Tapparan pelaaja-arvostelut 2012-2013

LIIGA / Artikkeli
Tappara rynni viime kaudella aina finaaleihin asti.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara taisteli itsensä menneellä kaudella SM-hopealle taivuttuaan jännittävässä finaalisarjassa Ässille voitoin 4-2. Jukka Rautakorven paluu Tapparan penkin taakse näyttäisi tietävän sitä, että Tapparan paluu SM-liigan kärkiseurojen joukkoon ei näyttäisi jäävän kauden mittaiseksi.

Tapparan pelaaja-arvostelut on asteikolla 1-5 ja ne ovat suhteutettu ennakko-odotuksiin ja rooliin.

Maalivahdit

#77 Juha Metsola

Runkosarja (RS): 46 ottelua, päästettyjen maalien keskiarvo 2.09, torjuntaprosentti 93.0 Pudotuspelit (PO): 15, 1.84, 94.1

Vakiinnutti ykkösmaalivahdin aseman syksyllä, pelasi joka pelin loppusyksystä lähtien ja pohjusti erinomaisilla torjunnoillaan Tapparan nousun runkosarjakakkoseksi. Taso pitiaina finaaleihin asti. Ratkaisevilla hetkillä sattui hörppäyksiä, joiden tähden viisi tähteä jää saamatta. Siitä huolimatta, että Metsola hävisi finaaleissa maalivahtipelissä Antti Raannalle, on turha hopealle jäämistä kaataa Metsolan niskaan. Tappara olisi voinut yhtä hyvin tehdä paikoistaan maalin esim. kolmanteen jatkoeräänmenneessä pelissä ja sitä kautta sarja olisi tullut vielä kerran Tampereelle ja olisi voinut mennä kummalle tahansa.

#35 Mika Noronen

RS: 1, 3.00, 91.9
Pudotuspelit (PO): Käväisi pikaisesti maalinsuulla yhdessä ottelussa.

Tuli Kuopioon suunnanneen Pekka Tuokkolan tilalle. Ei ollut sitä ennen pelannut kauden aikana missään. Tappara-komennuskin sujui lähinnä vihellellen, kun vastuutamaalinsuulla tuli vain yhden runkosarjapelin verran. Joku toinen valmentaja olisi saattanut kokeilla Norosta finaalisarjassa, kun Metsolalle meni helppoja. Uran jatko kysymysmerkki. Arvosana on annettava yhden ottelun perusteella. Siinä kolme päästettyä maalia ja voitto, joten kolmonen lienee osuva.

Puolustajat

#18 Tuukka Mäntylä

RS: 57 ottelua, 3+21=24, 71 jäähyminuuttia, +/- tilasto +1
PO: 15, 0+8=8, 18 min, +8

Mäntylä pelasi läpi kauden omalla tasollaan, ollen Tapparan puolustuksen tärkeimpiä tukipilareita. Parhaimmillaan myös loistavia oivalluksia hyökkäyspäässä, toisinaan hieman turhia jäähyjä. Mäntylälle kuitenkin täysin puhtaat paperit ja lämmin kiitos päättyneestä kaudesta, vaikka se kaikista suurin kruunu, eli mestaruus jäi lopulta niukasti saavuttamatta.

#9 Juha Leimu

RS: 57, 7+15=22, 55 min, +3
PO: 15, 1+1=2, 6 min, -2

Leimun ura näytti olevan jo alamäessä vaikean edelliskauden jälkeen, mutta mies nousi hienosti takaisin Tapparan vakiopuolustajaksi ja heilutteli runkosarjassa verkkojakin aiemmilta vuosilta totuttuun tyyliin. Hyvä kausi toi parivuotisen pahvin Pelicansiin.

#22 Kurtis Foster

RS: 13, 3+3=6, 78 min, +6

Foster osoitti, minkä vuoksi hän on urallaan pystynyt NHL:ssäkin parhaimmillaan tekemään runkosarjassa 42 pistettä. Järkälemäinen pakki on käsistään ja peliälyltään parempi, kuin uskoisikaan ja oli Tapparassa ollessaan kentän molemmat päädyt huomioiden paras puolustaja.

#6 Pekka Saravo

RS: 56, 1+7=8, 26 min, +17
PO: 15, 0+1=1, 10 min, +2

Pelasi ruutunsa, mutta parhaat vuodet taitavat alkaa olla takana. Omassa päässä välillä selviä vaikeuksia, eikä hyökkäyssuuntaankaan enää niin paljoa tarjottavaa, kuin ennen. Rooliksi alkoi muodostua olla viimeisiä pelaamaan mahtuvia puolustajia. Vuosia iän puolesta vielä jäljellä, mutta käyrä näyttää uhkaavasti laskevalta.

#56 Dale Clarke

RS: 18, 2+4=6, 14 min, +8
PO: 13, 0+1=1, 14 min, +2

Tuli kolmannen kerran urallaan Tapparaan, kun NHL-avut suuntasivat kotiin. Pelasi peruspeliä ja loppukaudesta jäi vähän parempi maku suuhun, kuin edelliseltä Tapparan visiitiltä. Tallentui kuitenkin turhan usealle Ässien maalivideolle finaalisarjassa. Yleisesti ottaen kohtalainen suoritus.

#83 Teemu Aalto

RS: 58, 6+22=28, 50 min, +8
PO: 15, 5+7=12, 16 min, +6

Runkosarja oli tuttua Aaltoa, mutta pelasi uransa parhaat pudotuspelit latoen niissä 12 pistettä 15 pelissä. Tapparan ylivoiman ykköspyssy jatkaa joukkueessa, eikä vielä osoita iän tuomia hyytymisen merkkejä.

#15 Jussi Halme

RS: 9, 1+1=2, 0 min, +5
PO: 2, 0+0=0, 0 min, -2

Kausi oli Halmeelle pettymys, sillä hän ei mahtunut enää Tapparan puolustuksen vakiokokoonpanoon. Niissä peleissä, missä esiintyi, täytti oman ruutunsa, mutta jatko Tapparassa on enemmän kuin epätodennäköinen.

#12 Markus Kankaanperä

RS: 58, 4+12=16, 166 min, +21
PO: 15, 0+1=1, 8 min, -3

Kankaanperän ominaisuudet tiedettiin, mutta onnistui siitä huolimatta kuitenkin jopa ylittämään odotukset, ollen aivan keskeisiä hahmoja Tapparan puolustuspelissä. Tyhmät jäähytkin vähenivät kauden mittaan. Jatkaa Tapparassa.

#4 Jesse Jyrkkiö

RS: 9, 0+3=3, 10 min, -1

Ässistä saapuneelle Jyrkkiölle avauskausi Tapparassa toi yhdeksän runkosarjapeliä ja loppukauden LeKissä. Vaikea on sanoa Jyrkkiön suoranaisesti epäonnistuneen, sillä Tapparalla oli hyviä puolustajia riittämiin. Ensi kaudella Jyrkkiöllä on uusi mahdollisuus vakiinnuttaa pelipaikka. Sopimusta hänellä on aina vuoteen 2015 asti.

#71 Justin Braun

RS: 6, 0+3=3, 2 min, 0

Braun ehti pelata Tapparassa kuusi peliä, ennen kuin loukkaantui ja matkusti takaisin Pohjois-Amerikkaan. Kuudesta pelistä ei aivan täydellistä kuvaa miehestä saanut, eikä hän ehkä niissä saanut vielä ison kaukalon juonesta niin hyvin kiinni, kuin olisi voinut.

