Suuria odotuksia, pieniä näyttöjä

NHL / Artikkeli
Kauden alun piti olla Philadelphian näytöstä. Loistavat uudet vahvistukset, erinomaisesti sujuneet harjoituspelit ja helppo alkuohjelma eivät merkinneet kuitenkaan mitään kauden alkaessa. Flyersin saldoksi ensimmäisestä viidestä ottelusta jäi mukavat kuusi pistettä, mutta peliesitykset olivat kaukana odotetusta. Molemmat voitot tulivat umpisurkeasta Floridasta, joka tällä hetkellä on eräs NHL:n huonoimmista joukkueista. Laajennusjoukkue Columbus riisti kahteen peräkkäiseen otteeseen suurelta ja mahtavalta Flyersilta tasapelipisteen, ja tappion karvasta kalkkia päästiin nauttimaan viime vuosien kiusankappale Buffalolta. Miksi näin?

Mikä mättää?

Miksi kauden alku oli vaisu? Syitä tähän on monia, mutta suurin syy lienee kaikesta huolimatta joukkueen vaihtuvuudessa. Erinomaisesti sujuneet harjoituspelit loivat uskoa valmiista joukkueesta, mutta vasta tosipelien alkaessa joukkueen todellinen tilanne paljastui. Yhteispeli ei toiminutkaan odotetulla tavalla, ja joukkueen peli oli kaikkea muuta kuin valmista. Jo kauden avanneessa kotipelissä Floridaa vastaan oli havaittavissa ongelmia. Avauserässä syötöt singahtelivat minne sattuu, avaukset ja purut olivat luokattomia, hyökkäyspelistä ei ollut tietoakaan ja puolustus oli helisemässä taitavien Panthers-vastustajien kanssa. Florida myllytti taukoamatta hyökkäyksiä Flyersin maalille, ja ainoastaan Roman Cechmanekin loistopeli piti oranssipaidat pelissä mukana.

Neljä ensimmäistä peliä noudattivat täsmälleen samanlaista kaavaa. Flyers tuli peliin kuin unessa, ja vastustaja rankaisi ottelun avausmaalilla lepsujen otteiden jälkeen. Vielä ensimmäisessä pelissä Floridaa vastaan takaa-ajo tuotti tulosta, ja kolmannen erän loppukirin avulla tuloksena oli numeroiden valossa mukava 5-2 kotivoitto Floridasta. Kahdessa seuraavassa pelissä Columbusta vastaan Flyers nousi kahden maalin tappioasemasta tasapeliin, mutta pisteet eivät tuntuneet kovin makoisilta. Neljännessä pelissä Buffaloa vastaan tuli sitten lopullisesti noutaja Martin Bironin muodossa, kun heikko alku kostautui lopulta tappion myötä. Neljän pelin jälkeen saldona oli siis melko murheellinen 1-2-1 ottaen huomioon, että vastustajana olivat olleet Florida, Columbus kahdesti sekä Buffalo. Kauteen eräänä suurimmista mestarisuosikeista lähteneellä joukkueella ei olisi varaa töpeksiä kahta peräkkäistä tasapeliä Columbuksen tasoista joukkuetta vastaan.

Barber näytti mistä kana pissii...

Viime kaudella NHL:n parhaaksi valmentajaksi valittu Bill Barber näytti luonteensa neljännen pelin jälkeen. Barber oli kyllästynyt joukkueensa hengettömään esitykseen, ja palkintona oli vajaan 40 minuutin luistelurääkki Flyersin harjoituskeskuksessa... Ilman kiekkoa...Joukkue luisteli kaukalon päästä päähän yhtäjaksoisesti koko harjoituksen ajan eikä armoa tunnettu. Barber itse kutsui tilaisuutta ”pakolliseksi työpäiväksi”, mutta pelaajat ymmärsivät asian paremmin. Kommentit harjoituksen jälkeen olivat positiivisia, ja John LeClair kommentoi asiaa seuraavasti: ”Kaikki ymmärsivät varmasti viestin jäälle astumisen jälkeen. Tämä teki meille hyvää. Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.”

Joukkueen kapteeni Eric Desjardins totesi harjoituksen olleen hyvä muistutus työnteon tärkeydestä. Hän kertoi myös ettei ollut kokenut vastaavanlaista harjoitusta yli kuuteen vuoteen... Vähemmän auktoriteettia omaavalle valmentajalle tälläinen harjoitus voisi olla kohtalokas, mutta Bill Barber on saavuttanut joukkueen luottamuksen ja kunnioituksen. Barber on aina rehellinen pelaajilleen eikä aristele kertoa mielipiteitään. Tämän miehen käsissä Flyersilla ei ole mitään hätää.

Kauden viidennessä pelissä Floridaa vastaan jäälle luisteli lopultakin sisuuntunut ja taisteleva kiekkojoukkue. Peli-ilo oli lopultakin löytynyt, eikä vastustajalla ollut tällä kertaa mitään nokan koputtamista 5-2 vierasvoitossa. Flyers innostui jopa siinä määrin, että tuloksena oli koko joukkueen historian suurin laukaisumäärä vieraspelissä. Kaikki kokoonpanossa olleet pelaajat saivat vähintään yhden laukauksen tililleen, ja yhteensä Flyers laukoi maalia kohden muhkeat 53 kertaa!

Loukkaantumiset rassaavat

Flyersin leveä pelaajamateriaali nousi heti kauden alussa arvoon arvaamattomaan. Harjoituspeleissä hienosti pelannut Czech-line (Jan Hlavac / Jiri Dopita / Pavel Brendl) pääsi nauttimaan yhteisistä pelihetkistä reilut kaksi erää, kunnes Floridan nuori puolustaja Dan Boyle taklasi ensimmäistä NHL-peliään pelanneen Jiri Dopitan pitkälle sairaslomalle halpamaisella, polviin kohdistuneella taklauksella. Dopita on sivussa vähintään viitisen viikkoa, mutta pahimmassa tapauksessa sairasloma saattaa jatkua pitkälle joulukuuhun saakka. Dopita loukkasi pahannäköisessä tilanteessa vasemman polvensa.

Ottelun päätyttyä Jan Hlavac huomasi olevansa ainoa pelikuntoinen ketjun jäsen, kun toinenkin ketjukaveri, myöskin ensimmäistä NHL-otteluaan pelannut Pavel Brendl, oli pelikyvytön. Brendl loukkasi oikean nilkkansa, mutta hänen vammansa ei pitäisi olla yhtä paha kuin maanmiehensä Dopitan. Brendlin odotetaan palaavan kokoonpanoon tulevalla viikolla.

Kokoonpanosta puuttuu myös pitkäaikaispotilas Rick Tocchet, joka on sivussa vielä määrittelemättömän ajan. Kokenut kehäkettu on kärsinyt samanlaisista polvivammoista, kuin viime kaudella uransa lopettanut Keith Jones. Tocchet on sivussa vähintään kuukauden päivät, mutta pahimmassa tapauksessa hänen koko peliuransa voi olla loppu.

Philadelphian taivaalle nousi lisää mustia pilviä, kun ykkösketjun sentteri Keith Primeau jätti viimeisen Florida-pelin kesken polvivamman takia. Heikohkosti kauden aloittanut Primeau loukkasi polvensa nujakoituaan Floridan Dan Boylen kanssa, ja näin ollen Boyle on onnistunut telomaan kaksi Flyers-pelaajaa pelikyvyttömäksi kahdessa ottelussa. Mukava saldo siis. Primeaun vamman vakavuudesta ei ole vielä tietoa, mutta paluun pitäisi tapahtua piakkoin.

Flyers kutsui farmijoukkueesta taitavan, mutta pienikokoisen Marty Murrayn paikkaamaan hyökkäyspään loukkaantumisia. Viime kaudella AHL-mestaruuden voittanut Murray otti paikan kolmosketjun keskellä, ja hän onkin paikannut aivan kelvollisesti Jiri Dopitaa. Nuori ukranalaislaituri Ruslan Fedotenko pelasi pari peliä keskushyökkääjänä ennen Murrayn nostamista ylös, ja hän saattaa joutua pelaamaan myös tulevissa peleissä sentterinä, jos Primeaun vamma osoittautuu vakavaksi.

Broad Street Bullies are back?

NOT. Ennen kauden alkua Flyersin odotettiin olevan eräs NHL:n kovimmista joukkueista, mutta tilanne ei ole ollut aivan yhtä hyvä. Ensimmäisessä viidessä pelissä tapeltiin yhteensä kymmenen kertaa, joista peräti kuusi nujakkaa nähtiin jälkimmäisessä Florida-pelissä. Kovan pelin ystävät pettyivät kuitenkin pahasti valmentaja Bill Barberin päätökseen kauden avanneessa Florida-pelissä; Dan Boyle taklasi halpamaisesti Jiri Dopitan pitkälle sairaslomalle, mutta kukaan Flyersista ei tehnyt asian hyväksi yhtään mitään. Tälläisissä tilanteissa pitäisi näyttää vastustajalle ettei oman joukkueen parhaita pelaajia kohdella sääntöjenvastaisesti.

Tällä hetkellä Todd Fedoruk on näyttänyt ottaneen joukkueen ykkösenforcerin paikan itselleen. The Fridge on pelannut kaikissa otteluissa, mutta nyrkit heiluivat vasta viimeisessä Florida-pelissä. Fedoruk haastoi Floridan järkelemäisen Peter Worrellin kahteen eri otteeseen, ja tuloksena kummastakin taistosta oli niukka tappio. Hänelle täytyy antaa kuitenkin tunnustusta yrityksestä, vaikka tulos ei ollutkaan kovin mairitteleva. Myös Luke Richardson kokeili Worrellin nyrkkien kestävyyttä ensimmäisessä kohtaamisessa heikoin tuloksin. Tulokaslaituri Jesse Boulerice on pukenut kahteen otteluun, ja myös hänellä on nyt vyöllään ensimmäinen NHL-tappelu, tosin hävitty sellainen...

Philadelphian paras tappelija Chris McAllister ei ole pukenut vielä yhteenkään peliin, sillä nykyinen puolustuskuusikko on pelannut hyvin alkukauden. Edellämainituista seikoista johtuen McAllister tullee saamaan enemmän peliaikaa ainakin etukäteen ajateltuna kovissa peleissä.

Kauden ensimmäisissä pelissä on nähty monenmoisia yllätyksiä, mutta ykkösketjun laituri Mark Recchin esitykset ovat olleet ehkä hämmentävimpiä. Taitopelaajana tunnettu pienikokoinen Recchi on ottanut miehestä mittaa jo kahteen eri otteeseen, ja kummallakin kerralla vastustajan läski on ns. tummunut. Niin Espen Knutsen kuin Craig Adams saivat maistella Recchin nyrkkien kovuutta, kun Recchi näytti ettei hänelle ns. hattuilla. Viime kaudella Recchi tiputti hanskansa tasan kerran, ja myös silloin saldona oli selkeä voitto. Onko Recchilla roolinvaihto edessä vanhalla iällä...

Positiivisia yllätyksiä

Justin Williams

Toista kauttaan pelaava Justin Williams on vastannut häneen asetettuihin odotuksiin ja ollut eräs joukkueen parhaista ellei paras hyökkääjä. Toisen kauden kirouksesta ei ole ollut tietoakaan, kun nopea laituri on terrorisoinut vastustajaa yhteensä neljän maalin edestä. Williamsilla on loistava mahdollisuus tehdä ainakin 30 maalia tällä kaudella erinomaisten ketjukavereiden ja mukavan peliajan avustuksella.

Eric Weinrich / Kim Johnsson

Loistavaa! Kesällä Flyersiin siirtynyt parivaljakko on ollut täysin suvereeni kaksikko joukkueen takalinjoilla. Kummatkin tiedettiin taitaviksi kiekollisiksi puolustajaksi, mutta heidän pelinsä taso on siitäkin huolimatta yllättänyt kaikki ns. asiantuntijat. Loistava kiekollinen peli on yhdistynyt varmaan ja yksinkertaiseen oman pään pelaamiseen, ja tuloksena viidestä pelistä on tehopisteet 3+7 ja tehotilastossa +8 merkintä. Kim Jonhssonin puolustuspään pelaamista epäiltiin ennen kauden alkua, mutta nuori ruotsalainen on osoittanut epäilyt täysin turhiksi. Jos kaksikko jatkaa samalla tasolla, ja joukkueen vanhat konkarit pääsevät omalle tasolleen, niin Flyersilla on koossa todella kova puolustuspään nippu.

Brian Boucher

Viime kaudella itseluottamuksensa täysin menettänyt nuori jenkki on palannut jälleen NHL:n huippuvahtien joukkoon. Boucher pelasi kolmannen ja neljännen pelin, joista saldona oli vain yksi tasapelipiste, mutta Boosh oli silti loistovireessä. Neljä päästettyä maalia kahdessa pelissä sekä lukuisat loistotorjunnat riittivät vakuuttamaan valmennusjohdon miehen vireestä, ja peliaikaa on varmasti tulossa myöhemminkin. Roman Cechmanek jatkaa kuitenkin ykkösvahtina, sillä hänkin on pelannut todella hyvin.

Negatiivisia yllätyksiä

Eric Desjardins / Chris Therien

Bill Barber kokosi vajaan vuoden tauon jälkeen vanhan ykköspakkiparin takaisin yhteen. Kauden alku on ollut kuitenkin luvattoman heikko, sillä joukkueen kapteenilta ja taitavimmilta puolustajalta odotetaan huomattavasti paljon parempaa panosta. Desjardinsin saldona on muhkeat 0+1 tehopistettä, ja puolustuspäässä miehen pelaaminen on jatkunut yhtä heikkona kuin viime kaudella. Jos Desjardins ei paranna peliään huomattavasti, niin Flyers saa unohtaa samantien menestysmahdollisuutensa ilman pelaajakauppoja.

John LeClair / Keith Primeau

Viime kaudella joukkueen ykkössentteriksi noussut Keith Primeau on aloittanut kautensa tuttuun tapaan eli heikosti. Järkälemäinen Primeau on ollut aina hidas syttymään eikä tämäkään kausi tuonut poikkeusta. Tilannetta ei helpota hänen polvivammansa, jonka takia häneltä jää luultavasti väliin peli tai kaksi. Myös John LeClairin kauden aloitus on jättänyt toivomisen varaa, mutta parissa edellisessä pelissä hän on näyttänyt heräämisen merkkejä. LeClair siirrettiin takaisin Jeremy Roenickin rinnalle, ja heidän yhteispelinsä on toiminut huomattavasti paljon paremmin kuin LeClairin ja Primeaun vastaava.

Mitä on odotettavissa?

Seuraavan viikon aikana Flyers kohtaa ensin vieraissa Atlantan ja Detroitin, ja kotona Washingtonin ja Ottawan. Ensimmäinen todellinen koitos on Detroit Senior Citizensin kohtaaminen vieraskaukalossa. Detroit on Dominik Hasekin johdolla eräs suurimmissa mestarisuosikeista, joten Flyers pääsee testaamaan tasoaan erinomaisessa paikassa. Myös kotipeli Washingtonia vastaan kertoo jo paljon, sillä Capitals on eräs vahvimmista suosikeista itäisessä konferenssissa.

Kauden alku oli vaisu ja hengetön, mutta viimeisessä pelissä Barberin kurinpidolliset toimet näyttivät tuovan tulosta. Philadelphia oli loukkaantumista huolimatta nälkäisempi ja vahvempi ryhmä, ja vastaavanlaisella pelillä vastustaja on helisemässä myös tulevaisuudessa. Tässä vaiheessa kautta ei ole syytä vetää mitään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tuleva viikko kertoo jo aika paljon joukkueen valmiudesta. Seuraavasta neljästä pelistä pitää tulla vähintään kuusi pistettä, jotta asemaa mestarisuosikkina voidaan pitää oikeutettuna.

Kokoonpano Floridaa vastaan 13.10.

Simon Gagne / Keith Primeau / Mark Recchi

John LeClair / Jeremy Roenick / Ruslan Fedotenko

Jan Hlavac / Marty Murray / Justin Williams

Todd Fedoruk / Kent Manderville / Paul Ranheim

Eric Desjardins / Chris Therien

Dan McGillis / Luke Richardson

Kim Johnsson / Eric Weinrich

Roman Cechmanek (Brian Boucher)

» Lähetä palautetta toimitukselle