Tilastoanalyysissä nuoria leijonia: Sebastian Aho ja Aleksi Saarela

LIIGA, MAAJOUKKUE, NHL / Artikkeli
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Nuorten MM-kisojen toisessa tilastoanalyysissä kurkistamme jo NHL:ään varattujen Aleksi Saarelan ja Sebastian Ahon syyskauteen. Jatkoaika käy läpi kaksion onnistumista edistyneiden tilastojen valossa.

Saarela piristää laukaisuhallinnaltaan heikkoa joukkuetta

Porin Ässien Aleksi Saarelan debyyttikausi 2014-15 Ässissä oli valtavat odotukset huomioiden vaisu. Vuotta myöhemmin New York Rangersin kolmannella kierroksella kesällä 2015 varaama pelaaja on täysin toisessa tilanteessa − paljon paremmassa sellaisessa.

Saarelan laukausmäärät ovat tuplaantuneet, ja kasassa on jo kauden puolivälissä kymmenen maalia, mikä on neljä maalia enemmän kuin koko viime kaudella. Saarelan peliä seuraavat eivät sano minkään muuttuneen radikaalisti − paitsi sen, että Saarela on "ruvennut laukomaan".

Saarelan Corsi-lukema tasakentällisin ei ole erityisen vakuuttava. Saarelan ollessa kentällä 48,27 % laukauksista suuntautuu vastustajan maalia kohti. Lukema näyttää kuitenkin paremmalta, kun sitä verrataan joukkueen keskiarvoon. Siinä Saarela kiipeää 0,9 % joukkueen keskiarvon yläpuolelle. Porin Ässät on yksi sarjan heikoimmista joukkueista laukaisuhallinnaltaan.

Saarela saa mukavasti vastuuta myös erikoistilanteissa − ylivoimaa hän on pelannut 2:19 minuuttia per ottelu, ja alivoimaakin 1:30 minuuttia per ottelu. Saarelan PDO-lukema 103,3 kertoo, että sekä maalivahdit että laukaukset ovat onnistuneet Liigan keskiarvoa paremmin.

Tilastovertailu
  APOEv APOPP APOSH C% CPA JL% JS% PDO KLEv KLVEv
Saarela Aleksi 00:13:50 00:02:19 00:01:30 48.27 -2.82 9.09 94.24 103.33 12.04m 13.67m
Aho Sebastian 00:14:18 00:01:02 00:02:10 55.77 +11.19 10,80 94,96 105.76 10.17m 14.4m
APOEv = keskim. peliaika tasakentällisin, APOPP = keskim. peliaika ylivoimalla, APOSH = keskim. peliaika alivoimalla, C% = Corsi %, CPA = Corsi per pelattu 60min, JL% = joukkueen laukaisuprosentti pelaajan ollessa jäällä , JS% = torjuntaprosentti pelaajan ollessa jäällä, PDO = laukaisuprosentti ja torjuntaprosentti yhteensä, KLEv = keskimääräinen laukaisuyritysten etäisyys maalista, KLVEv = vastustajan laukaisyritysten keskimääräinen etäisyys maalista

Aho on monipuolinen Kärppien sankari

Oulun Kärppien Sebastian Ahon kausi on ollut vielä Saarelaa vakuuttavampi. Koossa on tehot 10+11=21 yhteensä 26 ottelussa, mikä riittää joukkueen sisäisen pörssin kolmannelle sijalle Mika Niemen ja Miro Aaltosen jälkeen. Pelien pistekeskiarvolla 7-8 ottelua muita vähemmän pelanneella Aholla lukema 0,8 on joukkueen paras.

Sebastian Ahon laukaisuhallintatilastot ovat erittäin mairittelevat. Corsi eli laukaisuyritysten prosentti on 55,77, mikä on yksi Liigan parhaista. Osaltaan hyvää lukemaa selittää korkea PDO-lukema, 105,76. Sekä maalivahdit että laukaukset ovat onnistuneet Liigan keskiarvoa paremmin Ahon ollessa jäällä, joten niihin voidaan ennustaa pitemmällä aikavälillä ainakin pientä notkahdusta.

Joukkueen keskiarvoon verrattuna Ahon laukaisuhallinta on 1,8 % parempaa.

Roolia riittää monipuolisesti myös erikoistilanteissa, sillä Aho pelannut yli kaksi minuuttia alivoimaa ottelua kohden, minkä ohessa Aho on onnistunut alivoimamaalin teossa kaksi kertaa. Lisäksi peräti neljä hänen maaleistaan on ollut voittomaaleja.

Vaihtojen alkamiset ja loppumiset
  DZs% NZs% OZs% DZe% NZe% OZe%
Saarela Aleksi 31.70 33.21 35.09 28.78 38.49 32.73
Aho Sebastian 30.43 39.86 29.71 31.20 38.46 30.34
DZs% = aloitus omassa päädyssä vaihdon alkaessa NZs% = aloitus keskialueella vaihdon alkaessa OZs% = aloitus hyökkäysalueella vaihdon alkaessa DZe% = kiekko omassa päädyssä vaihdon päättyessä NZe% = kiekko keskialueella vaihdon päättyessä OZe% = kiekko hyökkäysalueella vaihdon päättyessä

Roolit puolustavammat kuin Laineella ja Puljujärvellä

Saarelan ja Ahon vaihtojen alkamispaikat jakautuvat tasaisesti kentän molempiin päätyihin. Nuorten maajoukkueeessa pelaaviin huippulupauksiin Patrik Laineeseen ja Jesse Puljujärveen verrattuna kaksikko pelaa alivoimapelin lisäksi vaihdoiltaan puolustavammassa roolissa. Molempien vaihdot alkavat omalta alueelta yli 30-prosenttisesti.

Ihan liigan huippulukuihin kaksikko ei sentään yllä, mutta esimerkisi Puljujärveen verrattuna Aho aloittaa melkein 14 prosenttiyksikköä enemmän vaihtojaan omasta päädystä.

Vaihtojen päättymiseen verrattuna virtaus ylöspäin on lievästi positiivinen.

Saarelalla isoja eroja ketjuissa

Saarelan ketjutilastot näyttävät mielenkiintoisen yksityiskohdan peluutuksen onnistumisessa. Saarelan yhteistyö Niko Ojamäen ja Masi Marjamäen kanssa on toiminut erittäin mallikkaasti − laukaisuhallinta on ollut selkeästi positiivinen. Kolmikko ei lisäksi ole päästänyt yhtään maalia tasakentällisin.

Lähes tunnin otanta Ojamäen ja Jarno Kärjen kanssa taas ei ole toiminut lainkaan samalla tavalla, sillä prosentti tippuu dramaattisesti yli kahdeksan prosenttia. Tämä siitä huolimatta, että Kärki on pisteiden valossa yksi joukkueen onnistuneimpia pelaajia.

Saarelan ketjukaverit
Ketjukaveri 1 Ketjukaveri 2 A C%
Marjamäki Masi Ojamäki Niko 01:46:01 51.83
Kärki Jarno Ojamäki Niko 00:57:50 43.48
Ben-Amor Semir Hansen Jake 00:28:56 51.06
Kallela Toni Ojamäki Niko 00:23:59 63.64
Ahlgren Ville Huovinen Joonas 00:22:38 54.29
Kallela Toni Mullane Pat 00:12:24 57.69
Kallela Toni Marjamäki Masi 00:11:53 40
Hansen Jake Mullane Pat 00:11:17 39.13
Ojamäki Niko Ahlgren Ville 00:09:47 52.94
Ahlgren Ville Ben-Amor Semir 00:08:35 57.14
A = jääaika, C% = Corsi %
Ahon ketjukaverit
Ketjukaveri 1 Ketjukaveri 2 A C%
Niemi Mika Puljujärvi Jesse 02:15:31 52.84
Ikonen Juuso Mika Niemi 01:05:54 66.67
Aaltonen Miro Ikonen Juuso 00:47:08 60.32
Kalapudas Antti Puljujärvi Jesse 00:16:46 64.71
Aaltonen Miro Puljujärvi Jesse 00:09:25 70
Rekonen Aleksi Puljujärvi Jesse 00:07:39 42.86
Junttila Julius Niemi Mika 00:07:36 93.33
Niemi Mika Suoranta Simon 00:05:23 40
Niemi Mika Keränen Juho 00:05:13 0
Keränen Juho Puljujärvi Jesse 00:04:47 22.22
A = jääaika, C% = Corsi %

Ahon ketjut toimivat yhdistelmään katsomatta kokonaisuutena loistavasti. Yhteistyö Mika Niemen ja Juuso Ikosen sekä Ikosen ja Miro Aaltosen kanssa on tuottanut jopa eniten pelannutta Aho - Niemi - Puljujärvi kovempia lukemia.

Tämän perusteella voidaan varovasti ylistää nimenomaan Ahon merkityistä ketjuilleen. Aho saa tilastojen perusteella lähes ketjun kuin ketjun positiiviseksi kiekonhallinnaltaan.

Johtopäätös: Joukkueella on väliä, ketjulla varsinkin Saarelalle

Kahden kiekonhallinnaltaan joukkueensa keskiarvoa paremmalla pelaajalla on tilastojen perusteella positiivinen vaikutus joukkueensa pelitapahtumiin. Pelitavalla on kuitenkin suuri merkitys sille, kuinka hyvä lukema kokonaisuutena ja suorana on.

Saarelan Corsi ei ehkä hetkauta verrattuna Ahoon, Laineeseen tai Puljujärveen, mutta tilastot eivät kieli onnistumisten olevan mikään suonenveto. Saarela on ottanut selvän harppauksen eteenpäin, ja kiekollisemmassa joukkueessa tai kiekollisemmalla pelitavalla maaleja voisi olla vielä enemmän koossa.

Saarelaa kannattaa ehdottomasti peluuttaa mahdollisuuksien mukaan Ojamäen ja Marjamäen kanssa. Kärjen ketjussa tulos jää reilullakin otannalla kauas edellämainitusta yhdistelmästä.

Ahon kohdalla on todennäköistä, että PDO:n laskiessa tehopisteitä ei synny loppukaudesta ihan samaan tahtiin, mutta kokonaisuutena kyse on silti erittäin hyvästä kaudesta ja erittäin lupaavasta pelaajasta. Monipuolisuus nostaa Ahoa jo nyt Liigan parhaimpien pelaajien joukkoon.

Ketjuja kokeillessa Ahoa voisi peluuttaa vielä enemmän siten, että toisella laidalla viilettäisi Puljujärven sijaan Ikonen. Kyseiseen ketjuun kelpaa sentteriksi myös Aaltonen.

Tilastot: Miika Arponen, analyysi: Antti Wennström

» Lähetä palautetta toimitukselle