Hyökkääjät

#16 Aleksander Barkov

RS: 53, 21+27=48, 8 min, +18
PO: 3, 0+0=0, 4min, -2

Kun Barkov oli häkellyttänyt kaikki jo edelliskaudella 16-vuotiaana ollen jo kokolailla kypsä SM-liigaan, oli runkosarjan 48 pistettä tällä kaudella jo kaiketi odotettavissa. Pudotuspeleissäkin piste per peli tahdissa, kunnes teloi olkapäänsä. Jälkeenpäin on helppo nähdä asia jopa ratkaisevana Tapparan mestaruushaaveiden kannalta. Jos isommat ympyrät eivät kutsu jo ensi kaudella ja mies pysyy terveenä, on SM-liigan pistepörssin voitto lähellä.

#17 Ville Nieminen

RS: 57, 22+28=50, 132 min, +17
PO: 15, 3+3=6, 41 min, 0

Niemisen kausi oli mestaruutta vaille menestys. Runkosarjassa henkilökohtainen piste-ennätys meni uusiksi, mutta pudotuspeleissä Nieminen kärsi ehkä eniten Barkovin jaConnollyn loukkaantumisista. Barkovin puuttuminen viereltä heikensi hänen peliään, mutta toisaalta kahden parhaan pistenikkarin luokkaantuminen myös kasasi hänen niskaansa ylisuuriakin odotuksia.

#38 Sami Venäläinen

RS: 30, 3+5=8, 28 min, -4
PO: 10, 2+0=2, 6min, +2

Venäläinen oli jo kaiketi valmistautunut seuraamaan kauden lopun katsomosta, mutta loukkaantumiset toivat hänelle mahdollisuuden pelata ratkaisupeleissä. Niissä Venäläinen pelasi melkeinpä paremmin, kuin moni olisi kuvitellutkaan, mutta kolmonen arvosanaksi lienee ansaittu, koska putosi runkosarjassa kokoonpanon ulkopuolelle.

#81 Jukka Peltola

RS: 52, 6+4=10, 12 min, +3
PO: 15, 6+2=8, 6 min, +6

Peltola otti urallaan askeleen eteenpäin, onnistuen hyvin varsinkin pudotuspeleissä. Eikä esitys huono ollut runkosarjassakaan ottaen huomioon, että peliaikaa tuli lähinnä

3.-4. -ketjuissa.

#25 Henrik Haapala

RS: 32, 3+10=13, 12 min, +3

Hyvä alku Barkovin kanssa samassa ketjussa, mutta luisui kuitenkin kokoonpanosta ulos loppukaudeksi. Monet sitä hieman ihmettelivät ja olisivat antaneet Haapalan pelata koko kauden. Kaikesta huolimatta positiivinen yllätys jo näinkin ja ensi kaudella voi olla luvassa vielä parempaa.

#34 Olli Palola

RS: 36, 4+3=7, 33 min, -1
PO: 15, 6+1=7, 0 min, 0

Palolalta hieno tasonnosto erityisesti pudotuspeleissä, kun isompaa roolia oli tarjolla Connollyn ja Barkovin jouduttua sairastuvalle. Finaaleissa maalihanat kuivuivat, mutta jatko näyttää Palolan osalta lupaavalta ja hän solmikin jatkosopimuksen Tapparan kanssa.

#44 Jan-Mikael Järvinen

RS: 8, 1+2=3, 4 min, +1
PO: 12, 0+3=3, 2 min, -1

Kaksijakoinen kausi. Runkosarja pääosin kokoonpanon ulkopuolella, paikka aukesi pudotuspeleissä. Pelasi hyvin pudotuspeleissä saaden aina vastuuta ylivoimalla asti. Ensi kausi on miehelle tärkeä, sillä sopimus on katkolla sen jälkeen.

#40 Jarno Koskiranta

RS: 58, 22+18=40, 24 min, +15
PO: 14, 9+1=10, 4 min, +1

Nappikausi Koskirannalta poiki piste-ennätyksen runkosarjassa, upeat yhdeksän maalia pudotuspeleissä ja komennuksen Leijoniin MM-kisoihin. Finaaleissa olisi ehkä voinut onnistua vielä paremmin, mutta toisaalta kauden kokonaissaldo ylitti selkeästi odotukset.

#19 Jeff Ulmer

RS: 6, 2+3=5, 4 min, +6

Kävi kuuden pelin verran Tapparassa iskien niissä viisi pistettä. Sikäli oli yllätys, että loppukausi vierähti kuitenkin Lausannessa.

#84 Dragan Umicevic

RS: 12, 3+5=8, 4 min, +3
PO: 15, 0+9=9, 33 min, +3

Jeff Ulmer vaihdettiin siirtoikkunan umpeutumisen kalkkiviivoilla Umiceviciin. Tappara sai Umicevicin muodossa Ulmeria kokonaisvaltaisemman pelaajan, mutta toisaalta huonomman maalintekijän. Yhdeksän passia pudotuspeleissä osoittaa kuitenkin, minkä tasoisesta pelaajasta puhutaan, kun puhutaan Umicevicista.

#61 Chris Connolly

RS: 57, 19+22=41, 24 min, +13
PO: 5, 1+2=3, 4 min, 0

Haki hieman itseään alkukaudesta, mutta sitten kun löysi, oli Tapparan hyökkäyksen valovoimaisimpia pelaajia. Harmittava loukkaantuminen pilasi kauden tärkeimmät pelit. Todella nopea, väkkärämäinen ja kiekkotaitava Connolly ihastuttaa Tapparan faneja ensi kaudellakin.

#53 Niclas Lucenius

RS: 30, 4+9=13, 22 min, 0
PO: 15, 2+5=7, 31 min, +1

Sairasteli mystisen sairauden ja haki vauhtia LeKistä. Loppukaudesta nähtiin täydessä iskussa ollut Niclas Lucenius ja olikin pudotuspeleissä tärkeä mies Tapparalle parantaen, mitä pidemmälle kausi eteni. Mieleen jäi myös miehen pudotuspelien viiksimuoti.

#74 Antti Erkinjuntti

RS: 60, 6+30=36, 28 min, +14
PO: 15, 2+6=8, 4 min, +1

Erkinjuntti pelasi kokolailla odotusten mukaisesti ja oli ehdottomasti joukkueen tärkeimpiä hyökkääjiä. Silti Erkinjuntti on jo monena vuotena tahkonnut suunnilleen saman pistemäärän. Onko rahkaita vielä nousta tätäkin paremmalle tasolle?

#85 Jussi Makkonen

RS: 51, 8+9=17, 30 min, -1
PO: 14, 1+2=3, 2 min, -1

On tipahtanut jarruketjurooliin, vaikka latoi aikanaan HPK peräti 59 pistettä runkosarjakaudella. Siitä huolimatta ollut arvokas Tapparalle, vaikka henkilökohtainen ura polkenut paikallaan.

#27 Elmeri Kaksonen

RS: 53, 5+6=11, 6 min, +2
PO: 15, 0+5=5, 4 min, +1

Kaksosen alkukausi ei luvannut ihmeitä ja oli pienoinen pettymyskin, mutta mies paransi kauden mittaan. Pudotuspeleissä nähtiin hyviä otteita ja tärkeitä maaliin johtaneita yksilösuorituksiakin. Ensi kaudelta lupa odottaa kokonaisvaltaisestikin parempaa.

#28 Jarkko Malinen

RS: 59, 3+8=11, 8 min, +2
PO: 15, 1+2=3, 2 min, -2

Hyvä kausi näyttäisi kääntäneen uran jälleen nousuun. Erittäin hyvä omassa roolissaan alemmissa ketjuissa ja osui välillä tolppien väliinkin.

#36 Jannik Hansen

RS: 20, 7+10=17, 43min, +2

Osoitti kuinka kovia jääkiekkoammattilaisia Tanskalla on nykyään. Erinomaisia otteita, sai tosin pelata koko ajan Tapparan parhaiden pelimiesten vierellä.

 

Ne pelaajat, jotka siirtyivät kesken kauden muihin SM-liigaseuroihin, on arvioitu näiden seurojen arvioinnissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle