Suomi hamuaa taas sivuroolista parrasvaloihin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Kuluvan jääkiekkokauden aluksi Suomen leijonamiehistö ylsi erääseen kaikkien aikojen parhaista saavutuksistaan etenemällä World Cupin finaaliin. Paljon on kuitenkin muuttunut sen jälkeen ja suuren yleisön menestysodotukset ovatkin ennen tämän kevään MM-kisoja matalammalla kuin vuosikausiin. Altavastaajan asema sopii kuitenkin erinomaisesti Suomelle eikä ero turnauksen ennakkosuosikkeihin ole ollenkaan niin suuri kuin miltä pelkästään nimiä tuijottamalla voisi näyttää.

Raimo Summasen kiistanalaisten potkujen jälkeen maajoukkueen peräsimeen nostettu Erkka Westerlund ei tunnu nauttivan ennen MM-kisojen alkua oikein kenenkään täyttä luottamusta. Maajoukkueen päävalmentajan roolia kuitenkin ylikorostetaan usein ja Westerlund on kaikesta kritiikistä huolimatta monessa liemessä keitetty ammattilainen. Ennen kisojen alkua epäilyksiä herättävät lähinnä Westerlundin erikoiset puolustajavalinnat.

Maalivahtipeli avainasemassa

Suomen maalivahtiosasto on etukäteen ajateltuna melkoinen kysymysmerkki. Tänä vuonna jos koskaan maalivahtipelin on pakko onnistua. Viime vuosina menestys MM-kisoissa on jäänyt laihaksi pitkälti juuri sen takia, että maalivahdit ovat epäonnistuneet pahasti ratkaisupeleissä. Viime keväänä Mika Noronen järjesti lähes yksin Kanadan jatkoon puolivälieristä ja kaksi vuotta sitten kaksikko Jani Hurme-Pasi Nurminen imuroi yhteensä kuusi kiekkoa selkänsä taakse ratkaisuottelussa Ruotsia vastaan. Nyt kuuman maalivahdin löytyminen ja pään kestäminen ratkaisupeleissä on ehdoton edellytys Leijonien menestykselle. Pari huippupeliä alkusarjassa ei paljon lämmitä mikäli maalivahtipeli pettää jälleen ratkaisevassa paikassa.

Suomi lähtee tällä tasolla mitattuna erittäin kokemattomalla kaksikolla Itävaltaan. Niklas Bäckströmillä on edessä uransa ensimmäiset MM-kisat eikä Fredrik Norrenallakaan ole liikaa pelikokemusta arvokisoista. Kolmikon kokenein maajoukkuekävijä Pasi Nurminen on kotiin jäävä varamies.

Viime vuosina Leijonien ykkösmolari on tullut järjestäen rapakon takaa, mutta sekä tulokset että kassarien peliesitykset ovat jääneet köykäisiksi. Euroopan kaukaloissa koko uransa pelannut kaksikko Norrena-Bäckström kalpenee nyt toki niminä lähes kisojen kaikkien muiden huippumaiden maalivahdeille, mutta käytännössä asia ei ole näin mustavalkoinen. Maalivahtirintamalla erot ovat huipputasolla äärimmäisen pieniä ja yleensä tärkeämpää on löytää juuri oikealla hetkellä huippuvireessä oleva veräjänvartija kuin tuijottaa pelkästään molarin aikaisempiin näyttöihin.

Niklas Bäckström on vakuuttanut SM-liigan pudotuspeleissä nyt kahtena vuonna peräkkäin ja on omissa papereissani Leijonien ykkösmaalivahti Itävallan kisoissa. Bäckström on kylmän rauhallinen torjuja, jolle sattuu harvoin todellisia huonoja päiviä. Kärppien luottoveskari on osoittanut pään kestävän tiukassakin paikassa, mutta luonnollisesti vähäinen kokemus maajoukkuepaidassa on pieni arvoitus.

Fredrik Norrena on hieman Pasi Nurmisen tapainen aggressiivinen ja energinen tsempparitorjuja. Norrena pelaa parhaimmillaan aivan maagisesti, mutta myös pahoja lipsahduksia sattuu tasaiseen tahtiin. Takana ei ole nyt mikään nappikausi Linköpingissä. Norrena olisi oikeanlaisessa vireessään juuri sellainen maalivahti, jollaisen Suomi kevään kisoissa tarvitseekin. Jekyll ja Hyde tyyppisenä molarina Norrena on kuitenkin täydellinen kääntämätön kortti ja vasta kisoissa nähdään paljastuuko pakasta Jokeri vaiko ristiviitonen.

Etukäteiskaavailuissa Suomi häviää kiistatta maalivahtiosastolla pahimmille vastustajilleen. Tällä osa-alueella kuitenkin suhdanteet vaihtelevat nopeammin kuin millään muulla osastolla, joten kaikki on kisoissa mahdollista.

