Tšekin keskivertojoukkueessa lymyää tuleva ykköskierroksen varaus

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Filip Hronek on viime vuoden tapaan yksi kärkipuolustajista.
Jääkiekon huipulle useita legendaarisia pelaajia tuottanut Tšekki ei ole saavuttanut mitalia nuorten MM-kisoista sitten vuoden 2005 pronssin. Löytyykö tämän vuoden rosterista tulevaisuuden jaromirjagreita tai robertreicheleita?

2000-luvun alku oli Tšekille vielä hienoa aikaa, kun se voitti vuosina 2000 ja 2001 kultaa. Todellinen valtakausi on ollut Tšekkoslovakian aikana 1980-90-luvuilla, jolloin mitalleja kertyi viisi hopeaa ja neljä pronssia, mutta yllättäen ei yhtään kultaa.

Tapaninpäivänä Kanadassa alkaviin kisoihin Tšekki on kerännyt pelaajia pääasiassa kotimaasta sekä Pohjois-Amerikan junioriliigoista. Mukana on myös muutamia pelaajia Ruotsin ja Suomen liigoista.

Tulevien pelien osalta tšekeillä ei ole lähtenyt kovin maireasti sen koettua tällä viikolla rökäletappiot Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan tekemättä yhtään maalia itse. Ottelut päättyivät lukemin 5-0 ja 4-0.

Tämän lisäksi joukkueen kokoonpanoa jouduttiin muokkaamaan, kun Dominik Lakatos mursi solisluunsa ensimmäisessä harjoitusottelussa Kanadaa vastaan. Tšekin mestari Lakatos olisi ollut joukkueelleen yksi tärkeimmistä hyökkääjistä pelattuaan vahvan syyskauden Liberecin Bílí Tygřissa.

Pohjois-Amerikan junioriliigasta kärkipelaajat

Tänä vuonna joukkue ei näytä erityisen kovalta vaan keskivertoporukalta, kun vertaa viime vuoden ryhmään. Joukkue ei sisällä kovinkaan montaa selkeää tähtipelaajaa, ja sen taitotaso on suosikkeihin Kanadaan ja Yhdysvaltoihin verraten reilusti heikompi.

Joukkueen pelaajista kahdeksan oli kokoonpanossa mukana myös viime vuonna, joten kokemustakin löytyy. Näistä ehdottomasti seuraamisen arvoinen pelaaja on Charlottetown Islandersin (QMJHL) hyökkääjä Filip Chlapík, joka on tänä syksynä tehoillut 26 ottelussa jo massiiviset 44 tehopistettä (20+24).

Hyökkääjistä viime vuonna mukana oli myös Michael Špaček, joka tehoili tuolloin kaksi maalia ja kolme syöttöä seitsemässä ottelussa. Tällä kaudella Špaček on pelannut Kanadan juoniroliigassa (WHL) Red Deer Rebelsissa 30 ottelua tahkoten kasaan 16+26 tehopistettä.

Puolustajista vuosi sitten mukana ollut Jakub Zbořil tulee olemaan tärkeimpiä pelaajia Tšekin takalinjoilla. Lähes 100 ottelua Tšekin paidassa pelannutta puolustajaa on luonnehdittu nopeaksi ja tehokkaaksi siniviivan pelaajaksi. Tällä kaudella QMJHL-sarjassa Zbořil on kerännyt lähes pisteen per -peli.

Kokeneita ja mielenkiintoisia uusia tulokkaita

Muita huomioitavia pelaajia ovat hyökkääjät Adam Musil, Tomáš Šoustal ja Šimon Stránský, joista kaksi viimeisintä oli myös vuosi sitten kokoonpanossa mukana. Musil on mielenkiintoinen tapaus siinä, että hän on edustanut maajoukkueurallaan myös Kanadaa alle 17-vuotiaissa sekä Ivan Hlinka Memorial -turnauksessa voittaen kultaa toissa vuonna.

Puolustajista viime vuoden tapaan mukana on Filip Hronek, joka todennäköisesti tulee muodostamaan joukkueen parhaan pakkiparin Zbořilin kanssa. Maalivahdeista todennäköisin aloittaja on Daniel Vladař, joka toimi viime vuonna pääasiassa portinavailijana. Nykyisin Boston Bruinsin farmijoukkueessa pelaava Vladař on lahjakas maalivahti, mutta hän ei ole onnistunut vielä todella näyttämään taitojaan.

Tuleva ykköskierroksen varaus ja kuuluisan isän poika

Nuorimmista pelaajista kiinnostavin on 17-vuotias Martin Nečas, jonka on arvioitu olevan ensi kesän NHL:n varaustilaisuudessa kymmenen ensimmäisen joukossa. Nečas nousi raketin lailla HC Kometa Brnon juniorijoukkueesta pääsarjaan tänä syksynä ja on osoittanut olevansa valmis miesten peleihin tehoillen 6+7 pistettä 29 ottelussa.

Suomalaisille mielenkiintoinen seurattava voi olla myös Radek Koblížek, joka pelaa tällä hetkellä Kärppien A-nuorissa jo kolmatta kauttaan. Joukkueessa on myös mukana Robert Reichelin 18-vuotias poika Kristián Reichel, joka pelaa HC Litnivovissa Tšekin pääsarjatasolla.

Suomi ja Tšekki pelaavat samassa alkulohkossa aloittaen pelinsä toisiaan vastaan tapaninpäivänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle