Suurennuslasin alla: Niklas Bäckström

LIIGA / Artikkeli
Bäckström paljon vartijana.

Kymmenen kautta NHL:ssä pelannut Niklas Bäckström ehti NHL-uransa huippuvuosina olla yksi sarjan ja maailman parhaista maalivahdeista. Loukkaantumiset vaativat kuitenkin veronsa, ja keväällä 2016 oli aika jättää taalakaukalot ja siirtyä uralla eteenpäin. Alla oli kaksi hyvin rikkonaista kautta ja välissä vuoden verran pelaamattomuutta.

Nyt Bäckström on pukenut HIFK:n punaisen paidan ylleen yli 16 vuoden tauon jälkeen. Raakileena Helsingistä SaiPan, AIK:n ja FPS:n kautta Kärppiin siirtynyt ja siellä timanttiseksi maalivahdiksi kehittynyt Bäckström on syksyllä 2016 ihan eri pelaaja kuin vuosituhannen vaihteessa.

Keskeisinä kysymysmerkkeinä kauteen ovat kuitenkin pelituntuma tai sen puute sekä paikkojen kestäminen. Jaksaako ja pysyykö Bäckström pelaamaan täyden kauden? Jatkoajalle analyysin Bäckströmin pelaamisesta teki Janne Reiman.

Ei ylimääräisiä aukkoja.
Ei ylimääräisiä aukkoja.

Keskittyminen esimerkillistä

Bäckströmin pelaaminen maalilla on erittäin rauhallista. Esimerkiksi toista ääripäätä edustavaan naajoukkuevahti Mikko Koskiseen verrattuna Bäckström viettää huomattavasti vähemmän aikaa RVH-asennossa liikkuen tolpalta tolpalle.

Hänen aktiiviset kätensä ovat yksityiskohtana jokaiselle maalivahdille seuraamisen arvoinen asia. Bäckström pitää kilpeä ja räpylää koko ajan kropan edessä. "Tuplapeittoa" Bäckström onnistuu välttämään, eivätkä kädet ole lukittuna kroppaan kiinni.

Bäckströmin pelinohjaus on todella äänekästä ja kuuluu ajoittain selkeästi katsomoon asti. HIFK-vahti keskittyy esimerkillisesti peliin, sillä tauoilla hän hakee jatkuvasti liikeratoja tai venyttelee. Tämä kertoo myös "kilometreistä"; Bäckströmin lukuisat loukkaantumiset ja niiden korjaukset vaativat yhä paljon lihashuoltoa myös varsinaisen toipumisajan jälkeen.

Veteraanivahdin perusasento on melko pystyssä verrattuna nuorempiin maalivahteihin. Tilanteiden ylipelaamista näyttäisi olevan olemattoman vähän.

Bäckström tekee HIFK:ssa yhteistyötä Jan Lundellin kanssa.
Bäckström tekee HIFK:ssa yhteistyötä Jan Lundellin kanssa.

Totuttelua paluukiekoissa ja yhteistyössä pakkien kanssa

Parannettavaa Bäckströmillä vaikuttaa levan eniten paluukiekkojen hallinnassa sekä mailapelaamisessa. Tämä parantunee kuitenkin kauden edetessä, kun yhteistyö puolustajien kanssa asettuu uomiinsa.

Maalivahtivalmentaja Jan Lundellin kanssa on tuskin odotettavissa suuria remontteja tai muutoksia Bäckströmin pelityyliin. Lundell on ensisijaisesti maalivahtien ominaisuuksia tukeva valmentaja, jonka opissa maalivahteja ei pakoteta aina samaan valmentajan mieleiseen muottiin.

Bäckströmin pelimääräksi Jatkoajalle Bäckströmin pelaamista analysoinut Reiman veikkaa 60 prosenttia HIFK:n otteluista, mikäli molemmat vahdit pysyvät kauden läpi kunnossa.

CHL:ssä Bäckström on ehtinyt pelata kolmessa ottelussa. Selän taakse niissä on mennyt vain viisi maalia, ja yksi otteluista päättyi nollapeliin.

Liigan paluudebyyttinsä Bäckström pelasi lauantaina JYPiä vastaan. Perjantaina Lukkoa vastaan pelasi Lankinen.

Bäckströmin avaussaldona oli 2−1-voitto ja 15 torjuntaa. Ottelun toisessä erässä nähty torjunta Joonas Nättisen yritykseen oli yksi esimerkki HIFK-maalivahdin rauhallisesta pelaamisesta. Nättinen pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Bäckströmillä ei ollut suuriakaan vaikeuksia estää maalintekoa. Kun maalivahdin peli kulkee, näyttää kaikki ulkopuolisen silmiin kevyeltä ja helpolta.

Analyysi: Janne Reiman
Toimittanut: Antti Wennström

» Lähetä palautetta toimitukselle