden suunnan senttereitä, joilla kaikilla on erikoisosaamista alivoimapeliin. Ulkomaalaissentterit ovat erinomaisia aloittajia. Sentteriosasto riittää varmasti pudotuspelitaisteluun, mutta laitahyökkääjien kohdalla on enemmän kysymyksiä ilmassa. Mirnov, Jakutsenja, Birner ja Repik ovat laitahyökkääjien kärkinimiä.

Maalivahtikaksikko on ennakkoon ajateltuna vain keskikastia, mutta Francouz ehti näyttämään erittäin lupaavia otteita ennen loukkaantumistaan. Otanta on kuitenkin kovin pieni, että voisi olettaa hänen pelaavan erinomaisella tasolla läpi kauden, vaikka titteleitä on Tšekin Extraliigasta toissa kaudelta monenlaisia.

Traktor on pelivoimaltaan hyvin lähellä juuri pudotuspeliviivaa. Joukkueen tilanne näytti jossain vaiheessa kesää paremmalta, mutta tärkeitä pelaajia lähti vielä tuon jälkeen, joten pudotuspeleihin pääseminen on jälleen kovan työn takana. Ainakin joukkueen rakenteessa on tapahtunut kaivattua uudistumista. Seuralla on poikkeuksellisen paljon "omia poikia" riveissään, kun puhutaan KHL-seuroista yleisesti.

Arvio: Lähellä paikkaa pudotuspeleissä. Itäisessä konferenssissa sijoille 6-9.

Perustettu: 1947
Kotikaupunki: Tšeljabinsk
Kotihalli: Traktor-Arena (7500)
Kausia KHL:ssä: 8
Pudotuspeleissä: 5/8
Menestys: Finaalit 2013. Konferenssifinaalit 2012.
Päävalmentaja: Anvar Gatijatulin (2. kausi)
Suomalaispelaajat: -
Muut ulkomaalaisvahvistukset: Vladimir Denisov, Pavel Francouz, Jiri Novotny, Michal Repik, Paul Szczechura
Viime kausi: Runkosarjassa 10. (itäinen konferenssi)

Hyökkäyksen tähti: Jiri Novotny, KH
Puolustuksen tähti: Kirill Koltsov
Tutkan alla: Aleksei Kruchinin, LH
Nuori talentti (U22): Ilja Zinovjev, 20, LH

» Lähetä palautetta toimitukselle