Puolustus täynnä kokemusta

Suomen puolustuksessa ei mailan pitäisi ainakaan täristä, sillä peräpää on täynnä toinen toistaan kokeneempia pelimiehiä. Kokenut puolustuskalustohan on sinänsä hyvä asia, mutta osittain valinnat tunnuttiin tekevän turhankin paljon pelkkien vanhojen näyttöjen perusteella.

Petteri Nummelin ja Kimmo Timonen ovat joukkueen selvät johtavat pakit. Nummelin on Euroopan kaukaloiden paras hyökkäävä pakki ja Suomelle kullanarvoinen pelaaja, vaikka onkin omassa päässä ajoittain vaikeuksissa. Nummelinin mahtavasti ajoitetut pystysyötöt, loistava laukaus ja nousut hyökkäysalueella antavat Leijonien hyökkäyspeliin paljon lisämahdollisuuksia. Timonen on puolestaan peliuransa kuluessa kadottanut ehkä hieman sulavaa luistelutaitoaan ja kiekollisia ominaisuuksiaan, mutta samalla hänestä on tullut paljon monipuolisempi pakki, joka pelaa nyt puolustussuuntaan paremmin kuin nuorempana. Tämän vuoden joukkueessa Timonen on Nummelinin ohella joukkueen tärkein puolustaja.

Ossi Väänänen ja Antti-Jussi Niemi keskittyvät oman pään suojeluun. Kumpikaan ei yleensä tee kentällä mitään häikäisevää, mutta joukkueelleen he ovat silti erittäin arvokkaita pelaajia. Joukkueessa ei voi olla pelkästään hyökkäyspäässä loistavia puolustajia, vaan myös Väänäsen ja Niemen tapaisia varmoja puolustuspään pelaajia tarvitaan. Varsinkin Niemi on näkymättömän pelityylinsä vuoksi Suomessa pahasti aliarvostettu pelaaja. Elitserienin mestaruuden tänä vuonna suvereenisti voittaneen Frölundan riveissä Niemi pelasi vakuuttavan ja tyylinsä mukaisesti lähes virheettömän kauden.

HIFK-kaksikon Toni Söderholmin ja Jere Karalahden SM-liigakaudet menivät sekä joukkueen osalta että myös henkilökohtaisesti mollivoittoisesti. Tästäkin huolimatta he lunastivat melkoisen yllättäen paikkansa kisakoneeseen. Karalahden kohdalla suuren yleisön mielessä on vielä ne 1990-luvun lopun parit MM-kisat, joissa mies pelasi häikäisevästi. Noina parina keväänä Karalahden pyssy sattui olemaan loistovireessä, mutta sen jälkeen on ollut kovin hiljaista niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessakin. Viime kausien maalimääriä katsellessa Karalahden "pelottava" tykki alkaa olla jo melkoista legendaa eivätkä otteet puolustuspäässäkään ole olleet läheskään yhtä vakuuttavia kuin parhaina päivinä. Söderholmin ura on ollut myös hiljalleen laskusuunnassa ja vaikea on uskoa, että uutta nostetta tapahtuu MM-kisoissakaan.

Pekka Saravon ja Lasse Kukkosen valintoja voidaan niin ikään pitää yllätyksinä. Saravo tosin pelasi ihan hyvän liigakauden Tapparan riveissä. Joukkueen heikohko menestys vain haittasi jonkin verran myös Saravon henkilökohtaista esillenousua. Kukkonen on MM-kisojen ensikertalainen. Monen mielestä jopa omasta seurajoukkueesta olisi löytynyt parempia vaihtoehtoja kisakoneeseen. Kukkosen rooli jäänee kisoissa marginaaliseksi ellei loukkaantumisia tule.

Maalintekijät jäivät taas rannalle

Hyökkäyksen nimilista on lähes yhtä tuttua luettavaa kuin puolustuksenkin vastaava. Westerlund luottaa edeltäjiensä tapaan paljon joukkueen eteen töitä tekeviin tsemppareihin ennemmin kuin erikoisosaamista omaaviin ja massasta poikkeaviin hyökkääjätyyppeihin. Tarjolla olleille kovimmille maalintekijöille kuten esim. Hannes Hyvöselle, Pasi Saarelalle ja Kimmo Kuhdalle ei paikkaa joukkueesta tälläkään kertaa löytynyt.

Etukäteen ajateltuna Suomen selvä ykkösketju on kolmikko Tomi Kallio-Olli Jokinen-Ville Peltonen, jotka kaikki ovat tahkonneet lähes joka kevät MM-kisoissa. Etenkään Kallio ja Jokinen eivät ole yleensä aivan odotetulla tasolla arvokisoissa esiintyneet. Molemmilla on eväitä esittää selvästi viime vuosia väkevämpiä otteita maajoukkuepaidassa. Mikäli kaksikko onnistuu nostamaan tasoaan pykälän tai parin niin yhteispeli aina luotettavan Peltosen kanssa tuottanee kovaa jälkeä.

HPK:n vanha energinen tehotrio Jukka Hentunen-Niko Kapanen-Timo Pärssinen on pitkästä aikaa kokonaisuudessaan samaan aikaan MM-kisamiehistössä. Kolmikon yhteispeli ei ole ollut enää yhtä silmiä hivelevää katsottavaa kuin aikoinaan, mutta potentiaali tuskin on minnekään kadonnut. Kaikkien kolmen pitäisi olla nyt melkeinpä parhaassa peli-iässään, joten edellytykset onnistumiselle ovat olemassa, kunhan vitjan yhteispeli vain loksahtaa uomiinsa.

Hyökkäyskaluston mielenkiintoisimmat nimet ovat Jussi Jokinen ja Jani Rita. Molemmat tekivät oikeastaan lopullisen läpimurtonsa tällä kaudella SM-liigassa. Nuoret nousussa olevat pelaajat ovat yleensä aina onnistuneet MM-kisoissa ja näin voisi olettaa käyvän myös tänä keväänä Ridan ja Jokisen kohdalla. Kummallakin on edellytyksiä nousta jopa kisojen yllätystähdiksi.

Duunariosastolta löytyvät etupäässä nimet Mikko Eloranta, Niklas Hagman, Riku Hahl ja Jarkko Ruutu. Tämä nelikko tuskin juhlii tehopisteillä, mutta tekee silti omaa arvokasta työtään joukkueen eteen. Hahl viihtyy erinomaisesti kovissa vääntöpeleissä ja on siten tärkeä pelaaja etenkin ratkaisumatseissa. Ruudun roolina on lähinnä taklausten jakeleminen ja vastustajan ärsyttäminen. Ruutu on onnistunut tässä tehtävässä usein varsin hyvin maajoukkuepaidassa, vaikka kulunut SM-liigakausi näyttikin pääosin miehen huonoja puolia. Elorannalla on armottoman työntekonsa lisäksi myös piilevää maalintekopotentiaalia. Hagmanin peliä on maajoukkuepaidassa viime vuosina leimannut ideaton pörräys. Asennetta ja liikettä riittää, mutta pelikäsitys ja maalintekotaito eivät tahdo riittää kansainvälisellä tasolla.

Keskushyökkääjistä mukana ovat vielä Jari Viuhkola ja Petri Pakaslahti, mikä tarkoittaa sitä, että joukkueessa on peräti viisi sentteriä. Viuhkola oli pudotuspeleissä elementissään ja iso palanen Kärppien mestaruusmiehistöä. Viime vuoden MM-kisoissa Viuhkola oli lähinnä vain täytemiehenä, mutta nyt hänellä on täydet mahdollisuudet nousta isompaan rooliin. Pakaslahden valintaa voidaan pitää yllätyksenä etenkin, kun Riku Hahl on aivan saman roolin sentteri. Aloituksia lukuunottamatta Pakaslahdelle on vaikea löytää kunnon roolia joukkueesta.

Suomella on kokonaisuudessaan erittäin laaja hyökkäyskalusto, josta puuttuu kuitenkin terävä kärki. Takuuvarmaa tehovitjaa ei saada kasaan, mutta toisaalta laajasta rintamasta nousee väkisinkin esiin joitakin ratkaisijoita.

Paluu mitalikantaan mahdollista

Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Tanska, Ruotsi ja Ukraina. Alkusarjan ehdoton herkkupala on keskiviikkona pelattava sytyttävä kamppailu Ruotsia vastaan. Jatkolohkossa vastaan tullevat mm. kivikovilta ainakin paperilla näyttävät USA ja Kanada. Kaavion toinen puoli näyttää selvästi helpommalta, joten hyvä menestys kahdessa ensimmäisessä vaiheessa voisi poikia sopivan vastuksen kriittiseen puolivälierävaiheeseen.

Suomi perustaa todennäköisesti kisoissa pelinsä kovia joukkueita vastaan tiiviiseen puolustamiseen ja teräviin vastahyökkäyksiin. Leijonamiehistö pärjää liikkeessä mille tahansa joukkueelle ja se on isossa kaukalossa iso etu. Yksilötasolla Suomella ei ole kasassa kisojen edes viidenneksi paras miehistö, mutta joukkueena pelaaminen on ollut ennenkin Leijonien vahvuus. Turnauksessa, jossa käytännössä viimeiset kolme peliä ratkaisevat kaiken, pienet asiat määrittävät joukkueen onnistumisen.

Ennakkoasetelmat eivät Suomelle ihmeitä lupaa, mutta vuosien saatossa on käynyt selväksi, että Leijonat pystyvät joukkueen pelaajanimistä riippumatta lähes aina tasaiseen taistoon huippumaiden kanssa. Syksyn World Cupissa Suomi oli paperilla vieläkin selvempi altavastaaja, mutta siitä huolimatta tuloksena oli kunniakas kakkossija. MM-kisoissakin Suomi pystyy hyvänä päivänään kaatamaan minkä tahansa vastustajistaan. Kaiken onnistuessa ja etenkin "maalivahtikirouksen" rikkoutuessa Leijonilla on täydet mahdollisuudet katkaista jo neljän vuoden mittaiseksi MM-kisojen osalta venähtänyt mitaliton putkensa.

» Lähetä palautetta toimitukselle