Tilastoanalyysissa pureudutaan Leijonien pelaamiseen siniviivojen kohdalla. Eräkohtaisesti on laskettu, kuinka usein Leijonat ylitti tasaviisikoin hyökkäys- ja puolustussiniviivansa kiekon kanssa ja kuinka usein turvauduttiin siirtokiekkoihin. Myös siniviivojen ylityksien yhteydessä tapahtuneet kiekonmenetykset on laskettu.

Suomi selviytyi kohtuullisesti Sveitsin aktiivisuudesta

Avauserän lukemat eivät odotetusti olleet yhtä laadukkaat Norja-ottelun vastaaviin verrattuna. Sveitsi on laadukkaampi joukkue, mikä näkyi etenkin siinä, että joukkueen karvauspelaaminen tuotti Leijonille enemmän vaikeuksia kuin Norjan.

Suomi tosin pystyi kohtuullisen hyvin vastaamaan Sveitsin tarjoamaan haasteeseen. Paineen alta päästiin kiekon kanssa usein pois, mistä osoituksena on hyvä lukema oman siniviivan tilastoissa. Se onnistuttiin 65 prosenttisesti ylittämään kiekon kanssa.

Kiekonmenetyksiä tuli tosin selvästi enemmän kuin esimerkiksi Norjaa vastaan. Kiekonmenetys omalla alueella johti Sveitsin 2–0-osumaan.

Suomen pelinopeus ja aktiivisuus olivat Norja-ottelun tasolla. Omalta alueelta lähdettiin monipuolisesti niin nopeilla lähdöillä kuin nopeilla kontrollilähdöillä ja viivelähdöillä. Keskialueella kiekkoja ei merkittävästi menetetty.

Työteliäs erä vei Suomen pelillisesti selvästi niskan päälle

Leijonien pelaamisessa korostui vauhti. Oli kyseessä sitten hidas tai nopea lähtö, koko viisikko oli samassa rytmissä, ja päämäärä oli tiukasti vastustajan hyökkäysalue.

Leijonien luisteluvoima päihitti keskialueen ylityksissä Sveitsin puolustuksen. Etenkin Suomen puolustajien, erityisesti Julius Hongan, nousut kiekon kanssa hyökkäysalueelle huimine vauhtieroineen toivat Leijonille massiivista etua. Sveitsi ei päässyt millään katkaisemaan Leijonien vyöryä.

Sveitsi ei onnistunut katkaisemaan Leijonien vyöryä.

Tilastojen osalta kohennusta nähtiinkin siis hyökkäysalueelle murtautumisissa, joissa pystyttiin entistä useammin viemään kiekko alueelle ja luomaan välitöntä hyökkäysuhkaa. Omalla alueella tosin tuli jälleen kiekonmenetyksiä, mutta ei niin vaarallisilla alueilla, että Sveitsi olisi päässyt parhaille maalintekopaikoille.

Toinen erä oli Leijonilta väkevä esitys. Joukkue myllytti vastustajan alueella pitkiä hyökkäyksiä, jotka näyttivät ensimmäistä kertaa turnauksessa toimineen saumattomasti. Sveitsi tyytyi jatkuvasti roiskimaan kiekkoa alueeltaan tai hyökkäämään väsyneenä vastaan, jolloin Suomi pystyi vyöryttämään paineen takaisin ja käyttämään pitkää vaihtomatkaa siten hyödyksi.

Päätöserän jämähdys

Päätöserässä pelin tempo laski kahteen aikaisempaan erään verrattuna. Sveitsi ei hönkinyt päälle koko ajan vaan vetäytyi myös keskialueen trapiin.

Sen myötä Leijonat joutui yhä useammin kaivamaan repertuaaristaan hitaampia lähtöjä. Rytmittäminen oli järkevää, eikä Sveitsin sumppuun lähdetty suin päin puskemaan.

Sveitsin pienoinen passivoituminen näkyi myös siinä, että Leijonat menetti erän aikana omalla alueellaan kiekon vain kaksi kertaa siniviivaa ylittäessä. Aikaisemmissa erissä kiekonmenetyksiä omalla alueella tuli selvästi enemmän.

Muuten kiekollisen pelin tilastot pysyivät suurin piirtein samoina. Leijonat pyrki edelleen kiekon kanssa hyökkäysalueelleen ja tekikin niin useammin kuin käytti siirtokiekkoja.

Vastus koveni, tilastoissa ei merkittävää eroa

Kahden viimeisimmän ottelun otannalla Leijonien kiekollisen pelin tilastot ovat pysyneet yllättävän tasaisina. Vaikka Sveitsi on Norjaa laadukkaampi joukkue, Suomi pystyi säilyttämään laadukkaan kiekkokontrollielementin pelissään.

Norja- ja Sveitsi-ottelut ovat olleet luonteeltaan hyvin samantyyppisiä. Pelin tempo on ollut paikoin kova, ja molemmat joukkueet ovat pyrkineet aktiivisuuteen kiekottomana.

Se, että Leijonat pystyi säilyttämään tilastot samoissa lukemissa kovatasoisempaa Sveitsiä vastaan, on hyvä osoitus siitä, että Leijonien pelaaminen kehittyy. Ainoa pieni särö Sveitsi-ottelun tilastoissa on oman siniviivan ylityksissä tapahtuneet kiekonmenetykset, joita tuli kymmenen enemmän kuin Norjaa vastaan.

Leijonat pystyi reagoimaan ja rytmittämään peliään vastustajan mukaan. Kun vastustaja antoi aktiivisesti painetta, Suomi pystyi kiekottelemaan alta pois ja hyökkäämään nopeasti. Jos vastustaja vetäytyi, Suomi hyökkäsi organisoidulla viisikolla.

Pelitapa on juurtunut pelaajien selkäytimeen.

Etenkin se, että pelaaminen on mennyt entistä enemmän tunne- ja vaistopuoleen, kertoo siitä, että pelitapa on juurtunut pelaajien selkäytimeen. Kun vielä turnauksen alussa Leijonia arvosteltiin vähäisestä pelitunteesta, voi nyt huoletta todeta, että sen kanssa ei ole enää ongelmaa.

Pelitapa on jokaiselle pelaajalle selvä, joten pelaaminen näyttää luontevalta, aktiiviselta ja halukkaalta. Myös pelirohkeudessa on tapahtunut edistystä, sillä keskialueella uskalletaan entistä enemmän haastaa kiekon kanssa. Kiekonmenetysten pelko on selvästi pienempi kuin turnauksen alussa. Riskittömyydestä ollaan siirrytty pelirohkeuteen.

Lohkon päätöskamppailussa olennaiseen osaan kiekollisessa pelissä nousee se kuinka paljon Leijonat menettää kiekkoja. Oman siniviivan tuntumassa tai keskialueella on pystyttävä pitämään kiekonmenetykset enintään noin 15 prosentissa.

Toisaalta samalla on pystyttävä säilyttämään viime otteluissa nähty hyvä pelirohkeus.