Timanttinen Filppula tähtiroolissa

LIIGA / Artikkeli
Kuva © Pekka Rautiainen
TPS:n maestro Ilari Filppula sai kultamitalin lisäksi henkilökohtaista kunniaa, kun taituri palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana. Hyökkääjä nousi jälleen oikeaan aikaan turkulaisten tähdeksi, kun Filppula passasi Lee Sweattin upeasti voittomaalin tekoon.

Peräti 12 syöttöpistettä pudotuspeleissä kerännyt Ilari Filppula oli tasaisen TPS-ryhmän timantti. Turkulaisten mestaruudessa jokainen kentällinen oli tärkeässä roolissa, mutta ilta toisensa jälkeen kaukalossa kiilsi kirkkaimmin yksi mies. Filppulan yksilötaito ratkoi pelejä TPS:lle, eikä miestä suotta palkittu Jari Kurri –pokaalilla.

– Tätä tunnelmaa ei oikein voi tiivistää. Varmasti moni ei uskonut tähän joukkueeseen, ei välttämättä kukaan. Ehkä siksi tämä tuntuu vielä niin paljon hienommalta, Filppula hehkui mestaruustunnelmaa ottelun jälkeen kuohuviinin käryisessä pukukopissa.

Vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan avauserän tulos olisi voinut olla oikeastaan mitä vain – kummankin joukkueen usean maalin johdosta lähtien. Lopulta TPS pääsi pukukoppiin 3-2-johdossa ja tuossa iso osuus oli Filppulan pelinäkemyksellä. Hyökkääjän tutka näki viivasta nousevan Lee Sweattin ylivoimalla ja tuosta arkkuun isketystä naulasta HPK ei enää toipunut.

– HPK painoi kovasti. Tänään oli monta sellaista hetkeä, jolloin maali heille olisi voinut kääntää peliä ihan eri suuntaan. Hienosti selvisimme niistä hetkistä.

– Näin Sweattin nousevan siihen paikkaan. Jos vastustaja hetken nukahtaa, puolustaja voi jäädä siihen vapaaksi. Ei se sen syötönkään jälkeen ollut varma maali, mutta Leen veto oli todella upea.

TPS:n mestaruus on ennen kaikkea joukkuepelaamisen mestaruus, samoin HPK:n hopeamitalit. Kuitenkaan joukkue ei tee kaukalossa yhtään maalia tai anna yhtäkään ratkaisusyöttöä. Filppulan kiemurat olivat turkulaisten hyökkäyspelaamisessa se ratkaiseva irtiotto. Pudotuspelien paras jakoi kiitoksia kuitenkin myös koko ryhmälle.

– Maalivahti Atte Engren piti meidät pelissä mukana. Esille nousi taas ihan uusia ratkaisijoita. Ihan älyttömän hieno joukkuesuoritus.

Pöllämystynyt mestari ei pelin jälkeen tiennyt vielä mitään tulevasta, mutta hymy miehen kasvoilla oli mairea. Kaulassa killunut kultamitali ei ollut tainnut vielä täysillä upota Filppulan tajuntaan, mutta siitä mies oli silti varma, että kovat pirskeet ovat tiedossa mestaruuden kunniaksi.

– Varmaan aika railakkaat juhlat luvassa. Tästä lähdetään nyt Turkuun päin juhlimaan. Kyllä tässä varmaan joku hetki menee juhliessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle