Suomen niskassa – Helsingin haastajat

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Slovakia pelasi myös viime keväänä Helsingissä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Helsingissä Slovakia voi parhaimmillaan tapella aivan lohkon kärkisijoista, vaikka viime kevään hopeamitalia lukuunottamatta maan menestys on viime vuodet ollut kuivaa. Saksa pyristelee mukana, mutta puolivälieräpaikka jäänee haaveeksi.

Viime keväänä finaalipaikallaan yllättänyt – ja Pavol Demitralle kauniisti kunniaa tehnyt – Slovakia lähtee MM-turnaukseen tutusta haastajan asemasta.

Ennakkosuosikkien joukkoon se ei ole kuulunut oikeastaan koskaan, mutta avainpelaajien ikääntyminen ja uusien huippupelaajien virran tyrehtyminen on vuosi vuodelta ajanut Slovakiaa heikompiin asemiin, vaikka joukkue viime keväänä onnistuikin. Slovakit kuitenkin kestävät vertailun isompiinsa – varsinkin nyt, kun esimerkiksi Suomen joukkue on nimilistaltaan heikoin miesmuistiin.

Äärimmilleen venyessään slovakit saattavat pystyä haastamaan jopa Suomen ja Yhdysvallat kamppailussa lohkon kakkospaikasta Venäjän jälkeen. Puolivälieräpaikka on joka tapauksessa hyvin haarukassa.

Slovakia lähtee kisoihin ilman viime kevään sankarivahti Jan Lacoa. Nimekkäimmät pelaajat ovat Florida Panthersin hyökkääjä Tomas Kopecky ja Buffalo-pakki Andrej Sekera. Columbuksessa oivan loppukauden pelannut Marian Gaborik olisi huippuvahvistus, mutta miehen saapuminen on epävarmaa.

Otteluohjelma: Slovakia

Saako Saksa juhlia?
Saako Saksa juhlia?
Kuva © Getty Images

Pohjakosketus ilman Kruppia

Uwe Kruppin aikana maajoukkuelätkäänsä nostetta saanut Saksa on nykyisen päävalmentajansa Pat Cortinan kanssa ollut vaikeuksissa. Sotšin olympialaisetkin jäävät väliin.

Entinen NHL-puolustaja Krupp johdatti joukkueen kotikisoissa pronssiotteluun. Nyt se on utopiaa – se myönnetään saksalaisleirissäkin.

Saksalaisten ykköstähdet ovat tutut NHL-puolustaja Christian Ehrhoff ja -hyökkääjä Marcel Goc. DEL-liigan puolivälierissä pudonneesta runkosarjavoittaja Adler Mannheimista on mukana kuusi pelaajaa.

Otteluohjelma: Saksa

Slovakkihyökkääjä Tomas Zaborsky on kisojen alla luottavainen.

- Kaadoimme Tšekin kahdesti, joten joukkueen itseluottamus on korkealla ja kaikilla on hyvä fiilis. Valtaosa MM-joukkueesta ehtii harjoitella yhdessä reilut kaksi viikkoa ennen kisojen alkua, Zaborsky sanoi Jatkoajalle.

Sittemmin Slovakia hävisi niin Valko-Venäjälle kuin Norjallekin.

Vuosi sitten SM-liigan maalikuninkuuden voittanut hyökkääjä joutui jäämään MM-koneesta sivuun olkapäävamman takia. Todennäköisesti yhdessä Mario Bliznakin ja Michel Miklikin kanssa pelaava laituri on luottavainen omasta osaamisestaan.

- Aion näyttää ihmisille, että olen nykyään johtava pelaaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle