Traktor Tšeljabinsk – takaisin huipulle?

KHL / Artikkeli
Suomalainen vientituote on jälleen kovan paikan edessä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Traktor kuuluu KHL:n isoihin joukkueisiin ja se selvisikin toissa kaudella finaaleihin saakka, mutta hävisi Dynamo Moskovalle. Viime kaudelle odotukset olivat kovat, mutta joukkue ei selviytynyt edes pudotuspeleihin. Tšeljabinskissä kaivataankin nyt muutosta, mutta sitä ei helpota hyökkäyksen heikentyminen, kun Kontiola ja Kuznetsov lähtivät NHL:ään. Uudella päävalmentajalla, Karri Kivellä, on nyt tilaisuus näyttää taitonsa ja palauttaa joukkueeseen kuri.

Traktorin viime kausi oli varmasti pettymys kaikille, sillä toissa kauden finaalijoukkueelta odotettiin paljon. Joukkue ei selviytynyt edes pudotuspeleihin, vaan jäi runkosarjassa itäisen konferenssin yhdeksänneksi. Finaalipaikka taisi nousta Tšeljabinskissa hieman päähän ja joukkue lähti takki auki uuteen kauteen.

Viime kauden suurin kompastuskivi oli kesän aikana muuttunut puolustus, joka näytti paperilla hyvältä, mutta todellisuudessa oli ihan toista. Myös päävalmentaja Valeri Belousov menetti otteensa täysin ja jäällä nähtiin usein kuriton sekä pahasti alisuorittava joukkue. Alkukausi oli täysi floppi, mutta loppukausikaan ei paljoa hymyilyttänyt. Loukkaantumiset vaivasivat esimerkiksi Jevgeni Kuznetsovia, eikä hän päässyt takaisin omalle tasolleen missään vaiheessa. Kauden päätyttyä NHL ja Washington kuitenkin kutsuivat - hyvästä juniorituotannosta tunnettu Traktor lähetti jälleen maailmalle yhden tähden.

Suomalaisella päävalmentaja Karri Kivellä on tilillään jo Suomen mestaruus ja U20 MM-kisojen mestaruus. Nyt hän saa loistavan näytön paikan, kun pääsee yrittämään Gagarin Cupin jahtaamista ja vieläpä ison seuran peräsimessä. Suomalaiset jääkiekkovalmentajat ovat tätä menoa kovimpia ja suosituimpia vientituotteita itään. Kivellä ei silti ole helppo tehtävä palauttaa Traktoria jälleen KHL:n kärkipäähän, sillä pelaajat ovat kesän aikana vaihtuneet paljon ja puolustus on edelleen kysymysmerkki. Harjoitusotteluiden perusteella kuitenkin näyttää hyvältä, kun Traktor kaatoi muun muassa hallitsevan mestarin Magnitogorskin 4-0 lukemin.

Maalivahdit:

Michael Garnett (CAN)

Vladislav Fokin

Traktor lähtee uuteen kauteen tutulla maalivahtikaksikolla, kun Atlanta Thrashersin riveissä aikanaan pelannut Michael Garnett aloittaa neljännen kautensa joukkueessa. Venäjällä kanadalaismaalivahti on pelannut jo seitsemän kautta. Hän pelasi viime kaudella lähes kaikki joukkueen runkosarjapelit torjuntaprosentin ollessa 91,5. Muun joukkueen, etenkin puolustuksen, heikko kausi näkyi kuitenkin Garnettin epävarmuutena, eikä hän enää esittänyt niin maagisia otteita kuin aiemmin. Garnett kuuluu silti KHL:n parhaisiin veskareihin ollen nopea, teknisesti taitava ja isohkosta koostaan huolimatta myös hyvin liikkuva maalivahti.

Kakkosmaalivahtina pelaa viime kauden tapaan Traktorin oma kasvatti, 28-vuotias Vladislav Fokin. Hän pelasi erinomaisen toissakauden, mutta viime kaudella pääsi pelaamaan vain viisi runkosarjaottelua Traktorin paidassa ja yhdeksän VHL:n puolella. Fokin on kuitenkin hyvä kakkonen Garnettin takana. Traktorilla on tuttu ja turvallinen kaksikko, jolla on täydet mahdollisuudet viivästyttää kesälomaa mahdollisimman paljon.

Puolustajat:

Deron Quint (USA) - Vitali Atjušov

Oleg Piganovitš - Maksim Kondratjev

Dimitri Kostromitin - Aleksei Vasiltšenko

Jevgeni Katišev

Alakerta on viime kauden sekavuuden ja epäonnistumisen takia laitettu uuteen uskoon kärkinimien osalta. 2010- 2013 vuosina Traktorissa kolme kautta pelannut yhdysvaltalainen Deron Quint on tullut takaisin. Hän pelasi viime kaudella Moskovassa, ensin Spartakissa ja lopuksi TsSKA:ssa. 38-vuotiaan puolustajan vauhti ei ole paljoa hidastunut, kun hän sai viime kaudella 51 runkosarjaottelussa kasaan 28 tehopistettä, mikä on toiseksi eniten hänen pelaamiensa KHL-vuosien aikana. Ennen KHL:ään tuloa Quint pelasi yhdeksän kautta NHL:ssä ja sen jälkeen muun muassa Saksassa pitkään. Quint on vahvimmillaan hyökkäyspäässä ja hän on luontainen johtaja joukkueelleen.

Traktor saa Quintin lisäksi toisenkin paluumuuttajan, kun Oleg Piganovitš palaa seuraan neljän muualla vietetyn vuoden jälkeen. Hän pelasi Spartakissa, Amurissa, Omskissa ja lopuksi Donetskissa, jossa lähes kaksimetrinen fyysinen puolustaja teki viime kaudella 20 tehopistettä.

Pitkään Magnitogorskissa pelannut ja siellä neljä kautta kapteeninakin ollut Vitali Atjušov lukeutuu myös puolustuksen uusiin hankintoihin. Viime kausi hänellä meni Atlantissa, jossa hän oli seuran kärkipuolustajia. Atjušov on 35-vuotias ja kokenut, monipuolinen omassa päässä fyysistä peliä pelaava pakki.

Heidän lisäkseen puolustuksen uusi kasvo on Vladivostokista saapunut Dimitri Kostromitin, joka pelasi viime kaudella 23 runkosarjaottelua kiikaritehoilla.

Seuran viime kauden puolustajista jatkavat ainoastaan Maksim Kondratjev, Aleksei Vasiltšenko ja Jevgeni Katišev. Kondratjev aloittaa toisen kautensa jääkarhupaidassa. Lada Toljattin kasvatti kävi NHL:ssä ja AHL:ssä vuosia sitten pelaamassa, mutta siellä ura ei koskaan lähtenyt kunnolla nousuun, ja hän palasi takaisin kotimaahansa. Viime vuodet ovat menneet KHL:ssä, jossa Kondratjev on tunnettu hyvästä luistelusta ja harhautustaidoista. Kazakstanilaissyntyinen Vasiltšenko on ollut Tšeljabinsikissä kolme vuotta. Hän on peruspakki, joka hoitaa omassa päässä tehtävänsä keskinkertaisesti. Fyysinen Katišev aloittaa viidennen kautensa joukkueessa.

Petri Kontiola jätti kohtuullisen ison aukon Traktor-hyökkäykseen.
Petri Kontiola jätti kohtuullisen ison aukon Traktor-hyökkäykseen.
Kuva © Traktor Tšeljabinsk - http://www.hctraktor.org

Hyökkääjät:

Anton Glinkin - Kyle Wilson (CAN) - Andrei Kostitsin (BLR)

Stanislav Tšistov - Jan Bulis (CZE) - Martin Ruzicka (CZE)

Semjon Kokojev - Andrei Popov - Konstantin Panov

Mihail Mokin - Aleksei Zavaruhin - Denis Abdullin

Petri Kontiola ja Jevgeni Kuznetsov ovat lähteneet kokeilemaan uraa NHL:ssä, joten Traktorin hyökkäykseen jäi pari isoa aukkoa paikattavaksi. Aukkoja tilkitsemään löydettiin Riiasta kanadalainen Kyle Wilson sekä Tšekin Extraliigasta Martin Ruzicka, joka on aiemmin pelannut yhden kauden Amurissa. Ruzicka on nopea ja hyviä tilanteita luova laituri, jolla on myös erinomainen laukaus. 29-vuotias Wilson puolestaan pelasi pitkään AHL:ssä ja pari peliä NHL:ssäkin, mutta viime kaudeksi siirtyi Dynamo Riikaan, jossa teki 49 ottelussa tehot 17+27=44 ja oli joukkueensa tärkeimpiä pelaajia. Hän on älykäs, luova ja hyvä kahden suunnan sentteri.

Hyökkäyksen muut ulkomaalaisvahvistukset ovat valkovenäläinen Andrei Kostitsin ja tšekkiläinen Jan Bulis, joka aloittaa neljännen kauden Traktorissa. Bulis on hieno joukkuepelaaja ja hänet nimettiinkin uudeksi kapteeniksi. Hän on hyvin puolustava keskushyökkääjä, joka painaa kovasti töitä illasta toiseen. Kostitsin pelasi viisi kautta Montrealissa ja on sen jälkeen pelannut kaksi kautta Tšeljabinsikissä. Kova maalintekijä tunnetaan taiturimaisesta pelityylistä ja pehmeistä käsistään.

Ulkomaalaisten lisäksi joukkueen kärkiketjuissa tullaan näkemään Traktorin omat kasvatit Anton Glinkin ja Stanislav Tšistov. Tšistov kävi yrittämässä uraa Pohjois-Amerikassa, mutta palasi sieltä Venäjälle, pelaten muun muassa Magnitogorskissa useita vuosia ja nyt hän aloittaa kolmannen peräkkäisen kautensa kasvattiseurassaan. Pienikokoinen Tšistov todella arvaamaton, vikkelä ja taitava hyökkääjä. Vain 172cm pitkä ja alle 80-kiloinen Glinkin taas on nopea ja käsistään taitava pikkuhyökkääjä.

34-vuotias Konstantin Panov on myös seuran oma kasvatti, vaikka onkin pelannut välillä muualla. Hän on 110kg painava, vahva ja napakalla laukauksella varustettu, mutta viime kaudella ei tehopisteitä syntynyt kuin kuusi KHL:ssä (toiset kuusi VHL:ssä).

173-senttiset Aleksei Zavaruhin (33 v) ja Mihail Mokin (22 v) ovat hekin seuran omaa tuotantoa. Mokin on ollut MHL:ssä erittäin tehokas ja häneen kannattaa kiinnittää katse tulevaisuutta silmällä pitäen. Mainitsemisen arvoinen on vielä Andrei Popov, joka on pelannut myös koko uransa Tšeljabinskissä.

Yhteenveto:

Heikon viime kauden jälkeen Tšeljabinskissä on tavoitteena pudotuspelipaikka, mikään muu ei kelpaa. Pelaajat ovat maalivahtikaksikkoa lukuun ottamatta vaihtuneet isolta osin. Puolustus on ainakin paperilla hyvätasoinen, mutta hyökkäys on hieman kysymysmerkki, kun viime vuosien kärkipelaajat ovat vaihtaneet maisemaa. Mielenkiintoista seurattavaa on, kuinka Karri Kiven valmennusura ulkomailla lähtee sujumaan. Viime kauden epäonnistuminen ei tule toistumaan, sillä Traktor kuuluu KHL:n kärkijoukkueisiin ja paluu takaisin huipulle on ainoa tavoite.

Arvio:

Sijoille 5-6 itäisessä konferenssissa.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle